Tatu Kokko: Heinäkuun päivä

Kiinnostava. Hieno. Suloinen. Kaunis. Haikea. Katkeransuloinen.

Siinä adjektiiveja, jotka nousevat päällimmäisiksi mieleen Tatu Kokon Heinäkuun päivästä. Kokko maalasi tähän tammikuun alkuun silmieni eteen kuuman kesän, itseasiassa kaksi kuumaa kesää: vuoden 1891 ja 1966. Savolainen kesä on paahtava, kirkas ja tunnelmallinen ja siinä on ilo levätä. 

Nuori toimittaja Jarmo Vibrandt saapuu Muuruvedelle ottaakseen selvää Eero Järnefeltin kadonneesta maalauksesta. Jotakin aiheesta saattaa tietää kahdeksankymppinen Hanna, nainen, joka pikkutyttönä tutustui Järnefeltiin tämän asuessa hänen kotonaan yhden kesän ajan. Tuolloin maalattiin myös maalaus, joka Vibrandtia kiinnostaa. Hän on ajatellut kysellä mummelilta muutaman kysymyksen ja palata takaisin etelään Beatlesia kuuntelemaan, mutta kaikki ei menekään niin kuin hän on ajatellut. Hanna ei ole aivan tavallinen täti ja hän kertoo toimittajalle paljon enemmän kuin tämä olisi osannut kysyäkään.

Hannan kertomukset takautuvat vuoteen 1891. Tuolloin hän on vielä isänsä hemmottelema, äiditön pikkutyttö ja hänen paras ystävänsä on Aku-serkku, pienen torpan poika. Kylän kesä saa aivan uuden sävyn, kun Järnefeltit saapuvat sinne kesävieraiksi. Heidän vanavedessään tulee muitakin taiteilijoita ja pääsevätpä lapset Kuopioonkin Minna Canthia tervehtimään. Kokko kuvaa taitelijaseuran iloisena joukkona, melkoisina velikultina, jotka saapuvat Savoon nauttimaan kesästä, vaikka pinnan alla kuplii pikkuisen ristiriitojakin. Merkkihenkilöiden kuvaus on kiinnostavaa ja antaa paikalliselle lukijalle paljon tietoa lähitanhuvien tapahtumista. Siitä huolimatta Järnefelt kumppaneineen jää sivurooliin, sillä Heinäkuun päivä on ennen kaikkea Hannan ja Akun tarina. Lapsien ystävyys on kauniisti ja hellyttävästi kuvattu, tunnelmaltaan juuri sellainen kuin parhaat lapsuuden kesät ovat. Parhaat ystävät ovat kuin paita ja peppu, olivatpa he yhdessä Järnefeltin malleina tai silloin kun isojen talojen pahat pojat kiusaavat. Kesä 1891 on onnellinen seikkailujen kesä, aika johon Hanna ja Aku myöhemmin tulevat mielessään palaamaan. Koskettavaksi tarina muuttuu, kun kaveruksille käy, niin kuin niille niin usein käy. Kliseisyyteen Kokko ei kuitenkaan sorru.

Kokko esittää kirjassa huomattavan määrän historiallisia faktoja, mikä kertoo huolellisesta taustatyöstä. Suurimman osan ajasta historia ja tarina tukevatkin toisiaan hyvin. Muutamissa tapauksissa kirjailija halu kertoa mahdollisimman paljon kuitenkin puskee tarinan läpi liiallisella voimalla, mutta onneksi nämä ovat yksittäisiä hetkiä. Historiallisen miljöön kuvaus onkin yksi kirjan hienoimpia piirteitä: 1800-luvun Kuopio, savolainen kesäluonto, maalaiskylän elämänmeno ja torpparien elämä kuvataan elävästi, kauniisti ja kiehtovasti. Kaksi kerronnan tasoa sopii mielestäni tähän kirjaan aivan erityisen hyvin. Vuorottelevat vanhan Hannan tarinankerronta ja Hannan ja Akun seikkailut saavat tarinan etenemään hyvin ja luovat mukaan sellaista jännitettä ja ristivetoa, mikä suorastaan pakottaa lukemaan vielä seuraavankin luvun. Ja seuraavan. Ja vielä yhden.

Heinäkuun päivä on tietenkin paikallisesti merkittävä teos siinä mielessä, että se tuo esiin kiinnostavan palan paikallishistoriaa. Kirja on kuitenkin paljon muutakin, erityisesti Hannan ja Akun upean ja koskettava tarinan vuoksi. Toivonkin, että mahdollisimman moni historiallisten romaanien ystävä tarttuisi kirjaan. Täkäläisten tiedänkin kirjasta pitäneen, mutta varmasti sillä on annettavaa laajemmallekin lukijakunnalle.

Heinäkuun päivän mukana seuraa oma soundtrack. Tangokuningas Erkki Räsänen on säveltänyt levyn, jonka tekstit perustuvat Juhani Ahon Rautatie-, Kannikka- ja Alakuloisuuden ylistys -teksteihin. Se sopiikin kirjan teemaan hyvin, sillä Ahon tekstit ovat Järnefeltin maalausten ohella keskeisessä asemassa. Kappaleet esittää folkpop-yhtye Päivölän sävel. Levyä pääsee kuulemaan Heinäkuun päivän hankkimalla, sillä levy löytyy sen takakannesta. Suosittelen!

Tatu Kokko: Heinäkuun päivä
Icasos 2013
255s.
Arvostelukappale