Carita Forsgren: Perintö


Carita Forsgren kuuluu kirjailijoihin, joilta luen kaiken, mitä hän vain keksii kirjoittaa. Siitä kiitos kuuluu upealle Kolmen kuun kuningattarelle. Auringonkehrästä pidin, vaikka en aivan yhtä paljon kuin edellisestä. Nykypäivään sijoittuva Jänistanssi oli niin ikään mukiinmenevä, mutta salaa mielessäni toivoin, että Forsgren palaisi takaisin historiallisen romaanin pariin.

Näin ei käynyt. Tällä kertaa Forsgren on luonut tiivistunnelmaisen, psykologisen kudelman, joka sisältää toisaalta taidetta ja kulttuuria, toisaalta jännitystä ja niin monta kompleksista ihmissuhdekriisiä, että sormet eivät riitä laskemiseen. Kuten Forsgrenille on tunnusomaista, kirjassa on useita kertojia, mutta päähenkilö on Okko, Ores-yhtiön itseoikeutettu perijä, joka itse haluaa installaatiotaiteilijaksi. Ores on kosmetiikka-alan yritys ja kuten rahan ja vallan ympärillä usein, myös tämän sukuyrityksen liepeillä leimuaa vihan ja juonittelun tiheä verkko.

Kun edellisesstä KBF-keskustelussa tuli kritisoitua muun muassa kronologian horjuttamista, niin tässä kirjassa sitä oli harrastettu oikein urakalla. Aikarakenne ja usean kertojan käyttäminen tekevät rakenteesta melko monimutkaisen. Aluksi tarinaan tuntuikin vaikealta päästä sisälle, mutta kun juonen päästä alkoi saada kiinni, osoittautui ratkaisu oikeutetuksi. Vaikka tarina aukeni pala palalta eri kertojien kertomana, oli se kuitenkin mukavan konstailematon.

Ennen kaikkea tarina oli hyvä. Ja se alkoi siitä, että jotakin kamalaa oli tapahtunut, mutta mitä, se selvisi vasta kirjan lopussa...

Perintö oli kerronnaltaan hyvin kuvallinen ja toikin kaksi mielleyhtymää: Quentin Tarantino ja saippuaoopperat. Ja nämä ovat positiivisia määreitä! Ehkä fiilis syntyi juuri suurten tunteiden sukuyhtiötarinan ja aiemmin mainitun konstailemattomuuden yhdistelmästä. Forsgren kertoi hyvän tarinan juuri niin kuin se pitää kertoa, tarinan ehdoilla, sitä tukien ja kannatellen. Ja tästä kaikesta jäi sellainen tunne, että kirjailijalla itsellään oli kirjoittaessaan mukavaa.

Carita Forsgren: Perintö
Otava 2012
287s.

Kommentit

  1. Vitsi, tämähän se oli, mikä mun piti varata kirjastosta! Toivoin myös, että hän kirjottaisi jälleen jotakin historiallista, mutta kiva kuulla, että tykkäsit tästä. Minäkin tulen todennäköisesti lukemaan Forsgrenilta ihan kaiken, mitä häneltä vain ilmestyy. :)

    VastaaPoista
  2. Vau, miten hienon arvostelun kirjoitit Perinnöstä! Olenkin kovasti odottanut, mitä siitä sanotaan. Linkitän tämän heti FB-sivulleni. Luen blogiasi säännöllisesti!
    Niin, sen verran voin paljastaa, että nyt kirjoitan taas vaihteeksi historiallista romaania. Katsotaan, onnistunko saamaan sen valmiiksi ja julkaistuksi ensi vuonna...
    (Perinnön tarina on tavallaan historiallinen, koska se perustuu erääseen antiikin tragediaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Carita ja kiitos kirjastasi! Nyt tunnen kyllä oloni vähän hölmäksi, etten tajunnut yhteyttä antiikin tragediaan, vaikka onhan se aivan selvä!

      Mukava kuulla, että historiallistakin on tulossa, tosin alan tottua jo tähän nykypäiväänkin...

      Poista
  3. Hieno arvio, kirja kiinnostaa.

    Quentin Tarantino onko hän sen Pulp Fictionin isä, siinä Samuel Jackson ja John Travolta ovat varsin iskussa. Hieno, mutta väkivaltainen ja epätasainen filmi, mainittu parhaaksi ns B-filmiksi, titteli sekin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos,Jokke.

    Kyllä, samasta miehestä puhutaan. Ehkä mielleyhtymä tuli juuri siitä, että tuntuu kuin kirja olisi tehty viihdyttämään niin kirjailijaa kuin lukijaakin. Olen ymmärtänyt, että Tarantino tekee leffansa samalla mutkattomalla tyylillä.

    VastaaPoista
  5. Kuten treffatessamme oli tästäkin puhetta, minä olen aikonut ja aikonut tutustua Forsgrenin tuotantoon, mutta vielä se on odottanut. Tästä kiinnostuin jo kertomasi perusteella niin kovasti, että taidanpa laittaa heti varaukseen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti