Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta

Tapani Heinosen Kuka heilutti pesäpuuta on fyysistä kokoaan suuremman oloinen sukuromaani, joka luotaa kunnianhimoisesti suomalaista sotienjälkeistä yhteiskuntaa menneinä vuosikymmeninä ja nykypäivänä.

Tarinan keskiössä on varsin tavanomainen suomalainen perhe. Kaarina ja Pertti ovat aikuistuvan pojan pääkaupunkiseudulla asuvat vanhemmat. Kaarina kriiseilee avioliitossaan ja tuntee huolta Keski-Suomessa asuvan äitinsä Allin sekä avio- ja alkoholiongelmien kanssa kamppailevan veljensä Roopen puolesta. Pertti puolestaan tuskastuu vaimonsa oikkuihin ja kärsii globalisaation ja markkinatalouden tuomista paineista työmaallaan. Siinä missä Alli on nyrkin ja hellan välissä eläneen vanhan maalaisnaisen stereotypia, on hänen poikansa Roope puolestaan malliesimerkki Murheellisten laulujen maa -tyyppisestä, keski-ikäisen miehen elämänkulusta, joka hetkellisistä hapuiluista huolematta etenee vääjäämättömästi ja kiihtyvällä tahdilla kohti päätepistettään. Sukutarinan taustalla häilyy Suomi, Horsmalandia: maaseudun Suomi, sotien Suomi, maaltapaon Suomi, lama-Suomi, eriarvoistumisen Suomi. Siellä matka hipsterien Kalliosta Korpelan pirttiin tai perussuomalaishenkiseen pubiin on valovuosia pitkä.

Heinosen romaanissa on paljon hyvää. Kieli on varmaa, moitteetonta, kuvaavaa, kaunistakin. Psykologian maisteri luo vahvat ja syvälle menevät ihmiskuvat päähenkilöistään. Heidän ajatuksiaan, intentioitaan, haaveitaan ja pettymyksiään kuvataan uskottavasti ja syvällisesti. Vahvuudessa piilee kuitenkin myös heikkouden siemen. Vaikka sivuja kirjassa ei ole sen enempää kuin 350, olisi mielestäni tiivistämisen varaa ollut. Kerronta viipyili välillä ihmisten ajatustenvirrassa sopimattoman pitkään ja teksti olisi jäntevöitynyt tiivistämällä tai lisäämällä vetoa itse tarinaan.

Toinen asia, mikä häiritsi minua likimain läpi koko kirjan, on sinänsä pieni, mutta mainitsenpa senkin. Kaarina ja Pertti kuulostavat ja vaikuttavat kovin iäkkäiltä tuoreen ylioppilaan vanhemmilta nimiensä puolesta ja muutenkin. Lisäksi tuntui omituiselta, että 1950- ja 60-lukujen taitteessa syntyneellä (?) Kaarinalla on veli nimeltään Roope. Nimet tuntuvat olevan aivan eri maailmoista. Toki tämä ei ehkä ole ongelma kenenkään muun kuin minun mielestäni ja kuka ties tässä maassa on paljonkin Kaarina ja Roope -nimisiä sisaruksia, anteeksipyyntöni siis heille! Joka tapauksessa usealla eri vuosikymmenellä takaumien avulla soljuva sukutarina tuntui välillä nytkähtelevän hassusti, aivan kuin palaset eivät olisi aivan sopineet paikoilleen. Ehkä vielä yhdellä kirjoituskerralla olisi kokonaisuus saatu sointumaan saumattomasti yhteen.

Näistä muutamista häiriötekijöistä huolimatta kirja antoi paljon hyvää ajattelemisen aihetta. Kirjailija on tarttunut kunnianhimoiseen haasteeseen jo halutessaan kuvata perheen tai jopa suvun sukupolvesta toiseen siirtyvää taakkaa ja tarinaa, puhumattakaan vielä kokonaisen yhteiskunnan muutoksen kuvaamisesta. Yhteensovitettavaa on ollut kirjoittaessa paljon ja kokonaisuudesta Heinonen suoriutuu mallikkaasti. Yhteiskunnalliset murrokset, sotien traumat sekä agraarin ja urbaanin välinen ristiriita ovat aiheita, joita on käsitelty kotimaisessa kirjallisuudessa paljon, mutta jotka toisaalta säilyttävät ajankohtaisuutensa vuodesta toiseen. Siinä kontekstissa Kuka heilutti pesäpuuta, olipa kyse sitten kodista tai kansankodista, on mielenkiintoinen puheenvuoro.


Muualla blogeissa:
Leena Lumi
Suomi lukee

Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta
Minerva 2015
359s.