Tällä hetkellä kotimaisen kirjallisuuden kentässä tuntuu ilmestyvän paljon kirjoja, joissa käsitellään nykypäivän työelämän vaatimuksia, työelämässä jaksamista, konsulttijargoniaa ja arjen makaaberiutta huumorin keinoin. Periaatteessa tunnelma on kepeä, mutta rivien väleissä, eikä aina niin väleissäkään, esitetään tiukkaa kritiikkiä työkulttuurille ja sille, mitä se yksilöltä vaatii.
Luin aiemmin tänä syksynä romanttisen romaanin Mittoja ja tilaustöitä. Kirjailija Maija Kajanto kuvasi siinä mainosmaailmaa ratkiriemukkaasti ja raikkaasti. 
Ajattelin, että Kristiina SahanMinäpäivät sopisi siihen hyvin jatkoksi ja niin sopikin. Itse asiassa Minäpäivät on kuin aikahyppäys kymmenen vuotta myöhempään aikaan ja vaihtoehtoiseen tarinankulkuun. Siinä missä Kajannon Titta repäisee itsensä oravanpyörästä, kuvaa Sahan päähenkilö Hellevi tyyppiä, joka on elänyt työlleen ja yritykselle, puurtamalla selviytynyt pikkupomoasteelle sen kummemmin itsestään melua pitämättä.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. J…