Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin (Wylie Oversteet)


Tämä kirja herätti huomioni heti, kun näin ensimmäiset ennakkomainokset siitä. Vanha historianopettaja sisälläni vainusi potentiaalin opetusmateriaalina oppilaiden herättäjä- ja/tai raskaan aiheen kevennyskäytössä. Vaikka eipä minulla tällä hetkellä moiseen ole tarvetta ja siksi toisekseen Wylie Oversteet itse arvelee historioitsijoiden lähinnä vetävän kirjasta herneen nenäänsä. Muutaman kerran koinkin jonkinlaista pöyristystä historiallisten mutkien suoristelusta, mutta pääasiassa jätin historoinnin vähemmälle ja keskityin viihtymiseen. Kirjan on suomentanut Panu Väänänen, historiaihminen hänkin, jonka ansiosta kirjaan on lisätty myös puhtaasti Suomen historiaan liittyviä oivalluksia.

Kun ostin tämän kirjan viime viikolla, kertoi myyjä, että uunituoretta kirjaa oli mennyt sinä päivänä kaupaksi paljon. Ja toden totta, astuessani kirjakaupasta ulos, istui kauppakeskuksen penkeillä kaksi nuorta naista samaista kirjaa lukemassa. Joten jonkinlaisesta ilmiöstä taitaa jo tässä vaiheessa olla kyse. Ja miksi ei olisi? (Melkein) kaikkihan me Facebookista puhumme. Usein hieman vähättelevään sävyyn, niin kuin asiaan kuuluu, mutta kuitenkin. Ja olipa äänensävymme mikä tahansa, kuuluu Naamakirjan tarkastaminen monen arkirutiineihin samalla tapaa kuin syöminen tai vessassa käynti. Nekin, jotka ovat some-maailmasta aivan ulkona, ovat ainakin kuulleet feisbuukista. Joten vaikka kirja onkin ennen kaikkea ja täydellisesti viihteellinen, on kyseessä mielestäni hieno oivallus. Se kuvastaa paitsi aikaamme myös sitä, miten asiat tänä päivänä miellämme. 

Itse en ole syventynyt kovinkaan syvällisesti vaikkapa Feissarimokiin, joten minulle tuli pienoisena yllätyksenä se, kuinka Facebook on jo luonut oman kommunikaatiotapansa. Väittäisin (ja ehkäpä joku fiksumpi ja asiaan perehtynyt on asiaa ihan oikeasti tutkinutkin), että Facebook -kommunikaatio perustuu tietynlaisiin keskustelumalleihin, sanontoihin ja sisäpiirivitseihin, jotka leviävät netissä kulovalkean tavoin. Eikä se ole ihme, sillä ihmisten yhdistämisestähän onkin kysymys. Joka tapauksessa huomasin tuntevani keskustelujen mallin jo valmiiksi, vaikka itse keskustelut olivatkin tietenkin sepitteellisiä. Ja huomasin senkin, että FB-koodi leviää myös puhekieleen nopeasti ja salakavalasti. Kiitokset siis tekijälle ja suomentajalle paneutumisesta ja asiaan kuuluvasta kielestä. Olisi karmeaa lukea FB -kirjaa, josta paistaisi läpi se, ettei kirjoittaja ole koskaan naamakirjaa avannutkaan!

Kuten jo aiemmin totesin, viihdyin kirjan parissa hyvin. Kirja on ohkainen, eikä tekstiä ole paljon, joten tämän hotkaisi mukavana välipalana. Keskusteluissa oli muutamia niin hyviä tiivistyksiä historiallisista tapahtumista, että niitä voi pitää suorastaan helminä. Huumori oli purevaa, joskin välillä se lipsahti lievästi ärsyttävään teekkari-besserwisser -tyylin puolelle. Onneksi ei kovin usein. Luin kirjan yhdeltä istumalta, joten mahdollisesti aloin loppua kohti puutua, mutta kirjan loppuosa ei ollutkaan enää niin hyvä kuin alku. Mieleeni tuli, että ehkä meille läheisempiä, esim. 1900-luvun tapahtumia, on hankalampi tiivistää FB-keskusteluun, sillä tapahtumien kompleksisuus on meillä paremmin tiedossa. Tällaista rajusti yksinkertaistavaa huumoria on luonnollisesti sitä hankalampi purematta niellä, mitä enemmän omia ristiriitaisia tunteita asiaan liittyy.

Joka tapauksessa Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin on oivallinen huumoripläjäys ja niitä kirjoja, joiden arvelen esiintyvän usein ylioppilas- ja vielä ensi joulunkin lahjapaketeissa. Jokainen, joka joskus on naamansa kirjaan pistänyt, kiinnostuu tästä varmasti.

Esimerkkilainauksia olisi vaikka muille jakaa, mutta otetaan nyt tämä episodi raamatunhistoriasta, mikä allekirjoittanutta on aina ihmetyttänyt ja vaivannut. Ei ihmetytä enää!

Jumala > Aabraham Hei A, olet vielä pystyssä kympin viime viikon minigolfista.

Aabraham En saa massia ennen kuin ensi kuussa.

Jumala No uhraa sitten poikasi minulle.

Iisak Isä hei, mitä sä sillä puukolla teet?

Aabraham Olen pahoillani, poika. Pysy paikallasi.

Jumala HEI JÄBÄ ÄLÄ!

Aabraham Mutta...

Jumala Se oli vitsi! Anna massit kun pystyt. Jessus.

Aabraham Anteeksi, en tajunnut ilman hymiöitä.

Jumala Häh? Ajatteletko tosiaan, että minä vaatisin rakkaan pojan uhraamista?

Jeesus ...

Jumala Eri juttu!

Wylie Oversteet: Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin
Atena 2013.
151s

Kommentit

  1. Myönnän nauraneeni lainauksen lopulle. :D Hauska idea, pitäisiköhän minun nyt sitten tästä kertailla ruostuneita historiantaitojani vai menisikö pahasti metsään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, jos jokainen muistaisi maailmanhistoriasta sen verran kuin mitä tämä kirja käsittelee, olisi jo hurraamisen paikka! Joten ei muuta kuin kertailemaan :)

      Poista
  2. Tämä voisi olla hauska kirja, ihan siis huumorimielessä kiinnostaa.

    Ihmettelen muuten tuota asennetta, että Facebookista pitäisi puhua jotenkin vähätellen. En minö ainakaan puhu ja suoraan sanottuna ärsyttää ne lukuisat uutiset kys. palvelusta, jotka lähes poikkeuksetaa ovat negatiivisia. Ei tule yhtäkkiä mieleeni mitään muuta palvelua tmv. josta mediassa kirjoiteltaisiin noin yksipuolisesti. Mielenkiintoinen ilmiö.

    Minulle Facebook on aivan mahtava kanava pysyä mukana ystävien ja tuttavien elämässä: on kuin ei välimatkaa olisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, vähän ihmettelen tarvetta dissata Facebookia. Ainakin itse olen saanut sitä kautta yhteyden moniin sellaisiin ihmisiin, jotka olen/olisin jo muuten kadottanut maailman turuille. Ja vaikka sen enempää ei yhteydessä olisikaan, on minusta kiva tietää ihmisestä edes sen tilapäivityksen verran kuulumisia :)
      Toki Facebookissa on myös joitakin ongelmia, mutta pääsääntöisesti se on minusta tosi hyvä juttu.

      Poista
  3. Hah, tuo on varmaan pakko lukea! Taidan ostaa tämän ja antaa sitten luettuani yhdelle totaali(naamakirja)kieltäytyjälle... :D

    VastaaPoista
  4. Heh, hauskan lainauksen valitsit:) Olen selaillut kirjaa muutamaan otteeseen töissä ja esimerkiksi Titanicin uppoamisen aikoihin kirjoitetut facebook-kommentit olivat aika osuvia:D Ehkäpä luen tämän vielä jossain vaiheessa kokonaan, kun kaipaan jotain aivot narikkaan -meininkiä.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja hauskalta :D Pieni historian kertaus ei tekisi pahaa minullekaan...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti