Kanttia kanssa!

Minulla on näköjään vaikeuksia pysyä itse määrittelemien sääntöjeni puitteissa... Minähän olen lukenut Minna Canthin Kauppa-Lopon kymmenkunta vuotta sitten! Tämä muistui mieleeni vasta Köyhää kansaa lukiessani, joten menkööt nyt tämän kerran. Itse asiaan.

Kirja käsittelee "...köyhyysloukkua, syrjäytymistä ja mielenterveyden ongelmia. Hän kritisoi sekä yhteiskunnan kyvyttömyyttä huolehtia heikoista jäsenistään että parempiosaisten itsekkyyttä."

Heikki Hurstin itsenäisyyspäivän haastattelu vuodelta 2009? Poliittinen pamfletti minkä tahansa suomalaisen puolueen ohjelmasta? Ei, vaan Minna Canthin Köyhää kansaa vuodelta 1886.

Kovin vähän on maailma muuttunut yli sadassa vuodessa ja onneksi kuitenkin jonkin verran. Juhani Aho kuvasi kirjan luomaa vaikutelmaa puistattavaksi ja oli oikeassa. Itse lisäisin vielä määritelmät ahdistava ja oksettava. Tätä kirjaa ei kannata lukea, jos haluaa tulla hyvälle tuulelle. Yhtä aikaa oman lukukokemukseni kanssa pieni vauvani kieltäytyi nukahtamasta iltaisin ilman tuntien huutokonserttia televisiouutisten syytäessä samaan aikaan hätäviestejä Haitin maanjäristysalueelta. Canthin maalaama kuva köyhyyden ja nälän tylsistyttämästä perheenäidistä kuolemaa tekevän vauvan kehdon kiikuttajana tuli perille ja liian lähelle.

Canthin kerronta on tarkkaa ja vaikuttavaa. Ankea kuopiolainen hellahuone ja riepuihin kietoutuneet lapset vangitsevat lukijansa, varsinkin, kun tiedämme, että Canth kuvasi itse näkemäänsä. Kun hän siirtyy kuvaamaan Marin henkistä luhistumista, näkyy tekstissä jo mestarin kynänjälki. Canth on kertonut kärsineensä mielenterveysongelmista, mikä on helppo uskoa, niin vakuuttavasti hän sieluntuskia kuvailee. Canthin käyttämä kieli on modernia ja helppolukuista, vaikka se onkin toista sataa vuotta vanhaa. Sen takia kirjaa uskaltaa suositella niillekin, jotka yleensä kaihtavat klassikkoja vaikean tai vanhahtavan kielen takia.

Köyhää kansaa on teos, jonka luettuaan tekisi mieli esittää yhteiskunnallisia pohdintoja. Askarruttamaan jää, miten Holpaiset ovat kurjaan asemaansa joutuneet, Canth kun ei tarjoa sille mitään selitystä. Marin kurjaa kohtaloa harmitellessaan tekisi mieleni nostaa syyttävä sormi kohti Holpaista, joka on antanut perheensa ajatua turmioon ja vaimonsa joutua liian koville. Tällaiset pohdinnat ovat kuitenkin anakronismia. Köyhät ja vaivaiset olivat olennainen osa yhteiskuntaa. Se, että Canth aloittaa tarinansa ikään kuin keskeltä, on tietoista. Viesti on selvä: köyhyys ei ole valinta. Self-made man-tyyppiset tuhkimotarinat olivat 1800-luvun Kuopiossa, jos nyt ei aivan satua, niin tuiki harvinaisia ainakin.

Omat polkuni ovat olleet maantieteellisesti yhteneväiset Canthin kanssa. Olen viettänyt useita vuosia opiskelemassa Jyväskylän Seminaarinmäen historiallisessa miljöössä ja Kuopiossakin olen asunut vuoden päivät. Silloisen keskustaan johtavan pyöräilyreittini varrelle jäi Minna Canthin patsas. Maltoin pysähtyä kunnioittamaan kaupungin mahtinaista yhden kerran. Taitaa olla aika tehdä uusi visiitti.