keskiviikko 1. elokuuta 2012

Copycat- kirjankansikilpailu on täällä jälleen!


Vuodenvaihteessa käyty Copycat-kirjankansikilpailu osoittautui niin suureksi menestykseksi, että lupasin sille jatkoa. Ja nyt se sitten alkaa! Ideanahan on tehdä kirjankannesta copycat-kuva, esitellä se blogissa tai Amman lukuhetken Facebook-sivulla. Kun "ehdokasasettelu" on tehty, seuraa kilpailun toinen vaihe, missä kaikki saavat  äänestää parhaana pitämäänsä kuvaa.

Ensimmäisestä Copycat-kilpailusta viisastuneena sääntöihin tulee vähän päivitystä ja muutenkin nostamme hieman panoksia, tavallaan:) :

Näin osallistut:

1. Ota jonkin kirjankannen inspiroima kuva ylläolevan esimerkkikuvan tapaan ja esittele se blogissasi tai Amman lukuhetken FB-sivulla. Linkitä kuva myös tämän postauksen kommentteihin, jotta yksikään kuva ei pääse livahtamaan minulta ja muilta ohitse. Voit osallistua useammallakin kuvalla, mutta ilmoita kuvien suosituimmuusjärjestys minulle. Jokainen osallistuja saa yhden kuvan mukaan, lisäkuvia otetaan sen verran kun tilaa on.

2. Ota huomioon tekijänoikeudet. Esimerkiksi Kirjakko-blogista löydät erinomaisia esimerkkejä kuvien tekijänoikeuksista. Käytä vain omia kuviasi/kuvia, joihin sinulla on lupa. Älä muokkaa kansikuvia, vaan tee kokonaan uusi kuva. Havainnollistamiseksi kuvaan voi liittää alkuperäisen kuvan esimerkkikuvan lailla. Mikäli kirjassa ilmoitetaan alkuperäisen kuvan ottajan, graafisen suunnittelijan tms. nimi, on hyvien tapojen mukaista mainita se.

3. Valittavien kirjojen suhteen voi vapaasti käyttää mielikuvitusta. Kirja voi olla uusi tai vanha, romaani tai tietokirjallisuutta, kotimainen tai ulkomainen. Kuvaa saa halutessaan käsitellä kuvankäsittelyohjelmalla. Inspiraatiota ja jo käytettyjä kuvia voi tarkastella täältä.

4. Aikaa kuvien ottamiseen ja esittelyyn on elokuu. Ilmoittautuminen päättyy 31.8. klo 24. Esittelen kuvat muutaman päivän kuluessa ja sen jälkeen alkaa parhaan kuvan äänestys, johon kaikki saavat osallistua yhdellä äänellä.

5. Palkinnot: Voittajaksi selvinnyt saa vuoden 2013 kalenterin Copycat-kilpailun kuvasadosta. Arvon kalenterin myös yhdelle äänestykseen osallistuneelle. Kalenteriin tulee 12 eniten ääniä saanutta kuvaa, mikä tuo pientä lisäjännitystä äänestystuloksiin:)

6. Kuten sanomattakin lie selvää, kilpailu on tyystin leikkimielinen ja iloiseen mieleen tähtäävä. Kilpailu ja äänestys onkin syytä käydä hyvässä hengessä ja kaikkia kannustaen:) Toivon myös, että omalta pieneltä osaltaan kansitaiteilijat saisivat tätä kautta tunnustusta hienosta työstään!

Unohtuikohan jotain? Jos jokin asia jäi epäselväksi, niin kysykää ihmeessä!

Ei sitten muuta kuin mielikuvituksen lentoa, suloista inspiraatiota, iloa ja naurua kuvailusessioihin!

Amma

49 kommenttia:

  1. Upeaa! Nyt vaan pää raksuttamaan ja kamera laulamaan.. :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, täytyy alkaa kuvailla. Tuo esimerkkikuva on muuten törkeän siisti.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Tätä onkin odotettu kuin kuuta nousevaa. :-)

    VastaaPoista
  4. Vau, hienosti päivitetyt säännöt ja upea palkinto! Odotan kilpailukuvia innolla ja äänestän totta kai :).

    VastaaPoista
  5. Upea kuva ja hauska palkinto! Voisi itsekin tällä kertaa osallistua, jos keksisi jonkun hyvän idean. :)

    VastaaPoista
  6. Aah, ja vau! Hieno päivitys jo vanhastaan mahtavaan kisaan. Tiedän jo, että tulen osallistumaan. :)

    VastaaPoista
  7. Huippua! Tätä on lysti seurata, ehkä osallistuakin :D:D:D

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtava tuo esimerkkikuva!
    Jännityksellä odotan, millaisia kuvia tänä vuonna kisaan osallistuu :)

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa! Pitääpä alkaa kutitella aivonystyröitä!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa upealta! Uskaltaisikohan yrittää pikku pokkarillani... Mistä muuten löytää ne edellisen copycatkisan osallistujakuvat? Olisi kiva käydä inspiroitumassa.

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa :) Hieno tuo esimerkkikuva! Täytyypä pitää silmät ja mieli avoinna jos vaikka itsekin saisi osallistuttua...

    VastaaPoista
  12. Hihii, minullapa onkin jo idea, kunhan saan toteutetuksi ja kuvaajan. :D Toivon mukaan kukaan ei ehdi ensin... :)

    VastaaPoista
  13. Haa! Tämä oli ihan huikea juttu viimeksi! Jokohan nyt itsekin pääsisi mukaan kynnelle kykenevänä. Hienoa, että olet ottanut tekijäoikeudet nyt esille säännöissä - tärkeä asia, josta puhutaan aivan liian vähän.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, tuskin maltan odottaa, kuka avaa pelin:) Mitähän hienouksia tällä kertaa mahdatte keksiäkään!

    Viimekertaiset kandidaatit löytyvät osoitteesta http://ammankirjablogi.blogspot.fi/2012/01/aanesta-paras-copycat-kirjakansi.html

    VastaaPoista
  15. Ehdinköhän ensimmäisenä? :-)

    Osallistun kisaan täällä: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/08/avaus-copycat-kirjankansikisaan.html

    Olipa hauskaa! Ihanaa jäädä odottelemaan muita! :-)

    VastaaPoista
  16. Tätä on niin kiva seurata ja mahtava palkinto! Toivotaan, että minuunkin iskisi inspiraatio... Paulalla on todella upea!

    VastaaPoista
  17. Kilpailu oli viime vuonna niin hauska, että tottakai tänäkin vuonna piti jotain vääntää. Tässä minun tuotokseni:

    http://www.magdalenahai.com/copycat-kirjankansikilpailu-grouchomagdalena/

    En kyllä tajua, kuka tuota kuvaa kalenterissaan haluaisi katsoa, mutta... :D

    VastaaPoista
  18. Tämä on niin kiva juttu, ihanaa että järjestät tämän taas. Tuskin saan itse aikaiseksi osallistua, mutta muiden ideoiden seuraaminenkin on huippuhauskaa!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, että joku jaksaa järjestää näin kivoja kilpailuja. Minäkin päätin hetken mielijohteesta osallistua. Väsäämäni kansi löytyy täältä: http://lukuhoukka.blogspot.fi/2012/08/copycat-kansi.html

    VastaaPoista
  20. Huikean hienoa ja hauskaa, että järjestät taas uuden copycat-kilpailun!! <3 :)

    Innostuin niin että askartelin oman kuvani ihan samantien, ja nyt muutaman päivän kuvaa sulateltuani julkaisin sen blogissani. Siis täällä: http://psrakastankirjoja.blogspot.se/2012/08/copycat-kirjankansikilpailu-osa-2.html

    Kuva on NOLO, mutta sen tekeminen oli hauskaa. Kiitos ja anteeksi! :D

    VastaaPoista
  21. Mie vietin alkuyön tunnit koneella kuvaa tehden. Täältä löytyy:
    http://mustikkakummunanna.blogspot.fi/2012/08/copycat-kilpailuun-osallistuu-han.html

    VastaaPoista
  22. Jipii, täällä meikäläisen osallistuma: http://pigeonnaire.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansikilpailun-uusi.html Muita ootellessa, mahti kisa!

    VastaaPoista
  23. http://lukupeto.blogspot.fi/2012/08/copycat-kilpailu.html
    Täällä ja FB:ssa meidän versiomme!

    VastaaPoista
  24. http://ootaluenekaloppuun.blogspot.fi/2012/08/copycat-kansi-tahtikriisi-ja-lukuilon.html

    taso on kamalan korkea jo nyt, mutta osallistumisen hauskuus voittaa :D

    VastaaPoista
  25. Minä osallistun Yön virkeällä lukijalla

    http://nenakirjassa.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansikisa-yon-virkea.html

    Kuva ei ole kuin varjo alkuperäisestä ihanuudesta mutta kaikkeni annoin ja kivaa oli!

    VastaaPoista
  26. Osallistun Lassie-teemalla.

    http://josvaikkalukisi.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansi-kisa.html

    VastaaPoista
  27. Ihan mahtava leikkimielinen haastekilpailu! Katselin tätä sillä silmällä jo viime vuonna, mutten saanut aikaiseksi mitään. Tällä kertaa osallistun sitten itsekin :)

    Alla suora linkki copycat-kanteen:

    http://mainoskatko.blogspot.co.uk/2012/08/copycat-kansi-kevyet-mullat.html

    VastaaPoista
  28. Aivan ihana kisa ja mahtavia kuvia! Hurjan hauskaa oli taiteillessa, vaikkei menestystä tulisikaan. :)

    Tässä oma copycat-kanteni alkuperäisen seurassa:

    http://tummattarinat.blogspot.fi/2012/08/copycat-kilpailu-ja-pinkkeja-drinkkeja.html

    VastaaPoista
  29. Uskalsinpa sittenkin osallistua minäkin!
    http://tarinautical.blogspot.fi/2012/08/copycat-ehdokas-kun-lainakirjat.html

    VastaaPoista
  30. Täällä menee minun kanteni:
    http://missiokassari.blogspot.fi/2012/08/copycat-kansi-kirjoittamisen.html

    VastaaPoista
  31. Täällä minun kansikuvarakennelmani.

    VastaaPoista
  32. Olen mukana tällä: http://vinttikamarissa.blogspot.fi/2012/08/copycat-kisa.html

    VastaaPoista
  33. Minun postaukseni löytyy täältä: http://kirjakissa.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansia.html

    Oli tosi hauskaa näperrellä kuvankäsittelyohjelman kanssa ja viime vuoden Euroopan reissun kuvia katsellen.

    VastaaPoista
  34. Tein vielä toisenkin kuvituksen toisessa blogissani, mutta varsinainen osanottokuva on siis sheferijimin Haavemaa-kirjasta tekemäni. Laitan tämän linkin vain, jotta voit käydä vilkaisemassa tätäkin.

    VastaaPoista
  35. Täällä minä: http://kirjavakammari.blogspot.fi/2012/08/suisidaalinen-sunnuntai-osallistuminen.html

    Tosi hienoja kansia on taas mukana. On varmasti vaikeaa päättää, ketä äänestää.

    VastaaPoista
  36. Hiphei, mukana ollaan :) Kansiehdokkaani löytyy tällä:

    http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansikilpailu.html

    VastaaPoista
  37. Hei Amma ja muut! Tämä kilpailu on tosi kiva idea ja minulle aivan uusi tuttavuus, kun en edellisen kisan aikoihin vielä ollut kovin aktiivinen kirjablogeissa. Hienoja tuotoksia! Tässä minun otokseni:

    http://kirjanaisenblogi.blogspot.fi/2012/08/copycat.html

    VastaaPoista
  38. Uskomattoman hienoja luomuksia! Äänestyksestä tulee kamalan vaikea!

    Minun tekeleeni löytyy täältä: http://lurunluvut.blogspot.be/2012/08/copycat-kansi-omat-kengat.html

    VastaaPoista
  39. Taso on kyllä niin huima, että ensikertalaista hirvittää. Mukana ollaan kuitenkin, sillä tämä imaisi mukaansa.

    Auttakaahan valitsemaan ehdokas... Tekeleeni löytyvät täältä:

    http://opuscolo-kirjastakirjaan.blogspot.fi/2012/08/copy-cat-kirjankansikilpailu.html

    Toivotan kaikille onnea kisaan! Ja Amma, tämä sinun kisasi on kyllä blogistania parhaita!

    VastaaPoista
  40. Tarkennus: Sumuiset vuoret osallistuu kisaan...

    VastaaPoista
  41. Minun kopiokanteni löytyy täältä http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansikisa-bloggarin-osa.html

    VastaaPoista
  42. Oma suoritukseni on tässä: http://kirjavakukko.blogspot.fi/2012/08/copycat-kirjankansi.html

    VastaaPoista
  43. Ehdinkö? Saanko osallistua?

    http://kartanonrouva.blogspot.fi/2012/08/maksalaatikkoa-ja-keitettyja-pottuja.html

    VastaaPoista
  44. Nyt huomasin, etten ollut muistanut linkittää omaa ehdokastani. Se on täällä
    http://luminenomena.blogspot.fi/2012/08/copycat-ehdokas-ja-dekkaripaperinukke.html

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...