Täällä Pohjantähden alla II äänikirjana

                                 

Kevättalvella sen aloitin ja nyt elokuun hämärtyvissä illoissa lopetin, nimittäin Täällä Pohjantähden alla -trilogian toisen osan äänikirjana. Aivan näin pitkään kuuntelu ei tosin kestänyt, vaan välissä oli useammankin kuukauden tauko. Äänikirjan kuuntelulle ei tuntunut oikein olevan sopivaa tilannetta ja toisaalta pelkäsin ennakkoon tätä toista osaa, joka on sisällöltään rankka.

Pelkoni osoittautui kuitenkin sikäli turhaksi, että ne kohdat, jotka ensimmäisellä lukukerralla kymmenen vuotta sitten olivat aivan hirveitä, eivät nyt lopulta tuntuneetkaan juuri miltään. Ja aivan uudenlaiset asiat ja mietteet nousivat pintaan tällä kertaa. Osansa on varmasti kymmenen vuoden tuomalla elämänkokemuksella, mutta toki myös loistavan Veikko Sinisalon tulkinnalla.

Muistan, että kymmenen vuotta sitten luin tätä osaa nuorelle historianopiskelijalle ominaisesti poliittisesta ja aatehistoriasta käsin. Tällä kertaa näkökulmani oli huomattavasti inhimillisempi. Viha ja rakkaus, toiveet ja pelot, unelmat ja niiden romahtaminen. Vastuunkanto ja vastuunpakoilu. Oman mausteensa toi myös ajankohtainen keskustelu vihapuheesta. Kaikki, jotka ovat sitä mieltä, ettei vihapuhe ole vaarallista, tutustukoot Väinö Linnan tekstiin. Pellon laidalla puoliksi poskeen jupistut manaukset muuttuvat murhatöiksi yllättävän nopeasti.

Toisaalta kirjaa kuunnellessani mietin myös, onko mitään mahdollisuutta, että asiat olisivat menneet toisin? Olisiko veljesviha ollut vältettävissä jollakin tapaa? Ei ainakaan Linnan romaanissa, jossa tapahtumat vääjäämättä vievät kohti sotaa, mitään todellista veitsenterällä keikkuvaa käännekohtaa ei tarinassa tule vastaan. Samaa, tiettyä ennalta-arvattavuutta olin nyt huomaavinani myös esimerkiksi Akun ja Aleksin hahmoissa. Ne kun jäävät varsin yksiulotteisiksi (ehkä pientä Elman kanssa koettua romanssinpoikasta lukuunottamatta), jopa niin häiritsevällä tavalla, että heidän (juonipaljastus!) kuolemansa tuntuu jo senkin varjossa itsestään selvältä kuviolta.

Oikeudenmukaisuuden nimissä on tietysti todettava, ettei Linna pyrkinyt luomaan romaanitaiteellisesti uutta ja lukijan yllättävää kerrontatapaa. Omana aikanaan jo teoksen punainen näkökulma oli hätkähdyttävä. Samalla se toisaalta jätti Pentinkulmat valkoiset asukkaat varsin yksiulotteisiksi pahiksiksi ja oikeastaan ainoastaan kirkkoherran hahmo saa mielenkiintoisia sävyjä ja ristivetoa olemukseensa.

Ensimmäisessä osassa suitsutin Veikko Sinisalon tulkintaa, eikä minulla ole mitään syytä lopettaa sitä nytkään. Erinomainen esimerkki Sinisalon kerronnan suuruudesta on aivan kirjan lopulta. Akseli kirjoittaa siinä Hennalan vankileiriltä kotiin. Yhdessä kirjeessä Akseli joutuu ilmoittamaan Elinalle ja vanhemmilleen saamastaan kuolemantuomiosta. Lauseet ovat lyhyitä, kireitä ja tukahdettuja, kaiken toivonsa menettäneitä. Ei ole kenkiä, mutta mihinkäpä niitä enää tarvitsisikaan. Selitä vanhemmille, selitä lapsille. Kuinka erilaiselta kuulostaakaan kirje, jossa Akseli ilmoittaa kuolemantuomion muuttumisesta elinkautiseksi. Elämänhalu on herännyt, mieli askartelee jo tulevaisuudessa ja torpan asioissa, vaikka vapautuminen näyttääkin kaukaiselta asialta. Kuulija pakahtuu siitä pienestä erosta, joka kertojaäänessä on. Elämän nälkä. Nämä kaikki asiat ovat Linnan tekstissäkin olemassa, mutta vasta nyt nämä nyanssit ymmärsin, kiitos Sinisalon tulkinnan, joka tekee kirjailijan työlle kauniisti oikeutta.

**
Alkuperäinen tarkoitukseni oli tämän vuoden aikana kuunnella vielä kolmas osa ja ehkä vielä itsenäisyyspäivän tienoilla Tuntematon sotilas perään, mutta nyt täytyy hetki huokaista, tuumata ja ehkä kuunnella jotakin muuta välillä. Sen verran kokonaisvaltaista tämän suurteoksen kuunteleminen on. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi, suosittelen sitä ehdottomasti.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2
WSOY äänikirja (Elisa Kirja) 2007
Kesto 30h
Lukijana Veikko Sinisalo