Pajtim Statovci: Bolla

Pajtim Statovcin esikoisteos Kissani Jugoslavia jätti minulle aikanaan kaksijakoiset tuntemukset. Kirjan ansiot olivat selvästi nähtävissä ja pidin Statovcin tuomasta tuoreesta kulmasta kotimaiseen kirjallisuuteen. Kuitenkaan en syttynyt tarinalle niin paljon kuin olisin uskonut ja toivonut.

Tulevina vuosina kehitinkin itselleni melkoisen Statovci-kynnyksen. En rohjennut tarttua Tiranan sydämeen ollenkaan ja Bollankin kanssa epäröin pitkään. Jos kirjaan tarttumisen kynnys oli korkealla jo valmiiksi, eivät Finlandia-voitto ja Blogistanian kirjallisuuspalkinto ainakaan madaltaneet sitä. Ystävät ja tuttavat kyselivät jatkuvasti, mitä olen kirjasta pitänyt, mutta jouduin myöntämään kerta toisensa jälkeen sen olevan lukematta edelleen. Entä jos en vain yksinkertaisesti tajua mitään tai pidä kirjasta?

Lopullisesti Kirsin Kirjanurkan Kirsi sai minut pari viikkoa sitten järkiini yksinkertaisella kehotuksellaan: Amma, lue se Bolla.

Kiitos Kirsi! :D

Tämä pitkällinen selostus vain havainnollistaakseni sitä, kuinka hankalaksi asiat voi itselleen halutessaan tehdä.

Mutta sitten asiaan:

Bolla sijoituu Kosovoon 1990-luvulla, aikaan hetki ennen sodan syttymistä ja toisaalta vuosituhannen vaihteeseen, muutama vuosi sodan jälkeen. Kirjan päähenkilö on kirjallisuutta opiskeleva albaani Arsim, joka on kuuliaisen pojan tavoin mennyt naimisiin perheensä hänelle osoittaman vaimon, Ajshen, kanssa. Todellista intohimoa parin välillä ei kuitenkaan ole, joten kun Arsim kohtaa Pristinassa lääkäriopiskelija Milošin, on repivä ristiriita valmis.

Sitä mukaa kun ilmapiiri ympärillä jännittyy, paisuu Arsimin tuntema kiihko Milošia ja vastenmielisyys Ajshea ja perhettään kohtaan. Kyse ei ole mistään kauniista ihmissuhdetarinasta. 

Sitten tulee sota ja kaikki muuttuu. 

Arsim ja Ajshe pakenevat kauas pohjoiseen ja yhteys rakastavaisten välillä katkeaa. Sopeutuminen uuteen maahan ei kuitenkaan ole helppoa, kuinka olisikaan, kun omassa kodissaankin mies on kuin vieraassa valtiossa.

Pajtimi Statovcin ilmaisu on upeaa ja kaunista. Useammin kuin kerran palasin tekstissä takaisin ja makustelin yksittäisiä lauseita ja lausahduksia, niiden kekseliästä sointia ja ilmaisuvoimaa.

Kirjan alkupuolella olin silti hieman huolissani. Kuten kuusi vuotta aiemmin, nytkään en oikein onnistunut luomaan henkilökohtaista sidettä kirjan henkilöihin ja tapahtumiin. Onneksi tilanne alkoi helpottaa kirjan puolessa välissä ja kirjan loppuosan lukaisin lähes yhdeltä istumalta. Ja se siteen muodostaminkin lopulta onnistui, nimittäin kuin varkain tarinan keskiöön nouseekin Ajshe, kaikesta kokemastaan huolimatta vahvana ja ylväänä. Kuinka mielellään lukisinkaan kertomuksen myös hänen näkökulmastaan!

Varsinaisen tarinan rinnalle kirjailija on ripotellut myyttisiä kertomuksia jumalasta, paholaisesta, tytöstä sekä käärmeestä. Bollan hahmo kiemurtelee paitsi kirjan upeassa kannessa myös rivien väleissä. Eikö paholainen, eikö peto, eikö ulkopuolisuuden tunne luikertele samalla tavoin myös jokaisessa kirjan hahmossa? Tarkemmin ajatellen, eikö näin ole jokaisessa meissä sekä yksilöinä että yhteiskuntina, kuten vaikkapa kirjan ajallinen taustakehys, Kosovon sota, osoittaa?

Tässä kohtaa kirjailija syleilee ihmisen tarvetta selittää maailmaa ja olemassaoloa ja linkittää kirjan maailmankirjallisuuden kaanoniin yhden perustavanlaatuisimman kysymyksen äärellä. Statovcin väitöskirjan aiheena on kirjallisuuden eläinrepresentaatiot ja Bollassa hän tarjoilee lisää tulkittavaa niin lukijoille, opiskelijoille kuin tutkijoillekin, sen verran herkullisia ja syvällisiä tulkintavaihtoehtoja tarina tarjoilee.

Kaiken venkoilun jälkeen olen iloinen siitä, että viimein tartuin kirjaan ja luin Bollan. En varsinaisesti ole mykistynyt, mutta tyytyväinen olen. Statovci kirjoittaa hienosti ja varmasti kynnys tarttua hänen seuraavaan teokseen on huomattavasti madaltanut.

Pajtim Statovci: Bolla
Otava 2019
240s.
Kansi Mirella Mäkilä
Arvostelukappale