Jessikka Aro: Putinin trollit - Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta



Olen seurannut pintapuolisesti Jessikka Aron työtä ja hänen kokemaansa vainoa sen jälkeen, kun hän toi esille venäläisen informaatiosodankäynnin ja vaikutusoperaatioiden lonkeroiden laajuutta Suomessa. Siitä huolimatta Putinin trollit olisi saattanut jäädä lukematta, ellen olisi somessa törmännyt videoon kirjamessuilta, jossa teostaan signeeramassa ollutta Aroa, hänen lähipiiriään sekä omistuskirjoituksia jonottaneita ihmisiä häirittiin ja kuvattiin.

Mielenkiintoni heräsi.

Jos kirjan sisältö on niin arkaluonteista tavaraa, että lukemista yritetään estää ihmisten pelottelulla ja julkisella maalittamisella, täytyy kyseessä olla lukemisen arvoinen teos. Miksi nähdä moista vaivaa, jos sisältö olisi omasta päästä keksittyä huttua?

Aron ympärillä on viime vuodet leijaillut skandaalinkäry, mikä on merkki perinteisistä ja peri-KGB-henkisistä informaatiosodan keinoista. Nimikin ilmiölle on: mädännyt kala. Lemu leviää laajalle ja tarttuu kiinni itsepintaisesti. Kun epäily on kerran saatu heräämään, asettuu asiallinen toimittajantyö ja sen uskottavuus kummalliseen valoon; epämääräiset huhupuheet riittävät epäilyksen herättämiseksi. Myös muita vanhoja ja hyviksi havaittuja propagandatekniikoita on. Yksi niistä on 60/40. Kun puhutaan 60 prosenttisesti totta, voi loput 40 prosenttia olla propagandistista potaskaa. Ja aina voi pistää paremmaksi. Usein käy niin, että jos valhe on riittävän iso, suorastaan naurettava, joku aina uskoo. Koska eihän sellaista kukaan voisi keksiä, vai?

Arolle ja hänen läheisilleen rohkea journalismi on maksanut henkilökohtaisesti järisyttävän paljon. Jatkuva pelko henkilökohtaisesta turvallisuudesta johtuu suoranaisesta vainomisesta sekä jatkuvasta mustamaalaamisesta niin fyysisesti kuin netissä. Kirjamessuilla tapahtunut episodi suorastaan alleviivaa Putinin trollien sanomaa.

Kirja esittelee laajasti ja yksityiskohtaisesti informaatiovaikuttamisen uhreja eri maissa. Kaava tuntuu toistuvan hyvin samanlaisena. Työssään Venäjän epäedullisesti esittävät ihmiset joutuvat lokakampanjan kohteeksi, jolla pyritään tuhoamaan kohteen maine ja uskottavuus. Samalla pelotellaan hiljaiseksi myös ne muut, joilla olisi Venäjä-vastaista sanottavaa. Viisas vaikenee ja välttää kaverin kohtalon.

Kävin joulukuun alussa Tallinnan KGB-museossa. Tarinat Neuvosto-Viron ajoilta tuntuivat suorastaan hämmentävän tutuilta, kun samoihin aikoihin kuuntelin tätä äänikirjaa. Loppujen lopuksi maailma ei ehkä ole muuttunut kovinkaan paljoa, digitalisaatio vain on tehnyt kaiken kovin helpoksi.

Putinin trolleissa on aihepiiriin nähden vain vähän skuuppiainesta. Riippuu toki näkökulmasta: se, miten laajaa vaikuttaminen on, kuinka likeiset välit niin Suomessa kuin Euroopan muissa maissa poliittisella äärioikeistolla on Venäjän kanssa, kuinka MV-tyyppiset julkaisut eivät ainoastaan flirttaile vieraan vallan kanssa vaan suorastaan tarjoavat sille toiminta-alustan... olisihan siinä jutunjuurta moneenkin lööppiin. Jonkinlainen kohuotsikko taisi syntyä Aron väitteestä, että Ylessä on työskennellyt suoranainen Venäjän valtion myyrä. Aro ei kuitenkaan paljasta hänen nimeään, eikä kyseinen henkilö enää työskentele Ylessä. Esimerkki kertoo siitä, ettei kirjaa ole kirjoitettu sensaatiohakuisesti, vaan asiakohdat edellä.

Samaan hengenvetoon on todettava, etten ole aihepiiriin, enkä Aron esittelemiin tapauksiin, niin perehtynyt, että pystyisin yksityiskohtaisesti arvioimaan niiden todenperäisyyttä. Äänikirjaformaatti ei myöskään tue lähdeviittauksiin perehtymistä. Joka tapauksessa mittavasta pohjatyöstä on kyse, niin perusteellisesti Aro aihetta käsittelee.

Kirjallisessa mielessä huomioin seuraavaa: lukijana ja varsinkin äänikirjan kuuntelijana olisin kaivannut teokseen tiivistystä, sillä lukuisat henkilöhahmot ja heidän kokemansa vaiheet tekivät kärryillä pysymisen paikoin hankalaksi. Vaikka tekstitasolla olisi ollut tiivistämisen varaa, tekee Satu Paavola äänikirjan lukijana hyvää työtä.

Toisaalta Aron tarkkuuden ymmärtää. Kun tekeminen kyseenalaistetaan, on oltava kaksinverroin tarkempi faktojen kanssa.

Useiden esimerkkitapausten esilletuominen on mielenkiintoista siinäkin mielessä, että se kertoo informaatiovaikuttamisen laajuudesta. Aron tapaus saattaa vakavuudessaan olla Suomessa ainutlaatuinen, mutta maailmalta löytyy lukemattomia muita vastaanvanlaisia tapauksia.

Putinin trollien sanoma on tärkeä ja se tarjoaa paljon tietoa niin nykypäivän informaatiosodankäynnistä kuin modernista nettikiusaamisestakin. Toisaalta olen jokseenkin skeptinen ja pessimistinen sen suhteen, kuinka paljon kirjalla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ne, jotka kirjan lukevat, ovat luultavasti kyseessäolevista ilmiöistä tietoisia jo entuudestaan. Ne, joiden kirja taas ehdottomasti pitäisi lukea, eivät sitä tee, vaan lukevat omat versionsa sieltä, missä musta saadaan väritettyä valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.

Epäilen, että tässä näytelmässä on monta näytöstä.

Jessika Aro: Putinin trollit - tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta
Johnny Kniga 2019
Elisa Kirjan äänikirja

Kesto 13h 32min
Lukija Satu Paavola



Kommentit

  1. Minäkin olen miettinyt, että tämä kirja pitäisi lukea. Aikalailla samoista syistä kuin sinäkin. Niin, ja tietysti siksi, että haluan näyttää vainokampanjan lopputuloksen olevan toivottavasti sen tavoitteiden vastainen ja tuottavan kirjalle/sisällölle julkisuutta ja kirjoittajalle tukea. Varsinkin jos kirjan sisältö on asiallisesti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullisinta on, jos pelottelukampanja onnistuu, että enemmistö pysyy hiljaa. Juuri siihenhän Aron tapauksessakin on pyritty, täydelliseen eristämiseen uhkailun ilmapiirillä.

      Poista
  2. Kirjahan on saanut paljon kritiikkiä, mm.hesarin kirja-arviossa siitä, ettei se pysty esittämään väitteille mitään lähteitä/todisteita. Aro kirjoittaa asioista vain omasta henkilökohtaisista tuntemuksistaan ja lisäilee huolettomasti itseään tukevia asioita faktoina, joita ei voi tarkistaa. Itsekin kovasti haluaisi olla Aron puolella, kuten suuri hyvää tarkoittava enemmistö. Olisi hyvä saada kuulla myös vastapuolta. Nyt asiat menevät vain Aron mustatuntuu pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS käsitteli aihetta monipuolisesti ja myös kriittisesti kuten toit esille. Toisaalta jo otsikossa todettiin, että kirja "kuvaa hyvin vaikutusoperaatiota maailmalla" sekä myöhemmin muun muassa että "Aron kirja ei ole millään muotoa vainoharhainen." Nostoja voi tehdä suuntaan tai toiseen, koko arvion sen sijaan voi lukea täältä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006248492.html

      Poista
    2. Jessikka Aroon kohdistuva vainoaminen on kuvottavaa, ja sen pitäisi loppua. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei Jessikka Aro ole oikeasti tehnyt mitään todellista tutkivan journalistin työtä. Hänen "paljastuksensa" olivat tosiasiassa englantilaisen lehden Guardianin juttujen käännöksiä. Alun perin trollitehtaan paljasti venäläinen lehti Novaja Gazeta, ja sekä Helsingin Sanomat että jopa Ilta-Sanomat oli kertonut ennen Jessikka Aroa kaikki ne asiat, jotka Aro "paljastuksessan" lainasi ulkomaisista jutuista.

      Poista
    3. Käsittääkseni kirja perustuu Aron tekemiin haastatteluihin sekä muihin lähteisiin. Äänikirjaformaatista johtuen en ole tutustunut lähdeapparaattiin, tai siihen, kuka on ensiksi julkaissut tai mitä ja missä. Eri lähteistä saatavan tiedon kerääminen, kokoaminen ja tämän tiedon välittäminen ymmärrettävässä muodossa on journalismin perustyötä.

      Poista
    4. En kiistä sitä, etteikö Aro tekisi journalistin perustyötä. Sen sijaan mitään skuuppeja, paljastuksia, hän ei ole tehnyt, vaikka niin luullaan. Kunnia trollitehtaan paljastamisesta kuuluu venäläisille toimittajille.

      Poista
    5. Jessikka Aro on nimenomaan tehnyt "journalismin perustyötä", mikä on aina tärkeää. Sen sijaan hän ei ole tehnyt tutkivaa journalismia, skuuppeja, paljastuksia vaikka tällainen väärinkäsitys on levinnyt laajalle. Kunnia trollitehtaan paljastamisesta kuuluu venäläisille toimittajille. He ansaitsisivat suomalaisen mediankin tunnustuksen.

      Poista
    6. Tässä blogissa näin ei ole väitetty, joten minun on vaikea nähdä, miksi tätä keskustelua pitäisi jatkaa täällä. Siitä kuka paljasti, mitä ja missä, voi vängätä muissa yhteyksissä.

      Poista
  3. Eli kommenttiani ei koskaan näytetä koska sinä olet näitä "sananvapauden kannattajia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tuija, paitsi sananvapauden, olen myös lain, oikeuden ja hyvien käytöstapojen kannattaja. Mikäli kommenttia ei julkaista, se on sotinut jotakin näistä vastaan. Hyvää jatkoa.

      Poista
  4. Hyvin sanot tuossa lopussa. Informaatiovaikuttamisen valitettavasti näkee jo useimmissa isoissa julkisissa fb-ryhmissä, joten ilmiö on todellinen. Ja kirjasta keskustelut ja kommentit, suoranaiset kirjailijan haukkumiset ja muut epäasialliset, tunteisiin vetoavat negaviestit, joiden tavoite on vain aiheuttaa ristiriitoja ja hajaannusta eikä asiapohjainen todistelu, vain todistavat kirjan sanomaa. Aion lukea itsekin lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja <3 paras tapa osoittaa tukensa on sekä yksilölle että demokratialle on kieltäytyä vaikenemisesta. Mitä enemmän asiallista keskustelua ja kommentointia, sitä vähemmän ilmatilaa epäasialliselle vaikuttamiselle ja uhkailulle.

      Poista
  5. Suosittelen jatkolukemiseksi Suosittelen jatkolukemiseksi

    Suosittelen jatkolukemiseksi Masha Gassen "Mannen utan ansikte", 2012. Surullista, että pelolla voidaan hallita sananvapautta. Toivotaan, että jonain päivänä tästä päästäisiin ja äly voittaisi rahanmahdin🙏

    VastaaPoista
  6. Olin Helsingin Kirjamessuilla kuuntelemassa Jessikka Aroa. Hän oli keskustelussa suurimmälla lavalla ja katsomo oli niin täppösen täynnä, että minäkin istuin lattilalla lavan sivussa. Olin ollut kuuntelemassa useita suosittuja kirjailijoita samalla lavalla, mutta kiinnitin huomiota, kuinka turvallisuusjärjestelyt olivat Jessikan ollessa tuplasti tukevammat.
    Putinin trollit kertoo ilmiöstä tietokirjamaisesti, mutta samaa voimme lukea monista dekkareista ja vaikka Ilkka Remekseltä. Niistä puuttuu lähdeviittaukset, mutta nämä käsittömättömiltä tuntuvat informaatiosodan taistelut ovat mahdollisia ja usein aivan totta. Kaikkea ei vain tuoda julki kuten hyvässä blogijutussasi totesit.

    VastaaPoista
  7. Minulla on tämän kuunteleminen kesken. Mielenkiintoisuudestaan huolimatta aika puuduttavaa välillä. Jos lukisin, varmaan välillä loikkisin silmäillen.

    VastaaPoista
  8. Luin teoksen vasta äskettäin ja täytyy myöntää että Aro on tehnyt perusteellista työtä. Ainoa seikka, mitä voisin arvostella, on Bill Browderista kertova kappale.

    Mielestäni kirjoittaja luottaa liian sinisilmäisesti liikemiehen esittämään tarinaan, sillä otaksun ettei Browderilla ole aivan puhtaat jauhot pussissaan vaikkakin hän joutui pakenemaan maasta Putinin valtaantulon myötä. Tähän viittaa myös meppi Heidi Hautalan osuus tässä tarinassa, sillä Hautalan toimia jo nelisenkymmentä vuotta seuranneena en suostu uskomaan, että hänellä olisi mitään helliä tunteita Venäjää kohtaan jo yksin maan ihmisoikeustilanteen vuoksi puhumattakaan muista rikoksista joita Putinin kaaderi on toteuttanut. Päin vastoin Hautala on aina profiloitunut vastustamaan Putinin kaltaisia yksinvaltiaita ja tukemaan heidän väärinkäytöstensä uhreja näennäisdemokraattisissa valtioissa.

    Browderin tapauksessa kyseessä ovat valtavat rahasummat, joista osa lienee hankittu kyseenalaisin keinoin, ja tällöin on vaarana että liikemiehen moraali ja käsitys oikeasta ja väärästä saattavat sumentua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti