Kirjablogini sai alkunsa uudenvuodenaattona 2009 nimellä Amma lukee aakkoset läpi. Elämäni paras, tosin tähän mennessä myös ainoa uuden vuoden lupaukseni oli lukea minulle ennestään lukemattomilta kirjailijoilta kirjoja aakkosjärjestyksessä. Haasteeni aikana pääsin tutustumaan blogimaailmaan ja kirjabloggareihin - ja jäin koukkuun. Syksyllä päästyäni aakkoset läpi blogini muutti nykyiseen osoitteeseen ja nimeksi tuli Amman lukuhetki.
Amman lukuhetki keskittyy kirjoihin, kirjallisuuteen ja lukemiseen, mutta saattaa välillä hypätä aidan toiselle puolelle, mikäli jokin asia mietityttää. Arvioin kirjallisuutta laidasta laitaan: ruodittavana saattaa olla yhtä hyvin vuosisatoja vanha klassikko kuin painolämmin uutuus. Osa kirjoista on omia, osa lainattuja ja osa kustantamoiden lähettämiä arvostelukappaleita.
Luettavat ja arvosteltavat kirjat valitsen omien mieltymysteni mukaan. On kuitenkin syytä tehdä tiettäväksi, että saan kustantamoilta tiedotteita uutuuskirjoista, joten ne ohjailevat jonkin verran lukulistalle päätyvien kirjojen valintaa.
Kirjan alkuperä ei kuitenkaan vaikuta lukukokemukseeni, joten arvion yhteydessä en erittele, onko kyseessä arvostelukappale vai ei. Kustantajan ilmoitan syksystä 2011 lähtien jokaisesta lukemastani kirjasta.
Mikäli kirjoituksissani vilahtaa jokin muu yritys tai tuotemerkki, mainitsen sen kuluttajana, en mainostajana.
Kysymyksiä, palautetta ja moikkailuja saa lähettää osoitteeseen ammanblogi@gmail.com
Hei.
VastaaPoistaLöysin blogisi "vahingossa", kun etsin tietoja kirjailija Paula Havasteesta. Olen lukenut hänen tuotantonsa yhtä vaille kaikki ja olen ihastunut!Tämä uusin piti suorastaan hotkaista.
"Saksalaissotilaat Lapissa" kiinnostaa minua asiana kovasti. Toimittaja Irja Wendisch on kirjoittanut pari kirjaa, jotka perustuvat kirjeisiin ja haastatteluihin. Kirjat ovat nimeltään: Tohtori Conzelmannin sotavuodet Lapissa ja Salatut lapset. Hyvin mielenkiintoisia elämäntarinoita.
Ihastuin blogisi sisältöön ja ulkoasuun,
tulen toistekin.
Anjuska
Hei Anjuska, onpa kiva, että löysit tänne ja pidit lukemastasi! Ihastuin Havasteen tyyliin ja varmaan luen hänen tuotantoaan lisää jossakin vaiheessa. Kiitos myös kirjavinkeistä, otan niitä aina ilolla vastaan! Aihe on todella kiinnostava!
Poista