Ann Napolitano: Kaunokaisia


Jos kaipaat kunnon lukuromaania, joka sukeltaa syvälle ja syvästi perhe-, sisaruus- ja sukulaisuussuhteisiin, Ann Napolitanon Kaunokaisia on juuri sellainen. Minulla ainakin on ollut sellaisen lukukokemuksen kaipuu (usein on), sillä amerikkalaiset perheromaanit ovat heikko kohtani. Tämä romaani oli siis kuin mittatilaustyönä minulle kirjoitettu.

Kirjan alkupuolella voisi ajatella, että kyse on rakkaudettoman lapsuuden eläneen William Watersin ja hänen kohtaamansa Julia Padavanon parisuhdetarinasta, mutta kirja tarjoaakin paljon enemmän. Tarina laajenee huomattavasti laajemmaksi, kattamaan koko Padavanon perheen ja jopa Watersin koripalloyhteisön, keskittyen ennen kaikkea monimutkaisiin ihmissuhteisiin niin sisarusten kesken kuin heidän vanhempiensa välillä. Vaikka kirjassa on myös rakkautta, en romantiikkaa näe tässä paljoakaan. Ehdottomasti palavimmat tunteet koetaan Padavanon perheen sisällä.

Kaunokaisten yhteydessä on puhuttu paljon L.M Alcottin Pikku naisista ja etukäteen mietin, ehkä hieman ihmettelinkin, miten romaanit mahtavat liittyä toisiinsa. Yhteys on ihan konkreettinen, sillä Padavanon sisarukset puhuvat Pikku naisista usein ja pohtivat, kuka sisaruksista on kukin. Eniten askarruttaa, kuka heistä on Beth. Usein toistuvana kysymys tuo tarinaan pahaenteiseen vivahteen. Romaaneissa on paljon samaa myös tunnelmaltaan, erityisesti vahva sisaryhteys, joka lopulta säilyy elämän määräävänä tekijänä silloinkin, kun toisen kanssa ei olla tekemisissä.

Kaunokaisten suurin vahvuus on vahva perhetarina ja vahvat henkilöhahmot. Padavanon perhe on eläväinen, äänekäs, elämänmakuinen. Napolitano johdattaa lukijan romaanin maailmaan Williamin avulla, joka onkin mukana koko kirjan ajan keskeisenä, mutta ei päähenkilönä. Jos päähenkilö pitää nimetä, on se Padavanon sisarusnelikko Julia, Sylvia, Emeline ja Cecelia kokonaisuudessaan. He muodostavat kaksi pari, sillä sarjan vanhimpien Julian ja Sylvian ikäero on pieni ja Emeline ja Cecelia ovat puolestaan kaksosia, yhteen hitsautunut parivaljakko. Julian ja Sylvian välillä on eniten monimutkaista ristivetoa, Cecelia puolestaan joutuu vahvuudessaan kovan äitinsä silmätikuksi. Sylvian isäsuhde on erityisen merkityksellinen. Kaikki sisarukset peilaavat itseään vanhempiinsa, siihen millaisena heidät muistavat ja millaisena heidät näkevät myöhemmissä elämänvaiheissa.

Kaiken tämän pyörityksen keskellä William on ihmeissään, hänellä kun ei ole perheeseensä juuri minkäänlaista suhdetta. Tai näin hän ainakin ajattelee. Myöhemmin kirjan edetessä selviää, ettei ihminen voi paeta perheen merkitystä, silloinkaan ja erityisesti silloin, kun kokemusta perhe-elämästä ei oikeastaan ole

Kaunokaisten maailmaan oli ihanaa uppoutua. Henkilöt tulivat läheisiksi ja paloin halusta tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä johtui romaanista, ehkä itsestäni, että kirjan loppua kohti intensiteetti tuntui kuitenkin hajoavan, enkä enää pysynyt tarinan luomassa kuplassa sisällä. Tai sitten se oli kirjailijan taitava tapa johdatella lukija myös pois tarinasta. Yhtä kaikki, hieno romaani tämä joka tapauksessa on.

Minulla on kirja paperiversiona, mutta päädyin kuuntelemaan sitä myös äänikirjana, sen verran sielukkaasti Krista Kosonen sitä luki. Tämä taktiikka mahdollisti myös kirjassa nopeamman etenemisen, paloinhan halusta saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Luulen kuitenkin, että tulen palaamaan vielä joskus kirjan pariin uudelleen, muutenkin kuin mielessäni. Kaunokaisia on sen tyyppinen teos, että se kestää aikaa ja useita lukukertoja, näin uskon. Aivan kuten esikuvansa Pikku naisia.


Ann Napolitano: Kaunokaisia (Hello Beautiful 2023)
WSOY 2024
Suomentaja Minna Kujamäki
478s. / äänikirjan kesto 17h 43min
Lukija Krista Kosonen



Kommentit

  1. Hmm. Postauksen perusteella kuulostaa kiinnostavalta. Täytyypä miettiä. Alcotin Pikku naisia on rakas klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Varsinkin kun Kaunokaisia ei yritä olla ”uusi Pikku naisia” vaan siihen viitataan usein henkilöille rakkaana kirjana.

      Poista
  2. Olen joskus ihmetellyt termiä "lukuromamaani". Tosin nykyisinhän romaani voidaan myös kuunnella...Onhan romaaneissa toki eri gendrejä, kuten musiikissakin. Taide romaani, viihderomaani - yksi voi toiselle olla joku kolmas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, termi ei ole yksiselitteinen. Käsittääkseni lukuromaanilla tarkoitetaan laadukasta, mutta mukavan sujuvalukuista teosta (erotuksena selkeästi korkeakirjallisesta, haastavastakin romaanista).

      Poista
  3. Amerikkainen perheromaani on taasen minulle melko lailla “punainen vaate” enkä siten koskaan tullut tarttuneeksi tähän romaaniin. Se jäi kyllä ehkä-listalle, josta se sittemmin tippui sieltäkin pois.

    Olen kyllä suurella mielenkiinnolla lukenut mietteitä ja arvioita tästä kirjasta. Tuntuu jakavan mielipiteitä niin kuin monet kirjat tietysti. Tässä on varmasti paljon kiinnostavia elementtejä (ihan tulee monia mieleeni tätä sinun kirjoitustasikin lukiessani), mutta minulla on melko vanhava intuitio ettei tämä ole minua varten. Ja kun on paljon tarjontaa ja rajattu määrä mitä ehtii lukea, niin silloin tulee karsittua aika ankarallakin kädellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, miksipä käyttää aikaa sellaiseen, mikä ei ole itseä varten. On ollut kiinnostavaa lukea toisten mielipiteitä kirjasta. Joidenkin mielestä tämä on TOSI amerikkalainen, itse pidän ehkä vähemmän amerikkalaisena hengeltään vaikka puitteet kovin jenkit ovatkin.

      Poista
  4. Tähän oli tosiaan ihana uppoutua, jokin kerronnassa viehätti suuresti. Silti en innostunut aivan niin paljon kuin odotin – ehkä odotukset ehtivät nousta liian korkeiksi. Mutta joka tapauksessa ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käy helposti. Suuriiksi kasvaneisiin odotuksiin on vaikea vastata.

      Poista
  5. Kaunokaisia oli lukupiirikirjamme syyskuussa. Vastaanotto oli jakautunut: ”Loistava kesälomakirja”, ”Tuskainen lukukokemus”, ”Aikuisten satu” ja ”Liian amerikkalainen!”
    Vertasimme kirjaa Suon villi lauluun, joka myös jakoi mielipiteemme lähes samoilla kommenteilla.
    Minä olen lapsena lukenut Pikku naisia lukuisia kertoja, joten odotukseni olivat korkealla. Niitä Kaunokaiset ei lunastanut, sillä se tuntui niin kovin laskelmoidulta. Kirjalla toki oli hetkensä, ja viihdyin sen parissa, mutta minulla se ei päässyt kirjahyllyyn. Lukupiirissä todettiin, että kirjailija ei luottanut lukijaan, vaan selitti puhki kaikki asiat, esimerkiksi yhtäläisyydet Pikku naisia -kirjaan.
    Kaunokaiset toimii helppolukuisena välipalakirjana oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista keskustelua teillä! Tuntuu, että Pikku naiset on amerikkalaisuuden ohella lukijoita jakanut asia. Minä ajattelin kirjan ja lukuisat viittaukset sellaisina kevyinä rakkausenosoituksena klassikolle. En niinkään, että olisi tavoiteltu hienovireisesti samaa tyyliä. En tosin ole etsinyt tietoa, mitä kirjailija itse on sanonut tavoitelleensa.

      Poista

Lähetä kommentti