Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita

Jotkut kirjat vain haluavat tulla luetuiksi heti, olipa samalla hetkellä kesken kuinka monta kiinnostavaa kirjaa tahansa. Tällä hetkellä tämä lomalainen ahnehtii lukemista, viikonloppuna minulla oli kesken kolma kirjaa yhtä aikaa, eikä yhdenkään syrjäyttäminen ole johtunut siitä, ettei tarina olisi vetänyt, vaan puhtaasta kaikkimullehetinyt-asenteesta. Siispä en kauan epäröinyt, kun Turun linnan kaupassa silmäni osui näyttävän, ja vähän pelottavankin, näköiseen kirjaan.

Aavetaloja ja ihmiskohtaloita esittelee tunnettuja suomalaisia paikkoja, joissa on koettu yliluonnollisia kokemuksia. Kirjailija Mauri Karvonen on valinnut paikat taitavasti, sillä kaikki esitellyt kohteet ovat yleisölle avoimia. Varsinaisten kummitusjuttujen lisäksi jokaisen paikan ja sen keskeisimpien asukkaiden historia esitellään ennen varsinaista pihviä eli aavetarinoita. Osa tarinoista on vuosikymmeniä tai -satoja vanhoja, sellaisia, joita oppaat kertovat mielellään turisteille kierrosta elävöittääkseen. Osa puolestaan on aivan viime vuosien satoa, esimerkiksi juuri museoiden oppaiden tai vieraiden yliluonnollisia kokemuksia.

Oletko kuullut, että Turun linnan valleilla voi nähdä päättömän miehen? Tai että useatkin jo edesmenneet, rakastetut, näyttelijät liikuskelevat Kansallisteatterin käytävillä? Kaikki entiset vangit eivät ole tainneet vapautua Katajanokan vankilasta koskaan, Risto Ryti ja Hella Wuolijoki mukaanluettuina ja vanhoista kartanoista juttuja vasta riittääkin. Mustion linnan kummitusjutut ovat jo legendaarisia, mutta selittämättömiä asioita tapahtuu muun muassa Kakskerran kartanossa ja Urajärven kartanossa. Louhisaaren kartanossa lapsuutensa eläneet Mannerheimit eivät mielellään oleskelleet kartanon kellareissa, Hvitträskissä taas esineet elävät aivan omaa elämäänsä.

Olen sen verran arkajalka, että normaalisti pyrin välttämään viimeiseen asti tämäntyyppistä kirjallisuutta. Kirkkaalla päivänvalolla junassa pystyin tämän kirjan kuitenkin ihan hyvin lukemaan, ilman, että niskakarvani nousivat pystyyn (myöhään illalla, yksin kotona en sitten tohtisi edes koittakaan). Suurimmalta osin kirja kuitenkin esittelee rakennuksia ja niiden historiallisia vaiheita. Varsinaisia kummitusjuttuja on sivumäärällisesti huomattavasti pienempi osuus.

Visuaalisesti kirja on tuhti ja komea. Isot, värilliset sekä vanhat, mustavalkoiset kuvat tekevät kirjasta elävän sekä  sujuvan ja miellyttävän luettavan. Kirjaa innostuu selailemaan sellainenkin lukija, joka ei varsinaisesti aihepiiristä innostu. Teoksen voi lukea alusta loppuun tai sitten kohde kerrallaan. Monipuolisen tietopakettinsa ansiosta se toimii mainiosti matkaoppaana Suomen aavetaloihin. Jos haluaa lukea pelkät kummitustarinat, onnistuu se helposti, sillä ne on selkeästi erotettu toisistaan. Me arkajalat voimme vastaavasti hypätä ne yli tarvittaessa ;)

Kirja on ulkonäöltään laadukas ja sen eteen on epäilemättä tehty taustatutkimusta niin paljon, että harmittaa vietävästi tekstin viimeistelemättömyys. Erityisesti historiaosuudet olisivat tarvinneet vielä oikolukukierroksen tai parikin. Nyt kirjoitusvirheitä, puuttuvia sanoja tai epäselviä lauserakenteita on paljon. Eivät ne toki lukemista estä, eivätkä koko aikaa häiritse, mutta kokonaisuudesta jää kuitenkin vähän hutaisemalla loppuun saateltu vaikutelma. Harmi sinänsä, mutta aihepiiristä kiinnostuneen kannattaa siitä huolimatta tähän teokseen tarttua. Helppolukuista ja -tajuista (raja)tietokirjallisuutta myös niille, jotka eivät tietokirjoja liiemmin lue.

Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Nemo Kustannus 2016
288s