Katy Birchall: It girl - suosituksi yhdessä päivässä



Kaikkihan me muistamme, että teini-iässä oli tärkeää olla hyväksytty, normaali ja mieluiten myös suosittu. Itse asiassa olin tainnut jo unohtaa tämän asian, mutta viime aikoina olen palautellut asiaa mieleen. Maaliskuussa ihastuin norjalaiseen Skam-nuortensarjaan, josta kirjoitan myöhemmin lisää ja siitä innostuneena nappasin kirjaston nuortenosastolta mukaan aitoa teini -chic litiä. Katy Birchallin It girl. Suosituksi yhdessä päivässä on sitä nimittäin kaikista tyylipuhtaimmassa muodossaan.

Kauniita vaatteita, kivoja poikia, ilkeitä tyttöjä. Ystävyyttä, henkistä kasvua (ja makeover), mokailua ja juonitteluja. Tiedättehän konseptin.

Tarina kertoo hauskasta Annasta, oikealta nimeltään Anastasiasta, nörttitytöstä, joka on kaikkea muuta kuin suosittu. Hänellä on pari ystävää, mutta siitä huolimatta Anna tuntee alemmuudentuntoa, sillä hänellä on tapana joutua noloihin tilanteisiin. Esimerkiksi voi käydä niin, että sytyttää epähuomiossa koulun toiseksi suosituimman tytön hiukset tuleen. Tai niin, että laskeutuessaan kalliota alas jalka jumittuu ja päädytään noloon asentoon, joka paljastaa Wolverine-aluspaidan koko koululle.

Aikuisena tällaista voi lukea lähinnä lempeästi hymyillen, mutta nuorempi lukija epäilemättä eläytyy tapahtumiin voimakkaammin. Eipä sillä, tunnistan tuon noloihin tilanteisiin päätymisen taipumuksen kyllä itsessäni edelleen. Aikuisena sitä vain useimmiten jo muistaa, että itselle nauraminen on elämän parhaita iloja!

Kun Annan isä alkaa seurustella kuuluisan näyttelijän kanssa, muuttuu elämä täysin. Yhtä äkkiä ovella parveilevat paparazzit ja Anna tutustuu kuuluisaan "It-tyttö" Marianneen, tulevaan sisarpuoleensa. Kuinka ollakaan, koulun suosituimmat tytöt ja ihana suosituin poika alkavat yhtä äkkiä osoittaa kiinnostusta Annaa kohtaan. Annasta on tullut joku, It girl. Ei ole vaikea arvata, että kirjan aikana hän tulee saamaan tärkeän opetuksen aidosta ystävyydestä ja itsensä arvostamisesen tärkeydestä.

Kirja on hauskaa luettavaa. Elävyyttä tarinaan tuovat Annan ja hänen ystävänsä Jessin tunnilla vaihtamat kirjelappuset sekä Annan sähköpostikirjeenvaihto. Tässä kohdassa kyllä kulmiani kohotellen kysyn: lähettävätkö nykynuoret toisilleen sähköpostia? Eikö esimerkiksi Whatsapp olisi ollut uskottavampi ratkaisu?

Toinen pieni, mutta sinänsä ärsyttävä nyanssi on se, että kirjan takakannessa Anna on muuttunut Anneksi. Inhimillinen vahinko, mutta antaa huonon kuvan kustantajan arvostuksesta kirjaa kohtaan. Vähän skarppausta siis, kiitos!

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin oikein mukava välipala ja voisin hyvin kuvitella, että 15 vuotta sitten olisin ollut kirjasta ihan innoissani. Pisteet viittauksista elokuviin ja sarjakuviin, sekä siitä, että tanssiaiskohtauksesta huolimatta kirjan loppu ei ollut ihan niin lälly kuin olisi voinut olla.

Katy Birchall: It girl - suosituksi yhdessä päivässä (The It Girl 2015)
Bazar 2016
333s.
Suomentanut Eija Hirvonen

Kommentit

  1. Olen viime aikoina ollut kevyemmän luettavan tarpeessa, ja tämä tuntuu juuri sopivalta kirjalta. :) En ole tästä aiemmin kuullutkaan, mutta jo kirjan nimi on hauskan oloinen omalla tavallaan. Luulen, että tekniikassa on vaikea pysyä mukana kirjoissa (eli siis meilataanko vai käytetään esim whatsappia tai jotain muuta). Nuorten suosimat kanavat tulevat ja menevät, joten kirja saattaa niiden osalta vanhentua aika nopsaankin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti