Kenkien kertomaa


Itsenäisyyspäivän sotilaallisessa huumassa halusin pitkästä aikaa tarttua sotakirjallisuuteen. Jo vuosikausia lukulistallani on ollut Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat. Tarinan perusajatus: sotakertomus yhdeksän samoja saappaita käyttäneen sotilaan näkökulmasta oli minusta kiinnostava, mutta mitään sen kummempia ennakko-odotuksia minulla ei ollut. Eikä ole kyllä kovin paljon sanottavaa kirjan lukemisen jälkeenkään. Jostakin syystä kerrontatyylistä tuli minulle mieleen Agapetus ja niin paljon kuin häntä fanitankin, tässä se tuntui paikoitellen yhtä aikaa omituisesti naivistiselta ja tekotaiteelliselta.

Tarinassa  ja sen eteenpäin viennissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Kirja kertoo jatkosodasta yksien saappaiden vaiheita seuraten. Kuten Haanpäällä yleensäkin, suhtautuminen sotaan on hyvin kriittistä. Takakannessa kuvataan kirjan henkilöiden olevan "suhteellisuudentajuisia veijareita, jotka ovat päättäneet selvitä sodasta mahdollisimman vähällä."  Tämä kommentti oli minusta omituinen. Kirja kun kertoo viinaanmenevistä pelureita, työtä vieroksuvista äkkivääristä hunsvoteista, rikkaita leskiä etsivistä huolettomista vaimonsapettäjistä. Olenko nyt ihan oikeasti niin kukkahattutäti, etten kykene ymmärtämään, että tällainen on maailma, ainakin sodassa, ja sellainen sen kuuluukin olla?!

Kuka takakannen tekstin onkaan kirjoittanut, uskallan väittää hänen olleen väärässä. Vaikka Haanpää ei tuomitse tai osoittele, on sävy minusta silti kaikkea muuta kuin ihannoiva. Minusta Haanpää tiivistää hyvin näkemyksensä kirjansa "sankareista" ja sodasta yleensä kuvatessaan peliriippuvaista sotamies-Jaaraa: "...oli Nokkasen mielestä kauhea katsella, surkea, säälittävä. Hän oli ikäänkuin huutomerkki: katsokaa, mitä sota on tehnyt ihmiselle! "

Itsekin talvi- ja jatkosodan käyneenä miehenä Haanpäällä on ollut riittävästi substanssia käsitellä sodan ikäviä, ei-niin-sankarillisia ja vaiettujakin puolia. Siinä merkityksessä Yhdeksän miehen saappaat on kirja paikallaan.

Kerro oma kokemuksesi Yhdeksän miehen saappaista! Miten sinä olet tulkinnut Haanpään sanoman?

Kommentit

  1. Ohoh. Tämä kirja selvästikään ei ollut sisäisellä listallani, joka myös Keskisuomalaiseen päätyi ;), kun en kerran ole lukenut. En siis osaa sanoa kokemuksesta mitään, mutta ehkä tämän kohdalla aika on ajanut ohitse...? Julkaisuvuosihan on varmaan pian sodan jälkeen? Ehkä silloin se on tehnyt suuremman vaikutuksen? Noo, en tiedä. Joku muu Haanpään novelli on nyt mielessäni, sellainen joka teki vaikutuksen. :)

    VastaaPoista
  2. Haanpää ei kuulu lukulistalleni;-), mutta tuo kommentti, johon osoitit, heätti kukkahattutädin minussakin, joten älä välitä.

    Maailmassa on niin kiehtovia kirjoja, että mun aika ei riitä...

    VastaaPoista
  3. Olihan tässä aika paljon sodanjälkeistä vasemmiston uhoa, esim. siinä, miten lotat tai sotilaiden suhtautuminen sotaan (ryyppäystä ja kortinpeluuta) tuotiin esille. Hankala suhtautua, sillä kyllähän sodassa on varmasti hyvin esillä koko ihmiselämä kirjoineen. Toisaalta tässä vaiheessa muistelee sotaveteraaneja mieluummin lämmöllä ja on kiitollinen itsenäisyydestä.

    VastaaPoista
  4. Minua viehätti tuo "vasemmiston uho", joka kuvasi sotilaiden käyttäytymistä ja suhtautumista sotaan, sillä se teki mielestäni heistä aidompia ihmisinä, jossa iloa revittiin siitä mistä milloinkin oli mahdollista. Kuten sanoit, elämän kirjo on kaikkina muotoinaan varmasti esillä, mutta ei veteraanien kunnioitus siitä mihinkään katoa, että tuodaan esille sodan todellinen luonne ja unohdetaan sankarikuvat.

    Sankareita sotaan toki mahtuu ja sankaritekoja, mutta pohjimmiltaan se on väkivaltaa ja tappamista, joka luo varmasti niin kovan rasituksen itse kullekin psyykkeelle etten ihmettele miksi pulloon tuli tartuttua tai irtosuhteita harrastettua. Nuorempana olin suuri sotakirjallisuuden ystävä, mutta silloinkin nautin enemmän "rajun rehellisistä" kirjoista kuin kauniista ajatuksista. Ainakaan omaa arvostustani veteraaneja (niin edesmenneitä isoisiäni kuin muitakaan) kohtaan ei vähennä tieto ehkä jopa villistäkin elämästä, jota vietettiin sodan varjossa.

    VastaaPoista
  5. Niin Hanna, itse mielsin Haanpään kuvauksen nimenomaan sodan traagisuuden esittelynä, en niinkään ihannekuvana. Toisaalta jos vertaa tätä Tuntemattomaan sotilaaseen, niin onhan se sanottava, että Linna onnistui kokoamaan kirjaansa tosiaankin kaikki elämän kirjot aina traagisuudesta sankaritarinoihin asti. Itseäni Tuntemattomassa viehättävä vastuun ja oman ja kaverinkin leiviskän hoitamisen sanoma (vaikka se ei aina niin mieluista olisikaan) jää sen sijaan Haanpäällä rilluttelun jalkoihin.

    VastaaPoista
  6. Pelko pois, en hetkeäkään kuvitellut sinun uumoilleen mitään ihannekuvaa, jota nyt ei sodan kaltaisesta asiasta saisi varmaan irti repimälläkään :) Haanpään kirjan muistot ovat ehkä vuosien saatossa patinoituneet, mutta toivat teiniminälleni suorastaan hykerryttävän kuvan siitä, että kovaa on eletty aiemminkin. Ja etenkin sodan aikana.

    Se täytyy kirjasta vielä mainita, että tykkäsin sitä lukiessani myös näkökulmasta. En oikeastaan ennen sitä ollut edes ajatellut, että sotatarinaa voitaisi kuljettaa eteenpäin niinkin arkisen esineen kuin saappaiden muodossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit