KBF: Vuorovaikutus karkaa blogeista someen!

Luulitte ehkä, että puolilegendaariset Käytännön blogifilosofiaa -keskustelut ovat historiaa? No, olitte näköjään väärässä, sillä KBF on palannut! Yli vuoden kestänyt tauko ei johtunut mistään erityisestä seikasta tai tietoisesta päätöksestä, vaan pikemminkin siitä, ettei mikään aihepiiri ole tullut sytyttäneeksi tarpeeksi tai sitten mainiota keskustelua on jo käyty toisaalla. Niille, jotka ovat jo unohtaneet tai tulleet blogini lukijoiksi viime vuoden maaliskuun jälkeen kerrottakoon, että:

KBF(Käytännön blogifilosofiaa)-keskusteluissa kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan mukasyvällisiä kieli poskessa tai sitten esittämään ihan aidosti hienoja ajatuksia otsa kurtussa kulloisenkin aiheen mukaan. Parhaan kommentin kirjoittajalle, jonka siis päätän ylhäisessä diktatuurisuudessani minä, on luvassa palkinto, joka on yleensä kova ja kantikas.

En näe mitään syytä muuttaa näitä hyväksi havaittuja suuntaviivoja, joten näillä mennään jatkossakin. Menneitä, mahtavan mielenkiintoisia keskusteluja pääsee muuten kätevästi selaamaan tunnistevalikosta klikkaamalla tunnistetta KBF.


***
ALUSTUS:
Blogistania ja koko sosiaalinen media tuntuu olevan alituisessa myllerryksessä. Se ei ole uutinen, mutta juuri nyt tuntuu, että ollaan tavallista isomman muutoksen kourissa. Kun aloitin bloggaamisen yli neljä vuotta sitten, tapahtui bloggaajan, lukijoiden ja toisten bloggaajien (jotka toki usein olivat sama asia) välinen vuorovaikutus blogien kommenttikentissä. Muistan jättäneeni sellaisia kommentteja kuin: "En ole koskaan kuullutkaan tästä kirjasta, mutta olipa ihana bloggaus. Kiinnostuin. Täytyy ehdottomasti lukea joskus." Vastaavanlaisia kommentteja jätettiin toki myös omaan blogiini. Nykypäivänä homma on muuttunut Facebookissa peukuttamiseksi ja twitterissä uudelleentwiittaamiseksi. Blogin FB-sivujen ja Twitter-tilin seuraajat lisääntyvät huomattavasti nopeammin kuin Bloggeriin kirjautunueet lukijat. 

MITÄ TAPAHTUU?

Kuten todettua, blogistania on muuttunut:
1) Ensinnäkin, kirjablogeja on valtavan paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten. Silloin ehti oikeastaan lukea kaikki, SIIS KAIKKI (OIKEASTI), kirjablogien postaukset. Nyt blogeja on niin paljon, että on pakko valikoida luettava sattumanvaraisesti ja kiinnostuksen mukaan.

2) Myös tekniikka on kehittynyt. Tunsin olevani edistyksen kärjessä, kun minulla oli puhelin, jolla pääsi nettiin. Blogien lukeminen (niin kuin itse nettiselailukin itse asiassa) oli kuitenkin hidasta ja tuskaista, sivut eivät skaalautuneet oikein jne. Nykypäivänä käytän nettiä pääsääntöisesti puhelimella. Ainoastaan blogikirjoitukset kirjoitan koneella, vaikka minulla on puhelimessa myös siihen tarkoitukseen sopiva ohjelma. Vaikka blogien seuraaminen on älypuhelimella kätevää, kommentointi kuitenkin tökkii. Kommenttikenttä ja iPhone eivät ainakaan kommunikoi ongelmitta, välillä ne eivät itse asiassa kommunikoi ollenkaan. Ja sitten ovat vielä tabletit ja lukulaitteet. Neljä vuotta sitten tabletti taisi merkitä minulle vain ja ainoastaan lääkettä.

3) Kiire on lisääntynyt. Onhan se kätevämpää ja nopeampaa kommentoida blogikirjoitusta Facebookissa tai peukuttaa, jos ei ole mitään erityistä sanottavaa. Jos ei ehdi lukea ko. postausta, mutta haluaa muuten ilahduttaa sympaattista bloggaajaa, voi peukuttaa jo pelkän otsikon perusteella. Samoin Twitterissä twiittien uudelleentwiittaus ja uudelleenlähetys on kätevää ja nopeaa.



HYPOTEESI
Vuorovaikutus on karkaamassa blogistaniasta muihin some-kanaviin. Tämähän ei tietenkään ole pelkästään blogien ongelma. Esimerkiksi lehdet, yritykset, yhteisöt ja julkkikset ovat aktiivisesti esillä eri palveluissa, pelkän kotisivun ollessa jo vanhentunut esilläolon muoto.

Menneeseen voi haikailla, mutta onko kehitys sitten huono asia? Itse blogin puolella saattaa keskustelu olla hiljaisempaa, mutta toisaalta keskusteleva yleisö on laajempi. Ennen kommentteja lähettivät lähinnä ne, joilla oli omat tunnukset esimerkiksi Bloggeriin, missä valtaosa blogeista on. Eli toiset bloggaajat. Nyt keskusteluun pääsevät kätevästi mukaan muutkin, ihan sen mukaan, mitä sosiaalista mediaa kukin mieluiten käyttää. Kehitys kehittyy, eikö niin??

Mitä mieltä SINÄ olet? Oletko huomannut muutoksen blogien keskustelukulttuurissa vai meneekö ajoittainen hiljaisuus kausivaihtelun piikkiin?

Kaipaatko keskustelua nimenomaan blogeihin vai ovatko muut mediat näppärämpiä välineitä ajantasaiseen vuorovaikukseen?

Mikä on tulevaisuus? Pitävätkö blogialustat edelleen pintansa vai siirtyvätkö kirja-arviotkin pikku hiljaa suoraan Facebookiin, Twitteriin, Youtubeen jne?

Sana on vapaa! Keskustelua käydään ainakin viikon loppuun (11.5.) asti. Paras ja perustelluin kommentti palkitaan ruhtinaallisella kirjapalkinnolla! Ja luonnollisesti, ajan hengen mukaan, kommenttinsa voi jättää niin tänne blogiin, Facebookin Amman lukuhetki -sivulle kuin Twitteriinkin (ks. linkit oikealla).

Kommentit

  1. Kehitys kehittyy, mutta minä toivoisin, että keskustelu jatkuisi edelleen blogeissa. Minulle suurin syy tähän on yksityisyys. Esimerkiksi Facebookilla on tällä hetkellä varsin mutkikkaat yksityisyysasetukset - vaikka periaatteessa yritän pitää fb-toimintani vain valitsemani lähipiirin näkyvillä, kommentoinnit ja tykkäämiset vuotavat helposti kaikkien nähtäväksi. Esimerkiksi jonkin kirjablogin fb-sivun asetukset voivat olla sellaiset, että kaikki postaukset ovat julkisia. Siten esimerkiksi kommenttini tai tykkäykseni kyseisellä sivulla ovat myös julkisia.

    "Mitä kannattaa julkistaa fb:ssa" -keskusteluissa käytetään aina samaa esimerkkiä työnantajista, jotka googlaavat mahdollisia tulevia työntekijöitään. No, tällaisessa tilanteessa Googlen hakutuloksiin tuleva kommentointi kirjakeskustelussa ei ehkä ole pahin mahdollinen tulos, mitä voisi kuvitella, mutta en minä silti välittäisi siitä, että jotkin omalla nimelläni kirjoittamani ikivanhat kommenttini keskusteluun x olisivat kaikkien luettavissa.

    Olen ylipäätään varovainen siinä, mitä itsestäni paljastan sosiaalisessa mediassa (mukaanlukien blogger). Minua ei haittaa, että yksittäiset ihmiset tietävät henkilöllisyyteni, mutta tykkään siitä, että voin osallistua keskusteluihin ja blogata pelkällä etunimelläni, niin että henkilöllisyyteni ei ole tiedossa julkisesti.

    Toinen syy on (kuvitteellinen?) fb:n ja twitterin pinnallisuus. Osasyy minulle kirjablogin pitämisessä on se, että haluan pitää yllä kyvyn perustella mielipiteeni. Twitter mahdollistaa vain lyhyen kommentoinnin ja tykkäämistä ei tarvitse perustella ollenkaan. Ylipäätään tuntuu siltä, että fb ja twitter ovat nimenomaan nopean selailun kanavia, kun taas blogialustat ainakin periaatteessa mahdollistaisivat perusteellisemman keskustelun. No, tietysti paljolti omatkin kommenttini ovat vain lyhyitä "mäkin tykkäsin tästä kirjasta, voi kun kiva että luit ja tykkäsit" -huikkauksia. Voi tietysti olla, että en vain ole omaksunut vielä twitteria ja facebookia tarpeeksi hyvin, että kokisin ne mukaviksi keskustelualustoiksi.

    Mitä tulee mahdolliseen blogien keskustelun hiljenemiseen, itse en ole sellaista huomannut. Oma blogimme on suhteellisen pieni, emmekä sitä juuri missään rummuta. Toki kommentit ja keskustelu on mahtavaa ja tervetullutta, jokainen lukija myös. Olen huomannut, että kommentointi on sitä aktiivisempaa mitä aktiivisempi itse on. Eli mitä useammin postaa ja mitä useammin käy vierailulla muiden blogeissa kommentoimassa, sitä enemmän tulee vierailuja ja kommentointia omaankin blogiin. Meillä oli aika hiljainen viime talvi kanssabloggaajani Annan kanssa muiden kiireiden takia, joten harvaan julkaistut blogipostaukset saivat myös vähän kommentteja. Toisaalta kommenttimäärämme eivät ole ikinä olleet suuria joitain poikkeustekstejä lukuunottamatta, joten voi olla, että en helposti muutoksia myöskään huomaisi.

    Sonja/Lukemisen kartasto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityisyysasetukset ovatkin hyvä pointti! Minä en ole juurikaan ajatellut asiaa, sillä Facebookissa osallistumiseni on juurikin lähinnä peukuttelua, mutta toki joskus tulee johonkin kommentoituakin FB:ssa.

      Facebookin ja Twitterin vahvuus on nopeus, joka Bloggerista puuttuu (hassua, sillä muistan elävästi kuinka tätä pidettiin muutama vuosi sitten nopeana ja välittömänä tapana keskustella, esim. verrattuna kirjallisuuskeskusteluun sanomalehdissä). Minäkin miellän FB:n ja Twitterin pinnallisemmiksi keskustelukanaviksi, vaikka ei kai niin tarvitse olla?

      Poista
  2. Hyvä keskustelunaihe! Aiheeseen nähden liian pikainen kommentti töistä. :)

    Komppaan Sonjaa siinä, että minäkin toivon keskustelun jatkuvan blogeissa. Osasyynä ovat juurikin nuo Facebookin yksityisasetukset. Jos kommentoin jonkun julkisen sivuston postauksia, näkyy kommenttini periaatteessa kaikille, siksi tyydyn tykkäämään Facebookissa. (Kirjoitan blogianikin omalla nimelläni, mutta se on jotenkin eri asia, koska blogikommentit eivät lävähdä uutisvirtaan.) Lisäksi kommentointi Facessa ja monessa muussa sosiaalisen median kanavassa on nopeaa ja kommentit ja keskustelu katoavat nopeasti jonnekin. Blogissa ne sen sijaan säilyvät paremmin. Blogikommentit ovatkin nettimaailmassa hidasta sosiaalisuutta, niitä on helppo tulla täydentämään myöhemmin.

    Blogikommentointi ei ole kuitenkaan kokonaan katoamassa, vaikka kommenttien määrä harvenee. Kyllä kommentteja ja siten vuorovaikutusta on edelleen, mutta blogien määrä on kasvanut niin hurjasti, että sekin osaltaan hajauttaa kommenttien määrää.

    Myös vanha vuorovaikutuksen ajatus pätee edelleen, näin ainakin omalla kohdallani. Silloin kun olen laiska kommentoija, saan vähemmän kommentteja ja kun taas olen aktiivinen, saan vastavierailujen myötä enemmän kommentteja - tutuiltakin bloggaajilta.

    Lukijoiden määrä kuitenkin kasvaa tasaisesti, joten blogeille on selvästi tilausta! Se kertoo omaa, tärkeää kieltään, vaikkei kommenttien määrässä näykään. Siksi en ainakaan vielä ennustaisi blogien siirtymistä Twitteriin tms., blogien yksi rikkaushan on juuri se, että on mahdollista kirjoittaa pitkiäkin tekstejä. Uskon siis, että blogit pysyvät ainakin vielä joitakin vuosia, mutta sosiaalisen kanssakäymisen paikka voi (ikävä kyllä) siirtyä nopeampaan mediaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän hitaan sosiaalisuuden termistä. Ajatella, että kun sitä joskus kuvitteli olevansa somen kärkijoukoissa, onkin kohta vähän anarkisti hitaalla sosiaalisuudellaan ;)

      Mutta vakavasti puhuen, olen samaa mieltä siitä, että blogeilla menee hyvin, sillä koko ajan perustetaan blogeja ja niitä myös luetaan. Vaikka kommentointi on harventunut, ovat kävijämäärät jatkuvassa nousussa. Alkuhuuman jälkeen tässä on varmaankin jonkinlainen vakiintumisvaihe menossa, muutaman vuoden päästä olemme viisaampia sen suhteen, mihin suuntaan blogikenttä muotoutuu.

      Poista
  3. Amma, jo silloin kun Hannan ja Katjan kirjablogiteos ilmestyi, kerroin Katjalle mielipiteenäni, että blogit otaksuttavasti katoavat noin 5 vuoden aikana. Elävätkö ne vielä 4 vuotta eteenpäin, sitä en näe, mutta minusta bloggaaminen on ollut melkein yhtä repäisevää kuin hurjat hippivuodet, rintaliivien polttaminen ja vapaa rakkaus! On ollut mieletöntä olla mukana silloin kun kirjablogit aloittivat ja niitä tunnelmia osa muistelee jo kaiholla, kun tosiaankin ehti käydä lukemassa jokaisen kirjabloggaajan jokaisen tekstin. Nyt se on täysin mahdotonta! Olen laittanut itseni sellaiseen tilaan, että luen 'bestikset', ne vanhat ihanat, joiden kanssa aloitimme ja sitten muuten kirjojen sekä uusien bloggaajien kiinnostavuuden mukaan ajan sallimissa puitteissa. Mutta ikinä, ikinä ei enää tapahdu sellaista suloista kuin tämä:

    Olin pitänyt jonkun kuukauden blogia. Joskus kukaan ei kommentoinut mitään, mutta olin täydellisen tyytyväinen enkä edes odottanut mitään suosiota. En tuntenut ketään muuta joka olisi kirjoittanut kirjoista. Ikinä en muista miten eksyin Katjalle iltana jona hän blogissaan pohti lopettamista. Minä siihen puolenyön kieppeillä, että 'älä tee sitä, sulla on ihana bloginimi ja kaikki, odota vähän'. Sitten löysin blogista kuuluisan ulkomaisen valokuvaajan kuvan lumisesta omenasta ja ostin yhteyttä Jeff Curtoon. Pyysin lupaa kuvaan ja sain sen! Laitoin kuvan omaan blogiini ja siihen Katjan blogin linkin etc. ja siitä se sitten lähti: Kirjabloggaamisen yhteisöllisyys.

    Toinen hauska juttu oli kun Susa päätti aloittaa blogin ja kello oli puolen yön kieppeillä kun yhdessä yritimme keksiä hänen blogilleen nimeä. Muistaakseni siinä olivat mukana Katja, Susa ja minä. Lopulta menimme nukkumaan ja aamulla kun heräsimme oli syntynyt Järjellä ja tunteella!

    Meitä oli siis muutamia ja niitä aikoja sopii kyllä muistella, sillä on muistettu toistemme merkkipäiviä, lähetetty joulumuistamisia, neuvottu toisia tekniikassa (eniten kai minua;), tavattu kirjamessuilla, vaihdettu meilejä milloin mistäkin ja ennen kaikkea on tsempattu muita.

    Nyt on sellainen fiilis ainakin minulla, että kun valitsin vain tämän oman blogin pitämisen ja sanoin kauniisti 'kiitos ei' houkuttavalle lehtityötarjoukselle, kuljen tieni loppuun Leena Lumina enkä lähde mihinkään twitteriin tai twatteriin. Facebookissa olen sen verran, että vien sinne osan blogijutuistani ja' käyn tykkäämässä,' mutta face ei ole minulle mieluinen formaatti: Koen, että siinä on jotain pinnallista, ei siis yhtään minua. Ainoa myönnytys kehitykselle on nyt IPad, jota käytän reissussa, että voin edes avata blogikommenttini ja niihin vastata. Ja toimiihan se myös kamerana ja sillä voi meilata.

    Jos on hetki aikaa ajatella, minua suorastaan värisyttää kaikki, mitä runsaaseen viiteen blogivuoteen on mahtunut yli miljoonasta blogini kävijästä aina Tommy Tabermannin yllätykseen kopata minut syliinsä ja pussata poskille kirjamessuyleisön nähden. Olen lukenut yöt niin kirjoja kuin joskus myös toisten käsikirjoituksia, olen valinnut tuleville kirjoille kansia, meilaan monien kirjailijoiden kanssa, toisten kanssa käyn ulkona syömässä, tapaan kanssabloggaajia ja muutamista on tullut ikiystäviä.

    Leena Lumi syntyi rakkaudesta kirjoihin, ja sehän rakkaus ei ikinä kuole. Miten toimittaja Ulla Janhonen sen sanoikaan: "Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole." Blogit voivat hiljentyä, ehkä ne voivat jopa kuolla, vaikka siihen en ihan kyllä usko, mutta kirja, oikea kirja ei kuole ikinä.

    Itse viihdyn blogistaniassa, mutta totisesti, tällä vauhdilla en kauaa enää tee Lumia, mutta toisaalta tiedän myös, että Leena Lumi ei lopu koskaan, se vain telakoituu tuntemattomaksi ajaksi ja voi sitten taas joskus sopivien tuulten myötä purjehtia uudelleen kirjojen merelle luovien uusien kirjanmerkkien mukaan kohti tarinoiden taikaa.

    Leena Lumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nuo muistelosi, Leena! Muut olivat tuttuja minulle, mutta miten minulta on mennyt kokonaan kohtaamisesi Tommy Tabermanin kanssa ohi??! Ooh, sanon minä, siinäpä tosiaan muisto!

      Rakkaus kirjoihin ei tosiaan kuole. Kirjabloggaajat ovat intohimoisia kirjallisuuden rakastajia, joten tuskin kirjakeskustelu häviää kokonaan, mutta sen muodot ja tavat voivat muuttua radikaalistikin. Aika näyttää!

      Mutta mikä etuoikeus tosiaankin, että on saanut olla mukana "hippiliikkeessä"! ;)

      Poista
    2. Ne ovat, ne ovat, mutta kuten Ilonan viimeisimmän kirjan ingressissä kerroin, haluan katsoa eteenpäin. Jotkut hetket ovat kuitenkin kuin muistokoruja kaunissa rasiassa ja sitten niitä katselleen jonain kauniina hetkinä. Mikään ei jää Tommyyn...Bo Carpelanin tapaaminen oli paljon ennen sitä ja hän on signeerannut kirjansa minulle 'Rakkaalle Leena-serkulle'....

      Nyt puhaltavat muutoksen tuulet ja ehkä on jo aikakin. Tapahtuu muutakin kuin että kirjabloggaajia tulee lisää, tapahtuu ihan jotain muuta. Olen muutamaan kertaan ehdottanut, että uudet kirjabloggaajat autetaan alkuun 'ottamalla' uusi kirjabloggaaja 'kummilapseksi', sillä haluammehan kaikkien innostuvan kirjoista.

      Minusta muutoksen tuulissa on jotain vaikeasti tartuttavaa, se ei ole vain keskustelun siirtyminen faceen tai twitteriin...

      Oijoi, kunpa tietäisit;) Olen jo ymmärtänyt, että jostain pitää vaieta 4-ever. Voi sanoa, että vastustimme Vietanamin sotaa ja poltimme rintaliivimme hdessä Jane Fondan kanssa tai hullaannuimme e-pilleristä, mutta silti...kyllä meidän nuoremme ovat kilttejä villeihin vanhempiinsa verrattuna.

      Tämä sun aihe on niin hyvä, että linkitän tämän huomiseen postaukseeni, jolloin jään pitkän viikonlopun paussille eli olen länsirannikolla, mutta IPad on mukana;)

      Poista
    3. Kiitos linkistä! Olen ollut reissussa minäkin, joten en ole ehtinyt käydä kurkkamassa, mutta yritän käydä viikonloppuna.

      Poista
  4. Niinpä, sehän tästä enää puuttuu, että "kirja-arviot" siirtyvät twitteriin ja sitten niitä yhä ehdelleen kutsutaan kirja-arvioiksi.

    Maailmassa moni asia muuttuu, mutta ei kaikki kaikkialla. Huomasin eräästä kirjasta eilen, että Virginia Woolf oli aikanaan sitä mieltä, että koska 95 % kirjallisuuskritiikistä on roskaa, niin niiden julkaisemisen voisi lopettaa kokonaan ja loput viisi prosenttia kriitikoista palkattaisiin kirjailijoiden "esilukijoiksi".

    Mitäköhän Woolf sanoisi blogeista, jotka ennen kaikkea kirjoitetaan lukijoille eikä kirjailijoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tiivistäminen 140 merkkiin tuntuu kyllä hyvin tähän aikaan sopivalta ajatukselta. Olen itse tiiviin ilmaisun ystävä, mutta kirjatwiitti vaatii kyllä puristamista (tiedän sen siitä, että pyrin aina twitteriin tiivistämään jotakin lukemastani kirjasta ikään kuin teaseriksi).

      Virginia Woolf oli viisas nainen (tosin hän oli kirjallisuuskritiikkiä kohtaan hän oli aika julma)!

      Poista
  5. Myönnän, että joskus kaipaan blogeihin tykkää-nappia. Olisi niin kiva tykätä jostain tekstistä, josta oikeasti tykkää mutta jota ei välttämättä jaksaisi/ehtisi pidemmin kommentoida.
    Mutta kyllä: jotain pinnallista siinä on. On ihanaa saada blogiin ajateltuja kommentteja, ja kyllä toivoisin keskustelun siellä pysyvän. On hyvä, että ajatuksille ja mielipiteiden perusteluille on jossakin kunnolla tilaa.
    Kirja-arvostelujen siirtyminen Twitteriin on kiinnostava ajatus. Käykö tässä jatkuvassa hektisemmäksi muuttuvassa maailmassa niin, että haluamma kirjoista pian pika-arviot, jotka mahtuvat 140 merkkiin? Ne tervaskannot, jotka jaksavat, voivat edelleen kirjoittaa blogeihin pitkiä arvosteluja, joita joku viitseliäs käy lukemassa, jos twiittauksiltaan ja tykkäyksiltään ehtii. :)
    Leenan esittämä ajatus, että blogeja ei muutaman vuoden kuluttua enää ole, on mielenkiintoinen ja hyvin mahdollinen. Teknologia kehittyy niin nopeasti, että minulla ei ainakaan ole aavistustakaan, mitä on edessä vaikka vain kolmen vuoden päästä. Jotain entistä yhteisöllisempää ja reaaliaikaisempaa kenties?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kaipaan tykkää-nappia! Koska aina ei ole oikein mitään sanottavaa tai sitten ei tosiaan ole sitä aikaa, mutta jonkin merkin haluaisin vierailustaan jättää. Jossakin vaiheessa lämmiteltiin ajatusta sydämen jättämisestä merkiksi (taisi olla Leenan idea, vai kuinka??) käynnistä, mutta se sitten jäi jonnekin.

      Tulevaisuutta on tosiaan vaikea ennustaa, tekniikka ja ihmisten tavat käyttää sitä muuttuvat niin nopeasti. Ovatko videoblogit seurannaisineen tulevaisuuden suunta, vai onko sekin jo ihan vanheneva ilmiö?

      Poista
    2. Bloggerissa saa kyllä laitettua "tykkäysnapin". Tosin oman kokemuksen mukaan ne laiskat kommentoijat ei jaksa sitäkään klikkailla.

      Poista
    3. Mulla on blogitekstien jäljessä tykkää-painike, mutta harvemmin kukaan sitä painaa =)

      Poista
    4. Myös WordPressissä voi laittaa tykkää-napin käyttöön halutessaan.

      Poista
    5. Hmm.. onko se tykkäysnappi sitten jotenkin huonosti erottuva, vai eikö peukuttelu sitten kuitenkaan kuulu blogikulttuuriin (sehän romahduttaa kaiken kirjoittamani, great)?? :)

      Poista
  6. Minä aloitin lukublogini vuonna 2008 lähinnä omaksi ilokseni. Kirjabloggaajayhteisön löysin vasta viisi vuotta myöhemmin.

    Minusta medialla ei ole niin merkitystä. Pääasia, että kirjallisuudesta keskustellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulevi, puhut asiaa. Pääasia, että keskustellaan!

      Poista
  7. Ensinnäkin tosi kiva, että nostit aiheen esille, sillä olen huomannut saman ilmiön ei pelkästään kirjablogien vaan kaikkien muidenkin blogien kohdalla. Aloitin kirjabloggaamisen myöskin noin neljä vuotta sitten ja silloin tosiaankin ehti lukea päivittäin kaikkien kanssablogien kirjoitukset ja vieläpä kommentoida niitä. Kirjablogien määrän kasvu ei ole huono asia, mutta kaikkia ei vain enää ehdi millään lukea tai kommentoida vaikka haluaisikin. On pakko valikoida. Oman kommentoimiseni vähenemiseen on vaikuttanut toki myös se, että aloin opiskella vuoden 2011 syksyllä ja opinnot vievät aika ison osan ajastani tällä hetkellä.

    Mutta yleisesti ottaen en tiedä, onko blogien määrän lisääntyminen (ainoa) syy sille, että kommentoiminen blogeissa on vähentynyt. Syy voi olla myös mainitsemassasi keskustelukulttuurin (tai peukutuksen) siirtymisessä sosiaaliseen mediaan. Toivoisin, ettei näin olisi, koska haluaisin, että vuorovaikutus pysyisi blogeissa, kuten se niin vahvasti oli ennen Facebook- ja Twitter-sivuja. En itse ole blogillani missään some-kanavissa (enkä seuraa muualla somessa mitään blogeja), sillä en koe siitä olevan itselleni mitään hyötyä tai sen tuovan lisäarvoa. En esimerkiksi tavoittele blogilleni lisää näkyvyyttä. Ainoa hyöty, jonka keksin, olisi juuri se mistä sinäkin mainitsit eli ihminen, joka ei halua seurata blogiani Bloggerissa tai vaikkapa Blogilistan kautta, voisi seurata sitä kätevästi vaikkapa Facebookissa. Mutta siinä voisi sitten olla kääntöpuolena se mahdollinen kommentoimisen vähentyminen ja minä kuitenkin tykkään kommentoimisesta puolin ja toisin, vaikken muuten näkyvyyttä tai julkisuutta kaipaakaan.

    Tulevaisuutta on hankala ennustaa. Voi tosiaan olla, että blogista alustana tulee jossain välissä ihan passé ja blogit siirtyvät muille some-kanaville. Kuulostaa pelottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en toivo, että blogit häviäisivät nykymuodostaan kokonaan. Jos moni ajattelee näin, niin tuskin häviävät. Tosin voihan olla, että tulee jotakin paljon parempaa. Olen optimisti <3

      Poista
  8. Kirjoittaminen on minulle työstämistä ja ajattelua. Se ei suju tehden samalla jotain muuta eikä oikein noilla mobiililaitteilla. (kaksi virkettä, 9 minuuttia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, olen vaikuttunut. 9 minuuttia punnittua tekstiä, itsekin sietäisi kokeilla :)

      Poista
  9. Minua hiukan harmittaa nimenomaan se, että kaikki tuntuu nykyään tapahtuvan Facebookissa yms. Okei, on minunkin blogillani Facebook-sivu, mutta siellä on kyllä hiljaista. En ole Facessa edes omalla nimelläni, enkä ikä päivänä aiokaan olla. Olen juuri tykännyt blogeista nimenomaan täällä blogipuolella, ja toivoisin, että homma pysyisi täällä. Ja kyllä, olen huomannut kommenttien vähenemisen (tietenkin olen syyttänyt vain itseäni, ettei ketään oikeasti kiinnosta koko blogini enää), ja kyllä sekin harmittaa, kyllähän kommentit motivoivat enemmän kuin jokin peukku jossain muualla. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut on kivoja, mutta kyllä kommentti motivoi ja ilahduttaa enemmän. Varmaan vähän sama juttu kuin tekstarien ja postikorttien kanssa. Aina on kivaa, kun muistetaan, mutta kommentin eteen on nähty vähän enemmän vaivaa. :)

      Poista
  10. Muutokset lienevät väistämättömiä ja ainakin osin arvaamattomia :) Olen ollut mukana kirjablogimaailmassa kolme ja puoli vuotta, ja sinä aikana on tosiaan tapahtunut monenlaista muutosta. Onko suunta sitten ollut hyvä vai huono, on vaikea sanoa.

    Oma blogini ei ole koskaan ollut mikään kommenttimagneetti. Alkuvaiheessa lukijoita oli niukahkosti ylipäätään. Silloin kirjoitin aika paljonkin yleisemmistä kirjallisuusaiheista, joista olisi voinut keskustelua syntyäkin, mutta keskustelijoita en siis tavoittanut. Nykyään kirjoitan enemmän kirja- ja lukukokemusesittelyjä, joihin lienee aika vaikea keksiä mitään oikein kommentoitavaa. En ihmettele, että kommentit jäävät niukoiksi esim. jossain dekkarijutussani. Lisäksi spämmihyökkäyksen vuoksi jouduin poistamaan anonyymin kommentoinnin, mikä sekin saattaa jonkin verran karsia. En kuitenkaan sitä päätöstä kadu.

    Oma aikani on blogin perustamisen alkuaikoihin verraten muuttunut kysytymmäksi, osin jopa blogin vaikutuksesta tai syystä. Yllättäen blogi on tuonut mukanaan asioita, jotka vievät aikaa ja huomiota pois toisista blogeista, hyvä, että ehdin enää omani kanssa askarrella niin paljon kuin toivoisin. Facebook ja Twitter ym. mediat ovat ihan ok, ja harrastan niitä kumpaakin itse ja blogin kautta myös. Blogillani on oma FB-sivu ja Twitter-tili, ja niiden kautta on mukava jakaa blogipäivityksiä ja muutakin 'nopeampaa' kirja-asiaa, josta ei halua kirjoittaa omaa blogijuttua.

    En ehdi läheskään niin paljon lukea ja kommentoida edes itselleni tärkeimpiä kirjablogeja kuin haluaisin. En siis voi olla katkera siitä, että omat juttuni keräävät parhaimmillaankin vain muutamia kommentteja. Kiitos, että edes niitä edelleen on tullut! Lämmittävät mieltä kovasti. Toisaalta taas olen tutustunut moniin bloggaajiin niin, että kanssakäyminen on siirtynyt pois blogeistamme ainakin osittain. Niin vain on käynyt.

    Paluuta 'vanhoihin hyviin aikoihin' ei ole. Hieman on välillä aistittavissa myös tiettyä mustasukkaisuutta kirjabloghiekkalaatikolla; ei ehkä halutakaan, että yhä uusia kirjablogeja syntyy jakamaan sitä rajallista huomiota, jota voimme saada. Tällekään ilmiölle, siis uusien ja uusien blogien syntymiselle, ei vain voi mitään. Eikä tietysti pidäkään voida! Sana on vapaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama tilanne, että ehdin lukea paljon paljon vähemmän blogeja kuin alussa. Blogitouhu on tosiaan tuonut mukanaan kaikkea muuta oheistoimintaa, mikä on tietenkin kiva asia. Ehkä se on yksi kehityssuunta, niin kuin kaikissa villeissä ja vapaissa asioissa eli institutioituminen. Bloggaajia arvostetaan ja moni alkaa olla mukana kaikenlaisissa proggiksissa. Se on iloinen asia, mutta kuten sanoit, paluuta entiseen ei ole.

      En ole havainnut tuota mustasukkaisuutta, tosin en ole asiaa erityisesti haistellutkaan. Kirjabloggaajathan ovat perinteisesti olleet hyvin avoin ja sydämellinen yhteisö, johon on ollut helppo päästä mukaan. Toivottavasti tämä yleinen ilmapiiri säilyy jatkossakin!

      Poista
    2. Minäkään en huomaa mustasukkaisuutta ja kuten yllä kirjoitin, olen ainakin itse suositellut ottamaan uudet kirjabloggaajat vastaan vaikka linkittämällä heitä palkissa tms. Minulla on jo jonkin aikaa ollut vaihtuva kirjoista bloggaava 'kummilapsi'.

      Kirjaihmiset ovat kuin puutarhaihmiset, he haluavat kaikkien innostuvan omasta kiinnostuksen kohteestaan ja ovat valmiit sen myös jakamaan.

      Poista
    3. Kirjaihmiset ja puutarhaihmiset ovat hyviä ihmisiä <3

      Poista
  11. Olen kyllä kanssa huomannut hieman että kommenttien määrä on vähentynyt, tosin pitäisi sitten kai kanssa pohtia onko nimenomaan sellaiset peukutushenkiset kommentit "kuulostaa kiinnostavalta" menneet oikeiksi peukutuksiksi FB:iin ja pidemmät jaaritukset jääneet...
    Omassa blogissani tuntuu että kommenttien määrä on pysynyt kuitenkin aika vakiona, osa ei saa yhtään mutta osaan tulee enemmänkin (toki yleensä vakiokommentoijilta).

    Mutta tietysti tulee myös kentän hajoamista, joskus oli tosiaan mahdollista seurata kaikkia julkisia kirjablogeja ja samoin innostavan keskustelun huomasivat "kaikki" ja keskustelu ruokki keskustelua, nyt ollaan kai selvemmin verkkomaisia.

    Omalta kohdaltani blogillani ei ole omaa FB-sivua tai twitter-tiliä, enkä myöskään itse seuraa minkään muun yksittäisen blogin sivua tai twittereröintiä joten en oikein tiedä millaisia keskusteluja siellä käydään (FB:n yleisemmät kirjablogiryhmät on sitten eri juttu ja kiinnostavaa vellontaa siellä ajoittain tapahtuu, luonteeltaan varmaan sellaistakin joka ei blogiympäristöön edes sovellu).
    Twitter-tilavuuteen ei ajoittain innostuneen pitkät jaaritukseni pääsääntöisesti edes mahtuisi.

    Voi olla että verkostomaisuus vain korostuu ja erikoistuminen ja samanhenkisten blogien keskinäinen yhteisöllisyys voi jossain vaiheessa tulla merkittävämmäksi "kaikki on kaikkien kanssa"-linjan sijaan (toivottavasti kuitenkin hyvässä hengessä ilman mitään "me ollaan parempia"-kuppikuntaisuutta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, keskustelua ei välttämättä käydä yhtään sen vähemmän, vaikka kommentteja olisi lukumääräisesti vähemmän. Ehkä kirjoittamatta jäävät ne moikkaukset, jotka eivät liity sinällään ko. postaukseen.

      Verkostomaisuus tulee varmasti kasvamaan. Muutamia vuosia sitten kaikki seurasivat kaikkia ja tunsivat toisensa, mutta nyt se ei enää ole mahdollista. On luonnollista, että ihmiset seuraavat tarkemmin juuri niitä itseä eniten kiinnostavia blogeja.

      Poista
  12. Olen vielä märkäkorva kirjablogin pitämisessä, vaikkakin kohtapuolin tulee vuosi täyteen. Juuri viimeaikoina olen miettinyt facebook-sivun perustamista blogilleni. En pidä facebookista, juuri näiden jo mainittujen yksityisyysasioiden vuoksi, mutta myös sen takia, että tuntuu että kaikki siirtyy sinne. Vaikkakin olen facebookissa liian paljon päivästäni, en silti halua että kaikki kommunikointi käydään sen kautta. Minusta kirjablogien ilmapiiri on vaikuttanut oikein hyvältä täällä blogimaailmassa.

    Mutta niin. Silti mietin fb-sivun perustamista, koska sinne olisi hyvä laittaa kaikki ns. turhanpäiväiset, lyhyet jutut, jotka liittyvät minuun ja kirjoihin. "Löysin tämän ihanan kirjan kirpparilta eurolla!", "Törmäsin tänään tähän kirjaan, jolla on ihanan syötävä kansi - harmi vain ettei juoni kiinnosta minua..." jne. Tuntuu myös, että se nopeus auttaisi olemaan perillä blogimaailman asioista, vaikkakin pinnallisesti, mutta silti sillä tavalla, että tuntuisi kuuluvansa joukkoon vielä enemmän. En kuitenkaan ole päättänyt mitään, ehkä odotan vielä miten tilanne kehittyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin aikoinani pitkään FB-sivujen perustamista ja jäin vähän odottelemaan kun useat muut jo sivut perustivat. Nyt kun sivut ovat olleet käytössä ja pidemmän aikaa, huomaan, että monet sellaiset seuraavat blogia siellä, jotka eivät ole täällä bloggerissa. Koen FB-sivun ikään kuin uutena "palveluna", mahdollisuutena seurata blogiani myös Facessa. Mutta ilmankin varmasti pärjää ja kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, monella blogilla sivua ei ole. Joten tässäkin pätee se, että kannattaa tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä :)

      Poista
  13. Olen blogannut vuodesta 2006 (vai olikohan se 2005) ja suurin muutos, jonka olen huomannut blogimaailmassa noin yleensä, on nimimerkin sijaan omalla nimellä bloggaaminen. Ennen muinoin omalla nimellä bloggaaminen oli melko harvinaista, nykyään varsin yleistä. Olen myös havainnut (empiiriset tutkimukset!), että nykyään kun perustetaan blogi, se tehdään usein omalla nimellä. Monet nimimerkillä bloggaajat ovat myös tulleet ulos "kaapista" nimensä kanssa.

    Itse tykkään kommentoida nimenomaan blogeihin. Olen visuaalinen ihminen ja blogit ovat usein kauniita ja persoonallisia ja lukijaystävällisiä. Mielelläni jätän jäljen blogiin käynnistäni, mutta väkisin en ala mitään kirjoitella. Jos ei tule mitään mieleen, vaikka teksti olisi kuinka hyvä, en kommentoi. En myöskään kovin usein jaksa kommentoida blogeja, jotka eivät noteeraa kommentteja tai noteeraavat vain osan (ja jotka eivät kommentoi toisten blogeja koskaan).

    Twitteriä en kestä (liian sekava ja "ruma" minulle) ja Facebookin miellän enemmän henkilökohtaiseksi yhteydenpito- ja kahvikeskusteluareenaksi.

    Perustin kyllä blogilleni melko myöhäisherännäisenä sivun Naamakirjaan, mutta aika hiljaista pitelee. En tosin itsekään oikein jaksa seurata FB:n kautta blogeja, koska se on työlästä FB:n kummallisen politiikan takia, missä juttuja tulee fiidiin milloin milläkin perusteella. Nyt on kadonnut Kirjavalaalta se fiidi kokonaan eikä ole edes mahdollisuutta määritellä, mitä siihen etusivulle tulee.

    Moni on täällä myös viitannut tuohon tiettyyn yksityisyyteen. Minä(kään) en mielelläni kommentoi (enkä edes liketä) mitään julkisia juttuja Facebookissa - en edes kavereiden julkisia statuksia tai kuvia. En myönnä olevani vainoharhainen, mutta en pidä ajatuksesta että tekemiseni lävähtävät kaikkien naamalle. Nythän FB:ssä ilmaantuu tieto siitäkin ISOLLA etusivulle, jos liketän jotain kaverin mummon kaiman villakoiraa. Juu, en sitten likettele.

    Minä en usko, että blogit ovat kovin äkkiä mihinkään katoamassa. Blogikentällä varmasti tapahtuu muutoksia ja keksitään uusia juttuja, mutta että perinteiset blogit katoaisivat pian kokonaan? En usko.

    Twitter on muutaman virkkeen kohukenttä, joka on varmasti tiedottamisessa kätevä. Noin muuten se antaa käyttäjistään yleensä melko idioottimaisen kuvan (tarkoitan nyt sellaisia tiettyjä aktiivisia ihmisiä, jotka sotivat siellä säännöllisin väliajoin. Ilkeys myös kukoistaa siellä, joten no thanks).

    Sama juttu oikeastaan Facebookissa; ei tarvitse kuin lukea joidenkin lehtien FB-sivuja ja usko ihmiskuntaan on jälleen koetuksella. :D

    Blogeissa on se hyvä puoli, että vaatii kyllä jonkin verran kommentoijalta kiinnostusta ja ehkä jopa hieman vaivaa kirjoittaa se kommentti. Kaikkein pahimmat "nettihirmut" tuskin siihen vaivautuvat. Ja vanhemmatkin jutut ovat kätevästi arkistoissa helposti etsittävissä. Sopii tällaiselle hitaalle ihmiselle sellainen. :)

    Ps. sori mahdolliset typot, en jaksa oikolukea kommettejani (tiedän, että pitäisi!). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia tiivisti sanoiksi paljon samaa, mitä itsekin asiasta ajattelen. Minulla ei esimerkiksi ole blogille ollenkaan omaa fb-sivua ja aika laiskasti linkittelen tekstejäni kotimaisten kirjablogien fb-sivuille. Myös minulle on visuaalisuus tärkeää, twitteriin kirjauduin, mutta en ole mitään siellä tehnyt, kommentoin mielelläni blogeihin, mutta en niihin, jotka eivät kommentteja mitenkään noteeraa (itse yritän vastata kaikkiin jotain, mutta myönnän, että muutaman kerran olen asiassa lipsunut).

      Olen myös siitä vanhanaikainen ihminen, että minulla ei toistaiseksi ole mitään mobiililaitteita. Olen sen verran paljon koneella päivisin, että haluan täydellisen irrottautumisen kun lähden kodin seinien ulkopuolelle.

      Pidän Katjan hitaan sosiaalisuuden termistä (tosin voi kysyä onko tämäjään niin hidasta sosiaalisuutta kuin esimerkiksi perinteinen kirjekulttuuri)

      Poista
    2. Elegia ja Jaana: Minäkään en ole oikein päässyt sinuiksi Twitterin kanssa, vaikka minulla on siellä blogitili ja itse asiassa aika paljon seuraajia, jotka seuraavat vain sitä kautta Amman lukuhetkeä. Joten tuntuu siltä, että pitäisi aktivoitua ja opetella käyttämään Twitteriä täysipainoisesti, mutta minustakin se on vähän sekava.

      Tunnen piston sydämestäni tuosta kommentteihin vastaamattomuudesta. Olen siinä ihan törkeän saamaton. Johtuu juuri samasta syystä, miksi kommentoin aiempaa vähemmän muihinkaan blogeihin eli puhelin. Kommenttien hyväksyminen puhelimella on kätevää pitkin päivää, mutta illalla en enää muista istahtaa koneelle ja vastata kommentteihin... Tosin välillä mulle tulee sellaisia puuskia, että nyt vastaan kaikkiin tässä kuussa tulleisiin kommentteihin kerralla ;)

      Poista
    3. Olen niin samaa mieltä kuin Elegia, että face on sekava ja blogit voittavat myös esteettisyydessä.

      Minä en ikinä voisi edes unta nähdä, että en vastaisi kommentteihin;)

      Poista
    4. Pakko oikaista, että Facebook ei ole mielestäni sekava, vaan Twitter. :) Minulle FB on kätevä tapa olla yhteydessä ystäviini etenkin kun sijaitsen "syrjässä", mutta minulle FB on tosiaan henkilökohtainen eikä avoin kaikille. :)

      Sinulle on, Leena, aina ihana kommentoida kun tietää että vastaat. <3 Minusta on outoa, että moni kaipailee vuorovaikutusta ja keskustelua blogeissa, mutta sitten eivät vastaa kommentteihin. Mitä vuorovaikutusta se sellainen on?!

      Poista
    5. Tässä on varmaan eroja. Itse en palaa juuri koskaan katsomaan, onko kommenttiini vastattu, ellen ole kysynyt jotain tai muuten esittänyt mielestäni kuolematonta ajatusta. Jälkimmäistä tapahtuu äärimmäisen harvoin :) ja jos haluan kysyä jotain, teen sen todennäköisemmin muualla, jos asia on tärkeä.
      Mutta selvyyden vuoksi, itse olen kiinnostunut kommentointikultturin muutoksesta yleisellä tasolla, en niinkään siitä, pitäisikö esim. omaan blogiin tulla enemmän kommentteja. Kuten tässäkin keskutelussa on tullut hyvin ilmi, omaan blogiin tulevat kommentit ovat suorassa suhteessa omaan kommentointi- ja vastausaktiivisuuteen - ja niinhän se kuuluu ollakin! Jostakin syystä vallitsevana trendinä tuntuu kuitenkin olevan tällä hetkellä keskustelun väheneminen blogeissa ylipäänsä, tai se ainakin on väitteeni ;)

      Poista
    6. Ymmärsin Amma, eikä tarkoitukseni ollut kritisoida sinua tai ketään muutakaan tiettyä bloggaajaa. Mainitsin ilmiöstä, johon olen tärmännyt itse ihan oikeasti eli "valitetaan", ettei tule tarpeeksi kommentteja, mutta sitten jos ja kun niitä tuleekin, ei niihin kuitenkaan vastata. Se on minusta outoa.

      Poista
    7. Elegia, tiesin että ymmärsit :) Mutta kun tässä keskustelussa on niin paljon kommentteja ja lukijoita (ihanaa kun keskustelu rönsyää!), niin halusin vielä selkeyttää omia sanomisiani. Minäkin olen törmännyt samaan ilmiöön.

      Poista
    8. Tuon kun luin, niin kyllä bloggaajat yleensä vastaavat (kiitos esim. Leena Lumi vastaa aina ), siksi kiva kommentoida, kun paljon luen, mutta blogia en pidä enkä facebookia omista enkä twiittaa. Kaikki kirjallisuus käy (lähes).

      Poista
  14. Mitä lyhyempää ja hätäisempää vuorovaikutus on sitä huonompaa se on!

    Palaan pitemmän kommentin kanssa, mutta tämä on kiteytynyt ja harkittu ajatus, ei hätäisesti heitetty.

    VastaaPoista
  15. Hei ihan mahtavaa, että oot tällasen konseptin herättänyt henkiin! En ehtinyt noita aikasempia kirjoituksia lukea läpi, mutta itse ainakin toivon syvästi, ettei vuorovaikutus karkaa kommenttilaatikoista mihinkään. Facebookin kirjabloggaaja-ryhmässä oon, mutta en siellä oikein osaa keskustella. Mieluummin tulen blogiin itsessään kirjoittamaan ja samalla ilahdun myös hurjan suuresti, jos itse saan kommentin blogiini. Niin kuin varmasti me kaikki :--)

    Katkesi ajatus! Palaan lukemaan tätä kommenttiketjua myöhemmin! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tulit! Tuosta FB-ryhmästä, siellä voi keskustella ihan vapaasti, ei kannata asettaa turhaa kynnystä itselleen ;) mutta eihän se kaikille ole luonteva ympäristö, eikä missään nimessä korvaa blogeissa tapahtuvaa vuorovaikutusta.

      Poista
  16. Tartuit sitten aiheeseen, jota olen pohtinut niin itsekseni kuin parin bloggaajatuttavanikin kanssa.

    Juuri tänään viimeksi yllätyin kun kirjausuin blogini twitteriin ja seuraajien määrä oli noussut edellisestä vilkaisusta lähes kymmenellä. Huh huh, jos samaa tahtia tipahtelisi lukijoita, niin kohta huideltaisiin isompien muotibloggareiden rinnalla. No joo, ehkä ei, mutta ilmiö havaittu ihan omin pienin silmin täälläkin!

    Tavallaan on hienoa, että juttuni kirjoista kiinnostavat ainakin sen verran, että useampi ihminen on jaksanut kirjautua niin bloggerissa kuin twitterissäkin lukijaksi/seuraajaksi ja moni tykkää myös facebookissa blogistani. Ja olenhan twitteriiin ja facebookin levinnyt juuri siksi, että lukijat voivat seurata blogiani kuten haluavat, se kun nyt on nykypäivää. En valita. Kommenttejakin kuitenkin tulee blogiinkin.

    Mutta tavallaan harmittaa, kun huomaa, että useampi tykkää facebookissa tai twitterissä, mutta blogiin asti ei välttämättä tulla kommentoimaan. Olen kuitenkin kirjablogin perustanut voidakseni jakaa ajatuksia kirjoista ja keskustella niistä ihmisten kanssa, en saadakseni hurjia määriä lukijoita tai suurta huomiota twitterissä. Lisäksi peukutuskulttuuri on kiireisen ihminen kulttuuri - ei ole aikaa kunnolla lukea tai kommentoida, niin sitten peukutetaan vähän kuin merkiksi, että on huomannut jutun. Tai toki varmasti joku jutun lukee ja sitten tykkää, jättää kommentin tai ei, mutta fiilis on se, että kiireisenä peukutellaan.

    MUTTA kaikessa on puolensa. Itse seuraan blogeja bloglovinin kautta. Koska blogien lukumäärä on nykyään hurja, niin kaikkea ei ehdi lukea saati kommentoida. Mutta luen niin paljon kuin ehdin ja kommentoin kun on jotain sanottavaa. Bloglovin ei kuitenkaan ole aina ihan ajantasalla, joten toisinaan itsekin päädyn lukemaan blogijuttuja twitterin kautta. Eli kyllä niiden kautta seuraaminen toisaalta toimiikin.

    Minua itseäni ylipäänsä vähän oksettaa, miten isossa osassa some ihmisten elämässä on. Tästä syystä olen pyrkinyt itse vähentämään esimerkiksi älypuhelimen räpellystä sekä twittereissä ym. roikkumista. Toisinaan saatan käydä koneella ja katsoa vain bloggerin sekä bloglovinin. Sitten pois.

    Summa summarun ja voisin sanoa, että twitter ja fb ovat kiva lisä, mutta toivon todella, ettei kommentointi kovin paljon tästä kärsisi tai ainakaan loppuisi kokonaan. Minusta kun se on edelleen se blogin pitämisen suola!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käytin jossakin vaiheessa bloglovinia, mutta sitten se jäi. En ole ihan varma minäkään olenko innoissani vai en tästä bloggailun muutoksesta. Paljon kivoja juttuja ja on hyvä, että ihmiset voivat valita, mitä kautta blogia seuraavat. Mutta onhan se, no, erilaista kuin ennen :)

      Poista
  17. Jos olen ymmärtänyt oikein, bloggaaminen on muuttumassa pikkuhiljaa videobloggaamiseksi; vlogeiksi. Tämä kehitys näkyy ainakin muoti-ja lifestyleblogien puolella, joita olen enemmän seurannut jo ammattini puolesta. Saa nähdä ottaako tämä kehitys tuulta siipiensä alle myös kirjablogeissa. Olisihan se aika hauska jos joku perustaisi kirjablogin vlogina ja lukisi youtubessa Eino Leinoa, Kauko Röyhkää tai Sofi Oksasta! ;) Mutta ollaanko me kirjabloggaajat sen verran ujoja ettei me uskalleta perustaa vlogia? Itse olen sen verran onneton videotekniikan suhteen etten voisi kuvitellakaan vlogin perustamista! Sitä paitsi sanat tuntuvat luontevimmalta bloggausvälineeltä, kun on kyse kirjoista. Mutta aika näyttää syönkö sanani! ps. Tämä on ensimmäinen vierailuni blogissasi. Näyttää kiinnostavalta! Tänne palaan toistekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, saatoit osua suoraan suoneen! Kun valittelin eräälle kirjailijalle, että 'tarvitsen uuden huipun, jolle kiivetä', hän suositteli minulle videobloggaamista eli se voi todellakin olla tulossa. Minä jään siitä suosiolla pois, sillä haluan slow lifen maksaa mitä maksaa. Se okoon nyt mun huippuni;)

      Poista
    2. Slow life & Slow writing, vaikka sinä Leena kyllä olet nopea lukija ja nopea kirjoittaja :) Satuitko eilen näkemään uutisissa Donna Tartt'n haastattelun? Hän kirjoittaa itselleen sopivalla tavalla, hitaasti. Hän sanoi haastattelussa: 'Jos kirjailija ei nauti kirjoittamisesta, lukijatkaan eivät kirjan lukemisesta. Se on totuus.' Sama pätee varmaankin tähän valintaan bloggaaminen / vloggaaminen / twiittaaminen / fesettäminen. Uskon, että jatkossa tulee eriytymistä ja jokainen hakeutuu itselleen sopivimpaan kanavaan, jossa viihtyy ja pysyy 'samanmielisten' seurassa.

      Poista
    3. Minusta tuo slow life-tyyli sopiikin näihin kirjablogeihin! Kirjablogi vlogina tuntuu, ainakin tällä hetkellä, vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta. Muoti-, sisustus- ja lifestyleblogeihin se sopii. Mutta sen olen ainakin oppinut ettei koskaan saa sanoa ei koskaan. Kohta me kuitenkin ollaan ne ensimmäiset kirjabloggaajat, jotka siirtymät videobloggaamaan! ;)

      Poista
    4. Minua kiinnostaa tämä vloggaaminen tosi paljon! Minusta vlogi sopisi hyvin juuri kirjallisuuteen koska kielestä, usein vieläpä kauniista sellaisesta on kysymys. Itselläni ei vain ole oikein paukkuja uuteen aluevaltaukseen ja toisaalta kirjoittaminen on minulle tärkeää. Mutta kieltämättä kirjaa kirjoittaessa kävi pari kertaa mielessä, voisin tehdä vaikka sen kirjavideon vaihtelun vuoksi!

      Poista
    5. Jotain vlogeja joissa luetaan otteita kirjoista yms voisi kyllä tullakin mutta luulen että kirjallisuudessa luonnollisin muoto pysyy tekstissä.

      Runouteen vlog olisikin varmaan hyvä muoto, mutta tässä vaiheessa mieleen tulee kysymys jota on omassa blogissani puitu (ja jota harkitusti aika ajoin rikon), sitaattioikeus ja tekijänoikeudet: runo on kokonainen taideteos ja näin ollen se ei kuulu sitaattioikeuden piiriin eli kokonaisen runon esittäminen vlogissa kuulostaa myös ongelmalliselta...

      Poista
    6. Totta. Vaikka en ole lyriikan ystävä, runovlogi olisi ihana ajatus. Mutta tosiaan tekijänoikeuksien kannalta haastava.

      Poista
    7. Marietta, minä näin Tartin ja vaikutuin! Nyt ihmettelen, että miksi en ole ymmärtänyt ottaa häntä lukuun/luettavaksi...Allekirjoitan kaiken sanomasi!

      Ihailen niin kovasti slow lifeä, mutta miten sinne pääsisin...

      Poista
    8. Pohjoismaisiakin kirjavloggaajia Youtubesta jo löytyy (tosin ihan suomalaisia en taida tietää yhtään, yhden puoliksi suomalaisen ja puoliksi italialaisen vain), mutta hekin taitavat ainakin vielä käyttää englantia. Booktube-yhteisö on enimmäkseen englanninkielinen, joten suomeksi vloggaava taitaisi olla aika yksinäinen ainakin vielä. Saa nähdä, rantautuuko kirjavloggaus vielä joskus Suomeenkin kunnolla. Kirjavloggaaminen tuntuu myös olevan paljon suositumpaa noin 15-30-vuotiaiden kuin sitä vanhempien keskuudessa. Kirjabloggaajien ikäjakauma on ainakin Suomessa paljon laajempi.

      Poista
    9. Ah ja voi, kun mulla olisi aikaa ja energiaa, niin kyllä tuota vloggaamista kokeilisin. En kylläkään itse seuraa yhtään vlogia, joten taidan jo kuulua yli-ikäisten kastiin. Parempi siis pysyä lestissään. Nuorisolle vlogit tuntuvat tosiaan olevan SE juttu, tällainen kirjoittelu taitaa olla vähän so last season.

      Poista
  18. Twitteriä en osaa käyttää ja facebookkiin en halua mennä - olen siis bloggaaja niin kauan kuin "henki pihisee" ja halu jakaa asioita riittää. Minun lukutottumuikseni ovat vain niin paljon erilaisia kuin valtavirtakirjabloggaajien, minä kun luen enimmäkseen vanhempaa kirjallisuutta ja satunnaisesti uudempaa kirjallisuutta, jos kiinnostava aihe vastaan tulee. Mukava huomata ,että on muitakin, jotka ei ole facebookkaajia sanan varsinaisessa merkityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainö sinä teet hienoa työtä ja on niin upeaa kun kaikki eivät tee vain uutuuskirjoja. Minä olen kai sitten pohjaimussa uutuuksiin, mutta joka kesä luen jotain vanhaa ja lupaan yllättää tänäkin suvena. Hyvä sinä!

      Poista
    2. Samaa mieltä kuin Leena. On hyvä, että vanhat kirjatkin pääsevät esille blogeissa. Itsekin olen viime aikoina vähän vähentänyt uutuuksien lukemista, vaikka niitä toki edelleen paljon luenkin.

      Poista
  19. Minäkään en usko blogien katoavan, päin vastoin, uskon että määrä ja erikoistuminen sen kuin lisääntyvät. Samalla lisääntyy valinnan vaikeus, onhan jo nyt käynyt mahdottomaksi seurata edes kaikkia kirjablogeja. Klikkiytyminen varmaan yleistyy, mutta ei se ole välttämättä paha juttu, onhan se ihan luonnollista että samanmieliset ja samantyyppisestä kirjallisuudesta pitävät seuraavat ja kommentoivat tiivimmin toisiaan.

    Facebookin nopeasta keskustelusta ja tykkään, ja twitterkin on minusta tosi kätevä, tosin sitä pidän vain semmoisena uutisotsikoiden tsekkaamispaikkana. Jotain keskusteluahan sielläkin kai käydään, mutta oikeastaan toivon, ettei se paljon lisääntyisi, jottei uutisvirta puuroudu.

    Olen aika utelias aina kaikkista uusista härpäkkeistä, sekä laitteista että sovelluksista, mutta rajansa kaikella, ei kaikkea voi aktiivisesti seurata. Jo nyt välillä tuntuu työltä päivittää tieto bloggauksesta moneen paikkaan. Siinäkin täytyisi varmaan osata valita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikeastaan ihan sanasta samaan samaa mieltä, voisi olla oma kommenttini! Ei lisättävää ;)

      Poista
  20. Huomaan olevani vanhanaikainen ihminen. Facebookissa en ole mukana enkä missään nimessä halua sinne, koska siinä häiritsee liian moni piirre. Twitteriin suhtaudun hieman myönteisemmin, mutta sinnekään en ole tunkemassa. Tabletteja nautin yleensä foliopakkauksista. Kännykkänikin on vanhanaikaista mallia eikä se ei edes haittaa minua. En ymmärrä, miksi minun pitäisi bussissa matkustaessani olla koko ajan räpläämässä (vähä-)älypuhelinta ja surffailla netissä postimerkin kokoisella ruudulla. Ei vois vähempää kiinnostaa.

    Minun blogissani (Pikkurilli) kommentointi vaihtelee paljolti blogitekstini sisällön mukaan. Välillä kukaan ei kommentoi, välillä tekstini innoittavat lukijoita pitkiinkin kommentteihin. Vastaan myös itse melko pitkästi. En tykkää mistään sähkösanoma- tai peukutustyylistä. Kun itse kommentoin jonkun blogia, odotan että siihen vastataan ja ärsyynnyn ja loukkaannun, jos ei toinen osapuoli vaivaudu vastaamaan yhtikäs mitään. En voi väittää olevani itse ylettömän sosiaalinen, mutta blogeissa kuitenkin vastaan aina kommentteihin ja paneudun niihin perusteellisesti. --- Nyt ajatus katkesi. Loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin käyn aina kurkkimassa, onko bloggaaja huomannut minun kommenttini ja syntyisikö siitä peräti pitempikin ketju. Siitähän tulee paljon katsojakäyntejä, kun kommentoijat käyvät blogissa odottavin mielin kunnes luovuttavat.

      Poista
    2. Ihana tuo lopetus :) paljon sait kuitenkin hyvää asiaa kommenttiin. Tuolla aikaisemmin jo avauduin omasta kommentteihin ( ajoittaisesta ) vastaamattomuudestani. En voi olla selkäongelmaisille vuoksi kovinkaan paljon koneella ja kommentteihin vastaaminen mobiililaitteilla on tuskaista. Juuri nyt teen sitä, koska olen reissussa, mutta uskomattoman monta tilttiä on jo tullut kesken kirjoittamisen :/

      Ymmärrän, että on turhauttavaa, jos ei saa kaipaamaansa vastausta, mutta halusin vain tuoda esille, ettei se johdu välttämättä siitä, ettei bloggaaja olisi noteerannut kommenttia tai ei välittäisi siitä.

      Poista
    3. Amma, todella ikävä tuo selkäongelmasi, ja ihan käypä selitys sille, ettet vastaa ahkeraan. Yksi hyvä käyttö näille uusille laitteille onkin juuri se, että se sopii niille, jotka eivät pysty nököttämään tietokoneen ääressä.

      Tästä näyttääkin kehittyvän kaikkien aikojen keskusteluketju! Muista selkäsi.

      Poista
    4. Ilman puhelinta en varmaan enää bloggaisi tai sitten selkäni olisi vieläkin huonommassa kunnossa kuin nyt. Tai itse asiassa nyt se on jo ihan hyvässä kunnossa, mutta talvi oli vaikea. Yritän nyt tsempata ja pitää siitä huolta :)

      Sanoppa muuta, hieno keskustelu!

      Poista
  21. En osaa sanoa muutoksesta, kun olen ollut vasta vähän toista vuotta bloggarina. Itselläni on kyllä lukijoiden ja kommenttien määrä koko ajan lisääntynyt. Pidän erityisesti postauksen synnyttämästä keskustelusta, ja tottakai vastaan aina, jos joku on vaivautunut minulle kirjoittamaan.

    En ymmärrä, mitä hyötyä lukijalle ja kirjoittajalle noista lyhyen tekstin muodoista on?
    Eikö blogikirjoittelun nautinto olekin juuri siinä, että mietiskelee lukemaansa ja muotoilee ajatuksensa nautittavaan muotoon olkoon se sitten essee (joillakin on todella hieno esseetyyli) tai pakina (voi, mitä hauskoja pakinoita olenkaan lukenut muutamilta bloggaajilta) tai lukupäiväkirjan sivu (ah, kiitos teille, jotka teette tällaisia) tai kolumni (kiitos, pidän niistä).
    Kotona huutelen miehelle "Olipas hyvä kirja!" ja "Eei, huono", mutta että nämä olisivat julkisia arvioita? Twitterin lyhennelmät kuulostavat minusta Valittujen Palojen lyhennetyiltä klassikoilta, joita joskus tarjoiltiin kirjallisuuden nimissä.

    Jos lukija- ja jäsenmäärä kasvaa facen ja twitterin kautta, niin onko se jotenkin tärkeää? Minun mielestäni laatu korvaa määrän; pienempi ja innokkaampi porukka on aina parempi kuin suuri ja laimea.

    Ymmärrän pitkään bloganneiden nostalgian ja kaipuun niihin alkuaikoihin, jolloin kaikki olivat yhtä perhettä. Nyt kun bloggareita on paljon, on tehtävä valintaa. Tämä tuo mieleen koulumaailmasta opettajainhuoneen, jossa on jonain syksynä paljon uusia opettajia, ja vanhoista tuntuu, että ennen oli paremmin ja tilanne oli hallussa ydinporukan kanssa. Uusissa voi olla ties mitä änkyröitäkin ja jaksaako niihin tutustua.

    Vlogit ovat hauska piriste, mutta eivät korvaa kirjoittamista. Ne sopivat mielestäni kakkujen ja asujen esittelyyn paremmin.

    "Peukutustyylin" hyvänä puolena pidetään sitä, että se sopii, kun on kiire. Miksi silloin on sitten kirjoitettava? Eihän meidän tarvitse hengästyneenä raportoida kaikkea kaikille kaiken aikaa. Kyllä bloggaaja saa lukea myös postailematta ja jättää tykkäämättä, vaikka kuinka rakastaisi tai vihaisi kirjaa, josta toinen on kirjoittanut.

    Tiivistys: mitä lyhyempää ja hätäisempää vuorovaikutus on, sitä huonompaa se on.

    VastaaPoista
  22. Hyvä huomio Marjatta ja kiinnostavaa pohdintaa. Luulen, että eri bloggaajat saavat blogin pitämisestä erilaisia asioita. Vaikka pidän kirjoittamisesta, en loppujen lopuksi kuitenkaan näe sitä samalla tavalla kuin sinä. Koen lukemisen enemmänkin prosessiksi, jossa blogikirjoitus on lopputuote, ei huipentuma. Kuulostipas järkevältä, saatkohan kiinni, mitä tarkoitan? Pointtini kuitenkin on se, että eri ihmisille sopivat eri muodot paremmin: joillekin twitter juuri oikea formaatti tuoda mielipiteitä julki, toiselle taas ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin mielestäni kirja itsessään on aina huipentuma; ei lukemisen päälle mitään kirjoittamista tarvitakaan. Jos innostuu kirjoittamaan, niin kirjoittaminen voi olla sitten uusi huipentuma, johon kirjan lukeminen on antanut sysäyksen.

      Ihmiset kyllä sopeutuvat aina uusiin välineisiin, myös nopeampaa ja lyhyempää viestintää suosiviin, mutta uskoisin, että kiihtyvä vauhti paitsi tuottaa huonoa jälkeä ei myöskään ajan mittaan sovi ihmiselle. Jo nyt näkyy, että levottomuus lisääntyy ja monet puhuvat sometaukojen tarpeesta. Se, minkä pitäisi olla hauskaa ja rentouttavaa, onkin rasittavaa.

      Poista
    2. Totta! Olen huomannut, että suoritusyhteiskunnassa kun ollaan, monet suorittavat someakin. Höhlää, koska eihän se ole tarkoitus!

      Poista
  23. Kaikki 8.5. kirjoittamani kommentit on muuten kirjoitettu iPhonella. En kanna vastuuta typoists, useaan kertaan tulleista kommenteista yms. koska tämä homma vain ei toimi ;)

    VastaaPoista
  24. Alunperin blogit oli kait tarkoitettu lähinnä omiksi päiväkirjoiksi, joita muutkin saivat lukea. Nykyisellään tätä suuntausta edustavat vieläkin kirjablogien lisäksi mm. puutarha-,elämänmeno- ja mammablogit. Sen sijaan nykyisin niin trendikkäät muoti- ja sisustus- ja ruokablogit on selvästi suunnattu ulkopuolisille. Nuo ulkopuolisille tarkoitetut blogit sopivat hyvin FB-puolelle tai vlogeiksi, koska niiden kirjoitustyyli on toista ohjeistavaa tai jonkin asian esittelyä muille ja kommentit ovat lyhyttyylisiä "Kokeilin tuota, maistui ihanalle", "Mistä noita saa ostaa", "Ihana tuoli" jne. Vaikka periaatteessa kaikki me kirjoitanne blogejamme ajatellen, että muutkin niitä lukevat ja heillä on mielipiteitä kirjoittamistamme asioista, on vaikea ajatella kertovansa lukemastaan kirjasta tai ajankohtaisesta asiasta siihen lyhyeen tyyliin, jota FB-kirjoittelu tai Twiittaus vaatii. Itse pidän blogeissa juuri siitä, ettei välttämättä kirjoiteta elämän jokapäiväisistä asioista lyhyesti ja ytimekkäästi, vaan ikäänkuin pyöritellen sitä asiaa. Tai jos kirjoittajalla on mielipide jostakin asiasta, hän kertoo siitä. Kun taas FB-kielellä mielipide olisi vain "En tykännyt tosta, se oli hanurista". Joten en usko blogien katoavan. Osa blogeista tulee muuttumaan tyyliltään, osa jää edelleen "päiväkirjamaisiksi" kuvineen ja ajatuksineen. Eivätkä niiden kommentit ole yhden lauseen tykkäämisiä tai ei-tykkäämisiä, vaan toivottavasti jatkossakin nähdään se, että lukija on lukenut koko blogin. Ei vain sitä 1-2 ensimmäistä lausetta.
    Toisaalta tuo aiemmin esitetty ajatus siitä, että olisi mahdollisuus kommentin sijasta peukuttaa blogia, jos ei nyt ehdi lukea kuin ne ensimmäiset lauseet tai ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin "olen samaa mieltä". Toisaalta, en itse tunne monestikaan tarvetta välttämättä kommentoida blogikirjoituksia, nautin vain niiden lukemisesta ja ihmisten moninaisuudesta, jonka blogeja seuraamalla näkee. Lyhytsanaisessa sosiaalisessa mediassa sitä on paljon vaikeampi erottaa. Varsinkin nykypäivänä, kun esim. FB-kirjoituksista iso osa on muilta lainattua ja eteenpäin jaettua aineistoa. Se ei vastaa lähellekään sitä, mitä blogeissa on tarkoitus ilmaista. Uskon ja toivon, että tietyiltä osin perinteinen blogi pitää edelleen pintansa vielä pitkään. Kuten perinteinen kirja ja sanomalehtikin. Vaikka viimeksi mainitut ovat osittain siirtyneet elektroniseen muotoon, ne ovat silti edelleen kirjoja ja sanomalehtiä. Eivät lyhyitä Twiittejä tai FB-kommentteja. Samoin kuin blogi bittimaailmassa on jatkossakin omien ajatusten, mielipiteiden ja päivittäisten tapahtumien päiväkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Twitter on selkeämpi kuin Facebook tai blogi. Sehän on tabula rasa, jonka teet juuri sellaiseksi kuin haluat. Twitterissä on helpointa seurata blogeja, jos ne twiittaavat. Siitä pääsee sitten lukemaan itse blogia. Facebookissa on toiseksi helpointa. Sen sijaan blogien seuraaminen suoraan vaatii niiden kaikkien lisäämisen kaikkien eri laitteiden suosikkeihin, tai RSS-lukijan, joista mikään ei ole koskaan ollut minusta kätevä, tai joka ikisen kiinnostavan blogin "lukijaksi" rekisteröitymisen, jolloin Google (koska suurin osa kirjablogeista on Suomessa bloggerissa) tietää, mitä seuraan, ja myy sen tiedon mainostajille siinä, missä tietysti Facebook toimii samoin; Twitter on lähes mainosvapaa.

      Poista
    2. Omaa blogiani en ole koskaan tarkoittanut keskustelufoorumiksi, vaikka toki on mahtavaa, kun joku joskus harvoin käy siellä kommentoimassa. Aina vastaan, koska se ei minun blogini tapauksessa ole kovin aikaavievä homma. ;) Kirjakeskustelut sopivat mielestäni hyvin blogeihin, mutta aivan yhtä hyvin myös muuhun someen. Parhaimmillaan ne ovat toki irl. Olen käynyt menestyksellisesti myös twiitaten. Pidän nopeudesta ja tiiviydestä, ilmaisun napakkuudesta.

      Poista
    3. Kristiina, kiitos kommentistasi! Tässä oli paljonkin hyvää asiaa mihin tarttua, mutta aivan erityisesti tuo lauseesi: "en itse tunne monestikaan tarvetta välttämättä kommentoida blogikirjoituksia, nautin vain niiden lukemisesta ja ihmisten moninaisuudesta, jonka blogeja seuraamalla näkee." oli valtavan hyvin sanottu.

      Kommentit ovat toki tärkeitä bloggajalle, ne ovat palautetta ja merkkejä siitä, että joku lukee blogia. Mutta sitten taas toisaalta, kyllä blogia tosiaankin on oikeus lukea myös kommentoimatta, eikä se tarkoita sitä, etteikö siitä nauttisi tai eikö se voisi olla tärkeää lukijalle. Erittäin tärkeä ja muistamisen arvoinen ajatus!

      Poista
    4. Otsikkosi on hieman harhaanjohtava, vuorovaikutus ei ole varmaankaan karkaamassa minnekään, ja sokea (sosiaalista mediaa) on paljon muuallakin kuin FBssä tai Twitterissä. Ne ovat vain alustoja, kuten blogialustat. Blogitekstissä on etuna se, että sen voi lukea kuka tahansa, mutta fb-tekstiä tai keskustelua ei voi seurata ilman omaa tiliä. On mahdotonta ennustaa missä ihmiset liikkuvat ja mitä ohjelmaa/somealustaa käytetään yleisemmin tulevaisuudessa,niitähän on useita kymmeniä jo nyt käytössä, myös Suomessa. Kirjablogeja en seuraa kirjoittajan tai esiintyjänsä mukaan vaan kiinnostus itse teoksesta johdattaa minut lukijakokemusten äärelle. En kommentoi koskaan, nyt kommentoinut kun huomasin tämän teidän keskustelunne.En usko olevani mitenkään erityinen kirjallisuuden aktiiviharrastaja, joka ei osallistu someeskusteluihin, mutta hakee netistä kyllä infoa kirjoista. Kommenttien määrä ei kerro kirja-arvion mielenkiintoisuudesta mitään, olen lukenut hyvin tehtyjä arvioita ja jopa kritiikkejä hyvin hiljaisista blogeistakin. Teksti säilyy ja pysyy netissä, niitä teidän kirjoittamia juttuja voi lukea myöhemminkin, jos teksti on sellainen että se kestää aikaa ja on muutenkin hyvä. Siihen kannattaa siis panostaa.

      Poista
    5. Anonyymi, kiitos kommentistasi! Ihan mahtavaa, että nyt kommentoit, vaikket normaalisti niin tee (mikä on tosiaan ihan ok). Blogeilla on erilaisia käyttötarkoituksia, se voi olla oman kirjallisen tuottamisen alusta, vuorovaikutuksellinen kohtaamis- ja keskustelupaikka ja informaationlähde. Varmasti se voi olla vielä vaikka mitä muutakin, mutta nuo nyt tulivat mieleeni. Jokainen bloggaaja, joka seuraa kävijätilastojaan, huomaa, että blogeissa käy paljon niitä, jotka etsivät jotakin tietoa ja mahdollisesti myös löytävät sen, mutta muuta merkkiä siitä ei jää. Olen iloinen, että tämä puoli tuli nyt keskustelussa esiin, Vaikka kommentteja on kiva saada, ovat kaikki kävijät bloggaajalle tärkeitä. Ja kuten yllä jo kirjoitin, kyllä blogeista pitää saada nauttia ilman kommentoinnin pakkoa. Olen samaa mieltä siitä, että blogitekstit kestävät aikaa.

      Poista
  25. Kun nelisenkymmentä vuotta olen kirjoittanut "juttuja" - kirja-arvioita, pakinoita, kolumneja jne - erilaisiin lehtiin, niin ei sinä aikana ole koskaan tullut edes mieleen odottaa palautetta kirjoituksistaan, ei ainakaan myönteistä palautetta. Kiivaat kulttuurikeskustelut mm. Demarin kulttuuriosastossa 1980-luvulla olivat tietysti toinen asia, mutta silloin keskustelua provosoitiin urakalla.

    Olen mm. kaksi kertaa julkaissut (1970-luvulla) kokonaisen sivun mittaisen artikkelin Helsingin Sanomissa eikä niistä tullut lehteen yhtään palautekirjoitusta, vaikka lukijoita varmaankin oli kymmeniä tai satoja tuhansia.

    Siksipä olikin hämmentävää kun blogimaailmaan tullessa huomasi, että täällä kommentoidaan myös kiittävästi kirjoituksia, ja joskus vain pelkästä kohteliaisuudesta tai kevyen tykkäämisen mielessä. Tietysti on mukava kuulla kiitos.

    Mutta ihan en ole siihen vieläkään tottunut - enkä siihen että kirjallisuusblogimaailmassa, toisin kuin lehtimaailmassa, eriäviä mielipiteitä esitetään aika harvoin.

    Sehän lienee itsestään selvää ettei kaikkia kirjoituksisa kannata kommentoida eikä ainakaan odottaa että joku kommentoisi. Se ei tarkoita etteikö pitäisi lukemastaan tai etteikö arvostaisi kirjoittajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Kyösti! Oma toimittajakokemukseni on huomattavan vaatimaton, mutta kun polkuni journalismin pariin avautui juuri blogimaailman kautta, tuli vuorovaikutuksen vähäisyys yllätyksenä. Keskustelukulttuuri on eri foorumeilla erilainen ja se on ihan ok. Toisaalta kun blogeissa on tämä vuorovaikutus olemassa, niin soisi, ettei se häviäisi minnekään. Mutta olen ihan samaa mieltä siitä, etteivät kommentit tai niiden puute määrittele hyvää tai huonoa kirjoitusta.

      Poista
  26. Toivon että kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden herättämien ajatusten suhteen säilyy monimuotoisuus, vähän samaan tapaan kuin puhutaan luonnon diversiteetistä.

    Vuorovaikutus, mainostoimistojen määrälliset mittaukset hiipivät myös kulttuuripuolelle. Se ei ole ihan koko totuus, että tämä on tärkeä blogi kun on 10000 seuraajaa ja tällä ei ole kulttuurista merkitystä kun on 100 seuraajaa. Jollakin tekstillä voi olla merkitystä, se voi sisältää uuden tulkintatavan tai se voi olla riittävä vihje jollekin tutustua paremmin kyseiseen teokseen, vaikka 'vaikutusta' ei kommenttikentästä voi havaita. Kommenttikenttä on varsinainen juttu toisille, mulle sellainen hyvä lisä.

    Ei mulla ole myöskään mielipidettä siihen, pitäiskö blogin sisältää sekä blogaajan elämän että teoksen kuvausta. Suosin itse sekä lukijana että kirjoittajana hieman pitempää esitystapaa, liuska ja silleen, ja kirjoitan vain neljäsosasta lukeamiani kirjoja, yllättävästi aika positiivisia arvioita. Facebook ja Twitter ei mielestäni suosi kovin perusteellista aiheeseen paneutumista, mutta onhan ne yksi mahdollisuus kertoa että nyt olis hyvä juttu jossakin.

    Siitä pidän, että blokeissa myös vanhemmat kirjat saavat uusia käsittelyitä, kun lehdet ovat enemmän uutisbuffien linjoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Joskus olen tuntenut tekeväni melkoisen uroteon, kun olen kirjoittanut blogiin kirjasta, jota "kukaan" ei tunne. Vaikkei sellainen teos ymmärrettävästi heärätä suurta keskustelua, olen pitänyt kunnia-asianani, että bittimaailmaankin jää jokin jälki teoksesta. Toisaalta se on herättänyt myös hirveän vastuun painon: jos tämä onkin ainoa teksti, mikä ko. teoksesta löytyy koko internetistä, sen pitäisi olla hirveän hyvä!

      Poista
  27. Runsas kommenttien määrä ja seuraajaksi ilmoittautuneiden määrä kertoo usein siitä, että bloggaaja on sosiaalinen, hyvä tyyppi, letkeä hauskuttaja yms ja kirjoittaa tuoreeltaan suomalaisista uutuusromaaneista. Sen sijaan seuraajamäärä ei kerro blogin kirjallisesta korkeatasoisuudesta.

    Olen osunut timanttisiin harvinaisemman genren blogeihin, joissa on vain parikymmentä seuraajaa eikä juurikaan kommentointia.

    On siis turha arvottaa blogeja kävijämäärän tai minkään muunkaan perusteella.Toivottavasti blogimaailmaan ei tule mittareita,"pisatutkimusta", joka määräisi hiljaisemmat blogit muuttumaan tyyliltään viihteellisemmiksi, niin että suosio kasvaisi ja kävijämäärä yltäisi hyväksyttyyn lukuun.

    Monimuotoisuus on kannatettavaa! Ja poleemisuuskin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmennän vielä tuota mittarivitsailuani. Tässäkin keskustelussa näkyy joissakin kohdin sellainen luulo, että suureen seuraajamäärään pyrkiminen olisi kaikkien tavoite ja että untuvikkoja pitäisi ihan tuupata äkkiä esille. Ja onhan näissä bloggaripalkinnoissa - en nyt muista nimeltä - perusteena juuri kävijä- ja kommenttimäärät. Entä harvinaisuus, uuden tärkeän genren esittely, esim. lapset ja autistit! Tällaiset blogit ovat minusta tärkeitä ja ansaitsisivat esim. Rakkaudesta kirjaan -palkinnon kirjamessuilla.

      Myös tuota faceen ja twitteriin siirtymistä perustellaan sillä, että vaikka niillä on puutteensa, niin pakko niitä on käyttää, koska mahdolliset lukijat ovat siellä. Kuulostaa ihan kauppaketjujen asiakaskilpailulta tai sitten oman blogin tärkeyden liioittelulta. Kyllä ihmiset löytävät kirjat ihan ilman blogejakin! Minäkin olin lukenut niin hitosti ennen kuin luin ensimmäistäkään blogia. Blogikirjoittelu on minulle hauskaa puuhastelua, ei sen enempää. Olen aina kirjoittanut kirjojen herättämistä ajatuksista itselleni, ei se blogi ole asiaa miksikään muuttanut, paitsi että on hauska myös keskustella toisten lukevien ihmisten kanssa.

      Tuo Anonyyymin 10. toukokuuta kirjoitus tulevaisuuden somealustoista herättää uteliaisuuteni. Olen huonosti tekniikan perässä pysyvä. Olisiko tämä keskusteluketju esim. nyt mahdollinen jossain muussa alustassa?

      Poista
    2. Se on ihan totta, että suuret kirjautuneiden lukijoiden määrät tai kommenttiketjut eivät vielä yksin paljasta blogin tasoa tai sen puutetta. Mitä pitempään blogia pitää, sen enemmän lukijoita karttuu. Ja toisaalta kyse on hyvin pitkästi verkostoitumisesta, mitä enemmän ja aktiivisemmin seuraa toisten blogeja, sitä todennäköisemmin saa itsekin vastavierailuja, näin se menee.

      Mielestäni blogimaailmassa monimuotoisuus kukoistaa ja toivottavasti tilanne on tällainen myös tulevaisuudessakin. Kuten tästäkin keskusteluketjusta ilmenee, blogeja kirjoitetaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin tavoittein. Minusta se on hyvä juttu, riittää, että kuuntelee itseään sen suhteen, mikä tuntuu hyvältä. Kun viittasit kauppaketjuihin ja oman blogin tärkeyden liioitteluihin, niin oma näkemykseni on tämä: toiset kirjoittavat enemmän itselleen ja itseään varten, toiset kokevat olevansa asiakaspalvelijoita. Kumpikaan ei ole toista parempi vaihtoehto ja suuri osa on toki jossakin sillä ja välillä.

      Poista
  28. Vastaan, koska kysymys lienee syntynyt kommentistani.

    En halunnut väittää, että tämä tai mikään muukaan blogi ei olisi mahdollinen ilman jotain nimenomaista blogialustaa, vaan korostaa sitä että verkkomaailmassa on erilaisia "alustoja" tai kirjoituspohjia, ja niitä syntyy koko ajan lisää. Blogien suosio perustuu pitkälti näihin maksuttomiin blogipohjiin. Sosiaalisen median työkaluja ja sovelluksia syntyy koko ajan uusia ja erilaisia. On täysin mahdotonta ennustaa mikä sovellus tulee suosituksi ja mikä sovellus menettää suosiotaan.

    Sosiaalisen median työkaluja ovat aivan kaikki somevälineet ja "alustat" tai pohjat tai ohjelmat. Sosiaalista mediaa ovat yhä tekstiviestit ja sähköpostiryhmät. Skype esimerkiksi on eräs suosituimpia sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen väline. Näisskäkin "vuorovaikutus-sovelluksissa" käydään kirjakeskusteluja. Ne eivät ole niin julkisia kuin kaikille avoin blogi.

    FB ja G+ ovat myös vähän suljetumpia ympäristöjä, koska osallistuaksesi tai pystyäksesi lukemaan tekstejä, siniulla tulee olla tili siellä. Blogi on useimmiten kaikille avoin, myös lukijoille joilla ei ole omaa blogia tai jotka eivät ole erityisen aktiivisia kommentoijia. Twitter on sovellus joka on mahdollisimman avoin, sitä pystyy seuraamaan ja lukemaan vaikkei itsellä olisikaan omaan tiliä.

    Kirjablogit ovat aiheensa mukaisesti kirjoista kertovia blogeja. Keskustelu ja kommentointi on varmasti osalle bloggareista tärkeä asia, mutta kirjatietoa etsivälle ne eivät ole kauhean merkityksellisiä.

    Teksti merkitsee minulle kirjallisuuden ystävänä paljon, siis se mitä ja miten kirjoittaja kirjasta on sanonut. Olen löytänyt useita hyvin hiljaisia kirjablogeja ja niitä on hyvin miellyttävää lukea. Lukijoita on kaikkialla. Jokainen joka avaa tietokoneen on lukija.

    (ja pahoitteluni edellisen kommenttini kielivirheistä, kirjoitin sen puhelimella ja sen automaattinen tekstinsyöttö teki ihmeellisiä virheitä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta ja täsmennyksestä. On tosiaan kiinnostavaa ja hämmentävääkin, miten nopeasti maailma muuttuu ja sosiaalinen media siinä mukana. Me ihmiset olemme varsin sopeutuvaisia ja muutamme käyttäytymistämme nopeasti teknisen kehityksen mukana. Siksi tulevaisuuden ennakoiminen on vaikeaa, liki mahdotonta, ja juuri siksi asiaa on myös hauskaa puntaroida :)

      Poista
    2. Ilman muuta, ja juuri niin kuten tuolla aiemmin sanoit: kirjablogitkin voivat olla hyvin erilaisia. Monimuotoisuus on myös tässä asiassa hyvin tärkeätä, kirjoista/kirjallisuudesta on hyvä keskustella. Lukeminen kannattaa aina :)

      Poista
  29. Täytyy myöntää Amma, että sait aikaan tosi mahtavan keskustelun. Kaikki mielipiteet ovat olleet todella kiinnostavia. Mielipide, samoin kuin kirja, on aina subjektiivinen. Omalta osaltani täytyy sanoa, että toivon nettiin, blogeihin ja kirja-arvosteluihin yhtä monta mielipidettä kuin on ihmisiä. Ja loppukädessä, jokainen on jotain mieltä. Toivottavasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti