Simona Ahrnstedt: Vain yksi mahdollisuus

Keskellä kauneinta kesää oli mukavaa sukeltaa kiirunalaiseen hyytävään talveen, lumikinosten ja revontulten keskelle. Sinne nimittäin sijoittuu keskeisiltä osiltaan Simona Ahrnstedtin romaani Vain yksi mahdollisuus.

Olen kuluneena vuonna intoillut Ahrnstedtista niin paljon, että melkein nolottaa. Mutta vain melkein. Ahrnstedt nyt sattuu kirjoittamaan niin väkevästi ja verevästi, että ainakin meikäläisen hän saa kiemurtelemaan penkissä innostuksesta. Enkä nyt viittaa kirjojen sisältämiin rohkeisiin kohtauksiin, joita kyllä kieltämättä tässäkin romaanissa on. Mutta kun ihmissuhderomaanissa on 640 sivua, täytyy tarinassa olla aika paljon muitakin elementtejä pysyäkseen kiinnostavana ja kasassa. Ja niitähän tässä romaanissa riittää.

Tällä kertaa kirjan keskiössä on aiemmista osista tuttu, entinen sotilas ja yksityisen turvallisuusalan eliittimies Tom Lexington, joka on vastikään vapautunut panttivankiudesta Tsadista. Hän pakenee työtä, perhettä ja ystäviä Kiirunaan, jossa hän sattumalta kohtaa vastentahtoisesti pohjoiseen juttukeikalle saapuneen Aftonbladetin toimittajan, Ambra Vinterin.

(Tässä vaiheessa pieni paljastus. Paitsi että olen itse toimittaja, on mieheni ammatiltaan sotilas, joten eläytyminen kirjaan oli kohtuullisen helppoa. Eipä sillä, että meidän elämämme aivan näin jännittävää olisi.)

Ilmeisistä vastakohdista huolimatta kaksikko tuntee vetoa toisiinsa. Mutta onhan siinä muutama mutka matkassa, kun toinen varjelee työnsä vuoksi yksityisyyttään liki harhaluuloisesti ja toisen työ taas on kaivella salaisuuksia esille. Puhumattakaan Tomin tuoreesta traumasta ja paniikkikohtauksista sekä Ambran lapsuuden traumaattisista kokemuksista. Kiirunassa on nimittäin voimakas ja erittäin vanhoillinen vanhoillislestadiolainen yhteisö, johon kuuluvien kasvattivanhempiensa kotona Ambra on joutunut pahoin kaltoinkohdelluksi.

Pidän erityisesti Ahrnstedtin kyvystä luoda kiinnostavia henkilöhahmoja. Tällä kertaa Ambran ja hänen kasvattisisarensa, pop-ikoni Jillin, henkinen hauraus ja vaikeus kiintyä yhtään kehenkään sekä ajatus siitä, ettei ole kenenkään rakkauden arvoinen, oli hienosti kuvattu ja yksi romaanin keskeisistä moottoreista. 

Sillä vaikka kirjassa käsitellään myös muun muassa uskonnollisia lahkoja, perheväkivaltaa, nettitrolleja ja naisiin kohdistuvaa vihaviestintää sekä nykypäivän työelämän paineita kovassa mediamaailmassa, niin ennen kaikkeahan tämä on kuitenkin viihteellinen ihmissuhderomaani, ja hyvin kirjoitettu sellainen.

Tarina kantaa itsekseenkin, mutta suosittelen lukemaan sarjan kirjat järjestyksessä, sillä romaanissa viitataan edellisiin tapahtumiin ja osa aiemmin keskiössä olleista henkilöistä myös vilahtelee toisinaan mukana. Avausosasta Vain yksi yö pidin kaikista eniten ja siinä on joitakin samoja teemoja kuin tässä romaanissa, toinen osa Vain yksi salaisuus on mielestä kolmikon vaatimattomin teos, mutta viihdyin hyvin senkin parissa ja tämänkertaiset tapahtumat viittaavaat suoraan siihen.

Kaksi aiempaa teosta ovat sijoittuneet vahvasti Tukholman jetset-maailmaan. Vaikka Tom Lexingtonillakaan ei ole varsinaisesti pikkurahan puutetta, puhumattakaan poptähti Jillistä, pidin kuitenkin siitä, että tällä kertaa liikuttiin piirun verran normaalimmalla tasolla. Ja kuten sanottua, Kiiruna tuntui virkistävältä tapahtumaympäristöltä, sillä loppujen lopuksi lukemani ruotsalainen kirjallisuus on ollut aika vahvasti Tukholma-painotteista.

Kun haluaa takuuviihdettä ja tarinan, jonka pariin ehtii uppoutua oikein kunnolla, Simona Ahrnstedtin teoksiin kannattaa tarttua. Näin siitä huolimatta, että kannen kuva vie ajatukset kioskikirjallisuuteen. Jos kioskikirjallisuus on näin hyvää, alan lukea sitä enemmän.

Simona Ahrnstedt: Vain yksi mahdollisuus (En enda risk 2016)

WSOY 2019
Suomentanut Virpi Vainikainen
640s.