Kirjabloggaajien joulukalenteri, 2. luukku

Kuva: Niina T. Yöpöydän kirjat


Kirjabloggaajien perinteinen joulukalenteri avautui eilen Kirjasähkökäyrä-blogissa.Viestikapulan siirtyessä Amman lukuhetkeen, haluan aloittaa jouluun laskeutumisen, yllätys yllätys, kirjallisuuden kautta.

Olen jouluihminen, mutta aika hidas syttymään. Meillä ei leivota pipareita lokakuussa tai asetella joulukoristeita ensimmäisten pimeiden tultua. Itse asiassa minä alan päästä jouluintoilussani vauhtiin Tapaninpäivänä, kun innokkaimmat jo raivaavat olohuoneestaan joulua pois! Koska tammikuu on minulle pitkä, pimeä ja kaikin puolin kylmä kuukausi, tarraudun joulun rippeisiin kynsin hampain vielä vuoden vaihtuessa uuteen.

On kuitenkin kaksi asiaa, joiden avulla joulun odotus alkaa mielessäni jo hyvissä ajoin. Toinen on musiikinlajeista se kaikista rakkain, nimittäin joululaulut, joita voi ihan hyvin laulaa kesälläkin, jos siltä tuntuu. Ja toinen on tietysti kirjat.

Blogivuosien varrella on tullut luettua yhtä sun toista jouluun liittyvää. Tässä kootusti yhdeksän kirjavinkkiä, joiden avulla voi virittäytyä joulun tunnelmaan etukäteen tai joulun pyhinä. Kirjan nimestä klikkaamalla pääset lukemaan alkuperäiset kirjoitukseni kyseisestä teoksesta.


Joulun odotus ja valmistelut:

Taina Vuohelainen, Marja Samuli, Arto Vuohelainen: Meillä on joulu



Ihastuttava joulukirja antaa hyviä, vähän tavanomaisista poikkeavia vinkkejä joulunlaittoon. Ohjeita löytyy laidasta laitaan: joulukoristeita, ruokapöydän herkkuja ja paljon muuta. Vaikkei itse tällaisesta puuhastelusta välittäisikään, kannattaa kirja silmäillä läpi jo silmäkarkin takia. 




Lumoavaan jouluun käyvät oikeastaan samat saatesanat kuin edelliseenkin teokseen. Kannattaa selata jo ulkonäkösyistä, lisäksi talteen voi napata parhaat ja omaan jouluun sopivimmat ideat.



Kun haluat viedä piparitehtailun uudelle tasolle!


Lastenkirjat:

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu




Tokko tätä tarvitsisi edes perustella? Ehkä yksi parhaista lasten joulukirjoista ikinä, kenties oma suosikkini kaikista. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu viihdyttää ja kiihdyttää niin lapsia kuin aikuisia, eikä kirjan lukemiseen ja kuvien tutkimiseen kyllästy. Elokuvaversiokin on erittäin hyvä, mutta alkuperäinen kirja paras!

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu




1700-luvun Suomeen sijoittuvassa tarinassa köyhä poika lähtee etsimään isäänsä pohjoisesta ja päätyy Tonttukylään, jossa eletään hirmuhallinnon alla. Nikolaksen tulo kuitenkin muuttaa kaiken.



Myös Havasteen Joulupukin tarina kertoo ajasta ennen kuin Joulupukista tuli Joulupukki meidän tuntemallamme tavalla. Kertomus yhdistelee kansainväliseen pukkiperinteeseen aimo annoksen suomalaisia tonttutarinoita, Suomen luontoa sekä saamelaista mytologiaa.

Aikuisten kaunokirjallisuus:



Jouluklassikkojen klassikko muistuttaa meitä siitä, mistä joulussa on loppujen lopuksi kyse. Itsekkyys, maallisen mammonan tavoittelu ja kovasydämisyys hiiteen! Itse kuuntelin kirjan Eija Peltosen lukemana äänikirjana.



Ei ihan perinteinen joulukirja, mutta jouluun vahvasti liittyvä kuitenkin. Muutaman vuoden takaisessa Kirjan ja ruusun päivän teoksessa sijaisopettaja haluaa järjestää oppilaille perinteisen seimikuvaelman. Mistä voi liisata Jeesus-vauvan?



Jos ei ole Tervon kirja perinteisimmästä päästä, niin Miina Supisen Mantelimaa se vasta onkin mukavan vinksahtanut joulukuvaelma. Mantelimaassa joulu on lopullisesti uhrattu muovisen kaupallisuuden alttarille. Tarina on yhtä aikaa hirveä ja toisaalta tiedän, että jos Mantelimaa olisi oikeasti olemassa, olisin siellä taatusti!

***

Tällainen oli kalenterin toinen luukku, toivottavasti mukaan tarttui muutama kiinnostava lukuvinkki! Kerro ihmeessä omat lukukokemuksesi joko näistä kirjoista tai muista jouluisista teoksista. Mitkä kirjat tuovat joulun sinulle?

Kirjabloggaajien joulukalenterin seuraava luukku avautuu huomenna Kirjakaapin avain -blogissa. Mitähän sieltä mahtaa paljastua!

Kommentit

  1. Kiva luukku! Saiturin joulu ja Mantelimaa on luettu. Poika nimeltä joulu kuulostaa kiinnostavalta. Luen aika vähän jouluun liittyviä kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitä pidit Mantelimaasta, muistaakseni se on vähän mielipiteitä jakava kirja?

      Poista
    2. Tykkäsin kovasti! Se oli niin erilainen ja kiehtova.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia vinkkejä! :) Olen lukenut listan kirjoista Saiturin joulun ja Jarrusukan. Katriinan tavoin en lue kovin paljon jouluisia kirjoja, mutta Poika nimeltä Joulu sekä tuo Havasteen Joulupukin tarina - ehkä vähän myös Mantelimaa - kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mielenkiintoisia, eikö ihan perinteisiä joulutarinoista. Näistä Joulupukin tarina on perinteisin.

      Poista
  3. Mukava jouluinen postaus. Kiva kattaus erilaisia joulukirjoja.

    VastaaPoista
  4. Mantelimaa on niin hulvaton! Ja Tatu ja Patu kolahtaa aina. Hyvä nosto tuo Jarrusukka tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on blogi! En olisi Jarrusukkaa ehkä muistanut, mutta kun selasin joulu-tunnistaisia kirja-arvioita, se tuli vastaan.

      Poista
  5. Kiitos Amma <3
    Joulukirjakattaus on ihana. Tuo ensimmäisen kirjan kuva on ihana, suloinen tyttö ja oikea Peppi Pitkätossun näköinen poni, vaikka Pepillä se oli hevonen. Kaikki jouluun liittyvä kirjallisuus käy minulle. Mauri Kunnaksen Joulupukki on kirja mitä tulee luettua paljon joulun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän Kunnaksen joulujutuista (kin). Meillä on Suomalainen Tonttukirja. Joulupukki ja noitarumpu taas on lasten elokuvasuosikki.

      Poista

Lähetä kommentti