Jaakko Hämeen-Anttila: Uusi islamin käsikirja

Tässä kuussa minulla on ollut selvää kansanvalistuksellista pyrkimystä. Ennen kaikkea päämääränä on ollut oman ajattelun kehittäminen, mutta sanonpa, että Jaakko Hämeen-Anttilan Uusi islamin käsikirja saisi kuulua ihan jokaisen suomalaisen lukemistoon näinä päivinä. Kirja tekee sen, mitä takakannessa lupaa eli kyseessä on kansantajuinen tietopaketti, joka auttaa ymmärtämään islamia.

Olipa islamista tai maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, sitä ei kukaan voine kiistää, että islamin ymmärtäminen (huom! ymmärtäminen = tunteminen) on ensiarvoisen tärkeää. Islam on maahanmuuttajien määrän kasvaessa tullut entistä luontevammaksi osaksi yhä useamman suomalaisen arkea. Toisaalta, samaan aikaan islaminuskoisiin kohdistuu ehkä enemmän ennakkoluuloja ja suoranaista vihaa kuin koskaan aiemmin. Siksi yleistajuinen, kiihkoton tietoteos on mitä parhainta lukemista kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa tai jollakin tapaa koskettaa.

Teos on jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle Islamin käsikirjalle. Muistaakseni tentin kyseisen kirjan yliopistossa ja jo silloin havahduin siihen, kuinka vähän lopulta islamista tiesinkään. Jotkut osat tästä uudesta kirjasta ovat suoraan aiemmasta versiosta, mutta kirjan pääpaino on viimeisen kymmenen vuoden tapahtumissa. Ja koska tuona aikana on tapahtunut paljon, on todella hyvä, että käsikirja näin tuodaan 2010-luvulle.

Varmastikaan kukaan muu ei ole Suomessa niin hyvin sisällä aihepiirissä kuin Jaakko Hämeen-Anttila. On aina ilo lukea tekstiä, jonka kirjoittaja tietää mitä on tekemässä ja tuntee asian paremmin kuin omat taskunsa. Kun kirjoittaja on tässä suhteessa vahvoilla, hänellä on varaa myös objektiivisuuteen. Hämeen-Anttila oikoo lukemattomia virheellisiä, kielteisiä käsityksiä islamista, jotka usein perustuvat yksinkertaisesti siihen, että länsimaisessa mediassa ja keskustelussa kuva islaminuskosta on hyvin yksipuolinen. Niputamme surutta kaiken islamiin hitusenkaan liittyvän saman sateenvarjon alle ymmärtämättä erilaisten uskonnollisten suuntausten keskinäisiä suhteita ja Koraanin tulkinnan variaatioita.

Epäilemättä islamiin jyrkimmin ja epäluuloisimmin suhtautuvien piirissä Hämeen-Anttilan tapa esittää islamilainen maailma ei juuri herätä vastakaikua tai saa tarttumaan Uuden islamin käsikirjan kaltaiseen teokseen. Se on sääli, sillä Hämeen-Anttila puolustaa myös ihmisen oikeutta tuntea epäluuloa (lain ja hyvien tapojen puitteissa) vieraisiin kulttuureihin. Hän myös ottaa voimakkaasti kantaa suomalaisen maahanmuuttokeskustelun polarisoitumista vastaan ja korostaa dialogin merkitystä. Marginalisoimalla epäluulot ja pelot rasismileimalla sysitään ihmisiä aiempaa radikaalimpaan kielteisyyteen. Sama pätee myös toisin päin maahanmuuttajien kohdalla. Terrorismia vastaan taistellaan parhaiten ehkäisemällä syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Kirja on jaoteltu temaattisesti eri osioihin, joten kirjan voi lukea alusta loppuun tai sitten poimia sieltä ne aihepiirit, jotka eniten itseä kiinnostavat. Käsitellyiksi tulee poliittinen kehitys eri muslimimaisssa viime vuosina sekä erityisesti arabikevään tapahtumat ja seuraukset. Luonnollisesti viime vuosien pakolaiskriisi, Isis, terrorismi ja tilanne Suomessa ovat myös tarkastelun keskiössä. Niin ikään kirja tarjoaa perustietoa islamin historiasta ja opinkysymyksistä sekä lopussa lyhyen osion, jossa Hämeen-Anttila ottaa kantaa kaikista polttavimpiin tämän hetken kysymyksiin.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten Hämeen-Anttila näkee islamin tilanteen Suomessa sekä muualla maailmassa tällä hetkellä. Totesin jälleen kerran sen, kuinka sinisilmäinen ja lyhytmuistinen valistununeenakin itseään pitävä uutisten seuraaja voi olla. Monet käänteet olivat jo armollisesti painuneet unohdukseni hämärään. Länsimaiden ja Venäjän osuus erilaisten keitosten hämmentämisessä oli niinikään joko unohtunut tai sitten jäänyt alun alkaenkin täydellisesti tajuamatta. Hämeen-Anttila onnistuu myös asemoimaan tapahtumia satojen ja tuhansien vuosien mittaisessa ketjussa. Se antaa melkoisesti perspektiiviä päivänpolttaville uutisille.

Pitkien työpäivien päätteeksi Uusi islamin käsikirja oli hitusen raskasta luettavaa kansantajuisuudestaan huolimatta. Se varmasti karsii jonkin verran lukijakuntaa. Silti kannustan tarttumaan pelotta kirjaan, sillä sitä ei ole mikään pakko lukea kokonaisuudessaan kerralla. Keskittyminen itseä tällä hetkellä eniten askarruttaviin kysymyksiin voi olla oivallinen lukustrategia.

Esimerkiksi opettaja, joka haluaa saada kompaktin kokonaiskuvan maahanmuuttajaoppilaansa kotimaan tilanteesta, löytää sen tästä kirjasta helposti temaattisen jaottelun ansiosta.

Jaakko Hämeen-Anttila: Uusi islamin käsikirja
Otava 2017
284s.