lauantai 2. tammikuuta 2010

Tie turmioon on reunustettu hyvien aikeiden kauniin pyöreilläkoristekivillä...




...eli selitys siitä, miksi Aristofanes tuijottaa kiukkuisena ja avaamattomana pianon päältä ja miksi aakkoset alkavat tänä vuonna F-kirjaimesta.

Ensin selitys ensimmäiseen. Kannoin marraskuussa pinon kirjoja kirjastosta hyvin tietoisena siitä, etten niitä ehtisi lukea mitenkään. Yllätin kuitenkin itseni ja tein selvää kirjoista melko mukavalla tahdilla: ainoastaan Antti Tuurin Surmanpelto on joutunut odottelemaan vuoroaan luvattoman pitkään. Päätin päästää sen tuskistaan ennen aakkosurakkaan ryhtymistä. Malta siis vielä mielesi, Aristofanes!

Sitä odotellessa haluan esitellä pukinkontista putkahtaneen uuden ihastukseni. Parhaita joululahjakirjoja ovat ehdottomasti ne, joista ei ole kuullutkaan mitään, mutta jotka Joulupukki kaikessa viisaudessaan on arvannut mieleisiksi.

Carita Forsgrenin esikoinen Kolmen kuun kuningatar antaa suunvuoron Kaarina Maununtyttärelle. Kirjassa Kaarina kertoo kirjailijalle elämäntarinansa omasta näkökulmastaan katsottuna. Tunnetut historialliset faktat saavat yllättävät selitykset ja niiden ympärille kirjailija on punonut paljon fiktiivistä ainesta. Varsin onnistuneesti, sanoisin, sillä kirjailija on pysynyt kohtuudessa ja kuljettaa juontaan uskottavasti.

Jo alku on lupaava. Kirja näyttää herkulliselta aniliininpunaisine kansineen. Naurakaa pois, arvoisat lukijat, mutta värillä on väliä ja punaisesta tämä tyttö tykkää. Ensimmäinen mielikuvani on Marie Antoinette-elokuva, eikä se ihan väärä olekaan. Molemmat teokset kertovat nuorista naisista, joiden kohtalona on ajautua hovin pyöritykseen ja poliittisiin peleihin. Myös päähenkilöt esitetään kovin samoin tavoin, naisina (tyttöinä), jotka uskaltavat elää, pitää hauskaa ja rakastaa.

Kirja ei maalaa kovin ruusuista kuvaa miehistä, ainakaan Vasa-suvun miehistä. He ovat sotaisia, brutaaleja, väkivaltaisia, mustasukkaisia, hermoheikkoja, mielenvikaisia hermokimppuja, joille ei ole ongelma eikä mikään heittää kilpakosijoita jokeen tai teljetä omaa veljeä vankilaan. Päivän päätteeksi nämä miehet rientävät naistensa hoiviin itkemään maailman pahuutta. Noh, ehkä jatkuva elohopean väärinkäyttö voidaan tulkita lieventävänä asianhaarana.

Sen sijaan Forsgren marssittaa esille toinen toistaan voimakkaampia naisia: Märta Leijonhufvud Sturen, Katarina Stenbockin ja Katarina Jagellonican muun muassa. Siinä missä miehet käyttävät aikansa aseiden kalisteluun, hoitavat naiset ongelmat suhdeverkostonsa avulla ottamalla yhteyttä suoraan tyttökavereihin (eli toisiin kuningattariin ja prinsessoihin).

Kaiken edellämainitun jälkeen on hyvä todeta, ettei kirja anna juurikaan naurulle aihetta. Naisen, edes kuningattaren osa, ei ollut 1500-luvulla kovin kadehdittava. Forsgren esittääkin varsin realistiselta vaikuttavan ajankuvan: linnat ovat kylmiä ja kosteita ja sodassa vuotaa oikeasti veri.

Tätä kirjaa uskaltaa suositella kaikille, mutta erityisesti historiallisista romaaneista pitävät ihastunevat kirjaan. Toivottavasti myös miehet löytävät sen - kansista huolimatta:)

9 kommenttia:

  1. Haa, onnistuit herättämään kiinnostuksen, -panin jo varauksen kirjastoon (klo 05.08!). Olen tuosta teoksesta lukenut aiemminkin, mutta on vain jäänyt ...
    Joten kiitos kutsusta tänne blogiisi :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Tulehan sitten kertomaan, mitä pidit!

    VastaaPoista
  3. Hauskaa, että pidit kirjasta! Arviosi oli tosi osuva, parempi kuin eräät lehdissä ilmestyneet kritiikit...

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Carita ja kiitos hienosta kirjasta! Mukava kuulla, että olen tavoittanut olennaisen, enkä kirjoitellut ihan puuta heinää:) Odottelen innolla seuraavaa kirjaa...?

    VastaaPoista
  5. Oli muuten mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja!! Kerrontatyyli oli erikoinen:)
    Niin että kiitos vaan lukuvinkistä!!

    Hassu sattuma oli, että ennenkuin sain käsiini tämän Kolmen kuun kuningatar-kirjan, satuin lainaamaan kirjastosta Puolan prinsessa -nimisen kirjan, joka kertoi Katarina Jagellonicasta. Tämä Kolmen kuun kuningatar oli melkeinpä kuin jatkoa myös Katarina Jagellonican ja Juhanan tarinalle:)

    Nooh, tänään sitten pyörähdin kirjakaupassa "ihan vain katselemassa", niin hyllystä melkeinpä hyppäsi syliini C J Cardbergin kirjoittama Turun linnan kolme Katariinaa ja eihän siinä sitten muu auttanut, kuin ostaa tuo ko. kirja.

    VastaaPoista
  6. Sulla onkin sitten hyvä syventyminen aiheeseen päällä. Täytyypä minunkin jossakin välissä tutustua noihin kirjoihin, Forsgrenin kirjan pohjalta erityisesti Katarina Jagellonica jäi jotenkin vaivaamaan, hänet oli kuvattu niin jännästi.

    VastaaPoista
  7. Moi, eksyin uutena lukijana blogiisi, pitää koittaa seurata useamminkin :)

    Minä luin tämän kesällä samoin kuin Auringon kehrän, joka on kirjoittajan uusin. Tykkäsin Auringon kehrästä melkein enemmän, oikeastaan tosi paljon. Mutta tämäkin oli jännä ja mielenkiintoinen kirja, vaikka olin aluksi hiukan skeptinen sen suhteen... Se kertojaratkaisu oudoksutti, mutta toimipa se kutenkin ihan hyvin...

    VastaaPoista
  8. Hei Amma!

    On pitänyt jo moneen kertaan kommentoida, että koska tykkäsit tästä kirjasta (ja muutenkin historiasta), suosittelen sulle Carolly Ericksonin kirjaa "Tsaarin tytär". Idea on vähän sama kuin tässäkin eli yhdistellään faktaa ja fiktiota. Romaani kertoo siitä, että entä jos Tatjana Romanov olisi jäänyt henkiin. Suosittelen!

    VastaaPoista
  9. Ahmu, itse tosiaan pidin tästä enemmän, mutta on se hyvä, että meitä lukijoita mieltymyksineen on monenlaisia! Olen kyllä samaa mieltä, että kertojaratkaisu tuntui aluksi vähän oudolta.

    Kiitos SusaP vinkistä, kuulostaa kyllä juuri sellaiselta kirjalta, josta tykkään. Laitan mieleen!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...