perjantai 28. helmikuuta 2014

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu


Hyvää Kalevalan päivää! Amman lukuhetki ei juhlista merkkipäivää kansalliseepoksen esittelyllä tai lainauksilla (Olen kyllä haastatellut itseäni asian tiimoilta täällä. Aika hauska, olin kokonaan unohtanut tuon postauksen olemassaolon). Kuitenkin mielestäni tällä kertaa tarkastelun alla olevassa teoksessa on hyvinkin paljon kalevalaista henkeä. Vai mitä mieltä te muut olette: eikö Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu sisälläkin samantyyppistä ikiaikaista, luonnonvoimaista ja peräänantamatonta kerrontaa kuin Kalevala parhaimmillaan?

Maa on syntinen laulu kuuluu itselläni niihin klassikoihin, joita en ole tullut lukeneeksi, sillä tarina on kovin tuttu jo muuten. Teos on sen verran suuren merkkipaalun asemassa, että kotimaisesta kirjallisuudesta kiinnostunut ei voi kovin pitkään väistellä ilman jonkinlaista tietoisuutta kirjan tapahtumista. Myös Rauni Mollbergin elokuvaversio on tehnyt tarinaa tutuksi. Mutta kuten usein tällaisten teosten kohdalla, viimein kirjaa lukiessa huomaa, että lukiessa saa paljon uutta. Hienoa huomata, että juonipaljastukset eivät hyvän kirjan kohdalla merkitse juuri mitään, sillä lukuelämys pysyy lukuelämyksenä, vaikka jotain tarinasta jo tietäisikin.

Itse asiassa Mukka pääsi vähän yllättämään minut ja jätti jälkeensä ristiriitaisen olon. Se ei tietenkään ole itsessään yllättävää, sillä Maa on syntinen laulu on jakanut mielipiteitä ja hämmentänyt lukijoitaan jo 50 vuoden ajan! Jälkimaku oli kuitenkin eri tavalla ristiriitainen kuin olin ennakkoon olettanut. Tarinan juoni lienee tuttu, mutta lyhyesti kerrottakoon: lappilaisessa Siskonrannan kylässä elää varsin värikäs, uskonnollisesti kiivas ja seksuaalisesti aktiivinen yhteisö 1940-luvun lopulla. Olot ovat ankarat ja sen mukaisia ovat niin ihmisten luonteet kuin heidän huvituksensakin. Tässä ympäristössä kypsyy nuori Martta naiseksi.

Ilmestyessään kirja oli skandaali. Kirjan luettuani en ihmettele ja toisaalta ihmettelen. Osin räävitön kieli, tiukka lestadiolaisuuden kritiikki ja seurojen päättyminen orgioihin ovat vain muutamia kuvaavia esimerkkejä. Epäilemättä moni pystyy vetäisemään herneen nenään tästä kirjasta ihan nykypäivänäkin ilman sen suurempia vaikeuksia. Mutta sitten toisaalta. Tuo kaikki on mielestäni niin hellyttävän selvää 19-vuotiaan nuoren miehen ylivirittyneisyyttä ja tahallista provokaatiota, että vähän ihmettelen, miten ihmiset ovat jaksaneet ottaa sen niin vakavasti. Kenties siksi, että kirja on todella taitava esikoisteos ja romaanina edelleen kaikin puolin pätevä, hyvin aikaa kestänyt ja koskettava. Mutta kun olen aina lukenut fraasin, kuinka hämmästyttävän kypsä kirjailija Mukka oli vain 19-vuotiaana, niin nyt haluan lisätä: kyllä, hän oli todella taitava kirjoittaja sekä ikäisekseen että ylipäänsä, mutta kyllä teoksesta silti paistaa hyvin selvästi läpi kirjailijan nuoruus, niin hyvässä kuin pahassa.

Yksi asia minua häiritsi suuresti. Aivan pieni ja sinänsä mitätön asia juonen kannalta, mutta silti. Etteikö liki parikymppinen Martta muka olisi koskaan aiemmin nähnyt lehmän poikimista!
Kyllä en usko 1930- ja 1940-lukujen pientiloilla olleen mitään mahdollisuuksia päästä edes 10-vuotiaaksi ilman, että elämän kiertokulku kaikkine ällöttävine yksityiskohtineen olisi hyvinkin selvinnyt. Varsinkin, kun ennen toista maailmansotaa lehmien hoito oli nimenomaan naisväen tehtävä, miesten askaroidessa hevosten kanssa pelloilla ja metsässä.

Pienestä kauneusvirheestä huolimatta pidin kirjasta kovasti. Lapin luonto, vuodenkulku ja murre muodostavat kiehtovan, toisaalta äärimmäisen realistisen, toisaalta unenomaisen tunnelman. Pidin myös tarinaan upotetuista runoista, vaikka ne aluksi tuntuivat olevan irrallaan asiayhteydestä. Lopulta yhteyskin sitten selvisi. Yksi omituinen, mutta toisaalta varsin kiehtova yhteys kirjasta tuli mieleeni. Lukekaapa ensin tämä kirja ja sitten perään Marko Kilven Kuolematon. Mielestäni ne muodostavat näennäisestä eroavaisuudestaan huolimatta aika selkeän kaaren, ainakin mitä tulee ihmisen rikkinäisyyteen ja haavoittuneisuuteen liittyen. Mitä mieltä olette muut molemmat kirjan lukeneet, vedänkö liian uskaliaita viivoja?

Luulisin, että 1960-luvulla kirjoitetuista kirjoista Maa on syntinen laulu koskettaa nykypäivän lukijaa aivan erityisen hyvin. Mukka lienee ollut aikaansa edellä tai sitten hyvä tarina vain paranee vanhetessaan. Suosittelen tähän teokseen perehtymistä lämpimästi paitsi siihen liittyvästä kiinnostavasta polemiikista johtuen, myös ja ennen kaikkea kirjallisiin ansioihin vedoten.



5 kommenttia:

  1. Tässä voinee nyt huoleti tunnustaa, että minulla on tämänkin kirjan kokoinen aukko sivistyksessäni. Koko lailla tuttu teos on siitä huolimatta minullekin, juuri kertomistasi syistä. Pitäisi lukea! (Potkii itseään pyrstöön täällä hän.).

    Tuosta poikimisasiasta sellainen kommentti, että juu, aika uskomattomalta tuntuu, kun itse 60-luvulla syntyneenä, maalla asuneena vaikkakaan ei karjatilalla olen nähnyt lehmän poikimisen n. 10-vuotiaana ekan kerran... :)

    VastaaPoista
  2. Maa on syntinen laulu ei ollut minulle tuttu kuin nimenä kun tämän tuossa jokin aika sitten luin, selvästi olen elänyt jossain umpiossa. Joka tapauksessa olen kyllä nyt kanssasi samaa mieltä tuosta Mukan nuoruudesta. Taitavahan tämä on, mutta myös melkoisen ehdoton ja kiivas.

    VastaaPoista
  3. Mukka on minullekin eräs vahvimmista suomalaisista kirjailijoista. Tykästyin häneen jo melko nuorena luettuani Lumen tajun...

    VastaaPoista
  4. Auts, sekoilin .. siis 'Lumen pelon' :)

    VastaaPoista
  5. Molemmat kirjat lukeneena sanon, että pidin kummastakin. Niiden rinnastaminen, hm. Lestadiolaisalueella asuneena mielestäni kirja kuvaa aidosti noita tuntoja ja tapahtumia. Seurat olivat silloin raskaan, kovan elämän ihmisille jotain yli ymmärryksen menevää. Läsnäolleet kertovat, että ihmiset "lensivät" seurapirtin penkkien yli vapautuksen riemussa. Sisimpiä tuntoja kokeneet kokivat elävänsä myös seksuaalisesti voimakkaammin, nähty on.
    Tuo poikimisen näkemättömyys, häveliäisyys, onhan vieläkin ihmisiä, jotka varjelevat lapsia ja nuoria eläinten parittelun ja poikimisen/synnytyksen näkemiseltä. Elämän ihme ja kuoleman ehdottomuus ei ole kaikille helppo asia, vieläkään.
    On mielenkiintoista käydä joskus lukemassa blogiasi. Valoisaa kevättä!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...