Leena Lehtolainen: Surunpotku

                                             

Maria Kallio on kuin vanha ystävä. On aina mukava palata hänen seuraansa ja kuulla, mitä hänelle kulloinkin kuuluu. Vuonna 2015 (vaikka kirja taitaa sijoittua edelliseen vuoteen) Marialla tuntuu moni asia olevan mukavasti. Lapset kasvavat omiksi, vahvoiksi persoonikseen ja avioliitto Antin kanssa on hyvällä, seesteisellä tolalla. Sen sijaan Marian, Koivun ja Puupposen muodostama epätyypillisten rikosten solu ei ole immuuni tämän päivän trendille: solu ollaan lakkauttamassa ja sitä myöten työuran jatko epäselvä. Myös Koivun elämässä on suuria suuria kysymysmerkkejä. Nämä jäävät myös häilymään kaiken ylle kirjan viimeisellä sivulla. Mielenkiintoa, osin pelonsekaistakin, riittää seuraavaan Maria Kallio -dekkariin.

Tämän kertainen murhamysteeri lähtee liikkeelle oikeastaan jo vuodesta 1985, kun 18-vuotias hiihtäjätyttö kaatuu ladun yli pingotettuun naruun, lyö päänsä ja menehtyy. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin menneisyyden ja nykyisyyden haamut vainoavat hänen siskoaan. Tapiolan kirkosta löytyy pahoin runneltu ruumis ja Marian luotsaama joukkio saa näillä näkymin viimeisen murhan ratkaistavakseen.

Kuten Leena Lehtolaisen tapana on, on myös tähän Surunpotku-dekkariin ujutettu paljon oman aikansa ilmiöitä. Epävarman työllisyystilanteen ja valtiontalouden säästöjen lisäksi tarinassa pohditaan myös muuttunutta turvallisuustilannetta - niin sisäistä kuin ulkoista - joka mietityttää useampaakin kirjan hahmoa. Kirjailja esittää kriittisen näkökulman myös julkiseen loanheittoon, josta joutuvat kärsimään niin työtään tekevät opettajat, kansanedustajat kuin kirkkokin. Kuten Lehtolaisen tapoihin kuuluu, kannanotto esitetään vahvasti, mutta kiihkoilematta suuntaan tai toiseen.

Kahden murhan ja kadonneiden jalokivien ympärille rakentuva juoni kestää loppuun saakka. Tosin minulla oli kyllä jo melko aikaisessa vaiheessa aavistus murhaajan henkilöllisyydestä, mutta sillä mukavalla tavalla, joka ei tuo varmuutta ennen kuin vasta grande finalessa. Nimensä kirja muuten on saanut kirjassa esiintyvästä iskelmästä, joka soi joka paikassa ja kaikkialla. Lyriikoista päätellen hittiainesta oikeassakin elämässä. Riipaiseva sanoitus vauhdikkaan humppakompin säestämänä sopii metaforaksi myös koko kirjan tunnelmalle. Tai ehkä elämälle ylipäänsä. Sisarussarjan ympärille kietoutuva murhatutkinta saa Kallion itsensä miettimään myös omaa suhdettaan siskoihinsa. Voiko sisaruussuhde olla koskaan vapaa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista? Sisarukset ovat nähneet meidät pahimmillamme, voiko siitä päästä aikuisena yli?

Ostin tämän romaanin itselleni lahjaksi loman loppumista tasoittamaan. Maltoinkin nautiskella kirjasta viikon verran. Leena Lehtolaisen Surunpotku on taattua lukemista Maria Kallion ystäville. Mitään suoranaista uutta se ei kerrontaan tai sarjaan tuo, vaan Lehtolainen jatkaa tutulla linjalla. Tosin, sitä me fanit varmasti eniten toivommekin. Mutta kuten jo aiemmin totesin, jonkinlaisia muutoksia on varmasti Marian elämään jatkossa tulossa. Jään uteliaana odottamaan.

Ps. Maria Kallio -sarjan ulkoasua on uudistettu Markko Tainan toimesta. Pidän uudesta, raikkaasta ilmeestä. Mitä mieltä olette te muut Kallio-entusiastit?

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Tammi 2015

432s