Kirjabloggaajien tapaaminen Kuopiossa ja muita väliaikatiedotteita


Terveisiä riippumatosta!

Tämä on kyllä osittain silmänlumetta, sillä en ole hirvittävästi ehtinyt keinussa tai missään muuallakaan makoilemaan, mutta lomalla ollaan siitä huolimatta.

Tulin kertomaan ja muistuttamaan, että Kuopiossa järjestetään kirjabloggaajien tapaaminen ensi viikolla 6.-7.7. Tarjolla on mukavaa seuraa ja kirjahöpöilyä. Saamme muun muassa kirjailijat Kirsi Pehkosen, Marja-Leena Tiaisen ja Tatu Kokon vieraiksemme. Siis hyvä kirjabloggaaja, jos haluat osallistua ja tarvitset lisätietoja ohjelmasta, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen!

Sitä ennen ajattelin pyörähtää Turussa. Olemme siskoni kanssa haaveilleet Turun keskiaikaisista markkinoista ja monta vuotta ja nyt sitten lähdemme. Tarjolla on siis laatuaikaa isosyssen kanssa, mutta mitä ilmeisimmin myös mieleenpainuva kulttuuritapahtuma. Kirjallisesti olen varustautunut hyvin. Junalukemisena mukaan lähtee mikäpä muukaan kuin Paula Havasteen uuni tuore Veden vihat. Mielessä ovat myös keväällä luetun Matkaopas keskiajan Suomeen -teoksen opetukset. Täydellinen sukellus keskiaikaan siis tiedossa. Jos suinkin havahdun tähän päivään, laitan tuokiokuvia Facebook-sivuille. Jos en, palaan kuvien kera asiaan ensi viikolla täällä blogissa.

Siis, ollos tervehditty!!

Kommentit

  1. Kiva, kun teillä on kirjabloggaajien tapaamisia. Puutarhabloggareilla on myös yhteisiä tapaamisia. On tosi mukava tavata bloggareita livenä. Mukavaa tapaamista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti