Terttu Autere: Kirjepostia

Ihastuin viime kuussa niin paljon Terttu Autereen Kuka murhasikaan rouva Holmin? -romaaniin, että kävin melkein saman tien hakemassa kirjastosta Autereen historiallisen romaanisarjan avauksen Kirjepostia.
Romaani sijoittuu samaan pikkukaupunkiin kuin uusin dekkarikin, joten runsas henkilögalleria oli minulle jo suurimmalta osin tuttu. Itse asiassa oli varsin hauskaa lukea, mitä tutuille henkilöille on tapahtunut aiemmin. Mukana oli tapauksia, johon dekkarissa viitattin, mutta toisaalta myös täysiä yllätyksiä.

Juoneltaan varsin löyhä romaani esittelee yhden pikkukaupungin asujaimiston. Tavallaan päähenkilönä on asessorin leski Ramstedt, joka on löytänyt elämänilonsa miehensä kuoltua ja jolle posteljooni Fager kantaa kirjeitä hämmentävän usein. Tämä kirjeenvaihdon vilkkaus luonnollisesti herättää uteliaisuutta pienessä yhteisössä ja toimii keskeisimpänä jännitettä ylläpitävänä elementtinä. Todellisuudessa pääosassa on kuitenkin koko kaupunki ja sen asukkaat. Autere ikään kuin seisoo keskellä kaupunkia ja kiinnittää katseensa vuorotellen sen jokaiseen asukkaaseen, päästää lukijan kurkistamaan heidän elämäänsä ja päänsä sisään. Mieleen tulee myös harjoitelma henkilöhahmojen rakentamisesta ja erilaisten tyylilajien kokeilusta.

Paikka paikoin en ollut aivan varma, pidinkö kirjan tyylistä. Se sisälsi makuuni vähän liikaa epäsuoraa kerrontaa ja retorisia kysymyksiä. Mikäli tämä olisi ensimmäinen Autereen kirja, en tiedä, olisinko enää tarttumassa seuraavaan. Mutta toisaalta Autereen kerronta on hyvin elävää ja lempeää, siihen on mukava uppoutua vähän niin kuin takkatulen ääressä elävästi kerrottuun tarinaan. Ja kun henkilöt tosiaan olivat jo tuttuja, oli heidän pariinsa kiehtova palata.

Kirjepostissa Autere ei ehkä vielä pääse ihan lentoon, mutta esikoisromaanin kohdallahan se on tavallista. Tyylinhakemista kuvastaa hyvin myös kirjan kansivalinta. Albert Chevallier Taylerin vuosisadan alun öljyvärimaalaus tuo pikemminkin mieleen raskaan venäläisen klassikon tai toisaalta astetta vakavampaan otteeseen tähyävän kioskikirjan. Olen iloinen siitä, että myöhemmissä kirjoissa kansiin on tullut raikkautta ja paremmin Autereen kuvaaman ajan henkeä. Samaa svengiä uskon löytäväni myös kerronnasta tarinan edetessä.

Ajattelenkin, että Kirjepostia on ikään kuin johdantoa Autereen tuleviin teoksiin. Ja nekin aion lukea. Nyt tiedän alun ja tiedän lopun (tai ainakin sen pisteen, mihin viimeisin romaani jäi). Palan halusta kuulla ja nähdä myös kaiken sen, mitä välissä tapahtuu.

Terttu Autere: Kirjepostia
Karisto 2008
177s.