Leena Lehtolainen: Jälkikaiku


Jos saisin koota fiktiivisistä hahmoista ympärilleni tyttökaveriporukan, se voisi olla esimerkiksi tällainen: Elizabeth Bennet, Lorelei Gilmore ja vanhin ja rakkain lapsuudenystäväni, Maria Kallio. Siihen kun lisätään vielä yksi Amma Savosta hilirimpsis, niin minkähänlaiset illanistujaiset saataisiin aikaiseksi? :)

Tämä kaikki jää arvailujen varaan, mutta onneksi useimpina vuosina, yleensä näin elokuussa, kohtaan lapsuudenkaverini jälleen. Olen lukenut Maria Kallio -kirjoja (ja myös muuta Leena Lehtolaisen tuotantoa) jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensikohtaamisemme tapahtui Kuolemanspiraalissa, joka julkaistiin vuonna 1997. Ja kas, vastikään ilmestyneessä, 15. Maria Kallio -romaanissa liikutaan myös näissä tutuissa taitoluistelupiireissä.

Taitoluistelu ei kuitenkaan ole tarinan keskiössä. Leena Lehtolainen on mielestäni aina ollut poikkeuksellisen lahjakas käsittelemään asioita, jotka joko a) ovat hyvin ajassa kiinni tai b) ovat sitä lähitulevaisuudessa. Tällä kertaa käsitellään muun muassa turvapaikanhakijoiden ja transnuorten elämää. Myös vanhemmuuden, luopumisen ja irtipäästämisen tematiikka on kirjassa vahvasti läsnä. Vaikka kuinka haluaisi, äiti tai isä ei voi koskaan täysin suojella lastaan, eikä ymmärtää kaikkea, mitä seuraava sukupolvi joutuu kokemaan.

Tietty haikeus sopii syksyyn hyvin. Myös tarina rullaa ja imaisee mukaansa. Maria osastoineen joutuu selvittämään nuoren maahanmuuttajan murhaa. Työskentelyä häiritsee kiusallinen nettitrolli, joka tuntuu ottaneen Marina työtovereineen erityiseksi silmätikukseen. Ennen kaikkea heidän aiemmin tutkimansa, turvapaikanhakijan tekemä raiskaus kuumentaa tunteina niin lehdistössä, suuren yleisön keskuudessa kuin myös poliisilaitoksen sisällä.

Asiat eivät ole helppoja, eivätkä mustavalkoisia. Vaikka Maria yrittää työskennellä ennakkoluuloista vapaana, huomaa hän välillä syyllistyvänsä siihen itsekin. Paineet saada rikokset ratkaistua ja oikeus edes jollakin tapaa toteutumaan ovat kovat. Maria on väsynyt, eikä tilannetta helpota ollenkaan se, että nettihyökkäykset onnistuvat kuin onnistuvatkin menemään ihon alle ja puhkaisemaan myös yksityisyyden rajan. 

Jälkikaiussa toimii oikeastaan kaikki. Salaisuuksien verhot heilahtelevat sopivasti, välillä peittäen, välillä paljastaen. Poliisin arki ja siihen sekoittuva siviilielämä vuorottelevat sopivassa suhteessa. Objektiivisesti arvioituna romaanissa on jonkin verran toistoa, joten pienellä tiivistämisellä tarina olisi ollut napakampi ja vieläkin parempi. Subjektiivisella tasolla olen kuitenkin iloinen siitä, että tarina oli mukavan muhkea, lähes 400-sivuinen. 

Sitä enemmän aikaa sain viettää Marian, Koivun, Puupposen ja muiden tuttujen kavereiden seurassa.

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku
Tammi 2020
395s.

Kommentit

  1. Tämä kirja oli kyllä taattua Lehtolaisen laatua! Minäkin tykkään Maria Kallion seikkailuista!

    VastaaPoista
  2. Mahtaisivat olla melkoiset illanistujaiset! Saisikohan kohtelias Elizabeth suunvuoroa, soittaisiko Maria punkkia liian kovaa vai joisi ehkä annoksen liikaa viskiä, miten paljon Lorelei pulppuasi ja olisiko Amma vain mykkänä ihailusta vai vaihtaisi haastattelumoodiin? Kuuntelin Jälkikaiun BookBeatista ja vierastin jonkin verran lukijaa, koska hän ei kuulostanut yhtää "minun" Maria Kallioltani. Minä-muoto on vaativa laji äänikirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttavan eläväisesti mietitty ja kuvailtu! Minäkin jäin tätä oikein pohtimaan ja totesin, että Kallio todennäköisesti peruisi viime hetkellä, koska jostakin olisi löytynyt ruumis. Tai joutuisi poistumaan heti alkuillasta.
      Jostakin syystä minulla on sellainen fiilis, että Elizabethistä voisi tulla vähän piikikäs illan mittaan. Lorelein kanssa tulisi varmaan hengailua eniten, pitäisimme leffailtoja ja vetäisimme herkkuöverit.

      Poista
  3. Olen lukenut ehkä yhden tai kaksi Maria Kallio -dekkaria jostain sarjan alkupäästä, mutten oikein innostunut silloin sarjasta. Ehkä voisi olla uuden yrityksen paikka, sillä tämä uusin kulostaa aika hyvältä! Aiheet ainakin tuntuvat olevan tiukasti kiinni tässä ajassa.

    VastaaPoista
  4. Leena Lehtolainen on ollut minulle tuttu vain nimeltä, enkä ole telkkaristakaan katsonut Maria Kalliota. Kuuntelin kuitenkin viime viikolla sellaisen vanhemman Lehtolaisen kuin Kuusi kohtausta Sadusta, joka ei ollut varsinainen dekkari vaikka siinä olikin kadonnut henkilö. Oletko lukenut sen? Muuten ihan ok, mutta siinä luettiin pitkälti näytelmän repliikkejä mikä äänikirjassa alkoi ärsyttää aika pian... huono formaatti tuli siis valittua. Dekkareissa vähän väistelen noita joissa päähenkilö on poliisi, etsiva tmv, joten Maria Kalliot ei ole listallani.

    VastaaPoista
  5. Olen harvakseltaan muutaman Lehtolaisen lukenut, taitaa joukossa olla yksi Maria Kalliokin. Taitavaa, mutten jostain syystä ole koukuttunut. Arviosi on kyllä sellainen, että kävin jo hakemassa Jälkikaiun Storytel-kirjahyllyyni. Täytyypä sen parissa yrittää pohtia, mikä sen tekee, etten ole Lehtolaisen kirjoihin kiinnittynyt.

    VastaaPoista
  6. Elizabeth Bennet voisi ottaa Mr Darcynsa mukaan illanviettoon, samoin kuin Lorelei Gilmore sekä äitinsä että tyttärensä ja Loganin, ja tietenkin Jessin, joka on kirjailija! Mutta Maria Kalliosta minä en piittaa, ainakaan vielä, sillä en ole lukenut yhtään sarjan kirjaa. Olen lukenut vain yhden Leena Lehtolaisen ja se ei silloin napannut, enkä ole antanut uutta mahdollisuutta. Varmaan pitäisi, kun käsittääkseni jotkut tapahtumat ovat ihan Espoon kotihuudeillakin. Onko sarja mielestäsi kestänyt aikaa eli kannattaako aloittaa alusta vai voiko hypätä kesken mukaan?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti