Marie Kondo: KonMari
Tällä viikolla meillä on siivottu. Kiireisen kevään aikana kodinhuoltotoiminpiteet ovat rajoittuneet vain välttämättömimpiin ja koska meillä juhlitaan tänä viikonloppuna vieraiden kera, oli ryhtiliikkeen aika. Lapsiperheessä tuo siivoaminen tuntuu vain olevan ikiliikkujan tapainen ilmiö: sen, mitä edellisenä iltana olet siivonnut, löydät seuraavana päivänä ympäri huushollia leviteltynä. Eikä kaikkea voi laittaa lastenkaan piikkiin: pöydille, kaapin päälle, sohvan kulmaan ynnä muihin kohteisiin tuntuu helposti syntyvän tavarapesiä, jotka alkavat viattomasti päivän lehdestä tai puolihuolimattomasti heitetystä villatakista, mutta jotka magneetin lailla keräävät puoleensa kavereita.
Tämä kuulostaa todennäköisesti monesta teistä tutulta. Jos näin on, olette laillani Marie Kondon KonMari-kirjan potentiaalista kohderyhmää. Kondon opetukset ovat levinneet viime aikoina ympäri maailman ja konmarittamisesta on tullut muoti-ilmiö, joka ei pelkästään laita koteja vaan kokonaisia ihmisten elämiä uuteen uskoon. Näin ainakin järjestämisekspertti lupaa. Vaikka tunnen luontaista epäluuloa kaikkia elämäntaito-oppaita kohtaan, antauduin lopulta KonMarin vietäväksi, sen verran epätoivoisia hetkiä minäkin paikoitellen tunnen kotia järjestellessäni.
KonMarin lähtökohta on yksinkertainen. Länsimaisella ihmisellä on aivan liikaa tavaraa. Kun tavaraa on liikaa, eikä niille ole olemassa oikeita paikkoja kotona, alkaa syntyä epäjärjestystä. Turhan, iloa tuottamattoman tavaran olemassaolo alkaa ahdistaa. Tähän asti voin allekirjoittaa kaiken. Osittain myös seuraavan, mutta vain osittain. Kondo kehottaa heittämään pois kaiken, joka ei tuota iloa omistajalleen. Hän on kehittänyt järjestyksen, joka alkaa vaatteiden lajittelusta ja etenee pikku hiljaa vaikeampiin ja enemmän tunteita herättäviin esineisiin. Menetelmä on simppeli. Kaikki yhden lajityypin tavarat kannetaan keskelle olohuoneen lattiaa, käydään läpi yksitellen ja säilytetään vain ne, jotka tuottavat aidosti iloa. Kuulostaa sinänsä hyvältä, muttei ongelmattomalta.
Välillä olin aidosti innostunut kirjaa lukiessani. Sormeni suorastaan syyhysivät käydä läpi kaikki omistamani tavarat. Eittämättä järjestyksen ylläpitäminen olisi paljon helpompaa, jos tavaraa olisi esimerkiksi kolmannes nykyisestä. Muutama käytännön ja periaatteen seikka kuitenkin kaihersivat ja ärsyttivätkin minua kirjaa lukiessani.
Ensiksikin käytännön syyt. Yritäpä iltaisin työpäivän jälkeen yhdessä lasten kanssa käydä läpi koko omaisuutesi. Ei onnistu ilman, että lapset on passitettu mummolan komennukselle ainakin viikoksi.
Toiseksi ekologiset syyt. Kondo puhuu koko ajan kymmenistä, jopa sadoista jätesäkillisistä, joita hänen asiakkaansa ovat heittäneet pois. "Päästä irti, vapaudu tavarasta, heitä menemään!" Mikäänhän ei estä kierrättämästä kaikkea tätä tavaraa vastuullisesti ja ekologisesti. Esimerkiksi vaatteiden kohdalla se on aika helppoakin. Mutta jos oikeasti käyt läpi kaikki tavarasi aina paperiliittimiä myöten, millä todennäköisyydellä jaksat lajitella ja kierrättää kaiken? Itseni tuntien olen aika varma, että viimeistään kolmantena raivauspäivänä alkaisin epätoivoisesti paiskomaan tavaroita hujan hajan säkkeihin ilman minkäänlaista ajatusta. "Poissa silmistä, poissa mielestä" tuntuu olevan myös Kondon pääasiallinen ajatus.
Kolmanneksi: vaikka minulla ihmeellisesti olisi sekä aikaa, että kärsivällisyyttä toteuttaa tämä raivausprojekti ajan kanssa ja vastuullisesti, haluanko ihan oikeasti luopua kaikesta siitä, mistä Kondo kehottaa? Esimerkiksi hän kirjoittaa lapsuuden ja nuoruuden muistoista. En kuuna päivänä luopuisi päiväkirjoista, kirjeistä tai vanhoista valokuvista. Minusta on mukavaa säilyttää joitakin mekkoja, joita en enää itse laittaisi päälle, mutta jotka ehkä tyttäreni joskus haluaa itselleen.
Neljänneksi: itämaisesta filosofiasta kiinnostuneita tämä ei ehkä häiritse, mutta itse en todellakaan aio kiittää käsilaukkuani päivän päätteeksi, puhua ääneen kodilleni tai käydä silittelemässä talvisäilössä olevaa toppatakkia. Elävät olennot ovat eläviä olentoja, ihmisen tekemät tavarat elottomia. Kutsukaa vain rajoittuneeksi!
Lopulta totesinkin, että minulla ja Kondolla on loppujen lopuksi tavaraan vähän erilainen suhtautumistapa. On ensimmäisen maailman meininkiä valittaa siitä, kuinka kamalaa elämä on, kun omistaa niin paljon tavaraa, jota ei ihan oikeasti tarvitse. Entä jos on tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että omistaa kymmenet farkut, vaikka tosiasiassa käyttää säännöllisesti vain kolmea paria? Entä, jos ajoittaisesta epätoivosta huolimatta ei loppujen lopuksi ole niin kiinnostunut siitä, onko jokainen nurkka kotona täysin tiptop-ojennuksessa? Entä, jos tavaran omistaminen on arkinen osa elämää, mutta se ei ahdista, muuten kuin korkeintaan siinä mielessä, kuinka epätasaisesti nallekarkit tässä maailmassa jakautuvat?
Aloin ajattelemaan ihmisten koteja ja työpöytiä. Olemassahan on ainakin kaksi koulukuntaa: niitä, jotka pitävät siisteyttä taidon, tehokkuuden ja järjestelmällisyyden merkkinä ja sitten niitä, jotka ironisesti ihmettelevät, miltä mahtaa näyttää sellaisen ihmisen pään sisällä, jolla kaikki tavarat ovat aina prikulleen ojennuksessa ja työpöytä hohtaa autiona. Todellisuudessahan ei tietenkään ole olemassa mustaa ja valkoista, oikeaa tai väärää. On vain erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja jäsentää maailmaa.
Kirjassa Kondo puhuu paljon omasta elämästään. Hiljainen, yksinäinen, koulusta kotiin kaappeja siivoamaan rientävä tyttö vaikuttaa oikeastaan aika surulliselta lapselta ja nuorelta, minkä kirjailija toki itsekin myöntää. Kun mietin omia lapsiani, mietin, haluanko välittää heille taidon pitää koti järjestyksessä vai taidon olla onnellinen, luottaa itseensä ja elämän kantamiseen?
Kondo on kuitenkin kieltämättä oikeassa siinä, että kodin järjestäminen ja näiden asioiden pohtiminen saattaa ihmisen hyvin perustavanlaatuisten kysymysten äärelle, kuten näistä omistakin pohdinnoistani huomaa. Monissa Kondon ajatuksissa on vinha perä. Siitä huolimatta en suoraan sanottuna usko, että KonMarin lukeminen tulisi muuttamaan juuri minun elämääni. Hyviä kodin järjestämisvinkkejä kirjasta kuitenkin saa. Sitten joskus, ehkä valovuoden päästä, kun vaatehuoneemme remontti tulee ajankohtaiseksi, otan varmastikin huomioon Kondon opetukset vaatteiden järjestämisestä. Ehkä aloitan sukka- ja alusvaatelaatikosta jo lähiaikoina. Kenties kesälomalla teen normaalia suuremman tavaroidenlajittelumanööverin ja otan selvää, mitä kaikkea kaapistomme pitävätkään sisällään.
Mutta siinäpä se. Kyse on kuitenkin vain tavaroista. Elämässä on niin paljon muutakin.
Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika (The Life-Changing Magic of Tiding 2011)
Bazar 2016, 222s.
Suomentanut Päivi Rekiaro
Olen kanssasi samoilla linjoilla tästä kirjasta.
VastaaPoistaTosin minussa kirja aiheutti aluksi melkein vastareaktion, eikä olisi kiinnostanut siivota yhtään mitään ikinä enää. Erityisesti se tavaran pois heittäminen ilman mitään konkreettisia kierrätysvinkkejä oli minusta tosi ankeaa. Muistanko väärin, vai mainitsiko Kondo jotain siitä, että esim. vaatteita ei tulisi lahjoittaa ystäville tai sukulaisille, koska sillä tavalla vain lykkäisi omat ylimääräiset tavaransa toisten niskoille?
Ajan kanssa alan kuitenkin myöntää, että kyllä tälläkin kirjalla hetkensä on. Aiemmin tällä viikolla siivosin lasten vaatekaapit ja tulin siihen tulokseen, että korihyllyköihin on oikeastaan aika kätevää sijoittaa esim. paidat "pystyyn viikattuina" siten, että kaikki ovat näkyvillä. Tavalliseen tapaan pinottuina kun lapset nappasivat aina sen pinon päällimmäisen puseron ja muut unohtuivat sinne pohjalle, eikä niitä käytetty lähes ikinä.
Lapsiperheelle Kondon menetelmät ovat tosiaan heikosti sovellettavissa. Siis etenkin se kehotus järjestää koko asunto yhdellä kertaa, eikä pienissä osissa.
Muistat Maija ihan oikein. Minä kohottelin kulmiani myös sille, ettei ystäville ja sukulaisille saisi kierrättää tavaroita.
PoistaMinä luulen kanssa, että viikkaan lasten vaatteet pystyyn ihan samasta syystä. Meillä erityisesti tytär tykkää suunnitella asukokonaisuuksia ja oikeaa vaatekappaletta etsiessä "räjäyttää" aina laatikot!
Minulla oli aika samanlaiset fiilikset kirjasta kun sen luin. Mutta jokin aika kirjan lukemisen jälkeen päädyttiin meilläkin käymään tavarat läpi ja kyllä vaan tämä tapa toimi siinä. Itse olen aika hyvä laittamaan tavaroita pois, mutta empinyt juuri esim. nuoruusmuistojen kanssa. Tuntui kuitenkin itseasiassa todella hyvältä laittaa vihdoin pois esimerkiksi lapsuusajan kalenterit. Päiväkirjoja minulla ei edes ollut.
VastaaPoistaMutta ehkä se tavaroiden poislaittaminen on erilaista kun sitä tavaraa ei hirveästi ole ylipäänsä. Ja kun kysessä on kahden aikuisen ihmisen tavarat.
En antanut kirjalle hirveästi arvoa, mutta jälkikäteen voin sanoa, että se kyllä sai minut siivoamaan tehokkaammin! :D
Katri, onpa kiva kuulla, että kirja kuitenkin toimii. Minäkin olen aika hyvä luopumaan tavarasta, mutta suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys puuttuu ja siihen Kondon vinkit ovat varmasti toimivia.
PoistaLapsuusajan päiväkirjoista ja kalentereista en tosiaan hennoisi ikimaailmassa luopua. Aika harvoin niitä tulee itse lueskeltua, mutta joskus kuitenkin. Ja historioitsijan taustalla ajattelen, että siinäpä on jälkipolvillekin lukemista tulevaisuudessa! :P
Olen karsinut tavaraa talostamme jo pitkään ennen KonMaria, ja olen sitä mieltä ettei tuo elämänmuutoslupaus ole ihan tuulesta temmattu. Nimittäin: kun aloittaa tavaroista ja karsii turhan pois, se saattaa hyvinkin aikaa myöten johtaa siihen että karsii muutakin turhaa. Esimerkiksi asioita joihin käyttää aikaa ehkä vain tavan ja tottumuksen vuoksi, vaikkei (enää) saa niistä oikein mitään. Tai asioita jotka joskus olivat mukavia mutta ovat muuttuneet enemmänkin velvollisuuksiksi. Ja kun pienet oivallukset seuraavat toisiaan, elämästä tulee yhä enemmän sellaista kuin itse ihan oikeasti haluaa. :)
VastaaPoistaMutta vaikka puhuttaisiin vain tavarasta, niin kyllä turhan poistamisesta ihan oikeasti tulee kevyempi olo. Ja helpottuu se siivouskin. :) Minä en ole ikinä ollut mikään aktiivinen huushollin puunaaja, vaan olen enemmänkin ajatellut että on sitä ihmisellä mielekkäämpääkin tekemistä. Mutta onhan se siisteyskin ollut mukavaa silloin harvoin kun sen on inspiroitunut saamaan aikaiseksi. Nyt nautiskelenkin siitä kuinka helposti sen saa pidettyä yllä. Kyllä meillä tavaroita levitellään ihan huoletta, puolitoistavuotias nyt ainakin on sen alan spesialisti ja itseltänikin jää kyllä entiseen malliin lojumaan, mutta sitten kun tuntuu siltä että voisi vaikka siivota, siihen on helppo ryhtyä kun tietää että järjestys on äkkiä saavutettu. Vähemmillä tavaroilla saa aikaan pienemmän sotkun, ja kun ei ole enää mitään epämääräisiä romuläjiäkään niin huis huis vaan, ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Suosittelen siis tavaroiden reipasta karsintaa ihan erityisesti LAISKOILLE siivoajille! :)
Ihan kaikkia Kondon ohjeita ei tosiaan kannata sellaisinaan nielaista vaan tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, mutta pääpiirteittäin kyseessä on kyllä erittäin kannatettava juttu! Tuota Maijan mainitsemaa kerralla järjestämistä myös ihmettelin ja mietin kuka siihen pystyy jos on muutakin elämää. Mutta kyllä Kondokin sitten jossain kohtaa totesi että se yhtäjaksoinen järjestäminen tarkoittaa yleensä käytännössä noin puolta vuotta. Se kuulostaa jo järkevämmältä, muttei siihenkään kannata takertua. Pikkuhiljaa! :)
Kuulostaa Satu tosi hyvältä! :)
PoistaMinäkin ihmettelin tuota ristiriitaa, että kaikki pitäisi mahdollisimman nopeasti heittää pois, mutta toisaalta prosessi vie kuitenkin sen puoli vuotta.
Minä luulen, että tavaran karsimisen ohella Kondon opetuksissa on tärkeää se, että kaikille tavaroille on oma paikkansa. Ainakin meillä tavaroita tulee usein pyöriteltyä paikasta toiseen, jos sille ei oikein ole olemassa korvamerkittyä paikkaa.
Kertomasi kokemukset ovat kiinnostavia siinä mielessä, että enemmän kuin järjestyksen puute, minua vaivaa vapaa-ajan puute. Tai siis juuri se, että päivät, illat ja viikonloput täyttyvät ohjelmasta kuin itsestään. Tiedä sitten, järjestyisikö ajanhallinta parantuneen tavaroiden hallinnan myötä!
KonMari oli muutama kuukausi sitten mukavan mullistava lukukokemus. Sinänsä meillä oli jo valmiiksi siistiä ja turhaa tavaraa vähänlaisesti, mutta KonMarin kanssa sai vielä kivasti viilata pilkkua:D
VastaaPoistaKirjaa lukiessani olin aluksi vähän epäileväinen väitteestä, että kirjan ajattelutapa voi mullistaa koko elämän, mutta kun parin viikon aikana karsittiin tavaran määrää entisestään ja elettiin lopputuloksen kanssa seuraavat pari niin aloin pikkuhiljaa ymmärtämään mikä siinä ehkä on pointtina: aikaa elämälle jää koko ajan enemmän ja enemmän, kun hyllyillä on vähemmän ja vähemmän asioita, jotka voisivat olla hujan hajan. Ja kun kaapeissa on väljyyttä, kaikelle on selkeä oma paikkansa, eikä minkään asian suhteen tarvitse harrastaa tunkemista/räjähtäneen kaapin siivoamista tms. Siivoaminen, vaatteiden viikkaaminen, vaatteiden valinta, ruokakassien purku, astianpesukoneen tyhjennys - you name it - sujuu nykyään niin sutjakasti, että vaikka taloudessa on pieni vauva niin silti aikaa tuntuu jäävän käsiin todella runsaasti. Siinä mielessä pidän kovasti ajatuksesta rykäise-kerran-kunnon-raivaus-ja-nauti-tuloksista-koko-loppuelämä:D
Pakko vielä sen verran sanoa, että metodi siinä mielessä ruokkii itse itseään, että kun koko ajan on siistiä, niin ei haluakaan alkaa säilömään turhaa rojua kun sitä melkein alkaa kertymään. Tästä syystä pienet vauvanvaatteet lahjoitettiin neuvolaan kahden päivän päästä pieneksi käyneiden vaatteiden laatikosta ja tarpeettomiksi käyneet lelut palautettiin sinne mistä lainattiin / annettiin pois. Eli kyllä se on myönnettävä, minussakin asuu pieni Marie Kondo:D