lauantai 5. helmikuuta 2011

Juhannusyö, Hanna ja Runeberg

Hyvää Runebergin päivää! Meillä ei syödä torttuja, eikä ole lipputankoakaan, joten juhlin ja liputan täällä blogissa. Kiilaan Kantelettaren ensi viikolle, sillä täytyyhän tänään tarjota Runebergia. Sitä on muuten luvassa lisää ensi viikollakin, mutta nyt pieni maistiainen Hannan muodossa.

Hanna on kolmiosainen runoelma, idyllieepos. Se kertoo juhannuksesta sisäsuomalaisessa maalaispappilassa ja nuoresta 17-vuotiaasta Hannasta, jota vanha ja rikas vallesmanni kosii. Lopulta Hanna kuitenkin löytää onnensa nuoren ja komean kesävieraan käsivarsilta.

Viisaat sanovat Hannan olevan heksametrimittainen teos. Aluksi runomitta tuntui kovin ontuvalta ja hassulta. Juuri sellaiselta, jonka voisi hyvin kuvitella viime vuosisadan nuorisoseurailtamiin lausuttavaksi liian kovaa, väräjävällä äänellä ja hikihelmet otsalla.

Huomio kannattaa kuitenkin kiinnittää mieluummin Runebergin maisemakuviin ja herkkään kuvaukseen kokemattoman Hannan heräävistä tunteista. Niissä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta toisin oli 1830-luvulla. Hannan katsotaan olevan merkittävä esikuva myöhemmälle luonnon ja isänmaan kuvaukselle suomalaisessa kirjallisuudessa. Esikuva se on myös niille lukemattomille yöttömän yön rakkaustarinoille, joista olemme saaneet sittemmin lukea.

2000-luvun näkökulmasta Runebergin romanttinen kerronta on kovin viatonta ja idealistista, eikä siitä löydy sen kummemmin kirjallista kuin yhteiskunnallistakaan särmää. Mutta aikansa tuotteena ja esikuvana sitä on syytä kunnioittaa. Sitä paitsi, kyllä tarina herätti mukavan kaihoisan tunnelman, kaipuun valoisaan kesäyöhön ja kokon kuvajaiseen tyynellä järvellä.

Maistuu hyvältä näin lumisessa helmikuussa!

" Länteen vuorten taa meni päivä jo; lempeä on kuin morsian ehtoo sees. Sini-i'moill' ui rusopilvet maahan heijastain valoansa, ja leppeät tuulet niittyjen ylt' yhä tuo kukantuoksuja leikkiä lyöden.

Kerkein, liitävin askelin, kun ois lentimet olleet, järven rantaan nyt kuvatyyneen kulkivat nuoret."


Jk. Huomannette, että olen alkanut kaivella valokuva-arkistoani. Näistä vanhoista klassikoista on välillä hankalaa löytää kunnollisia kuvia. Toisaalta haluan kokeilla tällaista uutta juttua perinteisten kirjankansien rinnalla, sillä olen pitkään ihaillut monia hienoja, kauniisti kuvitettuja blogeja. 

7 kommenttia:

  1. Asiaan liittymätön kysymys. Saanko uudella, missä teet kirjallisuuden opintojasi? Esittelemäsi kirjat näyttävät olevan samoja, jotka minä jouduin (sain) lukemaan, kun opiskelin kirjallisuutta Jyväskylän avoimessa.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Runebergin päivää!! Miekin tykkään kuvittaa oman blogini myös muilla kuin kirjan kansien kuvilla. Hauska, että kokeilet myös uutta. :)

    En muista Hannaa kauhean hyvin, mutta muistelisin että yhteiskunnallista särmää teokseen tuo se, että Hanna nai köyhä opiskelijapojan (joka ei ilmeisesti ollut ihan viaton pojankloppi), eikä rikasta kosijaansa. Minun luennassani se särmä tuli tuon realistisen avioliittotavan rikkomisesta, koska Hanna ei nainut rahaa vaan rakkautta.

    Tuohon aikaan romanttisen rakkauden käsite nousi muutenkin esiin myös "viihdekirjallisuudessa", arkkiveisuissa.

    VastaaPoista
  3. SusaP., Jyväskylän avoimessa minäkin:)

    Hanna, mietin tuota ihan samaa, että oman yhteiskunnallisen aspektinsa toi se, että Hannan valinta osui köyhään opiskelijaan. Toisaalta Runeberg ei hirveästi tätä näkökulmaa korosta. Mietin myös, olisiko pari saanut Hanna isän siunauksen, ellei sulhanen olisi ollut hänen lapsuudenystävänsä poika, joka oli juuri suurieleisesti otettu perheenjäseneksi?

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut Hannaa, mutta se olisi kyllä mielenkiintoista, kun siihen viitataan tai siitä ammennetaan niin selvästi muissa suomalaisissa klassikoissa, niin kuin Juhani Ahon Papin tyttäressä ja rouvassa.

    Runebergiltä olen lukenut vain Hirvenhiihtäjät sekä toki Vänrikki Stoolin tarinoita. Näen niiden ansiot, mutta eivät nämä ihan klassikkokärkeeni nouse. Ovat ehkä sen verran outoja runomitassaan kuitenkin?

    Karoliina

    VastaaPoista
  5. Kyllä Hanna varmaan on sellainen teos, joka kannattaa lukea, koska niin paljon myöhemmin Suomessa kirjoitettua siihen pohjautuu. Ja Hannahan on lyhyt, että sen lukee vaikka ruokatunnilla:)

    Minä en myöskään oikein osaa päättää, miten suhtautuisin Runebergin runomittaan: tavallaan se on helppolukuista (ja näin olen ymmärtänyt) Hannan heksametria kehutaan paljon, mutta minun korvaani se kuulostaa kuitenkin jotenkin kömpelöltä: vähän niin kuin minä olisin ollut runoilemassa. Hui, saako näin edes sanoa:D

    VastaaPoista
  6. Kiitos mukavasta arvostelusta! Tuli vain mieleen, että toisaalta 1800-luvun yhteiskunnan vallitseva ideologia näkyy Hannassa, mutta toisaalta Runeberg on tehnyt siihen myös poikkeuksen. Sen ajan naiskuva ja suhtautuminen naiseen toisena näkyy. Hannalla ei ole omaa tahtoa. Hannahan on valmis naimaan nimismiehen isänsä pyynnöstä, palvelustyttö Susanna saa Hannan pään kääntymään muutamalla lauseella. Kohta tämän jälkeen Hanna rakastuukin nuoreen opiskelijapoikaan ja peli on selvä.

    Toisaalta isän suhtautuminen tyttärensä kihlautumiseen ei ole ominaista sen ajan isille. 1800-luvun isä ei olisi suostunut, että nimismies, jolta olisi saanut hyvät rahat ja aseman vaihdetaan opiskelijapoikaseen.

    Ehkä Runeberg haluaa tällä ajaa muutosta.

    VastaaPoista
  7. Minäkin kiinnitin huomiota Hannan johdateltavuuteen. Lopussahan annettiin ymmärtää, että velipoika oli jo valmiiksi lupaillut siskoaan opiskelukaverilleen: "sisko siskosta". Onnellinen sattuma siis, että Hanna sattui ihastumaan poikaan ensin.
    Muutenkin Hannassa paistaa oman aikansa säätyläistyttöjen kokemattomuus ja viattomuus: kuten viittaatkin, Hanna on johdateltavissa ja helposti menossa ensin nimismiehelle, sitten opiskelijapojalle.

    Uskoisin minäkin, että isän lempeä suhtautuminen tyttärensä avioliittoon ei ole Runebergilta tiedostamaton valinta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...