Max Manner: Bandiitti


On jouluaatto ja koko Suomi valmistautuu jokajouluiseen riittiinsä, joulurauhan julistukseen. Yleisö niin Suomen Turussa kuin vastaanottimien ääressä kuuntelee hartaana apulaiskaupunginjohtaja Juhani P. Koivikon lukemia tuttuja sanoja, mutta julistus keskeytyy kammottavalla tavalla, kun Koivikkoa ammutaan. Yleisön joukossa entinen norjalainen rikospoliisi Stein Storesen lähtee ottamaan murhaajaa kiinni ja ajautuu samalla itsekin vaaraan.

En ihan äkkiseltään muista yhtä dramaattista ja toiminnallista romaanin alkua ja tämä on Max Mannerin Bandiitti-kirjassa vasta alkua. Kirjan tapahtumat sijoittuvat moottoripyöräjengien väkivaltaiseen maailmaan, joten sattumia ja tapahtumia riittää. Kun Stein Storesenin läheinen menehtyy Desperados-jengin toimesta, aloittaa Storesen oman ristiretkensä. Hän soluttautuu Desperadokseen löytääkseen syyllisen murhiin. Tapahtumiin nivoutuu myös hänen naisystävänsä Anna Mäen henkilökohtaiset huolet. Mäki on tuntenut apulaiskaupunginjohtajan aikoinaan hyvin ja lisäksi hänellä on aihetta pelätä, että hänen sukulaisensa liittyy jotenkin jouluaaton tapahtumiin.

Kun tapasin Mannerin keväällä Luxemburgissa, kyselin, mistä romaanistaan hän itse eniten pitää. Vaikka kysymys on ymmärrettävästi mahdoton vastata, mainitsi hän Bandiitin esimerkkinä hyvin onnistuneesta, draamankaareltaan toimivasta teoksesta. Manner on tuottelias kirjailija ja häneltä on ilmestynyt vuoden 2007 jälkeen jo 10 rikosromaania. Niistä viidessä päähenkilönä on Stein Storesen, norjalainen poliisi, joka on sekoitus hyvää oikeudenpuolustajaa, rakastavaa isoisää ja viinaanmenevää, itsepäistä renttua.

Vuonna 2014 ilmestynyt Bandiitti on järjestyksessä kolmas Storesen-kirja, mutta pääsin mukavasti romaanin maailmaan sisälle. Aiempien tapahtumien tuntemisesta olisi epäilemättä ollut hyötyä, mutta teos on hyvin voimakkaasti oma itsenäinen kokonaisuutensa, joka toimi myös omana itsenään.

Moottoripyöräjengistä kertovasta romaanista tuli tänä keväänä mielenkiintoisen ajankohtainen, kun Arman Alizad esitteli paljon keskustelua herättäneessä Täällä Pohjantähden alla -sarjassaan jakson Cannonball-moottoripyöräjengistä. Itsekin tuon jakson katsoin ja ihmettelin sen perimmäistä motiivia ja sanomaa. Tätä taustaa vasten Mannerin moottoripyöräjengin kuvaus oli, ilmeisestä fiktiivisyydestään huolimatta, kiinnostavaa ja tervetullutta. Storesenkaan ei ole immuuni vapauden ja veljeyden tunteelle moottoripyöräletkan niellessä kilometrejä. Kuitenkin epäselväksi ei millään lailla jää, etteikö kyseessä olisi jotakin muutakin kuin puolivallattomien poikamiesten moottoripyöräharrastus.

Bandiittia voi kutsua perinteisessä who did it -mielessä dekkariksi, mutta itse ehkä kategorioisin sen enemmän jännityskirjallisuudeksi. Visuaalisuutensa ja toiminnallisuutensa ansiosta kirjassa on paljon elokuvamaisia piirteitä. Tämä piirre usein jakaa lukijoita, osa pitää ja osa ei, mutta aika helposti tarina kääntyisi myös elokuvaan tai televisioon.

Viime vuosina olen huomannut, ettei toiminnallinen jännityskirjallisuus oikein ole minun heiniäni. Sama pätee tässäkin tapauksessa, mutta Bandiitin lukeminen oli kuitenkin miellyttävää ja helppoa. Tarina kulkee mallikkaasti ja rakenne toimii. Ehkä paikoitellen olin huomaavinani dialogissa pientä jähmeyttä ja tiivistämistäkin olisi voinut harrastaa, mutta pääsääntöisesti tarina piti hyvin otteessaan alusta loppuun asti. Bandiitti ei häpeä ollenkaan kotimaisen jännityskirjallisuuden joukossa, päinvastoin, soisin Mannerin tuotannolle enemmänkin huomiota myyntilistojen kärkinimien rinnalla. Nähdäkseni ei ole mitään syytä, mikseivät Mannerinkin teokset voisi tunnetummaksi tultuaan yltää samaan suosioon.


Max Manner: Bandiitti
Crime Time 2014

351s.
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Olen lukenut Mannerilta vain uusimman, Osiriksen, joka kyllä oli vetävä kirja. Mutta ilman muuta tähän kirjailijaan pitäisi tutustua paremminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin lukeneeni Osiriksen arvion blogistasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit