Täällä Pohjantähden alla 1 äänikirjana
Kun mietin kulunutta helmikuuta ja ihmettelen, mitä olen tehnyt, tiedän ainakin istuneeni autossa reilut 25 tuntia. Se on nimittäin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen osan kesto äänikirjana. Ja kuinka nautittavaa tuo aika onkaan ollut!
Aivan ensimmäinen kosketukseni tähän suurteokseen lienee elokuvamaailmasta, mutta siitä minulla ei ole tarkkoja muistikuvia. Luin kirjat ensi kertaa vähän päälle parikymppisenä ja sen jälkeen nuo filmatisoinnitkin on tullut katsottua useampaan kertaan. Mutta jos nyt puhutaan nimenomaan siitä ensimmäisestä lukukokemuksesta, niin olihan se 20-vuotiaalle historianopiskelijalle valtaisa. Luin kirjaa nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja luokkaristiriitojen muodostumisen näkökulmasta ja oma, vielä varsin kapea ja kirkasotsainen katsantokanta laajeni sen seurauksena huomattavasti.
Kun lukemisesta oli vierähtänyt kymmenkunta vuotta ja ylikin, alkoi mieleni tehdä uusintaa. Hyllyssä odottelevat kyllä komeaselkäiset kirpparilta löytämäni järkäleet, mutta päätin kuitenkin hakea uutta katsantoa äänikirjoista. Veikko Sinisalon tulkitsemaa teosta on minulle moni kehunut, joten uskalsin odottaa hänen suorituksestaan suuria. Odotukseni ylittyivät ainakin tässä ensimmäisessa osassa, sillä kysehän ei suinkaan ole pelkästä äänikirjatoteutuksesta, vaan kansallisesta kulttuuriteosta! Sinisalon kyky tulkita hienovaraisesti ja silti erottuvasti koko Pentinkulman laajaa henkilökaartia on suorastaan mykistävää kuunneltavaa. Sinisalohan kunnostautui elokuvassa Laurilan Anttoona, mutta aivan yhtä hyvin hän onnistuu muuntautumaan niin Akseliksi, kirkkoherran rouvaksi kuin vaikka Leppäsen Auneksikin. Raa'at kurkkukiroukset, kimeät hihitykset, hartaat virrenveisuut ja härskit humalaisten koilotukset seuraavat toisiaan ja tekevät tarinan eläväksi. Toistan itseäni: mykistävää luentaa.
Ensimmäinen osa on minulle henkilökohtaisesti kaikista tärkein osa. Ensinnäkin kyse on puhtaasti mukavuustekijöistä. Vaikka tarinan alussakin nieleskellään katkeria kyyneliä ja kuvataan maaseudun eriarvoistumista, on kaikessa kuitenkin kepeä ja elämänmyönteinen maku. Toista on meno toisessa ja kolmannessa osassa, jossa sodat, kuolema ja elämää suuremmat menetykset saavat silmät kostumaan kerran jos toisenkin. Pidän ensimmäistä osaa kuitenkin ehdottoman tärkeänä ennen kaikkea siinä mielessä, että jos sitä ei ymmärrä, ei voi ymmärtää tarinan jatkoakaan. Jos puhutaan historian kuvauksesta, on Linna kaikista parhaimmillaan kuvatessaan nimenomaan jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien etenevää kehitystä, jossa maaseudun väestö kasvaa kiivaasti ja samalla talollisten ja maattoman väestön edut ja toiveet menevät yhä pahemmin ristiin.
Huomaan kuitenkin, että nyt toisella lukukerralla keskityn vähän erilaisiin asioihin. Historiallinen viitekehys on jo tuttu ja toisaalta Sinisalon tulkinta ehkä ohjaakin keskittymään nimenomaan henkilöhahmoihin, heidän luonteenpiirteisiinsä ja ylipäänsä sosiaalisiin suhteisiin. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja ryhmäkäyttäytyminen ovat toki omia tämänhetkisiä kiinnostuksenkohteita nykyään, mutta varmastikin Sinisalo myös antaa henkilöiden ajatuksista sellaisia vihjeitä, joita en itse ole lukiessani osannut ajatella, ehkäpä jotain sellaista, mtä ei Linna rivien väliin ole kirjoittanutkaan.
Auton kilometrimittari pyöräyttelee isompia lukemia tasaiseen tahtiin ja Sinisalon Veikko istuu vänkärin paikalla, joten Pentinkulma pysyy ajatuksissani kevään aikana.
To be continued.
PS. Oletko sinä kuunnellut tätä äänikirjana, mitä pidit? Vai suositko perinteistä kirjaa?
Aivan ensimmäinen kosketukseni tähän suurteokseen lienee elokuvamaailmasta, mutta siitä minulla ei ole tarkkoja muistikuvia. Luin kirjat ensi kertaa vähän päälle parikymppisenä ja sen jälkeen nuo filmatisoinnitkin on tullut katsottua useampaan kertaan. Mutta jos nyt puhutaan nimenomaan siitä ensimmäisestä lukukokemuksesta, niin olihan se 20-vuotiaalle historianopiskelijalle valtaisa. Luin kirjaa nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ja luokkaristiriitojen muodostumisen näkökulmasta ja oma, vielä varsin kapea ja kirkasotsainen katsantokanta laajeni sen seurauksena huomattavasti.
Kun lukemisesta oli vierähtänyt kymmenkunta vuotta ja ylikin, alkoi mieleni tehdä uusintaa. Hyllyssä odottelevat kyllä komeaselkäiset kirpparilta löytämäni järkäleet, mutta päätin kuitenkin hakea uutta katsantoa äänikirjoista. Veikko Sinisalon tulkitsemaa teosta on minulle moni kehunut, joten uskalsin odottaa hänen suorituksestaan suuria. Odotukseni ylittyivät ainakin tässä ensimmäisessa osassa, sillä kysehän ei suinkaan ole pelkästä äänikirjatoteutuksesta, vaan kansallisesta kulttuuriteosta! Sinisalon kyky tulkita hienovaraisesti ja silti erottuvasti koko Pentinkulman laajaa henkilökaartia on suorastaan mykistävää kuunneltavaa. Sinisalohan kunnostautui elokuvassa Laurilan Anttoona, mutta aivan yhtä hyvin hän onnistuu muuntautumaan niin Akseliksi, kirkkoherran rouvaksi kuin vaikka Leppäsen Auneksikin. Raa'at kurkkukiroukset, kimeät hihitykset, hartaat virrenveisuut ja härskit humalaisten koilotukset seuraavat toisiaan ja tekevät tarinan eläväksi. Toistan itseäni: mykistävää luentaa.
Ensimmäinen osa on minulle henkilökohtaisesti kaikista tärkein osa. Ensinnäkin kyse on puhtaasti mukavuustekijöistä. Vaikka tarinan alussakin nieleskellään katkeria kyyneliä ja kuvataan maaseudun eriarvoistumista, on kaikessa kuitenkin kepeä ja elämänmyönteinen maku. Toista on meno toisessa ja kolmannessa osassa, jossa sodat, kuolema ja elämää suuremmat menetykset saavat silmät kostumaan kerran jos toisenkin. Pidän ensimmäistä osaa kuitenkin ehdottoman tärkeänä ennen kaikkea siinä mielessä, että jos sitä ei ymmärrä, ei voi ymmärtää tarinan jatkoakaan. Jos puhutaan historian kuvauksesta, on Linna kaikista parhaimmillaan kuvatessaan nimenomaan jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien etenevää kehitystä, jossa maaseudun väestö kasvaa kiivaasti ja samalla talollisten ja maattoman väestön edut ja toiveet menevät yhä pahemmin ristiin.
Huomaan kuitenkin, että nyt toisella lukukerralla keskityn vähän erilaisiin asioihin. Historiallinen viitekehys on jo tuttu ja toisaalta Sinisalon tulkinta ehkä ohjaakin keskittymään nimenomaan henkilöhahmoihin, heidän luonteenpiirteisiinsä ja ylipäänsä sosiaalisiin suhteisiin. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja ryhmäkäyttäytyminen ovat toki omia tämänhetkisiä kiinnostuksenkohteita nykyään, mutta varmastikin Sinisalo myös antaa henkilöiden ajatuksista sellaisia vihjeitä, joita en itse ole lukiessani osannut ajatella, ehkäpä jotain sellaista, mtä ei Linna rivien väliin ole kirjoittanutkaan.
Auton kilometrimittari pyöräyttelee isompia lukemia tasaiseen tahtiin ja Sinisalon Veikko istuu vänkärin paikalla, joten Pentinkulma pysyy ajatuksissani kevään aikana.
To be continued.
PS. Oletko sinä kuunnellut tätä äänikirjana, mitä pidit? Vai suositko perinteistä kirjaa?
Olipa mielenkiintoista lukea nimenomaan äänikirjakokemuksestasi - minulla on samainen ykkösosa odottamassa ja tilanteeni on sama (kuten varmaan valtaosalla kirjan ystävistä): kirjat on luettu ja elokuva katsottu useampaan kertaan. Ja nyt sitten minäkin vain odotan sopivaa hetkeä äänikirjalle. Olen tavannut Veikko Sinisalon ystävieni kautta ja voi vakuuttaa, että hänen persoonansa oli vähintään yhtä vaikuttava kuin äänensä ja roolinsa näyttelijänä.
VastaaPoistaOi, luulenpa, että sinulla on edessäsi vähintään yhtä elämyksellinen lukukokemus kuin minullakin. Minä en nähnyt koskaan Sinisaloa livenä lavalla tai muuten, mutta kovin karismaattisen oloinen taiteilija ja ihminen hän oli.
Poista