Pauli Hanhiniemi: Paulin Kolmas nainen

Mahdanko jaksaa samaistua riittävästi 80-luvun alun rokkipoikien bänditouhuihin?

Tämä oli ensimmäisiä ajatuksia, kun aloin kuunnella Pauli Hanhiniemen Paulin Kolmas nainen -teosta.

Sitten muistin aina niin hyvän Pitkä kuuma kesä -elokuvan (jonka Lootusasentoon-biisi on Hanhiniemen kirjoittama) ja osasin oitis asettua oikealle taajuudelle. Toinen ennakkoon mieltäni kaihertanut asia oli se, kuinka paljon kirjassa mahtaisi olla samoja asioita kuin Kerran elettyä -elämäkerrassa. Turhaan mietin sitäkin.

Kirja keskittyy Kolmas nainen -yhtyeen varhaisvuosiin. Siihen, miten kaveriporukan yhteissoittelusta alkoi hiljalleen muodostua ensin esiintyvä, sitten levyttävä bändi. Varsinainen käännekohta oli vuoden 1984 rokin SM-kisat, jolloin yhtye sijoittui toiseksi. Hanhiniemi muistelee nuoruusvuosiaan asiaankuuluvalla hellyydellä. Iloisten velikultien nostalgia pyrkii väkisin pintaan, mutta toisaalta joitakin tapauksia voi jo tarkastella vanhemman valtiomiehen perspektiivistä, hienoisen itseironian kautta.

Kaikki tuntevat Manserokin, mutta Alavuden rock-skene on vieraampi käsite. Sellainen tuntuma kirjasta kuitenkin syntyy, että Pohjanmaalla elettiin 80-luvulla bänditouhujen suhteen varsin rikasta ja monipuolista aikaa. Soitettiin eri kokoonpanoissa, keikkoja oli nuorisoseurantaloilla ja muissa huvipaikoissa. Maalaistyttönä maaseutupaikkakunnan muhevaan elämänmenoon oli lopulta aika helppokin samaistua. 1980-luku on muistoissani lähinnä yksittäisiä tapahtumia, välähdysmäisiä kuvia, musiikkia ja tunnejälkiä, mutta ei maalaiselämä vielä 1990-luvun alussa ollut tuosta radikaalisti muuttunut. Silloin elettiin vielä maailmassa, joka muuttui verraten hitaasti.

Kirjan loppupuolella tulee yllätys, sillä kerronnassa leikataan tähän päivään ja Hanhiniemen tuoreehkoihin päiväkirjamerkintöihin vuodelta 2024. Työkirjan nimellä kulkeva osio saattaa tuntua ensiksi äkkinäiseltä ja irralliselta suunnanmuutokselta, mutta toimii lopulta yllättävän hyvin. Iloisiin nuoruusmuisteloihin muodostuu vahva kontrasti, kun 60. syntymäpäivää lähestyvä muusikko purkaa tuntojaan pitkin elämänsä yhtä (näin oletan) raskainta vuotta. Ensin menehtyy äiti, sitten peräjälkeen kaksi läheistä ystävää ja bändikaveria. Jälkimmäisenä lapsuuden ystävä Timo Löyvä, joka oli mukana Kolmannen naisen syntyhetkinäkin. Eivät päiväkirjamerkinnät silti pelkkää surua ja murhetta ole, muistiinpanoissa vilahtelevat lapset, läheiset ja ystävät, huumori kukkii pitkin matkaa. Keikka-anekdootteja eri puolilta Suomea on yllättävänkin kiinnostavaa lukea.

Kuuntelin teoksen äänikirjana, jonka Hanhiniemi lukee itse. Kirjaa olikin ilo kuunnella: tarina etenee leppoisasti jutustellen, vähän kuin kirjailija istuisi vastapäätä kahvikupin tai tuopin ääressä kertoilemassa elämästään. Rivien väleihin piilotettu huumori, itseironia, ehkä toisinaan piikitkin, tulevat muutamalla painotuksella ja rytmin vaihdolla tarkasti ilmi. Hanhiniemi muuten vietti aikoinaan yhden talven Kuopiossa ja olen melkoisen varma, että joku savolaisen piiloviisauden siemen täältä jäi itämään. 

Itse asiassa kirjaa oli niin mukava kuunnella, että sen loppuun saatuani ensimmäinen ilta tuntui jotenkin tyhjältä ilman Paulin rauhoittavia juttuja. 

Ehkä joku meditaatio-tallenne seuraavaksi?

Pauli Hanhiniemi: Paulin Kolmas nainen
Docendo 2024
Äänikirjan kesto 9h 6min
Lukija: Pauli Hanhiniemi