maanantai 29. toukokuuta 2017

Kari Suomalainen: Välskärin kertomuksia



Pilapiirtäjä Kari Suomalainen on tainnut viime viikkojen ajan olla ajankohtaisempi kuin vuosikausiin. Presidentti Mauno Koiviston kuolema toi lehtien sivuille ja somejakoon useita Suomalaisen herkullisia karikatyyrejä vuosien varrelta. Pakko myöntää, että minullekin tulee Koivistosta ensimmäisenä mieleen Suomalaisen luoma pitkä, hoikka ja näyttävän otsatöyhtön omaava hahmo. Samalla tavalla on vaikea ajatella monta muuta menneiden vuosikymmenten poliittista johtohenkilöä ilman, että Suomalaisen tarkkasilmäiset, ristiriitaisiakin tunteita herättävät karikatyyrit sotkeutuvat mielikuviin.

Jokin aika sitten kirjaston poistomyynnissä käteni sattui osumaan Suomalaisen Välskärin kertomuksia -teokseen. Kyseessä ei suinkaan ole täydellinen sarjakuva koko tarinasta (kuinka pitkä sarjakuva siihen tarvittaisiinkaan?!), vaan 26 sivun mittaista sarjakuvaa, jotka käsittävät merkittävämmät tapahtumat Breitenfeldtin taistelun aikana ja sen jälkeen. Sarjakuvat on julkaistu vuonna 1987, mutta ne on piirretty alun perin vuosina sotavuosina 1942-43. Eräänkin stripin Suomalainen kertoo piirtäneensä Syvärin rannalla. Sarjakuvat julkaistiin kuitenkin vasta sodan jälkeen, vuonna 1949 Lukemista lapsille -lehdessä.

Suomalainen kertoo esipuheessaan olevansa paljosta velkaa seikkailusarjakuvalle. Suomalainen sarjakuva (ja Suomalaisen sarjakuva) olikin aluksi nimenomaan seikkailusarjakuvaa.Välskärin kertomuksia lukiessaan on helppo kuvitella, kuinka pikkupojat 1940- ja 50-lukujen vaihteessa ovat eläytyneet ruutujen vauhdikkaisiin kuvauksiin. Ilmaisultaan piirtojälki on tarkkaa ja perinteistä. Perttilä on uljas ja komea, jesuiittaisä Hieronymus inha ja katala, kaunis ja kopea Regina von Emmeritz näyttää kovasti kohtalokkaalta Regina Linnanheimolta ja niin edelleen.

Sarjakuva-albumi on näyttävä kooltaan: 34,5cm x 26cm. Lukiessa ei tullut ollenkaan sellaista tunnetta, että rahastusmielessä olisi haluttu kerätä menneitä harjoituskappaleita samojen kansien väliin, vaan päin vastoin, teos henkii kunnioitusta niin pilapiirtäjän varhaista tuotantoa kuin itse alkuperäisteostakin kohtaan. Jos Välskärin kertomuksia ei ole lukenut, tai tarina ei ole muuten tuttu, jää albumin sisältö arvatenkin varsin epäselväksi. Sen sijaan Välskäri-faneille tämä toimii hyvin eräänlaisena kunnianosoituksena ja kuriositeettina eepoksen myöhemmistä vaiheista. Nykypäivänä tälle on olemassa ihan oma nimikin, fanifiktio.

Kari Suomalainen: Välskärin kertomuksia vapaasti Z. Topeliuksen mukaan
Otava 1987

torstai 25. toukokuuta 2017

Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio



Marko Kilven odotettu rikosromaanisarja sai avauksensa muutamia viikkoja sitten, kun Undertaker - kuolemantuomio ilmestyi. Kirja on ehtinyt saada positiivisen vastaanoton niin Helsingin Sanomissa kuin Savon Sanomissakin. Eikä ihme. Kilpi on profiloitunut jo aiemmilla teoksillaan yhdeksi suomalaisen rikoskirjallisuuden uudistajista ja jatkaa samalla tiellä entistä voimakkaammin.

Kirjasarjan idea, se, että päähenkilönä seurataankin pahiksia kiinniottavan hyviksen sijasta kylmäveristä sarjamurhaajaa, ei toki ole uusi asia. Sitä mukaa kun maailma ympärillä tuntuu muuttuvan entistä sekavammaksi ja hyvän ja pahan toisistaan erottaminen entistä monimutkaisemmaksi, näkyy sama trendi myös populaarikulttuurissa. Kilvenkään päähenkilö Jarmo Kivi ei ole yksinomaan paha. Hän on kunnioitettu hautausurakoitsija ja perheenisä, joka selkeästi kamppailee omien demoniensa ja traumojensa kanssa. Tavallisista hautausurakoitsijoista Kivi eroaa vain sillä tavalla, että hän on tavalla tai toisella (vielä jäi epäselväksi miten, milloin ja miksi) sekaantunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jos tarve vaatii, ja Kivellä tarve tulee verrattain usein, hän ei epäröi raivata tieltään vastustajia mitä karmeimmalla tavalla. Olisi helppo sanoa, että Kivi on psykopaatti, mutta saa nähdä, miten henkilökuva kehittyy sarjan edetessä.

Toisaalta seurataan syrjäytymässä olevan pariskunnan, Tuomaksen ja Marian tarinaa. Maria kärsii masennuksesta, eikä Tuomaksen tulot opiskelijana riitä edes ruokaan. Halu pärjätä, tulla toimeen ja menestyä on kova, mutta kuinka paljon lastia kukaan jaksaa kantaa? Kilpi on esittänyt aiemmissa romaaneissaan tiukkoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä tälläkään kertaa. Onko Suomi todella, edelleen, vieläkin, yhteiskunta, jossa omalla työllä, ahkeruudella ja periksiantamattomuudella on mahdollista yltää mihin tahansa? Jaetaanko kaikille syntymässä tasaveroiset kortit käteen? Ja toisaalta, voiko käydä myös niin, että korkealtakin voi tippua, ilman omaa syytä?

Vaikka kyseessä ei olekaan aivan perinteinen dekkari, ei runsasaineksisessa romaanissa ole poliisejakaan unohdettu. Tosin jos hyvän ja pahan raja hämärtyy päähenkilön kohdalla, samaa voi sanoa myös häntä jahtaavista poliiseista. Tutkintaa johtava Saari tuntuu varsin häikäilemättömältä tyypiltä ja korkeintaan keskinkertaiselta johtajalta. Hänen alaisensa epäilevät esimiehensä toimintatapoja suhteellisen avoimesti. Läpi romaanin käy kipeän selväksi se, että vanhempi konstaapeli Kilpi todellakin tietää mistä kirjoittaa. Poliisit joutuvat näkemään ja kohtaamaan kaiken sen, minkä tavallinen keskiluokkainen kansa voi sivuuttaa onnellisen tietämättömänä tai sitten sellaista esittäen. Juuri poliisin työtä kuvatessaan teos onkin ehkä paljaimmillaan ja myös raaimmillaan.

Myönnän, etten olisi nyt oikein jaksanut lukea tätä. Viime aikoina on tullut luettua paljon kaikesta pahasta, eikä ympäröivä maailmakaan näytä kaikistellen valoisalta paikalta. Kaipaisin lisää kukkia, perhosia, pieniä kissanpoikasia ja yksisarvisen pölyä maailmaan. Lukukokemusta ei siis voi kehua erityisen nautittavaksi. Tässä kirjassa oli niin monta kohtaa, jossa menin rikki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Undertakerissa olisi kirjana mitään vikaa, päin vastoin.

Undertaker esittelee Kilvestä kirjoittajana uuden puolen. Kieli on sujuvaa kuten aina, mutta selvästi ilmaisu on ottanut tiiviimmän, kansainvälisen trillerin muodon. Sisältö tottelee muotoa muutenkin läpi romaanin. Kirjasarjasta piti tulla ensin televisiosarja ja se näkyy tietynlaisena synopsismaisuutena romaanissakin. Aluksi käsikirjoitumaisuus oudoksutti, mutta kun siihen tottui, oppi tiivistä rakennetta myös arvostamaan.

Undertaker on oma itsenäinen teoksensa, mutta kaikesta huomaa, että tämä oli vasta pilottijakso. Kysymyksiä heräsi enemmän kuin vastauksia saatiin. Henkilöitä esiteltiin melkoinen kavalkadi ja heidät aseteltiin valmiusasemiin. Otaksun, että sarjan toisessa osassa tapahtuu paljon. Moottori on jo käynnistetty ja sen ärjymisestä päätellen tulossa on totista menoa.

Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio
CrimeTime 2017

335s.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista


Malin Persson Gioliton Suurin kaikista kiinnitti huomioni tyylikkäällä kannellaan ja kiinnostavalla takakansitekstillään. Juuri muuta en siitä kuitenkaan tiennyt etukäteen, ennen kuin teos tuli puheeksi kuopiolaisten kirjabloggaajien tapaamisessa ja sain vähän taustatietoa romaanista. Teos palkittiin Ruotsin Dekkariakatemian toimesta viime vuoden parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi ja sen oikeudet on myyty yli 20 maahan.

Aivan perinteisestä rikosromaanista ei kuitenkaan ole kyse. Romaani on yhtä aikaa oikeussalidraama ja matka syyllisyyden syövereihin. Aihe kumpuaa kipeästä ja ajankohtaisesta kysymyksestä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Romaanissa pestään kouluampumisen jälkipyykkiä. Tarinaa seurataan kirjan päähenkilön Majan näkökulmasta käsin. Maja on tutkintavankeudessa, eristyksessä läheisistään ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Välillä Maja muistelee kuluneen vuoden aikaisia tapahtumia, välillä ammuskelua. Merkittävä osa kirjasta istutaan oikeussalissa ja seurataan oikeuskäsittelyn etenemistä. Maja on toisaalta äärimmäisen älykäs, toisaalta juuri niin arrogantti ja ärhäkkä kuin rikas nuori vain olla voi. Aluksi päähenkilö ei tunnu ollenkaan miellyttävältä tai samastuttavalta hahmolta, mutta romaanin edetessä kuvaan tulee uusia piirteitä.

Yli 400 sivuinen romaani tuntui pikkuisen pitkitetyltä. On helppo uskoa, että aika matelee eristyssellissä kattoon tuijotellen, samoin kuin kuunnellessa pitkäpiimäisten asianajajien puhetta oikeussalissa. Onneksi kirjailijan teksti kuitenkin kulkee ja on kepeää luettavaa, muuten olisin saattanut antaa jossakin vaiheessa periksi.

Kirjassa on vahva yhteiskunnallinen sanoma. Maja ystävineen edustaa upporikasta hienostonuorisoa, joka elää aivan eri todellisuudessa kuin maahanmuuttajalähiöstä ponnistavat nuoret. Vastakkainasettelu ja jännitteet ovat vääjäämättömiä. Mieleeni tuli Herman Kochin Illallinen, sillä molemmissa luodaan voimakas kuva kahtiajakaantuneesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka päät ajautuvat koko ajan kauemmas toisiaan. Jostakin syystä tällaiset kuvaukset ovat minusta aina hyvin painostavia ja ahdistavia. Olen elänyt oman lapsuuteni ja nuoruuteni kuitenkin niin punamullan jälkeisessä, tasa-arvoa korostavassa kansankotihengessä, että on vaikea hyväksyä uusien sukupolvien elävän aivan erilaisessa yhteiskunnassa.

Kouluampuminen on toki aiheena ahdistava muutenkin. Kirjailija ei kaunistele aihetta piiruakaan, mutta ei kyllä toisaalta mässäilekään. Itse traaginen tapahtuma paljastuu lukijalle armollisesti pala palalta, siedettävinä annoksina. Samalla tietysti kasvatetaan jännitettä: mitä todella tapahtuikaan? Jännitys nousee myös kolmeviikkoisen oikeussalidraaman edetessä. Ahdistavia  elementtejä kirjassa siis piisaa, mutta kaikista herkin sellainen on Majan suhde pikkusiskoonsa Linaan. Se on niin herkkä paikka, ettei sitä oikeastaan edes mainita kuin sivulauseissa, sillä Maja ei pysty päästämään asiaa edes ajatuksiinsa. Tuossa kipupisteessä luonnollisesti piilee myös se suurin kaikista.

Kipeästä aiheesta huolimatta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kevyt, liki nuortensarjamainen ote tasapainottaa mukavasti vaikeaa aihepiiriä. Toisaalta romaani on keskustelunavaus yhteiskunnan suuntaan. Mihin olemme menossa tulevaisuudessa?

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista
Johnny Kniga 2017
414s.

Suomentanut Tarja Lipponen
Arvostelukappale

torstai 11. toukokuuta 2017

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella


Koin aika lailla täydellisiä onnen ja joutilaisuuden hetkiä viime viikonloppuna maatessani kesämökkimme sängyllä. Aurinko lämmitti jalkojani ja ajatuksissani olin Jylhäsalmella, itäsuomalaisella, aika tyypillisellä pikkupaikkakunnalla. Rakkaudessa pettynyt Riina työskenteli siellä tätinsä lossikahvilassa, aloitti ja päätti päivän uimalla lämpimässä järvivedessä, tutustui uusiin ihmisiin ja luonnollisesti myös komeisiin sulhaskandidaatteihin.

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella ei tarjoa mitään uutta meille, jotka olemme kasvaneet Anni Polvan ja Elsa Anttilan kaltaisten kirjailijoiden tuotannon parissa. Ja juuri sen takia pidin lukemastani tavattomasti. Kirja tarjoaa ihanaa hyvän mielen viihdettä ja eskapismia. Myönnän, että paluu lumisateiseen toukokuun maanantaihin ja tavalliseen arkeen tuntui tämän jälkeen melko ankealta.

Jo lukiessani Pehkosen Karhuvaaran uhria huomasin, että nautin hänen kielestään suunnattomasti. Pehkosen tekstiä on helppo lukea, siinä on miellyttävää olla. Vaikka kirjailija ei sorru turhaan maalailuun tai yksityiskohtaiseen piperryskuvailuun, piirtyvät miljööt, maisemat ja henkilöt lukijan mieleen tehokkaasti muutamalla sattuvalla sanalla ja lauseella. Siviiliammatiltaan Pehkonen on opettaja, lieneekö selväsanaisuus ja suoraan maaliin uppoava viestintä osin sitäkin perua?

Kuten mainitsemissani Polvan, Anttilan ja monen muun kirjailijan tuotannossa, tämänkin kirjan päähenkilö on ihailtavan selväjärkinen, rempseä ja ripeäotteinen naapurin tyttö. Maalaistyttönä tunnen olevani tällaisessa maalaisromanttisessa viihdekirjallisuudessa kotonani. Siinä missä niin muodikas chick lit on aina tuntunut vähän vieraalta yltiöpäisine kulutusjuhlineen, purkaa Riina paineita pesemällä saunan lauteet tai lähtemällä soutelemaan.

Koska suurin osa suomalaisista on ainakin kaapissa olevia maalaisia, on helppo ymmärtää, miksi tämän tyyppinen kirjallisuus säilyttää suosionsa vuosikymmenestä toiseen. Sydämenasioita Jylhäsalmella sisältää suomalaisen unelman: lämmin kesä Suomen maaseudulla, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, välittämistä ja romantiikkaa. Valoisia kesäöitä ja pyöräilyjä farkkusortseissa. Jännitystä sopivasti, mutta niin vähän, ettei auvoisa turvallisuudentunne häviä mihinkään. Haitari ei sentään tainnut haikeasti soida missään vaiheessa.

Pehkosen kunniaksi on ehdottomasti sanottava, että kaikesta huolimatta teos tuntuu raikkaalta ja rakkaalta yhtä aikaa. Kirjalla on myös sukupolvia syleilevä vaikutus. Se sopisi erinomaisesti teini-ikäisen luettavaksi, mutta tuntuu iskevän myös keski-ikäisempään lukijakuntaan. On aina hienoa, jos saman kirjan ääressä viihtyvät tyttäret, äidit ja mummotkin.

Kirjaa lukiessa huomaa selvästi, että luvassa on kokonainen Jylhäsalmi-kirjojen sarja. Pehkonen tyytyy antamaan paikkakunnan elämästä pienen maistiaisen, mutta jättää ässät vielä hihaansa. Seuraava kirja on jo työn alla ja ilmestynee ensi vuonna. Tunnustan. En malta odottaa.

Kenelle: eskapismia kaipaavalle, romantiikan nälkään, nostalgikoille, niille, jotka haluavat palata nuoruuteen, sellaiseenkin, jota itse ei ole elänyt.

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto 2017
190s.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Julian Fellowes: Belgravia (äänikirja)


Tarina alkaa Brysselistä vuonna 1815. Kaupunkiin on kerääntynyt brittiläisen armeijan väkeä, Napoleon etenee voimakkaasti kohti. Painostava tunne on käsinkosketeltava, pian koittaisi tapahtuma, jonka jälkipolvet tulevat tuntemaan Waterloon taisteluna. Kaupunki kuitenkin elää kuin viimeistä päivää, pyrkii unohtamaan väistämättömältä vaikuttavan yhteenoton. Järjestetään tanssiaiset, joissa komeat univormupukuiset upseerit tanssittavat kauniita daameja, lähteäkseen vain tunteja myöhemmin, yhä juhlapuvuissaan, kohti viimeistä taisteluaan.

Yksi upseereista on jalosukuinen Edmund, joka on rakastunut palavasti alempisäätyiseen Sophiaan. Yön tapahtumat vaikuttavat suuresti molempien perheiden elämään. Varsinaisesti kirjan tapahtumia seurataankin Lontoossa kaksikymmentävuotta myöhemmin. Vaikka aikaa on kulunut ja sekä Sophian että Edmundin perheet ovat menestyneet hyvin taloudellisesti ja seuraelämässä, eivät traagiset menetykset ole unohtuneet keneltäkään. Kun muuan Charles Pope saapuu kaupunkiin, tulevat menneisyyden haamut taas esille ja Lontoon seurapiirit menevät sekaisin.

Belgravia on nautittavaa tarinan kerrontaa. Kyseessä on juuri sellainen historiallinen lukuromaani, jonka vietäväksi antautuu mielellään. Kirjailija kuvaa lukuisia henkilöhahmoja elävästi ja moniulotteisesti, erityisen vahvaa on psykologinen kuvaus. Vaikka tarinassa keskustellaan ja seurustellaan paljon, tapahtuvat suurimmat liikkeet henkilöiden pään sisällä. Heidän yksityisiä ajatuksiaan tutkimalla kaikki inhimilliset tunteet tulevat esille. Sivuhenkilöistä esimerkiksi John Bellasisin hidas romahtaminen on hirvittävää seurattavaa. Myös vastakkaisia, suuria henkisiä kehitysaskeleita, löytyy useammaltakin henkilöltä.

Julian Fellowes tunnetaan ennen kaikkea Downton Abbeyn käsikirjoittajana. Huippusuositusta tv-sarjasta tuttua oli se, että kirjassa seurataan sekä isäntä-, että palvelusväkeä. Romaanin päähuomio kiinnittyy tällä kertaa kuitenkin selkeästi paraatikerroksiin. Keskeinen priimusmoottori tapahtumien kannalta on 1800-luvun moraalikäsitys. Nykypäivän länsimaisella mittapuulla tekopyhyys tuntuu tuskastuttavalta. Että avioton lapsi on isovanhemmille häpeä, joka vetää lokaan myös kuolleen äidin nimen vielä vuosikymmeniä myöhemmin, Mutta lapsen isälle kyseessä on enemmänkin harmillinen pikku kepponen, jonka sosieteetti hyväksyy! Kuvatessaan romaanin henkilöhahmojen elämää Fellowes alleviivaa oivallisesti sitä, kuinka paljon ongelmia syntyy siitä, kun ihmiset eivät saa valita kumppaniaan itse tai päätöksiin vaikuttavat taloudelliset seikat tai perheiden keskinäinen suhdetoiminta. Edullinen naimakauppa voi olla inhimillinen tragedia.

Kuuntelin teoksen äänikirjana, jonka luki loistava Eero Saarinen. Pidän hänen kerrontatavastaan ja hillitystä, mutta kuitenkin elävästä tyylistä, joka antaa jokaiselle henkilöille oman sielunsa. Äänikirjaksi romaani sopi erinomaisesti. Jokaisen luvun alussa myös kerrattiin, mitä aiemmassa luvussa oli tapahtunut. Kaipaisin tämäntyyppistä kirjallisuutta äänikirjavalikoimiin enemmänkin. Tuntuu, että tällä hetkellä dekkari- ja jännityskirjallisuuden osuus julkaistuista äänikirjoista on suhteettoman suuri. Laadukkaat (historialliset) lukuromaanit sopivat äänikirjoina kuunneltaviksi vähintäänkin yhtä hyvin. Tällaista lisää, kiitos!

Julian Fellowes: Belgravia
Otava/ Elisa Kirja 2016
Suomennos Markku Päkkilä
Lukija Eero Saarinen
Kesto 12h

perjantai 5. toukokuuta 2017

Terttu Autere: Kaunis mutta kuollut


Luin muutama vuosi sitten Terttu Autereen Kuka murhasikaan rouva Holmin? -dekkarin. Ihastuin lähtemättömästi perinteiseen who did it -tyyliin ja vanhojen Suomi-filmien henkeen. Luin myös kirjailijan esikoisteoksen Kirjepostia, ja vakaa tarkoitukseni oli jatkaa Autereen tuotannon parissa, vaikken siitä ehkä pitänytkään yhtä paljon dekkarista.

Syystä taikka toisesta lukeminen kuitenkin jäi, kunnes satuin kirjastossa pari viikkoa sitten bongaamaan Autereen uuden dekkarin Kaunis mutta kuollut. Tässä välissä on näköjään ehtinyt myös ilmestyä Kuolema Eedenissä -niminen teos. Kaikki nämä kolme liittyvät löyhästi yhteen, sillä murhia ratkoo kaikissa lääninetsivä Juhani Kuikka.

Romaanin nimi viittaa pienen kauppalan yhteiskoulun kauniiseen  piirustuksenopettajaan Iiris Soivioon. Siinä missä muut opettajat pukeutuvat ruskeaan ja harmaaseen, leiskuu Iiris kaikissa sateenkaaren väreissä. Tämä ei toki jää pienellä paikkakunnalla huomiotta. Varsinkin miespuoliset henkilöt, niin poika- kuin ukkomiehetkin, liehuvat kaunottaren ympärillä saaden muutamat naiset kihisemään kiukusta. Kun Iiris löytyy murhattuna koulun kokoelmahuoneesta, joutuu Kuikka kiperän tehtävän eteen. Onko kyseessä intohimorikos, vai kenties kosto toisen aviomiehen viettelemisestä? Vai jotakin ihan muuta? Tutkimuksia ei helpota sekään, että Kuikan vastakihlattu morsian, äidinkielenopettaja Onerva Ojala työskentelee samassa koulussa.

Nautin Autereen leppoisasta kerronnasta ja elävästi silmien eteen maalatusta maalaiskauppalasta. Lukiessa näin, kuulin ja haistoin 1930-luvun hengen. Myös itse arvoitus pysyi ratkaisemattomana sopivan pitkään. Vaikka minulla olikin ounasteluja oikeasta syyllisestä, ei ratkaisu hypännyt silmille sopimattoman aikaisin ja viimeinen varmistus asiaan tuli vasta aivan kirjan lopussa.

Kun maailma tuntuu menevän aina vain hullummaksi, tarjoaa tällainen perinteinen salapoliisiromaani minulle ihan riittävästi jännitystä. Piirustuksenopettajan karmeasta kohtalosta huolimatta kirja oli kepeää luettavaa. Autereen luomassa maailmassa yksittäiset murhat tuntuvat olevan pikemminkin kiinnostavia anekdootteja, poikkeuksia, jotka vahvistavat henkilöhahmojen elämän turvallisen yleisvireen.

Erityiskiitos upeasta kannesta, joka sopii tarinaan ja sen henkeen kuin nenä päähän. Valitettavasti kirjasto on tainnut liimata viivakoodinsa juuri kansitietojen päälle, joten en osaa nimetä, kenelle kiitos kannesta kuuluu. Upea se on joka tapauksessa.

Innostuin nyt uudelleen Autereesta, ainakin lukematta jäänyt, keskimmäinen Kuikka-dekkari on hankittava luettavaksi. Uskallan suositella kirjoja muillekin, ainakin niille, jotka laillani pitävät Suomi-filmeistä, Komisario Palmusta ja Agatha Christiestä.

Terttu Autere: Kaunis mutta kuollut
Karisto 2017
303s,

maanantai 1. toukokuuta 2017

Huhtikuu on kuukausista julmin

Uudet kumpparit osoittautuivat huhtikuussa järkihankinnaksi.


T.S.Eliotin sitaatti on noussut viimeisimmän kuukauden aikana mieleeni useasti. Kevät on antanut odotuttaa itseään edistymällä kovin hitaasti. Onneksi nyt näyttää jo aurinkoisemmalta!

Lukurintamalla olen ollut aika hidas. Olen yrittänyt piiskata itseni iltaisin lenkille säätilasta riippumatta ja aikaa lukemiselle on jäänyt vähemmän. Siihen katsoen viisi blogattua kirjaa on hyvä saavutus, eritoten siksi, että Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -klassikkoon kulutin puolet kuukaudesta! Olen keskustellut kirjasta viime päivinä usean ihmisen kanssa. Todella monelle teos on ollut merkittävä lukukokemus ja rakas edelleen, mutta on niitäkin, jotka eivät ole yliopistomurhatarinalle lämmenneet. Mitä mieltä sinä olet?

Nuoruuden kasvukipuja käsitteli myös alkukuusta lukemani Katy Birchallin It Girl. Kuinka tulla suosituksi yhdessä päivässä, käsittelytapa vain oli aivan erilainen. Nuorille suunnattu chick lit toimi kuitenkin ihan mukavasti. Toisaalta se sai muistelemaan haikeana nuoruutta, toisaalta olemaan onnellinen siitä, ettei enää ole teini-ikäinen!

Iästä puheenollen, aivan toiseen äärilaitaan vei Hendrik Groenin salainen päiväkirja Viimeiset villitykset. Kirja tarjosi kurkistusaukon hollantilaisen vanhustentalon elämään ja samalla myös elämän ehtoopuoleen. Kirja yhtä aikaa sekä herkisti että nauratti ääneen.

Huhtikuussa oli minun vuoroni osallistua Ylen Kirjojen Suomi -kirjoitussarjaan. Ehkä vähän helpommallakin olisi voinut päästä kuin lukemalla Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan Kirjavan lehmän. Toisaalta revittelevästä ja piikittelevästä teoksesta oli aika herkullista kirjoittaa sen kummemmin ajatuksiaan sensuroimatta alkuperäisteoksen hengessä.

Kuukauden tietokirjaosuudesta vastaa Katariina Vuoren ja Jarkko Kääriäisen Mukulat maalla. Lasten ruokaretki. Ihana ruokateos vei kauniiden kuvien kera isot ja pienet lukijat ruoan alkulähteille maaseudulle, retkille metsään ja yhteisten ruoanlaittohetkien pariin. Tässä ehdoton tärppiteos ensi kesän puuhasteluihin perheellisille!

Ajatukset alkavat viivähdellä kesässä entistä useammin. Töissä on vielä muutaman viikon ajan kiirettä, mutta sitten kevään isoimmat projektit alkavat olla valmiita. Kelien (toivottavasti) parantuessa mieli vetää entistä enemmän ulos, mutta ehkä lukemiseen jää siitä huolimatta taas paremmin aikaa. Onhan sekin ulkoilua, että kantaa tuolin aurinkoon ja istahtaa lukemaan ;) Muutama uusi herkkupala onkin minulla jo odottamassa. Ainakin aion tutustua parin kuopiolaiskirjailijan uunituoreeseen romaaniin.

Kirjabloggajat muuten järjestävät täällä Kuopiossa 10.6. avoimen tapaamisen kirjabloggaajille eri puolilta Suomea/maailmaa. Paikalle on tulossa kirjailijavieraita ja päivää vietetään kesäisestä kaupungista ja kirjallisista keskusteluista nautiskellen. Tervetuloa siis, kaikki kynnelle kykenevät, lisätietoja saa kysellä vaikkapa minulta! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...