Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Myönnettävä on, että epäilin ennakkoon Arttu Tuomisen esikoisdekkari Muistilabyrintin olevan pikkusievä jännitysromaani. Alku tuntuikin paikoitellen haparoivalta ja vähän kliseiseltä. Tiedättehän: nuori naispoliisi, joka joutuu tutkimaan murhaa ja samalla taistelemaan asemastaan kun laitoksen keski-ikäinen sovinistijyrä haastaa hänen osaamisensa ja pätevyytensä. Samalla menneisyyden haamut hiipivät kaiken aikaa kintereillä, meneillään oleva rikostutkinta tuo vanhat muistot pintaan ja tekee piinkovasta poliisista haavoittuvaisen, langenneen enkelin. Tuntuuko tutulta? Samasta Hollywoodin(ko?) syöttämästä dekkarikliseestä olen naputtanut ennenkin, muun muassa täällä, joten Tuominen ei ole suinkaan asian kanssa yksin. Alussa häiriinnyin myös henkilöiden vaaterumbasta. Jos Carrie Bradshaw valitsee päälleen joka toisella sivulla milloin mitäkin, on asia ihan ok. Mutta kun dekkarin alkupuolella puolet Porin poliisilaitoksesta, mukaan lukien se keski-ikäinen sovinistijyrä, tuntui asustavan itseään vähän väliä, alkoivat kulmani kurtistua. Onneksi jossakin vaiheessa muotinäytös oli ohi tai sitten minä vain tempauduin tarinan pyörteeseen.

Sillä kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta tämä oli vallan menevä dekkari, joka tavoitteli (ja tavoitti) varsin onnistuneesti kansainvälisen mittaluokan jännitystasoa. Tarina on niin monisäikeinen, että useamman kerran liikuttiin täydellisyyden ja katastrofin rajamailla. Samasta syystä tarinan selittäminen tässä lyhyesti ja ytimekkäästi, liikaa paljastamatta, on varsin vaikeaa. Mutta yritetään. Tapahtumat sijoittuvat Poriin. Tarinan keskiössä on kaksi poliisia. Liisa Sarasoja on vastavalmistunut poliisi ja entinen huippu-urheilija sekä miesten päiväunien kohde. Hänet nostetaan yllättäen mukaan murhatutkimukseen, sillä hän parinsa kanssa löytää kaivosta nuoren naistoimittajan ruumiin. Liisan havainnointikyky tekee vaikutuksen pitkän linjan rikostutkija Janne Rautakorpeen, luurankomaiseen ja onnettomuudessa pahoin vammautuneeseen mieheen, joka on erittäin sulkeutunut ja hätkähdyttävä persoona. Keskeisessä osassa on myös Ulvilan terveystarkastaja Jarkko Kokko, eronsa jälkeen murtunut ja alkoholisoitunut mies, joka alkaa selvitellä ympäristörikosta. Kaiken aikaa taustalla velloo mellakan partaalla huojuva Porin tori, jossa osoitetaan mieltä kiisteltyä patsashanketta vastaan. Kuten odottaa sopii, murhatutkinta ei aluksi ota onnistuakseen ja ruumiita  tulee lisää, mutta sitten alkaa tapahtua. Kaikki päätyy suorastaan huumaavan pitkään loppukohtaukseen, jossa Tuominen  lisää alati kierroksia. Realismin rajat tykitetään useampaan kertaan rikki, mutta mitäpä väliä sillä on, jos sen osaa tehdä tyylillä ja pirun viihdyttävästi!

Kaiken kaikkiaan Muistilabyrintti osoittautui kaikkea muuta kuin pikkusieväksi dekkariksi ja se koukutti siinä määrin, että täysin ilman konflikteja ei perheen sisällä päästy minun jumittuessani lukemaan aina silloin, kun piti olla menossa jo jossakin muualla. Kuten todettua, juonessa riitti sivujuonteita ja merkittäviä henkilöhahmojakin oli siinä määrin, että lukeminen vaati keskittymistä, mutta kuitenkin kokonaisuudesta jäi hallittu kuva. Ja niinikään alussa tuli jo tuotua esille, että välillä tekstiä vaivasivat pienet kömpelyydet. Parissa kohdassa myös tapahtui asioita, jotka eivät oikein tuntuneet istuvan juoneen, tapahtui jokin kummallinen hyppäys, mutta nämä olivat yksittäistapauksia ja menevät esikoisuuden piikkiin. Pääsääntöisesti lukeminen oli nautittavaa ja tarina niin jännittävä, ettei arviointiin kaikistellen muistanut edes kiinnittää huomiota.

Kaiken kaikkiaan kirja ylitti roimasti odotukseni ja jätti mukavan kutkuttavan tunteen tulevaisuutta silmällä pitäen. Arttu Tuomisen nimi kannattaa painaa visusti mieleen. Haluan lisää.

Arttu Tuominen: Muistilabyrintti
Myllylahti 2015
444s.
Arvostelukappale