Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

 
Onkohan yhtään lukijaa, jonka Chris Cleaven Little Been tarina olisi jättänyt kylmäksi? Ei ainakaan minua, joten nähtyäni Sodassa ja rauhassa -romaanin eeppisen kannen, mahtailevasta nimestä puhumattakaan, odotin elämää suurempaa rakkaus- ja sotatarinaa. Sellainen toki lopulta olikin kyseessä, mutta pitkään olin kahden vaiheilla, jättäisinkö kirjan kesken.

Jos pitää nopeista aluista, siitä, että kirjailija tönäisee lukijan saman tien syvään päähän, saa tämän kirjan kohdalla pettyä. Neljän keskushenkilön: Kaverusten Tomin ja Alistairin sekä ystävättärien Maryn ja Hildan kautta tarinaa lämmitellään tovi jos toinenkin.

Englanti on joutunut sotaan, aivan kuten koko muukin Eurooppa, eivätkä nuoret ihmiset oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Alistair päättää värväytyä, Tom ei. Hienostokodista kotoisin oleva Mary saa pettyä, kun hänestä ei tulekaan agenttia vaan opettaja ja Hilda metsästää lähinnä univormuista upseeria itselleen. Mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ilmapommitukset alkavat, on selvää, ettei sotaa voi paeta. Sitä mukaa kun Lontoo murenee ja luhistuu pommien alla, murenee myös se maailma, jossa ennen toista maailmansotaa elettiin. Toisaalla seurataan Maltan piiritystä. Alistair on loukussa sotilaiden ja paikallisten kanssa ja pahin vihollinen ei ehkä tulekaan taivaalta vaan nälän kasvaessa miesten itsensä sisältä.

Heikoimmillaan Cleave on kaunopuheisiin sortuva tylsimys, parhaimmillaan kirjallinen nero, jonka jalkojen alta olen valmis suutelemaan maata. Tähän romaaniin mahtuu molempia hetkiä, mutta onneksi jälkimmäisiä huomattavasti enemmän. Juuri kun Cleave on kauniilla korulauseillaan turruttanut lukijan uskomaan, että omalla kierolla tavallaan sodassa on jotakin kaunistakin, hän tylyn lakonisesti vetää maton alta ja lyö avokämmenellä poskelle. Siinä on tylyyttä ja tyyliä, aivan kuin kravatti kaulassa Lontoota ja Maltaa pommittavilla natsilentäjillä.

Sodassa ja rakkaudessa sisältää huikaisevan hienoja kohtauksia, sellaisia, jotka saavat kirjojen sivut rypistymään lukijan eläytyessä tapahtumiin kämmenten lihaksia jännittäen. Paljon rumaa, paljon kaunista. Runsaasti nokkelaa ja hauskaa sanailua, paljon ääneen lausumatonta, rivien väliin jäävää tuskaa ja kauhua.

Omissa terveisissään kirjan lopussa kirjailija vähättelee teostaan, tuntee pienuutensa suuren aiheen äärellä, mutta mielestäni Cleave onnistuu erinomaisesti tuomaan jotakin uutta siihen, mistä on jo niin paljon kirjoitettu. Teos muistuttaa myös hyvin raadollisella tavalla siitä, mitä on sota ja miten se vaikuttaa siviileihin. Kun katsomme uutisia Euroopan ulkopuolelta, kun käännämme katseemme pois pakolaisvirroista, ymmärrämmekö tosiaan, mitä sota on? Luulen, että olemme unohtaneet, mutta Sodassa ja rakkaudessa kirjoittaa sen kaiken taas näkyville.

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Gummerus 2016
392s
Suomentanut Irmeli Ruuska
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Hienosti kirjoitat, Amma, ja kuvaat kirjaa ja sen vaikutusta. En itse osannut, mutta nyt kun sanoiksi puet, huomaan, että juuri näin! Kiitos kun kerroit ajatuksiasi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, sun tekstiä on mukava lukea, osaat tuoda hyvin asiat esiin :)

    Luultavasti en ikinä (älä ikinä sano "en ikinä") tule lukemaan tätä kirjaa. Mutta tuo havainto minkä teit; "ymmärrämmekö tosiaan, mitä sota on?" on jotain mitä toivoisin monen muunkin miettivän. Ja jos tuo fiilis tuli kirjasta, niin melkein pakko tämä on vähintäänkin laittaa "saatanehkäsittenkinlukea" listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marko :)

      Tuo saatanehkäsittenkinlukea-pino on paha paikka, mutta suosittelen tätä silti sinne. Vaikka alku tosiaan oli hidas ja jopa tylsähkö, karistaa se aika tehokkaasti sankarimyyttejä.

      Poista

Lähetä kommentti