Kesä ilman miehiä (Siri Hustvedt)


Olin kyllä vähällä vaipua epätoivoon tämän (minulle) ihkaensimmäisen Siri Hustvedtin kirjan kanssa! Oliko rytminvaihdos Pohjois-Koreasta liikaa vai mitä, mutta ensimmäiset kymmenet sivut huokailin raskaasti ja kohottelin kulmakarvojani. Erityisesti aina silloin kun puhuttiin runoudesta. Ja siitä puhuttiin epälyyriselle minälleni sopimattomatton paljon. Onneksi en kuitenkaan antanut periksi! Kun pääsin sisälle Hustvedtin vaeltelevana ajatuksenvirtana soljuvaan tyyliin, missä samalla sivulla sulassa sovussa siteerattiin Plutarkhosta tai Shakespearea ja sitten jo toivotettiin petturi-aviomies Boris alimpaan helvettiin, aloin viihtyä. Itse asiassa kerronta toi mieleeni Charles Dickensin (yllättävää, että se tässä tapauksessa on positiivinen asia, sillä ensikosketukseni Dickensiin muutama vuosi sitten ei ollut kovin hääppöinen). Pääsin ylitse jopa siitä, ettei tekstiä ollut jaettu lukuihin, mikä on yleensä minulle ahdasmieliselle ihan liikaa.

Päähenkilö Mia elää rankkaa vaihetta elämässään. Boris on lähtenyt nuoren ranskattaren matkaan ja totaalisen hermoromahduksen jälkeen Mia palaa kotikaupunkiinsa lähelle äitiään. Siellä hän tutustuu äitinsä harmaahapsiseen ystäväpiiriin, riitaisassa avioliitossa elävään Lolaan lapsineen sekä seitsemään teinityttöön, joille Mia pitää lukupiiriä. Samaan aikaan Mia käy läpi omaa elämäänsä ja epäonnistunutta avioliittoaan sekä yrittää löytää elämälleen uutta suuntaa.

Kaikista eniten pidin henkilöhahmoista. Tykkään mummeleista ja tykkään teinitytöistä. Mielestäni Hustvedt onnistui hyvin kuvatessaan niin elämän aamu- kuin iltahetkiäkin: hän teki sen lempeän humoristisesti ja eleettömän koskettavasti. Opin myös pitämään Miasta, vaikka alkuun hänen epätoivoinen ja katkera vuodatuksensa kävikin hermoilleni. Pikku hiljaa kertojaäänestä kuitenkin kuoriutui uusia kerroksia ja aivan erityisesti pidin siitä jääriitteisestä ironiasta, jolla hän lukijaansa aika ajoin hemmotteli. Myös lukuisat viittaukset niin runouteen, kaunokirjallisuuteen, filosofiaan kuin luonnontieteisiinkin olivat mainioita, vaikka välillä menivätkin yli tukan. Mutta kuten niin monen teoksen kohdalla aiemminkin olen sanonut: minusta on erinomaisen virkistävää, jos kirjailija yliarvioi lukijansa sivistyksen. Aliarvioon sortuvia yrittäjiä on ihan riittävästi.

Hankalan alun jälkeen lukukokemus jäi siis reippaasti positiivisen puolelle. Ei tämä aivan kuukauden the Kirjaksi yllä, mutta saatan lukea Hustvedtiltä vielä jotain muutakin, vieläpä mielelläni.

Kaksi asiaa jäi lopulta kuitenkin vaivaamaan ja hämmentämään. Ensiksikin kirjan kansi ja nimi. Jos olisin tarttunut kirjaan kaupassa tai kirjastossa ilman minkäänlaista ennakkokäsitystä kirjailijasta, olisin pitänyt kirjaa kevyenä kesähöttöromantiikkana (mille on paikkansa ja aikansa, mutta sitä tämä kirja ei siis missään nimessä ole). Toinen vaivaava asia: kuka oli Mr. Nobody???!!

***                              ***                                    ***                                  
Monet blogit ovat esitelleet tämän kirjan jo aiemmin, mutta tällä kertaa linkkaan vain ihanaan Kirjavaan kammariin, mistä löytyy kattavasti linkkejä toisten arvioihin.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (The Summer without men) 
Otava 2011, 232s.
Suom. Kristiina Rikman

Kommentit

  1. Mr Nobody jäi kyllä minullekin arvoiitukseksi, jonka olisi voinut vaivatta karsia romaanista, kuten myös osan noista snobbailevista (vai ironisista) kirjallisuusviittauksista. Lumous ja Kaikki mitä rakastin ovat silti minun Hustvedt-suosikkini.
    Kansiasian allekirjoitan! Koska olen aiemmat Hustvedtit lukenut, en piitannut kannesta, mutta jos kirjailija olisi tuntematon, se lataisi kyllä aika outoja odotuksia.

    VastaaPoista
  2. Tätä en olekaan vielä lukenut, vaikka olenkin Kaikki mitä rakastin -kokemuksen jälkeen vannonut uskollisuutta Sirille. Kunhan tässä ehtisi...

    Kiitos rehellisestä arviosta - ehkä minäkään en sitten säikähdä, vaikkei Kesä ilman miehiä saman tien imaisisikaan mukaansa ;)

    VastaaPoista
  3. En ole tätä lukenut, muut Hustvedtin suomennetut romaanit kyllä, mutta minusta kansi ei ole hömppämäinen. Moni muu on kyllä samaa mieltä kanssasi, joten mietin, enkö osaa lukea kantta oikein: jos naisella on kansikuvassa hiukset auki, kirja on viihdettä? Pitäisi olla hiukset nutturalla? :D

    Arviotasi oli kiva lukea, koska aloitit kertomalla oman mielipiteesi ja lukukokemuksesi - juoni kun oli jo minulle tuttu ja muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Ah, kiitos ihana linkityksestä heti alkuun! <3

    Minullehan tämä oli hurmaava. Joskin myös neljäs Hustvedtini, joten en lähtenyt ihan umpimähkään lukemaan. Minusta kansi ja nimikin olivat aivan ihanat, mutta siihenkin liittyy varmasti se, että tiedän Hustvedtin olevan muuta kuin hömppää. Tämä taitaa silti olla hänen kevein romaaninsa.

    Mutta joo, unohdin sanoa sen omassa arviossani, mutta Mr Nobody jäi häiritsemään myös minua. On ihan ok jättää joitakin asioita auki romaanissa, mutta tämä oli minustakin vähän liikaa. Sen olisi pitänyt selvitä tai jättää koko Mr pois, niin kuin Kirsi yllä ehdottaa.

    Minusta Lumous ei ollut kovin hyvä, mutta KMR oli loistava. Järjestykseni on siis 1. KMR, 2. KIM, 3. Amerikkalainen elegia ja 4. Lumous.

    VastaaPoista
  5. Minulla on Hustvedt vielä lukematta, mutta kannesta olen samaa mieltä! Missäs blogissa jonkin aikaa sitten vertailtiinkaan Kesä ilman miehiä -kansia eri maista...? Kansi kyllä vaikuttaa paljon odotuksiin kirjasta, jos ei tekijä ole ennestään tuttu.

    VastaaPoista
  6. Minä aloitin Huvstedt -lukemiseni kirjalla Kaikki mitä rakastin ja jatkoin Amerikkalaisella elegialla ja ne olivat kyllä upeita molemmat. Blogiarvioiden positiivisuudesta huolimatta minulla on jäänyt tästä kirjasta jonkinlainen väliromaanin kuva - ei ilmeisesti ihan kirjailijan parasta tuotantoa. Toisaalta aihekin on ehkä jotenkin vähän pienempi kuin muissa kirjoissa. Vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselta silti!

    VastaaPoista
  7. Kirsi, nyt kun sanoit, Mr. Nobodyn olisi voinut vaivatta heivata pois!

    Suketus: ei kannata säikähtää, mieleni oli alkuvaiheessa oikeasti aika musta ja mietin, uskallanko haukkua Hustvedtin kun puoli blogistaniaa jumaloi häntä... onneksi ei sitten tarvinnut :)

    Maria, ihana tuo nuttura-ajatus :D Oikeastaan kannessa ei ole sinällään vikaa, vaan nimen ja kannen yhdistelmässä: siitä tulee minulle mieleen joku Tuija Lehtisen romaani (kaikki kunnia Lehtiselle):)

    Karoliina, ole hyvä:) Kyllä minäkin luen KMR:n, kun kaikki ovat siitä niin pitäneet. Samaa mieltä Mr. Nobodysta!

    Luru, minulta on mennyt ohi tuo kansien vertailu! Mietinkin nimittäin sitä, millainen alkuteoksen kansi mahtaa olla.

    Tessa, sattuneesta syystä en osaa vertailla, mutta tämä on sellainen pienisuuri tarina- tyyppinen kirja. Mikäli edeltävät kirjat ovat olleet niin upeita (ja varmastikin ovat), voi tämä tuntua keveältä ja vähän "pieneltä", mutta suosittelen joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  8. Tässä sulle linkki Jennin blogin kansivertailuun:

    http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.com/2011/06/viisi-kesaa-ilman-miehia.html

    VastaaPoista
  9. Hyvin sanottu lukijan sivistyksen yliarvioimisesta, juuri niin! Siinä lienee yksi syy Hustvedtin suosioon. Yli tukan menee isokin osa, mutta jostain syystä näissä ei ärsytä - ehkä saa kuvitella itsensä astetta fiksummaksi, olla mielikuvituksessaan mukana siinä maailmassa, missä tahtoisi olla jos olisi sivistyneempi ja lukeneempi. Ironiaa tai ei. Minäkin ihmettelin suuresti tuota kantta, erikoinen valinta. Ei huono, mutta tyylillisesti tosiaan vieras tälle kirjailijalle. Tästä kirjasta jäi hieman välikirjan tai kokeilun maku kaiken kaikkiaan, kuten Tessa arveli. Mutta hienoa, että Hustvedt uusiutuu, aina tulee jotain erilaista kuin odottaisi.

    VastaaPoista
  10. Olipas hauska lukea tätä arviotasi, Amma! Kirjan tunnelmat palautuivat elävästi mieleeni! Ja mikä upea käsite: jäänriitteinen ironia! Ah! Hyvin sanottu ja pitää niin paikkaansa! Minäkin pidän siitä, miten Hustvedt haastaa lukijansa, mutta myös itsensä näissä kirjoissa, joissa (niin minusta aina on tuntunut hänen kohdallaan) on paljon sitä mitä elämässä on tullut koettua, nähtyä ja mentyä läpi.

    Kansi on tosiaan pöyristyttävä! En ollut tunnistaa samaksi kirjaksi, jota olin jo pitkään nurkunut ja kynnet kopolla odottanut.

    VastaaPoista
  11. Pidin tästä kirjasta ja varsinkin tuulen tuivertamasta tukasta kannessa...Luin sen kesällä hotkaisten kuumana iltapäivänä pihatuolissa viini lasin kera(lienee syy että meni nopeaan:))
    mutta tiedän jo nyt etten lue uudelleen.Muita kirjailijan kirjoja on houkuttelevaa lukea uudelleen.Tämä oli minusta sellainen sukellus naiseuteen etten halua kokea uudelleen ...vaikka vannomatta tietenkin paras.
    Kiitos sinulle näistä postauksistasi pidän kovasti tavastasi kertoa ja kuvata kirjoja "kuunnellen"kirjailijaa,
    maria

    VastaaPoista
  12. Kiinnostavaa! Minä kyllä olen eri mieltä tuosta välityöasiasta, kun kirja on sekä rakenteellisesti että supersivistystä vaativasti (no eikä, ja ohi meni paljon minultakin) Hustvedtin "vaikein" - ja Vapiseva nainen on eri sarjassa kokonaan eli sitä ei nyt lasketa.

    Raikasta, kun joku on vähän eri mieltäkin. Kannesta vielä sen verran, että vaikka se on ruma, se on kuitenkin Otavan sininen - eli eihän sitä VOI hömppänä pitää, vai voiko? :)

    VastaaPoista
  13. Amma, minä pidin tästä kirjasta kantta myöten. Tosin olen harras Hustvedt -fani, joten ei tämä ihan kärkeä ole. Listani menee näin: Kaikki mitä rakastin, Vapiseva nainen, Lumous (selvä esityö kirjalle KMR), Kesä ilman miehiä ja Amerikkalainen elegia. kaksi viimeistä voisivat vaihtaa sijaa, jos lukisin uudelleen AE:n, mutta nyt ei ehdi.

    Minusta Sirin kuvaus joutsenista oli nauttittavaa, vain kirjan loppuratkaisu ei miellyttänyt minua. Minä olisin antanut miehen jäädä pysyvästi paussille!

    Siri ei tosiaankaan aliarvioi lukijaansa;-)

    KMR kuuluu elämäni Suuriin Lukukokemuksiin, joten suosittelen.

    VastaaPoista
  14. Tusen tack, Karoliina! Nyt kun näin muiden maiden vaihtoehdot, pidän tästä suomalaisesta kannesta enemmän! Ehkä eniten sytyin ruotsalaiselle kannelle, mielestäni se sopi kirjan tunnelmaan parhaiten.

    Arja, tosiaan, ehkä sitä tuntee itsensä piirun verran fiksummaksi kun lukee sivistystä vaativaa kirjallisuutta. Eikä se ihan tuulesta temmattu ajatus olekaan, sillä pakostihan siinä sivistyy samalla :)

    Valkoinen kirahvi, hauskaa, että oli hauskaa :D Jäänriitteinen ironia on tosiaan hieno termi. Harmittavasti en ole ollenkaan varma, olenko keksinyt sen itse vai ominut joltain muulta:) Eikun kiertoon vain. Nyt kun näin K-blogissa toisten maiden kirjan kannet, pidän tästä suomalaisesta vähän enemmän. Tosin edelleenkin se antaa minusta väärän mielikuvan.

    Maria, ihanasti sanottu tuo kirjailijaa kuunnellen, kiitos! (Niinkö minä teen??) Minäkin mietin lukiessani, että vaikka kirjasta loppujen lopuksi pidinkin, en ehkä tule lukeneeksi tätä uudelleen.

    Minna, en tosiaan osaa tuohon välikirja-asiaan tällä huimalla kokemuksellani ottaa kantaa. Mutta siinä olen samaa mieltä kanssasi, ettei tämä ole mikään yhdellä kädellä huitaistu työ. Niin rakenne kuin sisältökin on taiten ja haastavasti tehty. Supersivistykseni ei ollut niin hereillä, että olisin älynnyt ajatella väriä tuolta kannalta, totta tuokin!

    Leena: KMR menee lukulistalleni ehdottomasti, mutta ehkäpä annan ajan kulua ja luen sen sitten mieli tyhjänä. Minustakin loppuratkaisu oli vähän jännä. Boris ei kyllä vaikuttanut millään tavalla tyypiltä, jota olisi kannattanut kovin pitkään surra!

    VastaaPoista
  15. minä en oikein Sirin kirjoihin ole päässyt makuun

    VastaaPoista

Lähetä kommentti