TÄSSÄ VOISI OLLA AINESTA PUKINKONTTIIN...
Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningatar vei minulta jalat alta viime jouluna ja oli ihka ensimmäinen kirja, jonka blogissani esittelin.
Auringonkehrä jatkaa historiallisissa tunnelmissa, tällä kertaa muinaisissa, kertomalla saamelaisen näkijätytön ja egyptiläisen kuninkaanpojan tarinan. Aikakausi ei kuulu ehdottomiin suosikkeihini, joten kärsin alussa käynnistysvaikeuksista. Myös Forsgrenin valitsema kahden kertojan näkökulma häiritsi ensin, koska muinaisessa Suomessa kaloja pyytävä tyttö ja Egyptissä auringon kanssa leikkivä faaraon poika tuntuivat olevan valovuosien päässä toisistaan. En ehkä tule paljastaneeksi juonta liikaa, jos kerron, että lopulta tytön ja pojan, sitten jo miehen ja naisen, elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa ja yhdistyvät. Päivänkehrän päätyminen egyptiläiseen hoviin vaatii, hmmm... mielikuvitusrikasta tarinankerrontaa, mutta Forsgren onnistuu liki mahdottomassa ja tekee kuin tekeekin juonesta riittävän uskottavan. Läpi pronssikautisen Europan matkaava Päivänkehrä joutuu myös historiallisten tapahtumien pyörteisiin ja todistaa mm. Troijan tuhon. Kuten esikoisessaankin, Forsgren muokkailee historiallisesta faktasta ja kerrontaperinteestä oman mielenkiintoisen tulkintansa, mutta ei sorru ylilyönteihin.
Aivan Kolmen kuun kuningattaren veroisia kiksejä en Auringonkehrästä saa. Osittain se johtuu varmasti suurista ennakko-odotuksista, osittain siitä, ettei mainittu aikakausi tosiaan ole itselle niitä kaikkein kiinnostavimpia. Forsgren on kuitenkin taitava kirjoittaja ja kun Päivänkehrä ja Akhi lopulta pääsevät samaan tarinaan kirjan puolivälissä, alkaa juoni kantaa ja lentää paremmin. Kirjan loppu oli jo pakko vähän ahmia.
On vielä sanottava, että Forsgren on tehnyt suururakan kirjaa kirjoittaessaan tutustumalla eri maiden muinaisperinteeseen. Erityisesti Egyptin uskonnon ja yhteiskunnan esittely on erityisen vaikuttavaa.
Kirja jätti hyvälle mielelle ja se jäi mieleen elämään, mutta en saanut siitä irti sellaista mahtifiilistä, että sormeni lentäisivät näppäimistöllä siitä teille kertoessani. Harmittaa. Tästä huolimatta suosittelen tarttumaan kirjaan. Ja jos joku miettii, mitä ihmettä antaisi joululahjaksi sille historiallisista romaaneista pitävälle sukulaiselle: kyllä, tämä voisi olla se kirja!
Auringonkehrä jatkaa historiallisissa tunnelmissa, tällä kertaa muinaisissa, kertomalla saamelaisen näkijätytön ja egyptiläisen kuninkaanpojan tarinan. Aikakausi ei kuulu ehdottomiin suosikkeihini, joten kärsin alussa käynnistysvaikeuksista. Myös Forsgrenin valitsema kahden kertojan näkökulma häiritsi ensin, koska muinaisessa Suomessa kaloja pyytävä tyttö ja Egyptissä auringon kanssa leikkivä faaraon poika tuntuivat olevan valovuosien päässä toisistaan. En ehkä tule paljastaneeksi juonta liikaa, jos kerron, että lopulta tytön ja pojan, sitten jo miehen ja naisen, elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa ja yhdistyvät. Päivänkehrän päätyminen egyptiläiseen hoviin vaatii, hmmm... mielikuvitusrikasta tarinankerrontaa, mutta Forsgren onnistuu liki mahdottomassa ja tekee kuin tekeekin juonesta riittävän uskottavan. Läpi pronssikautisen Europan matkaava Päivänkehrä joutuu myös historiallisten tapahtumien pyörteisiin ja todistaa mm. Troijan tuhon. Kuten esikoisessaankin, Forsgren muokkailee historiallisesta faktasta ja kerrontaperinteestä oman mielenkiintoisen tulkintansa, mutta ei sorru ylilyönteihin.
Aivan Kolmen kuun kuningattaren veroisia kiksejä en Auringonkehrästä saa. Osittain se johtuu varmasti suurista ennakko-odotuksista, osittain siitä, ettei mainittu aikakausi tosiaan ole itselle niitä kaikkein kiinnostavimpia. Forsgren on kuitenkin taitava kirjoittaja ja kun Päivänkehrä ja Akhi lopulta pääsevät samaan tarinaan kirjan puolivälissä, alkaa juoni kantaa ja lentää paremmin. Kirjan loppu oli jo pakko vähän ahmia.
On vielä sanottava, että Forsgren on tehnyt suururakan kirjaa kirjoittaessaan tutustumalla eri maiden muinaisperinteeseen. Erityisesti Egyptin uskonnon ja yhteiskunnan esittely on erityisen vaikuttavaa.
Kirja jätti hyvälle mielelle ja se jäi mieleen elämään, mutta en saanut siitä irti sellaista mahtifiilistä, että sormeni lentäisivät näppäimistöllä siitä teille kertoessani. Harmittaa. Tästä huolimatta suosittelen tarttumaan kirjaan. Ja jos joku miettii, mitä ihmettä antaisi joululahjaksi sille historiallisista romaaneista pitävälle sukulaiselle: kyllä, tämä voisi olla se kirja!
Tykkäsin Forsgrenin Kolmen kuun kuningattaresta, mutta tähän en syttynyt, koska minuakaan ei tuo aikakausi hirveästi nappaa. Ehkä tätä voisi kumminkin kokeilla, jos kirjastosta sattuu joskus löytymään...
VastaaPoistaKiva kun teit arvoon tästä! Minäkin fanitan Kolmen kuun kuningatarta, mutta tähän en ole tarttunut. Nyt voisinkin. Minua tuo aikakausi ei häiritse, mutta jos vauhtiin pääseminen kestää niin sitten voi jäädä koko kirja.
VastaaPoistaAina silloin tällöin olen pidellyt tätä tai sitä isosiskoaan käsissäni kirjaston uutuustelineellä, mutta jotenkin vain en ole tullut tarttuneeksi. Johtunee ylilyöntien tai epäuskottavuuden pelosta, luulen. Hm.
VastaaPoistaVaikka sormesi eivät omasta mielestäsi lentäneet näppäimistöllä, aivan kiinnostavasti kirjoitit! Kiitos siitä.
Amma, mussa täytyy olla joku vika, sillä olen aivan hulluna historiaan, mutta en millään, en millään jaksanut lukea Kolmen kuun kuningatarta. Minua puudutti. Ehkä minä ohitan tämän kirjailijan, sillä luen nytkin niin kiintoisaa, että...Mikäköhän se jokin historiallisessa romaanissa on joka vetää? Geraldine Brooksin Kirjan kansa vei lujaa ja moni muu...
VastaaPoistaKyllä, suosittelen tätä Susalle ja Annille,jotka piditte esikoisesta ja ehkä Ilsellekin, vaikka Forsgren kyllä välillä venyttelee historiallisen faktan rajoja ihan antaumuksella. Leenalle en sitten taida suositellakaan, sillä minut Kolmen kuun kuningatar imaisi heti, mutta tämän kanssa piti jonkin aikaa lämmitellä... Mutta mitäpä minä mistään tiedän, toiselle iskee joku kirja ja kovaa, toiselle taas ei: ei kun kokeilemaan siis!
VastaaPoistaMinäkin pidin aika paljon Kolmen kuun kuningattaresta. Tämänkin varmaan haluan joskus lukea, mutta minua on ehkä vähän vieraannuttanut nuo kuvaillut hurjat juonikuviot. Tuntuisi jotenkin selkeämmältä, jos kirja keskittyisi yhteen kulttuuriin.
VastaaPoistaTämä ei tarkoita sitä, että yleensä vierastaisin millään tavalla kahta kertojaa tai edes kahden erillisen juonen kuljettamista rinnakkain. Jokin vain juuri tämän romaanin juonikuvailuisssa on saanut jättämään sen toistaiseksi akuutilta lukulistalta pois. Oli tosi hyvä kuulla jonkun bloggaajan mielipide teoksesta, joten kiitos siitä, Amma!
Karoliina
Oli tosi kiinnostavaa lukea blogiarvostelusi! Lähdin alusta pitäen kirjoittamaan Auringon kehrää enemmän fantasia-aineksia sisältäväksi kuin Kolmen kuun kuningatarta. Kehrällähän on näitä salaperäisiä kykyjä. Troijan tuhon mukaanottaminen oli ehkä ylilyönti, mutta se sattui niin sopivasti suunnilleen samana aikakautena...
VastaaPoistaSeuraava kirjani sijoittuukin vaihteeksi nykyaikaan ja Suomeen.
Hyviä joulunodotuksia!
Karoliina, tosiaan nuo kaksi näkökulmaa olivat minustakin hieman hankalia aina siihen asti, kunnes tarinat yhdistyivät. Sinällään molempiin tarinoihin liittyi yhdistävä tekijä: aurinko ja tietty irtonaisuuden tunne, joten jälkeenpäin ajateltuna ratkaisu oli perusteltu, mutta aluksi tosiaan hämmensi.
VastaaPoistaCarita, olipa hauskaa, että tulit kommentoimaan :) Kuten postauksessani sanoinkin, venyttelet historiatietoa ja liikut ehkä välillä harmaalla vyöhykkeellä, mutta onnistut kuitenkin välttämään ylilyönnit. Se vaatii ehkä välillä pureskelemista, mutta on myös samalla virkistävää. Odottelen siis seuraavaakin kirjaa innolla!
Huomasinkin juuri pari päivää sitten, että Forsgrenilta on tulossa uusi. Hienoa, kun pystyy kirjoittamaan monenlaista, mutta annan silti pisteet kahdelle ekalle kirjalle siitä, että ne ovat historiallisia romaaneja, vaikkei se ole Suomessa kauhean muodikasta.
VastaaPoistaEn vieläkään oikein keksi, miksi en ole tuohon Auringonkehrään tarttunut, joten taidanpa hylätä perusteettomat ennakkoluuloni ja lisätä sen lukulistalleni.
Karoliina
Hyvä Karoliina, jään odottamaan kommenttejasi!
VastaaPoista