Joonas Konstig: Totuus naisista


Tarkoitukseni ei ole olla millään lailla niljakas, mutta sanonpa silti totuuden: tästä kirjasta innostuin nähtyäni Joonas Konstigin kuvan. Nuori, komea mies, puku päällä ja nimeää kirjansa vielä häpeilemättömästi nimellä Totuus naisista. Pakkohan kirjaan oli tarttua ja selvittää mistä oli kyse :)

Noniin, epäkorrekti osuus päättyi tähän. Totuus naisista oli nimittäin oikeasti todella hyvä ja monella tapaa koskettava kirja. Se kertoo keski-ikäisestä kahden tytön isästä ja yhden vaimon miehestä Tapanista sekä hänen 17-vuotiaasta tyttärestään Roosasta, joka rakastuu. Valitettavasti vävykokelas ei vastaa Tapanin mielikuvaharjoituksia tyttären soveliaasta poikaystävästä. Ei, vaikka hän oli yrittänyt olla haaveissaan realisti.

Tapani on kuivahko pukumies, joka yrittää parhaansa. Siitä huolimatta Roosa on tavallinen teini, jonka mielestä iskä ei vaan tajuu. Päävastuu tarinan kertomisesta on Tapanilla, mutta Roosa kavereineen pääsee myös ääneen riemastuttavalla (tai raivostuttavalla, ihan miten asiaa tarkastelee) lol-wtf-daa -kielellään. Olen viime vuosina ollut sen verran ulkona nuorten maailmasta, etten osaa pätevästi arvioida, kuinka hyvin Konstig onnistuu, mutta ainakin minulle tekstareiden, mesetyksen ja Facebookin teurastama "Sama kuin joku jee, kantsii ottaa sikapiikki ja sitten, no kannattiko krooohhh..." -kieli meni ihan täydestä.

Aluksi luin kirjaa eritoten vanhempana. Sydäntäni särki Tapanin puolesta, vaikka omien lasten kohdalla teini-ikä tuntuu olevan vielä turvallisen kaukana. Siitä huolimatta pystyin hyvin samaistumaan isän huoleen ja riittämättömyyden tunteeseen. Sitten siirryin naisen rooliin ja aloin muistella omaa nuoruuttani. Mielestäni Roosa kavereineen oli suhteessa omiin muistikuviini lukiolaiseksi melko lapsellinen, ehkä enempi yläkoulutasoa. Tosin millenium -Pohjois-savo oli ehkä aika paljon kesympi paikka kuin 2010-luvun Espoo. Tarinan edetessä mieleeni alkoi kuitenkin muistua joitakin (jo armeliaasti unohtuneita) tapahtumaketjuja ja lopulta tulin siihen tulokseen, etteivät ne 17-vuotiaat taida paljon viisaampia kuitenkaan olla. Ei nyt, eikä menneisyydessä. Erityisesti pisteitä kirjailijalle siitä, että hän todella tuntuu ymmärtävän nuorten naisten ja tyttöjen maailmaa. Ainakin itse pystyin samaistumaan tyttöjen tuntemiin paineisiin ja seksuaaliseen hämmentyneisyyteen hyvin.

Kirjassa on paljon tasoja. Esimerkiksi pukeutuminen kuvastaa hyvin sukupolvien samanaikaista yhtäläisyyttä, mutta kuitenkin ylittämätöntä kuilua. Tapanille mittatilaustyönä tehty puku ja italialainen solmio on sama kuin Roosalle Guessin kello tai Conversen tennarit. Molemmat ilmentävät itseään, hakevat turvaa ja myös hyväksyntää pukeutumisellaan, mutta eivät silti näe saati ymmärrä tätä yhteyttä toisissaan. Tällainen asetelma taitaa vaivata vanhempien ja lasten välisiä suhteita muissakin asioissa kuin pukeutumisessa.

Tarina etenee hyvin. Ehkä toisen neljänneksen ja puolivälin tienoilla olin havaitsevinani pientä tyhjäkäyntiä, mutta sen jälkeen minut imaistiin uudelleen mukaan. Kirjan lopulla tapahtuu vakavia asioita, jotka panivat pohtimaan monenlaisia moraalisia kysymyksiä. Siitä huolimatta kirjaa ei kuitenkaan voi sanoa synkäksi tai ahdistavaksi. Päinvastoin, kun Tapani naukkailee yksin kotona (sinänsä todellä ikävän tapauksen seurauksena) ja pääsee filosofoinnissaan sen perimmäisen totuuden (naisista) äärelle, en voinut olla nauramatta ääneen.

Totuus naisista sai minut samastumaan tarinaan niin vanhempana kuin ex-tyttösenä. Huvittavana detaljina mainittakoon, että kuten Tapanin vaimo Tiina, minäkin olen kasvatusalan ammattilainen ja tyttäreni kummisetä, siis mieheni veli, on kuntosaliyrittäjä. Siihen yhtäläisyydet (onneksi) loppuvatkin, mutta saivat ne minussa aikaiseksi pari ylimääräistä, henkilökohtaista hihitystä.

"Mä olin et nyt. Nyt oikeesti."

Joonas Konstig: Totuus naisista
Gummerus 2013
348s.

Kommentit

  1. Ihan totta, tähän saattoi samaistua sekä vanhempana, että exteininä! Mä en oikein tota mitvitdaa -kieltä tajunnut, olenkohan tullut vanhaksi ;) Siis oikeesti jouduin lukemaan jotkut lauseet moneen kertaan, hih! Mutta upea teos tämä on, ihan mahtava.

    VastaaPoista
  2. Kahden teinin isälle tämä oli kylmäävän osuva lukukokemus. Ja teinien kieli on täs-mäl-leen sitä mitä se Helsingin seudulla tällä hetkellä on. Siis voi elämä!

    VastaaPoista
  3. Hih, rehellisyys siis kunniaan myös sen suhteen mitkä asiat vaikuttavat lukupäätösten tekoon ;) Konstigin kirja on alkanut kiinnostaa minuakin...

    VastaaPoista
  4. Oi, tuli niin iso houkutus lukea tämä! Mutta se on vaan hyvä, mä sain tämän antikvariaatista suht halvalla, ja se lähtee mulle pääsiäislukemiseksi. Kiitos lukemiseen inspiroivasta kirjoituksesta. :)

    VastaaPoista
  5. Liikutaan vähän samoissa sfääreissä, sillä minulla Konstig ja Tapani sekaantunivat suloisesti. Minusta ei kuivahko, vaan sellainen hiljaisten vesien vaarallinen 'kala'...

    Kirja on todella hyvä ja yllätti. No, siis otin kirjan Konstigin kuvan perusteella, mutta tulikin sitten laatu, hyvää kielenkäyttöä ja paljon saimaistumista.

    VastaaPoista
  6. ...samaistumista!

    Shit, kun sormet naputtavat kovemmin kuin mitä ajatus ehtii.

    VastaaPoista
  7. Minä eläydyin täysin vanhempaan eli iskäparkaan (joka on kuitenkin aika fiksu), nuorten kielikin tuntui vieraammalta, mutta silti, perusasetelma on niin tuttu! Viisaasti kuvattu ja kiinnostavasti kirjoitettu. Hyvä havainto tuo pukeutuminen; siitä en itse muistanutkaan mainita, totta että sen kuvauksella oli myös tehtävänsä.

    VastaaPoista
  8. Minä taas kiinnitin huomiota niihin pukeutumiskuvauksiin vähän liikaakin, niitä oli niin tiheään että meinasivat varastaa koko shown. Mutta pidin kyllä kirjasta paljon, siinä oli aika sopivassa suhteessa sitä otsikon totuutta ja miesnäkökulmaa.

    VastaaPoista
  9. Sinun kanssasi saman ikäisenä ja varsin samassa tilanteessa olevana, Amma, koin nuo samastumiset aika samalla tavalla: toisaalta muistan omien teinivuosien herkkyyden ja epävarmuuden, toisaalta sitä jo miettii tyttärien äitinä, miten nopeasti vuodet vierivätkään... Prosakissa Konstig sanoi käyttäneensä Roosa-osuuksissa etäisempää kertojaa (ja Tapani-osuuksissa empaattisempaa), mutta jotenkin ne teinikohtaukset tulivat hyvin lähelle.

    Asuin itse lukioikäisenä samoilla kulmilla kuin kirjan henkilöt, mutta kävin lukion helsinkiläisessä hikarilukiossa jossa meno (ja kielenkäyttö!) oli kyllä kesympää kuin Roosan porukoissa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit