Nerea Riesco: Ars Magica

Muistan, kuinka kerran eräs kollega kertoi olleensa luennolla, joka käsitteli natseja ja juutalaisvainoja. Hän ihmetteli, miten nimeltämainitsematon historiantutkija oli onnistunut pitämään niin mielenkiintoisesta ja tunteita herättävästä aiheesta niin puisevan luennon.

Jostakin syystä tämä keskustelu tuli useaan kertaan mieleeni Nerea Riescon Ars Magicaa lukiessani. Vaikka nyt kyllä liioittelen ja olen epäreilu. Ars Magica on paikoitellen oikein mielenkiintoinen romaani noitavainoista ja inkvisition työskentelystä 1600-luvun Espanjassa. Siitä huolimatta tällaisista aineksista olisi voinut saada aikaiseksi paljon paremmankin kirjan. Mutta tämä onkin nyt tylsän historianopettajan näkökulma asiaan.

Mielestäni kirjan perusongelma on siinä, ettei Riesco ole oikein osannut päättää, mistä näkökulmasta aihetta lähestyisi. Ilmeisesti inkvisiittori Salazarin muistiinpanoihin perustuva historiallinen lähestymistapa ei ole vaikuttanut tarpeeksi myyvältä, joten mukaan on lisätty myös parantaja Mayon ja noviisi Iñigon rakkaustarina ja lukuisia asiaan perehtymättömälle turhan monimutkaisia hovin valtakähmintäkäänteitä. Yleisesti ottaen tapahtumia ja henkilöitä tuntui olevan liian paljon neljäsataasivuiseen kirjaan. Sisällön pohjalta olisi saanut ainakin kolme kirjaa: yhden, joka olisi käsitellyt inkvisiittorin tutkimuksia ja armonjulistusmatkaa, yhden rakkausromaanin Mayosta ja Iñigosta ja yhden Salazarin ja kuningatar Margaretan kirjeenvaihtoon perustuvan teoksen. Nyt kaikki oli samassa paketissa ja lisämaustetta toivat vielä keskiaikaiset loitsut, taiat ja reseptit, jotka toivat kirjaan oman sinänsä mystisen, mutta vähän hämmentävän lisänsä: mikä oli aasiksi taiotun ihmisen funktio kokonaisuuden kannalta?

Kenelle kirjaa sitten suosittelisin? Jos noidat ja keskiajan noitavainot kiinnostavat, muttet ole asiaan hirveästi aiemmin perehtynyt, löytyy kirjasta varmasti paljon uutta ja kiinnostavaa tietoa. Mieleni tekisi kuitenkin  suositella esimerkiksi Carlo Ginzburgin Ecstasies -teosta, mikä on mielestäni hyvä osoitus siitä, että hyvä historiantutkimus voi usein olla keskinkertaista viihdettä viihdyttävämpää.

Sinänsä harmi, sillä Riescolla olisi ollut kaikki eväät paljon parempaan suoritukseen. Toimittajana hän on osannut käsitellä aineistoaan hyvin ja mikäli hän olisi luottanut siihen, että itse aihepiiri on riittävän kiinnostava ilman kaiken mahdollisen asiaan liittyvän mukaanottamista, lopputulos olisi voinut olla hieno. Siitä osoituksena kirjan lopetus, jossa hän jo hieman uskaltaa heittäytyä pohtimaan noituutta laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Sitä olisin kaivannut lisää. Koska tämäkin kirja on jo saavuttanut suosiota useassa maassa, uskallan odottaa kirjailijalta jatkossa vielä paljon parempaa.

Lue myös Morren arvio!