Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin


Minulla on ollut tapana lukea pääsiäisen aikoihin jokin aiemmin lukematta jäänyt, muhkea klassikko. Klassikko on tässä tapauksessa ymmärrettävä väljästi. Donna Tarttin suuren suosion saanut esikoiromaani Jumalat juhlivat öisin kuitenkin on minusta helposti laskettavissa klassikkojen joukkoon.

Kirjan lukemiseen eivät tosin pääsiäisen pyhät riittäneet, vaan vietin kirjan parissa melkein vappuaattoon asti. Vaikka kieli on varsin helppolukuista ja iskevää, on mukana lukuisia sivujuonteita muun muassa muinaiskreikan ja muiden kuolleiden kielien maailmasta. Kaikki tämä oli varsin mielenkiintoista, mutta pakotti pitämään lukuannostelun iltaisin maltillisena.

Kirjan päähenkilö Richard pakenee kurjia kotiolojaan Kaliforniasta itärannikolle, Hampden Collegeen. Muinaiskreikan opettaja Julian Morrow ei halua ottaa uusia oppilaita itselleen. Richard tutustuu kuitenkin hänen oppilaisiinsa Henryyn, Bunnyyn, Francisiin sekä kaksosiin Camillaan ja Charlesiin, joiden avulla Richard pääsee elitistiseen ryhmään mukaan. Joukko on lievästi ilmaistuna sisäänpäinlämpiävä, mutta syyslukukausi sujuu melko mukavasti opiskellen ja viinanhuuruisissa illanistujaisissa toisiin tutustuen.

Heti romaanin alussa tapahtuu murha. Se tiedetään, kuka on murhattu ja kenen toimesta, mutta muu tapahtumien kulku on epäselvä. Kirjan ensimmäisella puoliskolla pohjustetaan ja perustellaan murhaa huolellisesti ja verkkaisesti. Tarinan edetessä lukija huomaa, kiusallista kyllä, ymmärtävänsä tapahtumaketjun motiiveja. Toisaalta seurataan Richardin epätoivoista halua kuulua itseä rikkaampien oppilaiden joukkoon ja ylpeyttä, joka estää kertomasta totuutta hänen taustastaan.

Kirjan jälkipuolella puolestaan eletään murhan seurausten kanssa. Ensin vaikuttaa siltä, että syylliset pääsevät kuin koira veräjästä, mutta sitten paikalle saapuvat FBI:n agentit. Syyllisyys ja sen seuraukset ovat kuitenkin toisenlaisia kuin voisi kuvitella. Se ei näy suurina tunteenpurkauksina tai musertavana syyllisyydentuntona, joka pakottaisi tunnustamiseen. Yhteenhitsautuneen ystäväjoukon välit viilenevät tapahtumien edetessä, tulee riitoja ja päihteidenkäyttö muuttuu entistä holtittomammaksi. Mitä paremmin Richard tutustuu ystäviinsä, sitä enemmän pinnan alta paljastuu epämiellyttäviä asioita.

Vaikka kirjan aihepiiri ei ole ollenkaan kaunis, on Tarttin kirja kokonaisuutena kaunis ja tyylikäs. Kuvaapa Tartt Hampdenin luontoa tai sekakäytön jälkeistä liskojen yötä, on kieli kaunista ja vivahteikasta. Kiitos kuuluu myös suomentajalle, tosin ajan kuluminen näkyy paikka paikoin. Esimerkiksi McDonaldsilta käydään ostamassa Onnellisia aterioita. Toisaalta romaanin suomennettu nimi on minusta niin hieno, että se voittaa alkuperäisen The Secret History -nimen.

Keskeisiä kirjan teemoja ovat syyllisyys, oikeus ja oikeudenmukaisuus. Vaikka kirjan tapahtumapaikka on college, ei kyseessä ole sen paremmin yliopistomaailmaan sijoittuva ihmissuhderomaani kuin dekkarikaan, vaikka molemmista elementtejä onkin mukana. Jumalat juhlivat öisin on psykologinen romaani, jossa on myös trillerimäisiä piirteitä. Lukija saa seurata sitä, miten ihminen perustelee moraalisesti ja eettisesti arveluttavat päätökset itselleen, samaten Tartt kuvaa hienovireisesti sitä, miten syyllisyyden kanssa voi elää. Jokaisella roolihahmolla selviytymistapa on erilainen.

Vaikka romaanin ilmestymisestä on jo 24 vuotta, löytyy blogistaniasta suhteellisen paljon bloggauksia kirjasta, kertonee kirjan klassikkoasemasta jotain sekin. Linkkaan tässä kahteen erinomaiseen, Jennin ja Suketuksen, muutaman vuoden takaisiin bloggaukseen. Jälkimmäisen kirjoituksen lopussa on myös lisää linkkejä kirjabloggajien kirjoituksiin tästä romaanista. Kannattaa myös tutustua Hesarin aikalaiskritiikkiin. Arvio löytyy tästä linkistä, tosin maksumuurin takaa.

Donna Tartt: Jumalat juhlivät öisin (The Secret History 1992)
WSOY 1993
550s

Suomennos Eva Siikarla


Kommentit

  1. Tiedän kuuluvani vähemmistöön, mutta minä en pitänyt ollenkaan kirjasta, kun sen luin pari vuotta sitten. Juoni oli minusta tylsä, en voinut sietää yhtäkään teoksen henkilöhahmoista ja tarinan ennalta-arvattavuus pilasi alkupuolen lupaavuuden. En ole edes varma, uskallanko koskaan perehtyä Tarttin muuhun tuotantoon, niin paha maku minulle jäi hänen esikoisestaan suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilöhahmot eivät kieltämättä ole samaistuttavia tai miellyttäviä. Minä kuin tämän ihan mielelläni, mutta ei se ollut yhtä suuri elämys kuin monelle muulle. Mutta onneksi jokaiselle kirjalle löytyy oman lukijansa ja päin vastoin.

      Poista
  2. Tämä on yksi lempikirjojani ja sen lukemisesta on vierähtänyt jo niin pitkä tovi, että voisin vaikka lukea uudestaan. Tartt on kirjoittanut harvakseltaan ja epätasaisesti. Latasin ihan hirveät odotukset 2002 ilmestyneeseen Pieni ystävä -romaaniin ja petyin pahasti, jaksoinkohan edes lukea loppuun. Sen sijaan 2013 julkaistu Tikli teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että voisin minäkin kokeilla jossakin vaiheesta Tikliä, Pienestä ystävästä olen kuullut enemmän negatiivista, monelle se on tainnut olla pettymys.

      Poista
  3. Jumalat juhlivat öisin oli aikoinaan todella vaikuttava lukukokemus. Käsittämätöntä, että siitä on jo puoli ihmisikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika kuluu mielettömän nopeasti!

      Poista
  4. Minä luin tämän kuutisen vuotta sitten, liekö ollut odotukset ihan hurjan suuria, mutta muistan vain että petyin suuresti. Enää en romaanista hirveästi mitään muista, jäin ehkä vain pitämään lähinnä ylihypetettynä teoksena, mutta en tiedä olisiko sitten kuitenkaan sen arvoinen, että kokeilisin uudelleen. :) Mutta kyllä, niin harvinaista kuin se onkin, suomennettu nimi toimii tälle kirjalle jopa alkuperäistä paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan tämä ei ollut aivan niin mykistävä kokemus kuin monelle muulle. Toisaalta en kyllä pettynytkään, vaan lukeminen oli miellyttävää ja viihdyin teoksen parissa hyvin. Ehkä kuitenkin henkilöhahmojen epämiellyttävyys toimi jonkin verran etäännyttävänä tekijänä. Toisaalta teoksessa oli paljon sellaista viehättävää, että ymmärrän viehätyksen hyvin.

      Poista
  5. Minulle tämä oli mykistävä kokemus, kun sen suomennoksen tuoreena (ja itsekin melko tuoreena) aikanaan luin! Se on edelleen mielikirjojani, ja olen sen lukenut uudelleenkin. Ja jos siitä tehtäisiin äänikirjaversio, ostaisin ja kuuntelisin! Minulle tämä on klassikko. Tarttin myöhemmät kaksi romaania eivät ole yltäneet lähellekään samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ollut ihanaa huomata, kuinka tärkeä kirja tämä on monelle lukijalle!
      Äänikirjana tämä olisikin kiinnostava. Harmi, että elokuvaprojekti vesittyi, kirjassa on paljon elokuvallisia aineksia.

      Poista
    2. Kirsi, The Secret History löytyy äänikirjana esimerkiksi Storytelistä.

      Poista
  6. Pääsiäisen tienoilla minäkin tämän luin, vuodeksi veikkaan 1994. Kirja teki voimakkaan vaikutuksen ja piti otteessaan niin, että olin tosi iloinen sateisesta säästä. Asuin siis pyhät sohvanpohjalla Tarttin seurassa.

    Nyt tuntuu, että voisi olla aika lukea Jumalat juhlivat öisin uudelleen. Tarttin Pieni ystävä oli pettymys, jonka kuitenkin kahlasin taistellen loppuun. Tiklin luovutin, enkä aio yrittää uudelleen, vaikka siitäkin on moni kovasti pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, miten Tarttin myöhemmät kirjat, erityisesti Pieni ystävä ei ole saanut niin suurta suosiota. Toisaalta, nyt tämän romaanin luettuani, on helppo uskoa, että kirjailijan tyyli tekee lukemisen raskaaksi, jos tarina ei lähde vetämään.

      Poista
  7. En ole vielä lukenut tätä kirjaa. Kommenttien perusteella se jakaa mielipiteet, joten olisi ihan mukavaa todeta, miten itse koen sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että monet ovat tykänneet todella paljon ja osa ei yhtään. Kannattaa kokeilla, kumpaanko joukkoon kuuluu vai päätyykö jonnekin sinne välille!

      Poista
  8. En ole lukenut, mutta kiinnostavalta vaikuttaa. Suomennoksen nimi on todella upea.... Joskus tulee miettineeksi näitä nimikysymyksiä, suora käännös vai muu? Tässä tapauksessa suomalainen voittaa alkuperäisen mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, suomalainen nimi tuo ulottuvuuden, joka alkuperäisestä puuttuu. Usein tulee kyllä sellainen fiilis, että otsikon suomennoksessa joku nyanssi on kadonnut tai pintaan on noussut ihan eri vire. Vaikeaa varmasti taiteilla suomennoksen kanssa.

      Poista
  9. Tämä tuntui jotenkin niin hölmöltä aikanaan että jätin kesken, nykyään tämä voisi kyllä ehkä toimiakin. Tai sitten ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tosiaan teos toimii hyvin uudella yrityksellä. Itse olen kyllä aika laiska kokeilemaan uudelleen, vaaditaan aika painava suositus tms. Mikä on kerran sopimattomaksi todettu, tahtoo hautautua muiden kiinnostavien kirjojen alle.

      Poista
  10. Hauskaa että sinulla on tuollainen pääsiäistraditio :-)
    Olisin muistanut että tämä on suurempikin järkäle kuin 550 sivua, se fiilis on jäänyt varmaan siitä uudemmasta romaanistaan. Nimi on kyllä hieno, mutta juonen perusteella ei ole minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tullut jostakin syystä muutamia hassuja tapoja: vappuna pitää lukea dekkari (mielellään joku vanhahko salapoliisiromaani mot. viimeisin postaukseni), kesällä paksu elämäkerta jne. Eivät ne toki kiveen kirjoitettuja ole, mutta usein huomaa automaattisesti hakeutuvansa tietyntyyppisten kirjojen pariin.

      Sivuja ei tosiaan ole tuon enempää, mutta tämä painos oli aika pientä pränttiä, joten tuntui aavistuksen järeämmältä luettavalta.

      Poista
  11. Siis hui, mäkään en tätä klassikkoa ole lukenut - kuten en paljon muitakaan. :-) (Mulla on varmaan klassikkokammo.) Mutta itse asiassa tämä kirja on kyllä ollut jo pitkään suunnitteilla lukea, ehkä eläkkeellä tätä tahtia. :-D Kiitos hauskasta valaisusta! Ja totta, suomenkielinen titteli on NIIN paljon tyylikkäämpi, todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä klassikkoon tulee tartuttua turhan harvoin. Jostakin tulee epäluulo, että klassikko on raskas luettava (ja onhan niitäkin), mutta usein saa huomata, että klassikkoja ei ole syntynyt sattumalta.
      Kannattaa ehdottomasti tarttua tähän jos yhtään kiinnostaa!

      Poista
  12. Minäkin tykkäsin tästä kovasti nuorena. Pitäisi lukea uudelleen ja katsoa, vieläkö iskee. Viimeksi lukemani Tartt ei iskenyt ollenkaan.
    En itse asiassa kauhean tarkkaan juonta edes muistanut, mutta tunnelma painui lähtemättömästi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä romaaneja, joissa ehkä tunnelma on tapahtumia tärkeämpi. Voisin kuvitella, että minullakin ajan kanssa nimenomaan kirjan erikoinen fiilis jää mieleen elämään.

      Poista
  13. Klassikot ovat jo määritelmällisesti hyviä kirjoja. Omalla listallani Jumalat juhlivat öisin on mielestäni loistava. Luin sen enkuksi kansainväliseen lukupiiriin ja olin todella ihastunut.
    Tiklin luin, mutta takkuillen, enkä sitä suosittele kenellekään.
    Pääsiäisperinteesi on viehättävä. On ihanaa, kun on hetkiä rauhoittua ja legitiimisti lukea!

    VastaaPoista
  14. Muistan jääneeni tähän kirjaan ihan koukkuun, vaikken nyt enää kunnolla muistakaan kuka murhasi tai edes että kuka kuoli. Muistan toisaalta mystisiä katkelmia ja hetkiä ja tuon vetävän tunnelman. Muistelen myös jollain tavalla ymmärtäneeni, kuten tuolla sanot. Hieno. Minulla lukemisesta on tosiaan viisi vuotta (tarkistin) ja tunnelma on helppo muistaa mystisinä väreinä selkäpiissä (toisaalta muistan myös nuo Onnelliset ateriat!).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit