Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

 

Onkohan yhtään lukijaa, jonka Chris Cleaven Little Been tarina olisi jättänyt kylmäksi? Ei ainakaan minua, joten nähtyäni Sodassa ja rauhassa -romaanin eeppisen kannen, mahtailevasta nimestä puhumattakaan, odotin elämää suurempaa rakkaus- ja sotatarinaa. Sellainen toki lopulta olikin kyseessä, mutta pitkään olin kahden vaiheilla, jättäisinkö kirjan kesken.

Jos pitää nopeista aluista, siitä, että kirjailija tönäisee lukijan saman tien syvään päähän, saa tämän kirjan kohdalla pettyä. Neljän keskushenkilön: Kaverusten Tomin ja Alistairin sekä ystävättärien Maryn ja Hildan kautta tarinaa lämmitellään tovi jos toinenkin.

Englanti on joutunut sotaan, aivan kuten koko muukin Eurooppa, eivätkä nuoret ihmiset oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Alistair päättää värväytyä, Tom ei. Hienostokodista kotoisin oleva Mary saa pettyä, kun hänestä ei tulekaan agenttia vaan opettaja ja Hilda metsästää lähinnä univormuista upseeria itselleen. Mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ilmapommitukset alkavat, on selvää, ettei sotaa voi paeta. Sitä mukaa kun Lontoo murenee ja luhistuu pommien alla, murenee myös se maailma, jossa ennen toista maailmansotaa elettiin. Toisaalla seurataan Maltan piiritystä. Alistair on loukussa sotilaiden ja paikallisten kanssa ja pahin vihollinen ei ehkä tulekaan taivaalta vaan nälän kasvaessa miesten itsensä sisältä.

Heikoimmillaan Cleave on kaunopuheisiin sortuva tylsimys, parhaimmillaan kirjallinen nero, jonka jalkojen alta olen valmis suutelemaan maata. Tähän romaaniin mahtuu molempia hetkiä, mutta onneksi jälkimmäisiä huomattavasti enemmän. Juuri kun Cleave on kauniilla korulauseillaan turruttanut lukijan uskomaan, että omalla kierolla tavallaan sodassa on jotakin kaunistakin, hän tylyn lakonisesti vetää maton alta ja lyö avokämmenellä poskelle. Siinä on tylyyttä ja tyyliä, aivan kuin kravatti kaulassa Lontoota ja Maltaa pommittavilla natsilentäjillä.

Sodassa ja rakkaudessa sisältää huikaisevan hienoja kohtauksia, sellaisia, jotka saavat kirjojen sivut rypistymään lukijan eläytyessä tapahtumiin kämmenten lihaksia jännittäen. Paljon rumaa, paljon kaunista. Runsaasti nokkelaa ja hauskaa sanailua, paljon ääneen lausumatonta, rivien väliin jäävää tuskaa ja kauhua.

Omissa terveisissään kirjan lopussa kirjailija vähättelee teostaan, tuntee pienuutensa suuren aiheen äärellä, mutta mielestäni Cleave onnistuu erinomaisesti tuomaan jotakin uutta siihen, mistä on jo niin paljon kirjoitettu. Teos muistuttaa myös hyvin raadollisella tavalla siitä, mitä on sota ja miten se vaikuttaa siviileihin. Kun katsomme uutisia Euroopan ulkopuolelta, kun käännämme katseemme pois pakolaisvirroista, ymmärrämmekö tosiaan, mitä sota on? Luulen, että olemme unohtaneet, mutta Sodassa ja rakkaudessa kirjoittaa sen kaiken taas näkyville.

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Gummerus 2016

392s

Suomentanut Irmeli Ruuska

Arvostelukappale