Blogin siivoamista

Aina syksyisin se iskee. Ihmeellinen vimma sisustaa blogia, vaikka järki sanoo, että muutakin tekemistä olisi ja vähäisen vapaa-aikansa voisi käyttää esimerkiksi lukemiseen. Antauduin kuitenkin eilen tälle mieliteolle kahdesta syystä: 1. pieni siivous on välillä tarpeen yhtä lailla blogi- kuin fyysisessä kodissakin ja 2. olen sentään rauhoittunut alkuvuosien hurjasta bannereiden ja templatejen kokeilutahdista, jossa blogini saattoi muuttaa ulkoasuaan melkein kuukauden välein.

Muistatteko vielä sen ajan? Blogien ulkoasussa ei tuolloin totta vie tavoiteltu simppeliyttä tai harmoniaa, vaan leikiteltiin rohkeasti kuvilla, väreillä ja erilaisilla alustoilla. Löydettiin uusimmat vimpaimet, tällättiin sivupalkkiin kaikki saadut tunnustukset jne. Muistatteko? On ihan ymmärrettävääkin, että blogin ensimmäisinä vuosina jokainen etsii omaa linjaansa, testaa mikä toimii ja miellyttää ja mikä taas ei. Amman lukuhetki on ollut useamman vuoden ajan tunnistettavissa kirjoituskoneesta, vähän erilaisina variaatioina. Muuten ulkoasu on ollut simppeli ja yksinkertainen. Ja näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka minulle eilen iskikin kaipuu alkuaikojen kokeilunhaluun ja leikkisyyteen.

Olen jo aika pitkään, itse asiassa varmaan koko blogini olemassaolon ajan jakanut kuvia lukuhetkistäni. Nykyään jaan kuvia eritoten Amman lukuhetken Facebook-sivulla (vink vink). Tuntui siis luontevalta koota otsikkobanneri tällaisista otoksista. Siitähän tässä blogissa on kysymys. Pienistä vangituista hetkistä. Katsotaan, kestänkö Jojo Moyesin yli porautuvaa maanista katsettani kuinka pitkään! Vanha tuttu kirjoituskonekin vilahtaa kuvissa. Muita hienoisia uudistuksia ovat rikki menneiden tai muuten vain käyttämättömien appien ja linkkien poistaminen sivu- ja alapalkeista sekä kirjansinkoon ja fontin muuttaminen silmäystävällisemmäksi. Mitäänhän en myönnä, mutta olen huomannut viime aikoina ärsyyntyväni liian pienistä pränteistä, liekö vuosien kertymisellä mitään tekemistä asian kanssa?? :) Toivottavasti kohtalotovereille blogini lukeminen on jatkossa aiempaa miellyttävämpää.

Vielä odottamaan jäi asiasanapilven ja seuraamieni blogien linkkiluettelo, jotka kaipaisivat myös kipeästi päivitystä. Nyt se kuitenkin vielä odottamaan seuraavaa siivousvimmaa.

Palautetta ulkoasusta ja tietysti kaikesta muustakin saa antaa. Ja jos huomaat, että olen siivousvimmassani nyt hävittänyt sivupalkista jotain sellaista, jota ehdottomasti tarvitset, ärähdä tok, palautan tarvittavat vimpaimet paikalleen!

Mukanaa syksyistä viikkoa!

Amma

Kommentit

  1. Alkuvuodet olivat tosi hulvattomia:) Palaudun joskus katsomaan alkupostauksiani ja sivujani punastellen. Siivoaisin ellei sisäinen historioitsijani estäisi: Onhan se joksus paljon myöhemmin kiva nähdä, millä vimmalla sitä aloitti ja miten ylitsepursuavasti. En ole toimeentunut edes korjaamaan kuvakokojani, sillä ne muuttuivat jossain bloggerin muutoksessa ylisuuriksi tullen kaiken muun päälle.

    Kunpa, kunpa kaiki bloggaajat tajuaisivat, miten paljon merkitse fonttikoko ja se millaiselle taustalle se on kirjoitettu. En saa mitään selvää tekstistä, joka on tummalla pohjalla ja minulla on sentään uudet näyttöpäätelasit. En kehtaa valittaa, sillä jokaiselle bloggajaalle oma valinta on se rakkain.

    Nyt sinulla on ainakin selvä sivu, josta saa helposti selvän. Tosin en muista, onko sinulla koskaan ollut liian pientä fonttia tms.

    Pokkarit jäävät väistämättä lukematta liian pienen fontin takia, sillä paljon lukevalle, sellainen on kidutusta.

    Kaunista syyskuun jatkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen joskus ihan ensimmäisiä blogikirjoituksiani. Muistan, että hioin jokaista tekstiä viikon! Sinänsä hauskaa, että ne eivät suinkaan ole parempia kuin nykyiset sutaisut!

      Migreeniin taipuvaisena minäkin vieroksun kovin kirjavia taustoja. Ja laitoin juuri kierrätykseen Oliver Twist -pokkarin, jonka präntti on niin pientä, että en varmasti koskaan olisi kirjaa pystynyt lukemaan.

      Poista
  2. Yhdyn aiempiin kommentteihin, tämä on selkeä blogi (: Monenlaisia hirvityksiä mahtuu blogimaailmaan! :D Mutta se on rikkaus sekin. Itsekin olen tuollainen "kokeilija", voisin kuluttaa päivätolkulla kokeilemalla erilaisia bannereita, ja taustavärejä ja fontteja... Kaikkeen turhuuteen sitä tuleekin aikaansa käytettyä. Toki kehittäähän se ehkä.. jotain..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehittää se! Minäkin olin tätä banneria värkätessäni innoissani kuin pikkulapsi. Kuvankäsittelyohjelmastani löytyi taas ihan uusia vimpaimia (tai sitten olen vain unohtanut ne).
      Ulkoasun suunnittelu on ihanaa ja mielestäni Bloggaajan persoona saa näkyä, toki lukijaystävillisyys muistaen!

      Poista
  3. Selkeys ja luettavuus on minulle tärkeimpiä kriteerejä sekä omassa että toisten blogeissa. Sinulla on selkeä blogi eli ei valittamista. :D Itse tykkään, että on jotain taustaa reunoilla, niin erottuu muista blogeista. Mutta makuasioita nämä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, itse asiassa mietin tuota reuna-asiaa täll kertaa, mutta en keksinyt mieleistäni ratkaisua. Traumatisoiduin kuviollisista/värillisistä reunoista silloin aikoinaan ja olen ollut vähän varovainen asian suhteen. Mutta ehkä vielä keksin selkeän ja kivan idean taustaan! <3

      Poista
    2. Hih, jäin näitä reunoja miettimään. En osannut tehdä toivomaani taustaa, mutta päätin kuitenkin "hurvitella" ihan vaalean harmaalla värillä. No, kunhan totuttelen ajatukseen, tiedä millaisiin taustoihin vielä innostun ;)

      Poista
  4. Kivalta näyttää! Varsinkin tämä fontti on todella kiva. Itsekin aina silloin tällöin näpertelen blogin ulkoasun kanssa, enkä taida koskaan olla siihen täysin tyytyväinen :D Asiaa haittaa se etten ole mikään koodarivelho joka niitä huikeita päänsisäisiä visioita osaisi toteuttaa ;) Mutta vähitellen. Kivaa syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole koodarivelho, mutta niillä mennään mitä on :)
      Minäkin pidän tästä fontista. Idea lähti kerran siitä, että Blogger sekoili ja muutti fontin tällaiseksi. Kun se kerran näytti hienolta, piti ottaa se heti käyttöön 😄

      Poista
  5. Amma, kiitos inspiraatiosta! Minäkin sain väkerrettyä itseni näköisen bannerin ja muokkasin samalla blogiani hieman muutenkin. Ehkä tällainen syyssiivous tekee hyvää :) Sinulla ainakin näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos ja ole hyvä! ❤️ Kyllä pientä pintaremonttia kannattaa aina silloin tällöin tehdä. Hyvältä näyttää sielläkin!

      Poista
  6. Kyllä, kivannäköistä ja selkeää. Tykkää. Itse en osaa enkä jaksa väkertää, ulkoasu aina tylsän sama... pitäisi edes kuvia käyttää enemmän. Mutta mieluusti ihailen näitä teidä muiden sivuja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti