Mikko Kamula: Iso härkä


Viime talvena Suomen kirjamarkkinoille putkahti mielenkiintoinen esikoiskirjailija ja kirjasarja. Mikko Kamulan ja hänen esikoisromaaninsa Ikimetsien sydänmailla teki erityisen kiinnostavaksi se asenne ja volyymi, millä oltiin liikkeellä. Kamula oli valmistautunut suururakkaansa jo kauan ja heti kärkeen luvattiinkin, että 700-sivuinen tiiliskivi oli pelkkää alkusoittoa. Luvassa oli suomalaiseen historiaan ja folkloreen nojaava Metsän kansa -kirjasarja.

Esikoisteos oli sen verran lupaava, että jäin innolla odottamaan jatkoa. Ja täytyy sanoa, että Isolla härällä Kamula lunastaa odotukset. Jos Ikimetsien sydänmailla ei ollutkaan vielä ihan täysi kymppi, on Iso härkä jo aika lähellä sitä.

Juko Rautaparta perheineen elää uudisraivaajan elämää keskellä keskiaikaisen Savon korpisia sydänmaita. Vaikka jo yksin elannonhankkimisessa olisi riittävästi haastetta, on Rautaparran perhe muutenkin ahtaalla. Perhe on saanut itselleen vihamiehen ilkeästä neljännesmiehestä, joka onkin määrännyt Jukolle ennenkuulumattoman kovat verot. Lappalaiset eivät katso hyvällä heidän ikiaikaisille alueilleen tunkeutumista ja venäläisten uhka kasvaa alati. Nämä kaikki ovat kuitenkin vielä pientä sen rinnalla, että niin Rautaparran tilaa kuin koko Suomen niemeä uhkaa vielä valtavampi uhka: härkä, joka imee voimansa pelosta, vihasta ja alisesta maailmasta.

Kamula yhdistelee historiallista tarkkuutta menestyksekkäästi vanhan kansan uskomuksiin ja mytologiaan. Sarjan toisessa osassa vaakakuppi kallistuu entistä voimakkaammin spekulatiivisen fiktion ja fantasian puoleen. Vaikka esimerkiksi Olavinlinnan rakentamista ja varustamista kuvataan hyvinkin realistisesti, on näkymätön, tuonpuoleinen maailma jatkuvasti läsnä. Vaikutteet esimerkiksi Tolkieniin ovat selvästi nähtävissä, mutta Kamula miksailee suomalaiskansallista mytologiaa niin onnistuneesti ikiaikaisiin teemoihin, että lopputulos on tuoreen ja raikkaan oloinen.

Kirjan päähenkilöitä ovat Jukon lapset: Heiska, Varpu ja Tenho. Henkilöt kasvavat ja muotoutuvat aiempaa vahvemmiksi hahmoiksi, alkavat elää aivan uudella tavalla. Heiska joutuu vaikeuksiin ja kotoa pois, mutta kasvaa myös miehenä ja ajautuu uskomattomiin seikkailuihin. Tenho taas on Yörnin äijänä tunnetun tietäjän opissa ja astuu entistä voimakkaammin tietäjän kasvupolulle. Eniten väliinputoajana on Varpu, joka tyttönä on sidottu yhdessä äitipuolensa Matelin kanssa kotipiiriin. Hänelläkin kuitenkin on oma salainen maailmansa, sillä hän on hyvissä väleissä maahisten kanssa. Kirjan lopulla selviää, että jokainen nuorista on merkittävässä asemassa omalta osaltaan Isoa härkää vastaan taistellessa.

Vaikka sarjan ensimmäinen osa oli kovasti mieleeni, kritisoin sitä jonkin verran tönköstä kielestä, mikä näkyi erityisesti dialogeissa. Olinkin hyvin ilahtunut, kun huomasin, että Kamula on petrannut ja kehittynyt kirjoittajana paljon. Vieläkin mukaan mahtui joitakin omituisuuksia (esimerkiksi hassulta ja anakronistiselta kuulosti Varpun käyttämä termi 'osaamisalue'), mutta niitä oli sen verran vähän, ettei se häirinnyt lukemista millään tavalla. Toisaalta on myös hyvin vetävä ratkaisu antaa 1480-luvun suomalaisten puhua samaan tapaan kuin me puhumme.

Ja vetävästi Kamula tosiaan osaa kirjoittaa. Tässäkin romaanissa on pituutta 600 sivua, mutta sivut kääntyivät lukiessa vauhdilla, eikä koko urakkaan klunut säännöstellenkään montaa päivää aikaa. Henkilöiden mukana oli helppo elää ja hengittää, välillä tosin jännitys kuristi kurkkua ihan samaan tapaan kuin kirjassakin. Kirjan loppu on sellainen, että saatan pidättää hengitystä vieläkin. Ei auta, vaikka kuinka polttelee tietää, miten tarina jatkuu. Täytyy malttaa odottaa seuraavan osan ilmestymiseen asti.

Tämä postaus on julkaistu yhtä aikaa Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan kanssa. Arja onkin aivan kirjan tapahtumapaikoilta kotoisin, joten tiedä, vaikka suonissa virtaisi rahtusen verran Rautapartojenkin verta :) Käykäähän lukemassa Arjan mietteet kirjasta!

Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus 2018.
602s.

Arvostelukappale

Kommentit

  1. Osaamisalue :-) Aika humoristista tämä nykykielen ja keskiajan yhdistäminen. Mutta olin myös kirjan lumoissa eikä se tuntunut yhtään liian pitkältä, päin vastoin, vaikka kuusisataasivuinen tiiliskivi onkin. Ja kyllä, syntymäseuduillani kirjassa ollaan, mikä tuo oman viehätyksensä tarinaan - ovathan henkilöt esi-isiäni ja -äitejäni. Kiitos Amma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvan kuusisataasivuisen romaanin parissa viihtyy yhtä hyvin kuin tämän. Yleensä jossakin kohtaa tulee olo, että vähän olisi voinut tiivistää, mutta tällä kertaa ei tuntunut siltä ollenkaan.

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa! Minäkin pidin sarjan aloitusosasta ja nyt tiedän, mitä luen kevätreissullani Savoon.

    VastaaPoista
  3. Minäkin lumouduin ensimmäisestä osasta ja Iso härkä odottaa parhaillaan yöpöydällä vuoroaan. Jotenkin aavistelen, että jään siihen koukkuun, joten säästelen sitä ensi viikonloppuun, kun tiedän että ehdin lukea rauhassa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit