keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Käytännön blogifilosofiaa 6: IHAN(A) KAMALA INTERNET

         

Oikeastaan minun piti jatkaa keskustelusarjaa aivan toisenlaisella, lukemiseen liittyvällä aiheella, mutta toisin kävi. Viime aikoina internet on nimittäin mietityttänyt ja puhuttanut itseäni ja muita bloggaajia. Muutama viikko sitten useat meistä huomasivat blogeissaan ahkeran puolalaisen vierailijan, joka sivustonsa kuvamateriaalin perusteella ei varmasti ollut ainakaan kirjallisuudesta kiinnostunut. Reaktiot vaihtelivat ärtymyksestä ja huolesta paniikkiin: mitä vierailujen takana on? Voidaanko blogini kaapata hämäriin tarkoituksiin? Saako blogini viruksia ja muita pöpöjä? Viekö blogini googlehaku pian aikuisviihdesivustoille?

Parin viikon kuluttua Amman lukuhetken kohdalla tilanne on tämä: vierailupommitukset ovat loppuneet, en ole huomannut sivuilleni ilmestyneen mitään epämääräistä ja google-hautkin vievät oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa siis siltä, että selvisin(mme) säikähdyksellä. Kaikesta jäi kuitenkin jäljelle halju olo. Kuten varashälyttimemme myyjä aikoinaan sanoi: asuntomurrossa pahinta ei ole se, että jotakin on viety, vaan se, että kodissa on käyty ja yksityisyys rikottu. Sama pätee internetiinkin, jopa vielä kotiakin paremmin. Internetissä tapahtuva rikollisuus, spämmäys, hakkerointi ja silkka kiusanteko on saanut niin moninaisia ja vaikeasti jäljitettäviä muotoja, ettei alan asiantuntijoidenkaan ole helppoa pysyä perässä, tällaisesta harrastelijabloggarista puhumattakaan. Omaa neuvottomuuden tunnetta ei yhtään helpota se, ettei iso-B (jos nyt isäntää uskaltaa haukkua) ole tehnyt lähestymistä ja avunsaamista kovinkaan helpoksi tällaisissa asioissa.

Jos pystyykin luottamaan siihen, että palomuurit sun muut systeemit pitävät blogin ja kotikoneen suojassa inhoilta kasvottomilta hyökkääjiltä, on bloggarilla vastassa muitakin uhkia. Itse olen vastaanottanut lähiaikoina (varoituksena muillekin) kommentteja, jotka vaikuttavat päällisin puolin järkeviltä, mutta tarkemmin luettuna eivät liity ko. postaukseen mitenkään ja sisältävät vielä linkkejä muihin sivustoihin. Luku erikseen ovat törkeyksiä viljelevät anonyymit kommentoijat, jotka eivät tosin ole ainakaan vielä löytäneet tietään tänne, mutta ovat todellisia riesoja muoti- ja tyyliblogien puolella. Ilkeää kommentointia tapaa myös internetin suosituimmilla keskustelupalstoilla (muutama viikko sitten ilkeilijöiden hampaissa näyttivät olevan omaa blogia pitävät "teini"- tai nuoret äidit... melko reilua!!)

Kaiken tämän seurauksena alkaa välttämättä miettiä omaa anonymiteettiään bloggaajana. Aina välillä alan pelätä, että jokin ilkeä identiteettivaras kerää niitä tiedonmurusia, joita itsestäni kirjapostausten yhteydessä ripottelen. Omaa nimeäni ei löydy enää blogistani (joskaan en sitä erityisesti salailekaan), perheeni  nimistä tai kuvista puhumattakaan. Asuinpaikastani olen antanut viitteitä, mutta tarkkaa sijaintia en ole paljastanut. Ylireagointiako? Kenties, toivottavasti. Toisaalta korviini on kantautunut, että kirjabloggaritkin ovat saaneet vastaanottaa uhkaavansävyistä kommentointia. Tuskinpa huonoista arvosteluista suivaantuneilta kirjailijoilta sentään (!), mutta random-sekopäitä internetin ihmemaassa tuntuu pyörivän sitäkin enemmän. Anonyymit kirja-arvostelut voivat vaikuttaa epäreiluilta, mutta onko anonyymiys pelkuruutta vai bloggaajan perusoikeus?

Toisaalta on vuodatuksen jälkeen muistutettava, että internet on tämän kaiken hienon mahdollistaja. Samanhenkiset ja samoista asioista kiinnostuneet ihmiset löytävät toisensa asuinpaikasta, sosiaalisesta statuksesta ja muista arjen rajoituksista huolimatta, tutustuvat, vaihtavat ajatuksia ja tuovat sisältöä toistensa elämään. Eihän koko blogiyhteisöä olisi olemassa ilman internetin vapaata ja rajatonta temmellyskenttää! 

Phuuh, olen suoltanut ruudulle kaikki viime aikoina mielessäni velloneet mietelmät. Nyt on teidän vuoronne, tuokaa vähän järjestystä tähän sekamelskaan tai hämmentäkää lisää!

Miten te muut olette internetin luonteen kokeneet? Mietittekö uhkia ja otatteko ne huomioon omissa blogeissanne tai kommentoidessanne blogikirjoituksia?  Onko kaikille avoin keskustelu ylipäänsä hedelmällisen keskustelun kannalta välttämätöntä, vai olisiko parempi vetäytyä bittiavaruudesta salasanojen ja suojamuurien suojaan? Pohtikaa, keskustelkaa, haastakaa!

JK. Uusia lukijoita on ilmaantunut, tervetuloa! Tällaista täällä on: välillä vähän paatosta ja pohdintaa, yleensä ei kovin haudanvakavaa kuitenkaan :)

39 kommenttia:

  1. Huomenta! Oletpa aikaisin liikkeellä näin vaikean asian äärellä.
    Olen miettinyt kysymyksiäsi aika paljonkin aloittaessani oman blogiani kolme kuukautta sitten ja sen jälkeenkin. Jo heti aloittaessani päätin, että kirjoitan omalla nimelläni. Voisihan nimikin olla keksitty, mutta tämä on aito ja ihan minun :) Ajttelin, että en kirjoita blogiini mitään sellaista, minkä takana en seisoisi ja jota yhtä hyvin ei voitaisi julkaista myös lehdessä.
    En myöskään kommentoi muiden kirjoituksia kuin omalla nimelläni.

    Silti en laittanut omaan profiilini mitään tietoja itsestäni tai yhteystietoani näkyviin. Siitä huolimatta sain pian blogini aloituksen jälkeen työsähköpostiini kirjeen, jossa ehdotettiin kaupalliseen kirjallisuusportaaliin liittymistä. Ihan asiallinen yhteydenotto, jonka sisältöä olen miettinyt siitä asti tekemättä lopullista päätöstä. Kun siis on jossakin elämänsä osa-alueella edes pikkuisen esillä netissä, edes sen verran, että työnantajan sivuilla on oma nimi mainittuna, halukkaat pääsevät selville henkilöydestä ja sijainnista. Luovutin, ja nyt kotisähköpostiosoitteenin on blogissa kaikkien halukkaiden nähtävillä. Siitä selviää melkein talonkin sijainti, mutta olkoon.

    Puolalainen aikuisviihde ei yrittänyt kaapata sivujani, mutta kun kirjoitin HHH:n kirjasta arvion, bolgini kurkkausmäärät kolminkertaistuivat kertaheitolla. Vakilukijoita on parikymmentä, mikä on aivan ihanaa edelleen. On minusta osoitus luottamuksesta ja hyvistä aikeista laittaa itsensä julkisesti blogin lukijaksi, jos sitä lukee säännöllisesti. Toki kurkkaajat ovat aivan yhtä tervetulleita! Kommentteja olen saanut hyvin laiskasti, vaikka asetuksiin laitoinkin anomyymin kommnetoinnin mahdolliseksi, mietittyäni sitäkin.

    Hyvä väline netti on, käytän sitä myös työssä paljon ja tämä blogiharrastus on aivan koukuttanut minut. Mutta aina on niitä, jotka saavat iloa muiden kiusaamisesta ja pelottelusta :(

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hyvä kirjoitus, Amma.

    Internetin anonymiteettiä olen joutunut pohtimaan paljon sekä innokkaana bloggaajana, nettikeskustelijana joillakin palstoilla että myös työssäni, jonka sisällöstä noin kolmannes sivuaa sosiaalista mediaa. Menen henkilökohtaisuuksiin: Bloginimeni Lumiomena ärsyttää minua! Lisäksi olen googlettamalla törmännyt samaan nimimerkkiin ihan muualla, joten Lumiomppuja on ainakin kaksi. Haluaisin nostaa blogissani esille oikean etunimeni, mutta joku panee vastaan. Ehkä se on se, että olen melkoinen lörppä (kuten näistä pitkistä kommenteistanikin huomaa). Lisäksi juuri tietosuojakysymykset mietityttävät. Olen joskus paljastanut lapsuuteni kotipaikkakunnan: Onko netissä turvallista kertoa, missä asuu tai milloin lähtee lomalle?

    Ihailen kaikkia, jotka kirjoittavat laadukkaita tekstejä omalla nimellään.

    Viruksia ja pöpöjä blogi ei varmaan voi saada, ellei joku kaappaa (tai miksi sitä toimintaa kutsutaaan) tai krakkeroi (?) Bloggeria. Koneeseen virus voi tietysti vilahtaa - voiko se vilahtaa Bloggerista? Muistan lukeneeni helmikuun alussa eräästä suuresta itäsuomalaisesta sanomalehdestä, kuinka tutkijasta Vesa Puuroselle oli tehty herjaavat valenettisivut. Samaa on kai tehty Asrtid Thorsin suhteen Facebookissa. Tällaiset identiteettivarkaudet alkavat olla totta nettiarjessa, ikävä kyllä. Täytyy vain toivoa, että me kirjabloggaajat olemme vain pieni siivu kokonaisuutta ja jäämme rauhaan tällaisilta.

    Ei kai tähän oikein muuta tietä ole kuin netiketin muistaminen, varovaisuus outojen linkkien klikkailun suhteen ja vastuun kantaminen suhteessa omiin kirjoituksiinsa. Pääasiassa bloggaaminen on antoisaa enkä kirjablogien puolella ole törmännyt sellaiseen kuraan mitä monet lapsiperhe- tai sisustusblogien pitäjät saavat.

    Viime kädessä vastuu siitä, mistä kirjoitamme ja mitä itsestämme netissä jaamme on meillä itsellämme.

    (Taidan muuten itsekin lukea tuota mainitsemaasi palstaa, jossa ilkeydet ovat huipussaan. :/ )

    VastaaPoista
  3. Itse kirjoitan melkein omalla nimelläni. Voi olla, että se tosin on oma nimeni jossain vaiheessa. Olen toisessa blogissani kirjoittanut myös lapsistani ja heidän nimistään. Myöskin aika avoimesti omista opiskeluista ja elämästäni, joiden avulla mut voi tunnistaa - ja joskus tietysti on tunnistettukin. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tullut mitään huonoja kokemuksia eteen.

    Nuo aikuissivustot tosin vähän pysäyttivät, mutta kuten kerroit, ei mullakaan ole niitä vierailuja enää ollut. Mikä ei tarkoita, että sellaisia ei enää tulisi. Pitää elää vain sen tosiasian kanssa, että netti ei ole yksin minun ja mukavien ihmisten. Toisaalta, netti ja oikea maailma ovat erillään - jos mennään kauemmaksi, niin mietin, että on parempi että sekopäät pysyvät netissä kuin että riehuvat tosimaailmassa. Eniten mua on ehkä elämässäni pelottanut ja mietityttänyt, että jos nettimaailma ja tosimaailma sekoittuvat, niin kuin teinien päässä tai muuten vain vinksahtaneiden, voi käydä. Yleensä ne tapahtumat ovat sitten tosimaailmassa, ja sitä ei voi etukäteen murehtia, jos joku hullu päättää olla vaikka samassa koulussa kuin itse on töissä. Tai tietysti sitä murehtii, mutta ei voi lähteä joka aamu töihin miettien, että jos tänään tapahtuukin pahin.

    Jos mulla olisi paljon omaisuutta, en varmaan laittaisi koskaan kuvia kodista nettiin, enkä kertoisi lomistani. Toistaiseksi ei ole sitä vaaraa. En enää nykyisin kerro, että menemme huomenna tähän ja tähän tapahtumaan.

    Olen miettinyt sitä, että millaista porukkaa siellä äitien palstoilla oikein asustaa ja esim. miksi kommentoida tyyli- tai perheblogeihin inhottavasti. Ei jaksa ymmärtää. Mutta kai sekin kertoo meidän maailmasta jotain. Itse olen välttynyt kuralta, koska meillä ei ole mitään, mistä olla kateellinen (rahaa tai omaisuutta). Ja kaikkea ei voi laittaa kateuden piikkiin, kai se on ihmisen omaa pahaaoloa vain. Ja jos lähtee kadulle, siellä voi tulla samaa kuraa niskaan, kun kaikki ihmiset eivät ole mukavia (niin kuin toivoisi). Jeps, olen saanut ja otan kurani vastaan mieluummin netin anonyymeiltä kuin kadulla. Haluan elää siinä illuusiossa, että maailma olisi mukavampi paikka irl kuin netissä.

    VastaaPoista
  4. Ai niin, piti vielä kirjoittaa, että kirjablogit ovat säästyneet aikalailla kuralta. Johtuuko siitä, että kirjoituksissa on niin paljon tekstiä, ettei kurjuuden kuninkaat ja kuran heittäjät jaksa lukea niin pitkiä kirjoituksia... Tai ehkä eivät vain ole huomanneet, että joku kirjoittaa kirjoista. Ehkä eivät ole kuulleet koko kirjoista mitään. Anteeksi tyypittämiseni.

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän tuon Lumiomenan halun vaihtaa nimimerkki omalle nimelle, sillä itse mietin sitä pitkään ja niin sitten teinkin. Alunperin käytin sitä japanilaista salanimeäni Tomomi. Aluksi ihan senkin takia, että minua hävetti niin paljon aloittaa blogi ja harjoitella kirja-arvion tekemistä ja pelkäsin, että opiskelukaverit löytävät blogini, koska kirjoitan paljon myös tenttikirjoista.

    Sitten näin Tammen sivuilla pätkän tekemästäni kirja-arvostelusta ja tekijäksi oli laitettu Tomomi. Se tuntui jotenkin tosi lapselliselta, sillä en ole japanilainen tyttö. Nimeni aiheutti myös sekaannusta ja monet luulivat, että olen mieshenkilö. Tämä taas ei haitannut minua yhtään. :)

    Halusin tuoda blogiini myös jotain henkilökohtaista ilman että mentäisiin liian kauas kirjamaailmasta. Siispä esittelin Petjan. Lasten kuvaaminen ja esittäminen blogeissa on arvelluttavaa varmasti äiteistä kaiken maailman häirikköhullujen takia, mutta kissakuvia vielä uskaltaa esitellä. Myöskään Petja ei voi koskaan myöhemmin syyllistää minua siitä, että olen käyttänyt sen suloista ulkomuotoa blogissani hyödyksi ja sen kuvat kaunistavat googlen kuvahakuja.

    Tämä nyt liikkuu hyvin henkilökohtaisten mietteiden ympärillä, mutta toivon että tämän filosofointi-otsikon alle tämä sallitaan.

    Mie en ole kauheasti miettinyt identiteettivarkauksia tai sitä, mihin rikollisiin tarkoituksiin antamiani tietoja voidaan käyttää. Enemmän huono kirjoittajan itsetuntoni pelkää, että blogini löydetään puolituttujen toimesta ja siitä tehdään pilaa. Rakastan kommentteja ja kirja-arvioiden vuorovaikutusta ja keskustelua. Huomaan välillä, että unohdan että teen julkista blogia, sillä kommenttikenttään kirjoittavat usein samat henkilöt. Blogin pitäminen on myös hyvää harjoitusta olla "esillä" olematta esillä. Olen säästynyt ilkeiltä kommenteiltakin vielä, onneksi.

    VastaaPoista
  6. Pitää vielä lisätä, että lasten nimien esillä olemisen olen katsonut ihan turvalliseksi, koska jos vaikka googlaa lasten nimillä kuvia, niin ensin tulee noin miljoona kuvaa intialaisista samannimisistä henkilöistä. Lohduttaa ja antaa (liiallista?) turvallisuudetunnetta.

    Tiedän myös, että meidän lasten kuvia on ties missä esillä. Kun oltiin matkalla Aasiassa, lapsia kuvattiin niin paljon, että ajattelin jo, että muuta sinne ja rahastan kuvista: olisin varmaan elättänyt itseni ja koko perheeni niillä tuloilla. Samoin miehen suku levittää niitä kuvia ties minne. Olisi jotenkin outoa, jos minä alkaisin sensuroida.

    No, ymmärrän (ehkä) myös toisenlaiset mielipiteet.

    VastaaPoista
  7. Hanna: Tunnistin itseni sinun kommentistasi! Olen nimimerkin takana osin siksi, että pelkään puolituttujen löytävän blogini. En koskaan esimerkiksi Facebookissa nosta blogiani esille, koska minulla on paljon kirjallisuudentutkijaystäviä ja jotenkin "hävettäisi" astua blogikaapista ulos heidän fiksujen ajatustensa eteen. :)

    T. Lumiomena nyt anonyymina, koska ehdin kirjautua ulos Bloggerista enkä jaksa kirjautua takaisin (koetan tehdä nyt töitä, joten on pakko sulkea nettiselain hetkeksi).

    VastaaPoista
  8. Hannan tavoin olin ensin kovin ujo blogoni kanssa, mutta sitten päätin tulla ulos kaapista ja laitoin linkin omiin Facebook-sivuihini (siellä olen yrittänyt pitää suojaukset korkealla ja kavereina on vain ihan oikeita tuttuja, ystäviä ja sukulaisia). Olen saanut pelkästään positiivista palautetta tutuilta ja työkavereilta, mikä on rohkaissut jatkamaan bloggamista, kuten sekin, että ihan tuntemattomat, nyt jo "blogitutut", joskus kommentoivat.

    VastaaPoista
  9. Älyttömän hyvä aihe!

    Olen itse ehkä hiukan leväperäinen asian suhteen. Ajattelen niin, ettei minussa voi olla mitään kiinnostavaa. Miksi joku haluaisi stalkata? Tai kerätä tietoa minusta? Ja mitä hän sillä tekisi?

    Olen vuosia seikkaillut netissä tällä samalla nimimerkillä. Se on osa identiteettiäni niin vahvasti, että moni käyttää sitä myös oikeassa elämässä. Satunnaisia kaimoja on joskus tullut vastaan, mutta pääasiassa tämä tuntuu olevan minun nimimerkkini (Suomessa ja suomenkielisillä sivuilla siis). Välillä olen vuodattanut hyvinkin henkilökohtaista asiaa. Eikä se oikeastaan edes kaduta.

    Kirjablogia pidän aika turvallisena harrastuksena. Etenkin nyt omalla kohdalla, kun erotin henkilökohtaisen blogin ja kirjablogin toisistaan. Kirjablogi on avoin, henkilökohtainen ei. Toki senkin voi joku löytää kaikesta varatoimista huolimatta, mutta jälleen... Ketä kiinnostaa?

    Hulluja on toki monenlaisia. Eihän se tuntemattoman stalkkaamiseksi joutuminen ole koskaan mukavaa, vaikka mitään sinänsä pahaa (pahoinpitelyä, ryöstöä ym.) ei olisi tapahtunutkaan.

    Vaikea aihe... En pidä tiukemmin asiaan suhtautuvia tiukkapipoisina hysteerikkoina. Pääasia on, että saa itse itselleen jonkinlaisen mielenrauhan niillä toimenpiteillä, jotka kokee tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
  10. Hyvä aihe ja hieno teksti ja upeita kommentteja!

    Tunnen olevani välimaastossa monen asian suhteen. En ole kirjabloggaaja (tai olen, joojoo, mutta en silti ihan ole kun olen vähän muutakin) enkä äitibloggaaja (ja sitäkin kuitenkin olen). Se mitä olen, niin ehkä turhankin tarkka siitä, että minua ei tunnisteta: siis olen nimimerkki, jolla on kasvoton lapsi ja määrittelemätön asuinpaikka. Mielipiteineni ja kommentteineni olen kuitenkin ihan se oikea minä, joka olen. Siinähän tämä blogimaailman ristiriita onkin. Se on samalla kiehtovaa aitoudessaan ja pelottavaa kasvottomuudessaan.

    Sinäkin toivotat uudet lukijat tervetulleeksi, ihan kuten itsekin teen. Lukijat ovat ilo ja onni, ilman heitä ei olisi koko blogia. En tiedä, olisinko viitsinyt kirjoittaa vain itselleni (ja äidille). Avoimuus kuuluu bloggaamiseen tällä tasolla, enkä jotenkin osaa ajatella, että varsinkaan kirjablogi voisi mitenkään olla salasanallinen tai suljettu. Ovathan kirjastotkin kaikille auki, ja kirjojen kannet, ja lehtien kirjapalstat, ja... Me olemme yksi osa kirjallisuudellista maailmaa, jonka yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on saatavuus, löydettävyys, avoimuus.

    Hmm.

    VastaaPoista
  11. Nopsasti kommentoin tähän väliin! Kiitos kaikille ihanille kommenteistanne, jaksatte aina yllättää (vaikka mulla alkaa ollakin jo aika korkeat odotukset teidän suhteen) kommenttien määrässä, innossa ja ennen kaikkea laadussa!

    Minulla on taas tänään ollut tuli pyrstön alla, olen huhkinut Siilin eleganssi-esseetä koko päivän ja huh, raakavedos on valmis! Palailen siis vielä kommentoimaan ihan rauhassa ja ajan kanssa, mutta nyt on pakko nousta koneelta tekemään jotakin ihan muuta!

    Keep it coming:)

    VastaaPoista
  12. Mä päätin jos silloin muinaisena vuonna 2006 että haluan sellaisen blogiaiheen, jota voin reippaasti pitää omalla nimelläni. Kirjat ovat hyvä aihe tähän. Toki joitakin mainintoja henkilökohtaisesta elämästäni löytyy, mutta en ole tilittänyt blogiin mitään ihmeellisiä salaisuuksia, joten niitä tuskin rivien välejä kaivamallakaan löytäisi.

    Mari A:n tästä kommentista olen ihan samaa mieltä: Ai niin, piti vielä kirjoittaa, että kirjablogit ovat säästyneet aikalailla kuralta. Johtuuko siitä, että kirjoituksissa on niin paljon tekstiä, ettei kurjuuden kuninkaat ja kuran heittäjät jaksa lukea niin pitkiä kirjoituksia... Tai ehkä eivät vain ole huomanneet, että joku kirjoittaa kirjoista. Ehkä eivät ole kuulleet koko kirjoista mitään. Anteeksi tyypittämiseni.

    Ehkä ne muotiblogit keräävät siksi ilkeilijöitä, että niissä on paljon kuvia ja vähän tekstiä. Kirjablogeissa on pitkät tekstit, vähän kuvia, ja ketä häirikköä jaksaa kiinnostaa lukea sivukaupalla tekstiä jostain Dostojevskistä ja sitten huudella, että olipa tyhmästi sanottu? :)

    Satunnaiset anonyymit älähdykset kuuluvat mielestäni asiaan, aina on joku, jolle se kirja, josta minä en pitänyt, on tosi rakas ja sitä halutaan puolustaa.

    Sen sijaan oman kuvani laitoin blogiin vasta viime syksyn puolella. Osallistuin työn puolesta some-koulutukseen ja siellä blogiammattilainen Katleena Kortesuo veti tilaisuutta. Jossain hänen ohjeissaan muistelen olleen, että blogissa kannattaa olla oma nimi ja kuva, niin blogi näyttää luotettavammalta.

    Minua on noin kerran vuodessa haastateltu johonkin lehteen tai lehtiin blogin vuoksi, lisäksi olen parissakin eri kirja-aiheisessa tilaisuudessa päässyt esiintymään ja olen käyttänyt blogia työnäytteenä töitä hakiessa (siis maininnut blogin cv:ssä ja melkein aina siitä on kyselty). Koen myös, että blogin kautta kertynyttä kokemusta on arvostettu työelämässä.

    Nykyään kirjailijablogit ja kirjailijoiden facebook-sivut alkavat olla yleisiä, joten mukavalta tuntuu sekin, että jos kirjailija esiintyy nimellään ja kuvallaan niin minustakin näkee nimen ja kuvan, jos olen kirjailijan teoksista kirjoittanut.

    VastaaPoista
  13. Ainiin, Kirsin kommenttiin vielä että pitäisi ilmoittautua lukijaksi. Mähän siis en ole virallisesti yhdenkään blogin lukija, en ole keksinyt mitä hyötyä siitä on, kun seuraan vakioblogeja oman blogini linkkilistan kautta ja esim. ruokablogisuosikit on tallennettu selaimen kirjanmerkkeihin. Mutta kai sitä kohteliaisuussyistä pitäisi liittyä muiden lukijaksi.

    VastaaPoista
  14. Hmm,
    tämä on tosiaan vaikea ja paljon mietityttänyt aihe. Voi olla, että jossain vaiheessa siirryn bloggaamaan oikealla nimellä, koska toisaalta ajattelen, että ei kai se kovin paha asia olisi. Jollain tavalla minuakin vielä hieman epäilyttää, tosin useampaan sosiaalisen median sivustoon olen kylä jo blogini linkittänyt joten periaatteessa sen kuka olen saisi kyllä varmaan aika kevyellä tonkimisella esille.

    Lisäksi kirjablogissa ei tule kerrottua kovin henkilökohtaisia asioita, joten siinäkin mielessä oikealla nimellä bloggaaminen olisi ihan ok.

    VastaaPoista
  15. Minäkin aloitin nimimerkillä ja aika pitkään tunsin kirjoittavani vain itselleni. Oli silti kiva laittaa blogi avoimeksi, tieto siitä että joku kuitenkin saattaisi lukea juttuja pisti hiomaan tekstejä ja kannusti ajattelemaan vähän tarkemmin sitä, mitä tuli kirjoitettua.

    Sitten osuin runokritiikkiseminaariin, josta jo kerroinkin jossain toisessa keskustelussa. Siellä ammattikriitikot olivat melko tuohtuneita nimimerkin takaa tehdyistä arvosteluista. Oli varmaan juuri tullut kirjoitettua aika piikikkäästi yhdestä kirjallisesti hyvinkin ansiokkaasta romaanista, ärsyyntyneenä mieskirjailijan sovinistiseen asenteeseen. Tuntui, että jos kerran haluan kuitenkin sanoa rehellisesti kaiken mitä kirjoista mieleen nousee, enkä vain tehdä kivoja kirjavinkkauksia, olisi sitten kai reiluinta tehdä se omalla nimellä.

    Oman kuvan käyttöä arastelin ensin, mutta toisaalta se on helppo tapa antaa lukijoille nopeasti mielikuva siitä, millainen täti täällä oikein kirjoittelee.

    Osoite- yms. tiedot aion jättää tulevaisuudessakin piiloon. Niitä ei mielestäni kannata tarjota turhan helposti saataville, parempi että niitä haluavat joutuvat vähän harkitsemaan.

    Toisaalta vierastan ajatusta kovin julkisesta minästä. Stalkkereitakin pelkään vähän, mutta toisaalta tiedän, että niitä voi kyllä saada peräänsä ihan livenäkin jos huono tuuri käy. Ja töissäkin istuskelen neuvonnassa naama näkyvissä ja nimikyltti rinnassa, että eipä kai se netissäkään sen kummallisempaa voi olla.

    VastaaPoista
  16. Mitään hurjia kävijämääriä oudoilta sivustoilta ei ole näkynyt, mutta sen sijaan vaivaksi on ilmaantunut muita teknisiä ongelmia: en pysty päivittämään blogiin seuraamiani muita blogeja ja profiiliin on ilmaantunut vieras blogi, jonka lukija mukamas olen. En uskalla kokeilla linkkiä :-) Virhekoodien raportointi ei ole ainakaan toistaiseksi auttanut.

    Minäkin ihailen kovasti omalla nimellään bloggaavia. En halua itse tehdä niin (ja yksi syy on tuo mainittu puolituttujen pelko - on paljon ihmisiä joiden kanssa en halua keskustella kirjamaustani!), mutta yritän parhaani mukaan olla asiallinen nimettömänäkin. :-S

    En usko että oman nimen käyttäminen on hedelmällisen keskustelun välttämätön edellytys. Hyvät tavat, harkinta, ja avoimuus muidenkin näkemyksille ovat varmaan oleellisempia? Niitä ei ihan aina löydy edes live-elämässä, myönnetään *punainen kuin paloauto*

    VastaaPoista
  17. Minäkin olen kyllä harkinnut oman nimen käyttämistä. Toisaalta en tiedä haluanko tehdä kaikille niin selväksi, mikä on Morren oikea nimi johtuen pitkästä nettihistoriasta.
    Toisaalta olen aina kirjoittanut nettiin sellaisia asioita, joiden takana voin seistä myös omalla nimelläni. Niin kirja-arvostelujen, oman elämäni, vakaumukseni, mielipiteitteni ym. suhteen.

    VastaaPoista
  18. Kiitos taas Amma hyvästä postauksesta ja inspiroivasta keskustelunavauksesta; on tosi mielenkiintoista lukea muiden ajatuksia tästä asiasta.

    Mä olen yksi kaappibloggaajista, sillä en kirjoita omalla nimelläni. Tai tavallaan kirjoitan, koska Susa on lyhenne toisesta nimestäni ja P sitten sukunimestä. Syy siihen, etten kirjoita omalla nimelläni, on se, että en halua kaikenmaailman puolituttujen tietävän tästä harrastuksesta, ja vielä kamalampi visio on se, että oppilaat saisivat vihiä siitä, mitä ope vapaa-ajallaan puuhaa. Joskus olen miettinyt, että kirjoittamalla omalla nimellään blogista saisi vakuuttamamman, mutta ujostelen liiaksi tuttujen reaktioita. Siksi en mainosta blogiani edes Facessa. Blogissani en ole liiemmälti yksityisasioistani kertonut, enkä muistaakseni ole kertonut edes asuinpaikkaani, joka tosin on aika helppo selvittää, jos joku viitsii nähdä sen vaivan. Olen sen aikakauden lapsi, että mua on varoiteltu netin vaarallisuudesta liikaakin ja siksi olen vähän yliherkkä yksityisyyden kanssa. Joskus perheblogeissa törmää siihen, miten avoimesti ihmiset tuovat esille lapsensa ja kotinsa, mikä ihmetyttää minua kovasti, koska kaikenlaisia hulluja on liikkeellä, mutta kaikki eivät minun laillani maalaa piruja seinälle.

    Kirjablogi tuntuu aika turvalliselta muodolta verrattuna esim. muotiblogeihin. Ikinä en ole saanut yhtäkään haukkumiskommenttia ja vedän tosi tiukkaa linjaa, jos niitä sattuisi tulemaan. Vaikka blogissani ei ole etukäteiskommenttivalvontaa, en epäröisi poistaa asiattomia kommentteja. Muoti- ja lifestyleblogit kuvineen houkuttelevat varmasti paljon kateellisia, jotka lähettelevät ilkeitä kommentteja, mutta en usko että kirjablogeissa on tätä ongelmaa; varmaan aika viiltävän hienon analyysin saisi kirjoittaa tai teilata jonkun kirjan täysin, että joku tulisi riitaa haastamaan.

    VastaaPoista
  19. Hih Kirsi, jäin kiinni itse teossa! Oikeasti kirjoitin tämän pääpiirteittäin jo viikonloppuna, mutta päätin lykätä julkaisua, koska Siilin eleganssi tuntui sunnuntaihin sopivammalta aihevalinnalta :) Minäkin kirjoitin aluksi omalla nimelläni, mutta kuten jo mainitsin, nyt nimeä ei enää blogista löydy. Tosin se tapahtui vähän vahingossa, erään päivityksen myötä se vain oli tipahtanut pois ja huomasin sen vasta myöhemmin. Ja nyt en sitten ole laittanut sitä uudelleen esille. En kyllä takaa, etteikö nimi jossakin vaiheessa voisi taas päätyä esille. Itse perustin aika pian blogin aloittamisen jälkeen itselleni blogisähköpostin – koin sen jonkinlaisena välimuotona henk.koht. ja virallisen sähköpostin välillä. Huomiosi siitä, että lukijat ovat monesti kasvottomia on oivallinen. Minulle käy usein niin, että joku puolituttu kertoo säännöllisesti seuraavansa blogiani (eikä siinä mitään, hienoahan se on), mutta aina se jaksaa yllättää, jos ko. henkilö ei ole kirjautunut lukijaksi tai kommentoinut koskaan!

    Lumiomena, mutta lempinimesihän on aivan ihana!! Tosin ymmärrän toki pointtisi. Itse en ainakaan vielä ole harkinnut oikean etunimeni käyttöönottoa, tosin Amma on kutsumanimeni muutenkin, joten sen käyttö tuntuu luontevalta. (Tai mistäs minä tiedän, ehkä sinuakin kutsutaan Lumiomenaksi?;)) Se näissä tietosuojakysymyksissä kai onkin niin hankalaa, ettei niitä oikein voi tavallinen tallaaja ymmärtää. Kodin suojaaminen on paljon helpompaa: laita ovet lukkoon, varashälytin päälle, pyydä naapuria tyhjentämään postilaatikko. Netin kanssa mikään ei ole yksinkertaista! Minäkin luulen ja toivon, etteivät kirjablogit jaksa kiinnostaa palstojen ilkeilijöitä. Tosin tavallaan odotan, että näkisin jonkun keskustelunavauksen, jossa joku päivittelisi, miten jollakin voi olla aikaa lukea niin paljon kirjoja?! :D

    Mari A., tuo on aivan totta. Netissä selvitään yleensä mielipahalla, mutta in real world voikin olla tosi kyseessä. Itsekin opettajana olen joutunut näitä asioita miettimään. Kaikestahan voi löytää negatiivista huomautettavaa, jos haluaa. Kyllä ilkeilyn alkusyynä on varmasti oma paha olo ja tyytymättömyys. Jos ihmisellä on kaikki hyvin, tuskin on mitään syytä kommentoida parjaavasti, vaikka joku asia ei miellyttäisikään… ketä ylipäänsä toisten tekemiset jaksavat niin paljon kiinnostaa? Olet varmasti ihan oikeassa siinä, ettei kirjablogeihin ole kovin helppo iskeä kynsiään. Mistä sitä voisi edes olla kateellinen? Tuo on lukenut Anna Kareninan ja minä en? Toisaalta kirjablogeissa yksityiselämät ovat kuitenkin melko taustalla. Minusta tuntuu, että monet eivät tyyli-, perhe-, muoti- yms. blogeja lukiessa ymmärrä, että se on vain pieni osa elämää, mitä blogi esittelee ja sitten haukutaan, ettei kukaan voi oikeasti olla noin täydellinen. Kirjablogeissa ei tämmöistä väärin ymmärtämisen vaaraa pitäisi olla.

    Hanna, olinkin muuten vähän aikaa nimenvaihdokseksi jälkeen pihalla, että kuka Hanna, kunnes välähti :)Tunnistan tunteesi, sillä blogia aloittaessani mietin pitkään kuinka paljon toisin harrastustani esille. Päädyin lopulta julkistamaan asian facebookissa ja sittemmin olen kytkenyt blogini sinne niin, että kaikki postausteni linkit päivittyvät myös sinne pienellä viiveellä. Aluksi se tuntui hirveän nololle, mutta jälkeenpäin olen ollut tosi tyytyväinen. Blogiharrastukseni on nyt julkinen, eikä sitä tarvitse salailla. Olen myös saanut kavereilta ja puolitutuilta positiivista palautetta – suurin osa ei toki ole kommentoinut ollenkaan. Meilläkin on kaksi kissaa, mutta jostakin syystä ei ole tullut mieleen, että he voisivat alkaa nettijulkimoiksi –täytyykin laittaa harkintaan :) Ja kyllä, henkilökohtainen filosofointi on täällä enemmän kuin paikallaan!

    VastaaPoista
  20. Minä olen tässä vähän asiaton kommentoija, kun minulla ei ole blogia enkä myöskään ole rekisteröitynyt kenenkään viralliseksi lukijaksi. Jälkimmäinen johtuu lähinnä siitä, etten oikein tiedä miten se tapahtuu ja mitä se käytännössä tarkoittaa. En siis ole vain jaksanut ottaa selvää, koska pärjään hyvin näinkin, joskaan en ihan kaikkia seuraamiani blogeja pääse "anonyyminä" kommentoimaan. Lainausmerkit siksi, että kommentoin kyllä aina omalla Karoliina-nimelläni, vaikkei se virallinen profiili olekaan. Kirjoitan sen käytännössä aina myös kommentin alle.

    Olen yleisesti ottaen tällaisissa asioissa avoin ihminen. Toisissa asioissa suojamuurini ovat korkealla, mutten ole oikeastaan koskaan pelännyt paljastavani itsestäni liikaa netissä. Joskus töitä hakiessa olen tarkistanut, mitä nimelläni googlesta löytyy, enkä laita alastonkuvia lapsistani enää edes Facebookiin, vaikkei niitä pääse sielläkään katsomaan kuin kaverini, jotka ovat ainakin periaatteessa kaikki oikeasti tuttuja ja hyviksi ihmisiksi havaittuja. :)

    Minulla on yleisesti ottaen sellainen luonne, että ärsyynnyn turhasta pelon lietsomisesta (inhoan esim. iltapäivälehtiä paljolti tästä syystä) ja lisäksi en koe, että minulla olisi hirveästi luurankoja kaapissa tai minussa mitään niin erityistä ja mielenkiintoista, että sitä maksaisi vaivaa kenenkään tonkia. Onhan toki mahdollista, että joku hullu kaivaa esille minun ja perheeni tiedot, osoitteen, ja tulee murhaamaan meidät kaikki, mutta sama riski on otettava ihan oikeassakin elämässä vaikka lähikauppaan mennessä.

    Ilman muuta ymmärrän, etteivät kaikki halua nimeään ja kasvojaan julki. Siihen voi olla monia syitä, ja jokainen on ihan yhtä hyvä. Ei se minua haittaa, vaikka tietenkin olisi usein kiva tietää enemmäkin läheisiksi tulleista bloggaajista. Minulla on usein vahvat mielipiteet ja olen muutenkin rehellinen, mutta iän myötä minusta on tullut myös kiltti ja lempeä, eikä minulla ole mitään syytä piikitellä ihmisiä nimimerkin takaa. :) Käytän nimeä Karoliina enkä Karoliina Timonen blogimaailmassa lähinnä pituuden (tai lyhyyden) vuoksi.

    Ugh, olen puhunut. Pitkästi kuten tavallista. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  21. Mari A. Hyvä huomio! Meidänkin poikasen kuvia on FB pullollaan ja ties missä muualla. Itse asiassa mieleeni ei ole edes tullut tehdä googlehakua hänen nimellään, täytyykin kokeilla!

    Lumiomena, tämä anonyymi kommenttihan sopii hyvin teemaan. Minä olen linkittänyt blogini faceen – kaikki postaukseni ilmestyvät myös siellä. Aluksi se tuntui kaamealta, mutta nykyään lähinnä käytännölliseltä. Sinun tilanteessasi saattaisin kyllä toimia toisin, kun olet alan ihmisiä. Joskin postaustesi tasossa ei ole kyllä mitään hävettävää!

    Kirsi, kuten monessa kommentissa on tullut jo esille, me bloggaajat olemme (varsinkin aluksi) ihan ylikriittisiä omia kirjoituksiamme kohtaan. Suurin osa kun oikeasti varmasti pitää bloggaamista hienona harrastuksena. Mutta tosiaan, onneksi positiivinen palaute auttaa ja rohkaisee.

    Morre, tuota mieltä aina itsekin olen suurimman osan ajasta. Oikeasti, ketä kiinnostaa? Sitten telkkariin tulee joku KRP-agentti ja muistuttaa tietoturvan tärkeydestä ja heti alan kuvitella omiani :D Mutta pääasia tosiaan on, että jokainen toimii, niin kuin parhaaksi näkee ja mikä hyvältä tuntuu. Olennaista kai on, että silloin tällöin miettii asiaa.

    Ilse, tämä lause: ”Me olemme yksi osa kirjallisuudellista maailmaa, jonka yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on saatavuus, löydettävyys, avoimuus.” on niin hieno. Jos kirjabloggaajilla olisi joku oma salaseura tai huoneentaulu tai salainen tervehdys niin tuon pitäisi olla juuri se! Sehän tässä niin hienoa onkin, tämä avoimuus ja rajattomuus ja hassua (ja välillä karmivaakin) kasvottomuus. Mihin kukin sen rajan vetää, onkin sitten eri juttu. Mutta upeaa tämä on joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  22. Salla, minusta on hienoa, että kirjoitat omalla nimelläsi ja se on myös hienoa, että olet laittanut blogin reippaasti ansioluetteloon. Itse aion tehdä saman kunhan työnhaku tulee joskus ajankohtaiseksi. Mutta minullekin on ollut jo blogistani hyötyä kun kirjallisia juttuja teen muutenkin. On helppo sanoa, että katsopa tuosta osoitteesta, osaan minä kirjoittaa! Tätä nimiasiaa kommentoin jo aiemminkin, omasta esittelystäni olen sen osin tietoisesti osin tiedostamatta tiputtanut pois. Mutta koska 200 FB-kaveriani ja epämääräinen joukko muita tuttavia tietää minun kirjoittavani tätä blogia, en osaa ajatella, että olisin kasvoton tai anonyymi. Ja kuvahan täältä löytyykin. Ymmärrän kyllä kirjailijoiden näkökulman, on varmasti mukavampi ottaa kritiikkiä vastaan oikealta ihmiseltä kuin habbohahmolta. Minä suhtauduin aluksi todella tiukkapipoisesti lukijaksi liittymiseen: ajattelin, että minun täytyy ihan oikeasti olla tosifani, jotta lukijaksi kannattaa liittyä. Sittemmin olen huomannut sen käteväksi tavaksi pysyä toisten blogien tapahtumista perillä, kun päivitykset tulevat suoraan hallintapaneeliin. Mutta kuten kirjoititkin, muitakin tapoja toki löytyy.

    Tessa, niin minäkin olen liittänyt blogin ja fb:n yhteen, joten anonyymiys lienee pelkkä illuusio. Mutta hyvähän näitä on miettiä kunnolla: kirjablogit lienevät aika turvallinen formaatti, toisaalta liika varovaisuuskaan tuskin on ainakaan haitaksi.

    Erja, kritiikin antaminen on tosiaankin reilumpaa ”kasvotusten” tai siis niin, että kriitikkokin on oikea ihminen. Ja se varmasti laittaa jonkinlaisen suodattimen päälle, että kirjoittaa vain sen, mitä oikeasti tarkoittaa, eikä heittele vielä ylimääräisiä kiviä päälle. Bloggarin rooli jossakin yksityisen ja julkisen välillä on aika hämmentävä. Mutta tällaisia roolejahan tosiaan monella on myös ”tosielämässä”. Moni varmasti tunnistaa sinutkin työsi vuoksi kadulla, vaikka itse et ko. henkilöä muistakaan.

    Booksy, harmillisia ongelmia. Valitettavasti en kyllä osaa niissä auttaa, kun ei ole itselle tullut vastaan! Olet ihan oikeassa. Kukaan tuskin hermostuu nimimerkin suojissa kirjoitetuista kommenteista, jos ne ovat asiallisesti esitettyjä. Sen sijaan oikealla nimelläkin esitetty asiaton kritiikki saa varmasti tunteet kuohumaan. Senpä takia anonyymiyden suhteen on varmasti jokaisen blogikirjoittajan paras tehdä ratkaisunsa sen mukaan, mikä itsestä tuntuu luontevimmalta.

    Susa P., itse kun olen hoitovapaalla, niin asiaa ei ole tarvinnut vielä pohtia. Mutta nyt aloin miettimään, miten suhtautuisin blogiini, jos olisin töissä. Tosin en jaksa uskoa, että omista oppilaistani jaksaisi kiinnostua kovinkaan paljon kirjablogista:) Omat postaukseni päivittyvät myös Faceen, joten olen tullut sen suhteen kaapista, eikä toistaiseksi ole kaduttanut. Minäkään en jaksa uskoa, että kirjablogit ovat aivan ensimmäisenä ilkeilijöiden kohdelistalla. Aika vaikea on mitään ilkeilläkään, jos aihepiiri on vieras. Tämä sanottuna kaikella kohteliaisuudella: en minäkään keksisi mitään sanottavaa vaikkapa moottoripyöräblogiin, vaikka keksimällä keksisin. Ja ne, jotka ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta haluavat todennäköisesti kommentoida aivan asiallisesti.

    VastaaPoista
  23. Tämä nyt ei varmaan yllätä ketään, mutta minäkin kirjoitan nimimerkin takaa :) En jaksa edes aina kirjautua Bloggeriin eli linkki omaan blogiinikaan ei ole välttämättä näkyvissä. (Laitan sen nyt tähän kuitenkin)..

    Aloittelin blogiuraani toisessa bloggauspohjassa joskus viitisen vuotta sitten, kun törmäsin ensimmäisiin kirjablogeihin internetin ihmeellisessä maailmassa. Ajattelin, että voisinhan minullakin olla lukupäiväkirja netissä. Lähtökohtaisesti tiesin kirjoittavani kirjasta omat mielipiteeni, jotka olisin kyllä voinut kirjoittaa ihan omalla nimellänikin, mutta jotenkin tämä pointti, että puolitutut saattaisivat törmätä blogiini ei kuulostanut houkuttevalta. Siihen oli paljonkin syitä, mutta ei niistä sen enempää.

    Nimimerkki jäi elämään, kun siirryin bloggeriin ja aloin kirjoitella vähän säännöllisemmin. Nyt se on ihan oma juttunsa. Voisin periaatteessa kirjoitella omalla nimelläkin nykyisin, mutta en oikeastaan enää raaskisi luopua tuosta nimimerkistä. Olen huomannut, että eräilläkin muilla, lukemiseen liittymättömillä suomalaisilla sivuilla törmää tähän samaan nimimerkkiin, mutta eipä tuo haittaa. Olen jotenkin jo personoitunut tähän alter egooni, joka ei oikeastaan eroa itsestäni kuin nimensä ja kuvansa puolesta.

    Sähköposti minulla ei ole näkyvissä varmaankaan oikein missään, mutta siihen on lähinnä tekninen syy. Eli juuri nämä tämmöiset puolalaiset viihdesivustot, jotka saattavat kerätä sivuilta email-osoitteita ja tunkea sen täyteen roskapostia. Postissani on hyvä roskapostisuodatin, mutta on se silti tympeää, kun siellä on joka päivä 50 viestiä odottamassa. Tosin, kuka tahansa, joka on joskus saanut sähköpostiinsa kutsun liittyä Naamakirjaan, on saanut myös tämän ilon kohdalleen ja täysin ilman omaa valintaansa.

    Blogiani en ole varsinaisesti piilotellut keneltäkään tutulta, mutten myöskään erityisesti mainostanut. Muutama ystävä käy sitä lukemassa ja hekin ovat niitä jotka itse lukevat paljon. Muita se ei taida sitten edes kiinnostaa :) Blogistani voi myös päätellä moniakin asioita elämästäni asuinpaikasta alkaen, mutta jos joku todella jaksaa tehdä sen salapoliisityön ja sen pohjalta pääsee häiriköimään minua, niin suotakoon se ilo sitten hänelle :)

    Ja noista kirjablogien kommentoinneista yleensä, en muista kenen blogissa se oli, mutta joskus syksyllä oli keskustelua siitä, että on niin paljon luettavaa ja niin vähän aikaa, ettei tiedä mistä aloittaa, johon joku anonyymi oli kommentoinut "on teilläkin ongelmat". Että sen kitkerämpiin kommentteihin en ole kirjallisuusblogeissa törmännyt..

    VastaaPoista
  24. Miten tuo linkittäminen facebookkiin tehdään käytännössä, että sinne päivittyy automaattisesti viiveellä juttuja? Jos vaikka kehtaisinkin joskus linkittää, sillä kuten Ilse sanoi, kirjablogien yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on saatavuus ja löydettävyys.

    VastaaPoista
  25. Hanna: Facebookiin voi linkittää siitä samasta paikasta, jossa päivitetään status tai lisätään valokuva "seinälle". Siellä on painike "link". Painamalla sitä voit linkittää blogsi.

    Tämä keskustelu on herättänyt minussa muutamia ajatuksia ja vaikka haluan edelleen pitää kiinni anonymiteetistä, saattaa Lumiomena hyvinkin saada "etunimen". :)

    VastaaPoista
  26. Hyvä aihe taas, ja paljon mielenkiintoisia vastauksia! Olenkin miettinyt asiaa viime aikoina, varsinkin sitä, lisäisinkö blogiin sukunimeni. Voisin lisätäkin, onhan se reilua kertoa mielipiteistään ihan omalla nimellään (mutta on bloggaajalla mielestäni täysi oikeus anonymiteettiinkin niin halutessaan).

    Stalkkereiden pelkäämisen suhteen olen myös lähinnä ketä kiinnostaa -linjalla, vaikka jossain takaraivossa hiljaa kolkuttaakin se ajatus, että niitä hulluja tosiaan on monenlaisia.

    Facebook-profiiliin laitoin linkin hyvin pian blogin perustamisen jälkeen, ja kaverilistalla on kyllä muitakin kuin niitä ihan läheisimpiä ystäviä ja sukulaisia. En siis tunne tarvetta salata bloggausta tutuilta, mutta ihan vaan uteliaisuudesta haluaisin kyllä tietää, käykö heitä oikeasti blogissani! :)

    Kovin vahvoja perusteita nimen julkaisemattomuudelle ei siis omalla kohdallani ole, mutta mietin vielä. Ehkä se pian sinne ilmestyykin.

    VastaaPoista
  27. Karoliina, et ole ollenkaan asiaton, eikä pitkästi puhuminenkaan ole haitaksi :)

    Tuosta lukijaksi kirjautumisesta, sivupalkissa olevan lukijat (missä on lukijoiden kuvia) päällä on linkki 'lue', jossa voi rekisteröityä. Silloin kun vielä bloggasin blogit.fi-palvelimella olin muutaman blogin lukija, mutta eipä siitä itselle juuri ollut muuta hyötyä kuin että pääsi kommentoimaan omalla nimellä ja kuvalla. Nyt kun omakin blogi on täällä, lukijaksi kirjautuminen on minusta näppärää, koska saan hallintapaneeliin päivitykset suoraan. Mutta minua ei ainakaan haittaa, jos joku käy säännöllisesti, vaikka ei olisikaan "virallinen" lukija. Olen jokaisesta lukijasta ja kommentista yhtä lailla kiitollinen:)

    Pelonlietsonta on tosiaan ärsyttävää. Esimerkiksi FB:n kohdallahan aihe on esillä mediassa liki viikottain. Mutta kylläpä se taitaa niin olla, että jos vähän miettii, minkälaisia asioita julkisesti kirjoittaa, ei pitäisi olla aihetta suureen huoleen.

    Teresita, itse asiassa aika hauska tuo "on teilläkin ongelmat" -kommentti... on tosiaan! Kommenttisi luettuani huomasin, että minäkin olen jo niin personoitunut Amma-kutsumanimeeni, mikä on siis myös oikean elämän kutsumanimeni, etten oikeastaan koe kirjoittavani anonyyminä. Se on minä, Amma.
    Samasta roskapostin pelosta tein itselleni erillisen blogisähköpostin, mutta loppujen lopuksi sinne tulee kyllä kaikista kolmesta spostistani kaikista vähiten roskapostia. Ystävämme FB pitää paljon paremmin huolen osoitteen levittämisestä sinne sun tänne.

    Hanna ja Lumiomena, linkittämisen voi tehdä myös automaattisesti esim. Bloglovinin avulla (varmaan muutkin palvelut tarjoavat tätä, blogilista?). Eli aina kun päivitän jotain blogiini ja Bloglovin huomaa sen, se lähettää saman postauksen myös Faceen. Näin säästän sen "vaivan", että minun pitäisi erikseen käydä viemässä linkki sivulleni. Toisaalta huono puoli tässä on se, että sitten oikeasti kaikki postaukset tulevat kaikkien kavereiden
    näkösälle!

    Satu, minäkin aloin nyt pohtimaan sitä, että lisäisin koko nimeni uudestaan näkyviin. Ei siitä varmaan suurta haittaakaan voi olla, toisaalta tuntuu, että jos joku haluaa asian selvittää, sen kyllä saa esiin kaivettua. Jäädään miettimään!

    VastaaPoista
  28. Kiintoisaa keskustelua, tuppaanpa osallistumaan :) Minä perustin ensimmäisen blogini vuonna 2006 ja olen koko ajan blogannut omalla etunimelläni. Vanhassa "vaihto-opiskelublogissa" oli vielä kuvakin, nykyään kuvassa näkyy vain hyvin pieni osa minusta. Myös asuinpaikkani kadun tarkkuudella käy ilmi erittäin helposti ja blogini osoite löytyy facebook-profiilistani. Periaatteessa voisin blogata koko nimellänikin, en vaan ole niin tullut tehneeksi, minun on ihan mukava näin.

    Ystäviä ja muita "tosielämän" ihmisiä en toisaalta blogissani nimeltä mainitse, enkä laita kuvia (tosin olen muutenkin ennätysmäisen laiska kuvaaja, en edes muista koska olisin viimeksi ottanut valokuvan). Työn ja opiskelualan voi varmaan joistain postauksistani päätellä, mutta kovin yksityiskohtaisesti en niistäkään halua kirjoittaa.

    En yleensä jaksa päätäni kauheasti vaivata näillä asioilla ja minua usein ärsyttääkin yletön pelonlietsonta, mitä internettiin tulee. Toisaalta pidän kyllä esim. facebookin yksityisyysasetukset tapissa, en kovin helpolla jaa muuta kuin "spämmipostiosoitetta" ja muutenkin vähän katson mitä linkkejä availen. Näillä eväin olen säästynyt spämmitulvalta, viruksilta ja stalkkereilta :)

    Niin, ja minäkään en osaa käyttää tuota lukija-ominaisuutta, kun näen blogien päivitykset sivupalkissanikin ja lisäksi tykkään perinteiseen tyyliin surffailla blogista toiseen. Kohteliaisuudesta voisin kyllä liittyä lukijaksi, käytännössä en ole niin tehnyt.

    VastaaPoista
  29. Miia, kiitos kommentistasi. Varmasti parasta on, kun löytää hyvän balanssin varovaisuuden ja huolettomuuden välille - niin kuin sinä varmasti olet tehnyt. Aika vaikea nyky-yhteiskunnassa on toimia, ilman, että jättäisi yhtä sun toista merkkiä sinne sun tänne.

    Tuosta lukija-ominaisuudesta vastasin Karoliinalle ylempänä. Mutta kuten jo sanoin, minua ei ainakaan häiritse, jos blogissani vierailee säännöllisesti myös "epälukija". Tosin on ihan kiva, jos silloin tällöin jättää näin kommentin muodossa merkin itsestään, sillä tokihan se aina kiinnostaa, minkälaisia ihmisiä täällä käy:)

    VastaaPoista
  30. Katohan, näyttää siltä että "avoimuus lisääntyy". Mäkin korostan että minulle käy kaikki, nimimerkit ja oikeat nimet. Minulla taustatekijä omaan valintaan taisi olla se, että silloin muutama vuosi sitten kun aloin blogeja lukemaan, muodissa olivat kaikenlaiset ihmissuhdetilitysblogit, joissa anonyymi kirjoittaja selosti kaikenlaisia epämääräisiä käänteitä ja samalla pelkäsi että hänen henkilöllisyytensä paljastuu. Se tuntui niin älyttömältä että se vaikutti kovasti päätökseeni valita sellainen aihe, joka ei ole mikään "pettäjän päiväkirja" ja jolloin voisin aivan hyvin käyttää omaa nimeä. Ei paljastumispelkoja, koska aihe on tällainen yleismaailmallinen.

    VastaaPoista
  31. Kiinnostavia kommentteja!
    Kaimalleni Hannalle piti sanomani, että ei sinulla kyllä pitäisi olla mitään hävettävää blogisi puolesta! Se on hieno ja ennen kaikkea laatutavaraa!

    Itse erosin FB:sta muutaman vuoden aktiivisen käytön jälkeen. 90% syynä oli henkilökohtainen ajankäyttö. Roikuin siellä liikaa. 10% on kuitenkin "idealistinen" syy; FB on sekä asenteellisesti että tietoturvallisesti päin hongikkoa. Kuvia käytetään lupia kyselemättä, asetukset eivät tahtoneet pysyä kun muutoksia tehtiin jatkuvasti jne. Väsyin kaikenlaiseen vihanlietsontaan, pedofiiliajojahteihin (joiden uhriksi joutui syyttömiäkin siis) ym. etten halunnut enää käyttäjyydelläni tukea moista.
    Se FB:sta. En halua moralisoida sen suhteen ketään. Ja on siitä paljon iloakin :)

    Bloggerin Lukija-ominaisuus on pelastanut minut täysin! Blogilistalle tehtiin jokin aika sitten muutoksia ja se ei enää tahdo toimia kunnolla. Mutta tuon "Näitä blogeja seuraan" listan ansiosta pysyn kätevästi kärryillä!

    VastaaPoista
  32. Kiitos Hanna M. hurjan paljon! :)Olipa mukavasti sanottu.

    VastaaPoista
  33. Itse en oikeastaan koskaan edes ajatellut yksityisyydensuoja-asioita ennen kuin aloin kirjoittaa englanniksi. Kirjoitan omalla etunimelläni, mutta sukunimeä ei blogista löydy. Sen sijaan olen kirjoittanut niin paljon esim. opinnoista ja töistäni, että henkilöllisyyden selvittäminen ei olisi kovin työlästä. Blogini osoite on myös näkyvissä fb-sivulla, joten tuttujen on helppo löyttä minut.

    Viime vuonna olin vaihdossa ja aloin kirjoittaa englanniksi (/ranskaksi), jotta ulkomaalaisetkin ystäväni voisivat seurata juttujani. Ei mennyt kauaakaan, kun sain ensimmäiset stalkkerini. Yksi oli hyvin sinnikäs keski-ikäinen englantilaismies, joka ei jättänyt minua rauhaan, vaikka estin hänet lukijasivulla, poistin kaikki kommentit ja sanoin suoraan, etten toivo hänen enää lukevan/kommentoivan. Lopulta muutin vieraskielisen blogini suljetuksi ja pääsin hänestä eroon.

    Suomenkielisiin blogeihin saatan saada yhden ikävän kommentin parin kuukauden sisään, mutta muuten mitään varsinaisia hankaluuksia ei ole ollut. Luulen, että pieni kielialue suojaa jonkun verran. Toisaalta, jos pitää esim. tiukasti kirjablogia, tuntuu että se ei ole niin kiinnostavaa, että tarttuisi kenenkään haaviin. En tiedä, mutta tällaisia tuntemuksia minulla on.

    VastaaPoista
  34. Mä tavallaan tunnistan tuon yli-itsekriittisyyden. Mähän olen opiskellut sekä humanistisia aineita että tekniikkaa. Humanistipuolella tosiaan tulee helposti sellainen olo, että joku muu on aina viisaampi, jos tulee puhe kirjoista. Tekniikan opintojen aikana taas lukuharrastus tuntui niin marginaaliselta, että se varmasti nollasi itsekritiikin tehokkaasti ja lukupäiväkirjablogin aloittaminen sujui rennosti, kun ei kokenut joutuvansa ylittämään mitään rimaa.

    VastaaPoista
  35. Saanko käyttää tätä areenaa kysymiseen: mitä käytännössä tapahtuu, jos ilmoittaudun blogin lukijaksi? Tai miten se tapahtuu? Riittääkö siis, että minulla on Gmail-sähköpostiosoite, vai onko pakko olla oma blogi? Jos sähköpostiosoite riittää, näkyykö se sitten kaikille? Mihin nimeäni klikkaamalla päätyy, kun minulla ei ole blogia? Näkyykö minusta sitten kuva ja koko nimi? Voinko säätää jostakin näitä asetuksia? Ja tuleeko minulle sitten sähköpostiin tiedot seuraamieni blogien päivityksistä ja kommenteista, vai miten se auttaa kärryillä pysymisessä?

    Monta kysymystä, joihin varmaan löydän vastauksen googlaamallakin, jos kukaan ei jaksa vastata. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  36. Karoliina, Ei tarvitse olla omaa blogia. Olen usein klikannut jonkun lukijan nimeä ja katsonut, että onko hänellä blogi, mutta se ohjaa vain bloggerin sivulle, jossa näkyy vain pelkkä nimi. Tässä tapauksessa Karoliina. Sähköpostiosoite ei näy, pelkkä kirjautumisnimi.
    Voit klikata kommentoituasi, että haluat viestit sähköpostiin. Sen on kyllä varmasti pystynyt tekemään ilman lukijuuttakin.

    Olen nähnyt usein näissä tapauksissa pelkän kirjautumisnimen, mutta sitä voi säätää ja laittaa myös kuvan, mikäli haluaa.

    Lukijuus on bloggaajalle ilo, vaikka kaikki haluavat tietysti kommentteja myös "ei-virallisilta" lukijoilta. Minusta on mukava, että lukijoita on jonkin verran ja ainahan se ilahduttaa, kun niitä tulee lisää. Kai se vaikuttaa vähän siltä, kuin joku hyväksyisi sinut lukemisen arvoiseksi. :)

    VastaaPoista
  37. Hyviä uusia pointteja taas! Tosiaan Salla, olet sen verran "pioneeri", että silloin nettimaailma oli tosiaan aika erilainen kuin mitä se on nykyään.

    Hanna M., näyttääpä nimesi hassulta Morren tilalla, mutta siis hyvällä tavalla! Lisäsin jo äsken oman nimeni profiiliin, mutta se tosiaan muuttui näkyviin myös kommenteissa ja sitä en halua. Tämä on kuitenkin Amman lukuhetki, nimeni ei ole salaisuus, mutta täällä bloggaava henkilö on kuitenkin Amma. Ehkä ymppään nimeni tuonne Tietoja minusta -osioon, kunhan keksin, miten teen sen luontevasti.

    Hanna, yhdyn kaimasi kommenttiin!

    Riikka, erinomainen huomio! Pieni kielialue yhdistettynä vielä niinkin marginaaliseen aiheeseen kuin kirjallisuuteen suojelee varmasti paljolta. Minäkin saan FB:ssä säännöllisesti kaveripyyntöjä henkilöltä "Ahmed Muhammed" tmv., mistä ne tulevat??

    Salla uudestaan, meillä humanisteilla varmaan on sisäänrakennettu tiedonjaon ja toisaalta huonommuuden tunne, koska "emme ole lukeneet tarpeeksi" :)

    Karoliina, Hanna varmaan vastasikin aika tyhjentävästi. Tai itse en ainakaan osaa vastata paremmin. Uudet lukijat tosiaan aina ilahduttavat bloggaajan mieltä, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole.

    Esitän minäkin nyt jollekin fiksummalle kysymyksen, mitä ystävyys-toiminta tarkoittaa käytännössä? Sain joku aika sitten ystäväpyynnön (näkyi siis samassa yhteydessä lukijoiden kanssa) ja painoin 'hyväksy', koska oletin sen olevan jokin uusi tapa liittyä lukijaksi. Vasta jälkikäteen tajusin, että tämä onkin aivan eri toiminto, mutta en löydä mistään, mitä se käytännössä tarkoittaa... tietoa kellään?

    VastaaPoista
  38. Jos nyt vielä yksi kommentoija mukaan soppaan...

    Kirjoitin alunperin nimimerkillä, joka tämänkin kommentin kirjoittajana näkyy. Syynä minulla oli se, että blogini toimi lähinnä muistikirjana itselleni enkä ajatellut sitä kenenkään lukevan kuin korkeintaan satunnaisesti.

    Sitten ilmoittauduin ehdokkaaksi yliopistoni ylioppilaskunnan edustajistoon ja koska minulla ei muuta kotisivua ole, linkkasin lukublogiini ja siinä sivussa sitten lisäsin oman nimeni.

    Perusajatuksena mulla on ollut jo nikkiajoilta, että kirjoitan asioita, jotka voisin sanoa päin naamaa. Olen tyyppiä, jolla ei ole innostusta kulissien pitoon, joten katson voivani puhua jotakuinkin kaikista aiheista ja omasta elämästäni mikäli se aiheen kannalta on jotenkin olennaista. Eläviä sukulaisiani en yleensä kauheasti teksteihini liitä, korkeintaan neutraalina sivuhuomautuksena. Koska isäni on kuollut, hän on mukana henkilönä muita enemmän. Eikä mulla nyt varsinaisesti mitään salattavaa ole; jos mahdollinen työnantaja sen löytää, se voi lukea sieltä kaiken, minkä vastaisin hänelle jos kysyisi ihan kasvotusten.

    Tiedän, että jonkun mielestä oman nimen -varsinkin näin uniikin- paljastaminen netissä on mahdollisesti vaarallista, mutta todellisuus on että tietty avoimuus on Facebookin kautta nettiin tullut. Ja jos nyt välttämättä joku identiteetin haluaa varastaa, mun sukunimi ei ole varsinaisesti matalin kohta aidassa. Joten tällä mennään, kunnes tulee vastaan jotain, jonka perusteella on loogista toimintatapaani muuttaa. :)

    VastaaPoista
  39. Kiitos, Hanna ja Amma! Onnistuin avullanne liittymään ensin seuraamiini blogeihin lukijaksi, sitten kätevämmin Blogger-profiilin kautta lukijaksi, ja yhtäkkiä huomasinkin, että hups, mullakin on blogi. :) Voihan nenä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...