Copycat-äänestys!

Nyt se alkaa, nimittäin parhaimman Copycat-kannen äänestys! Miljoonat kiitokset kaikille osallistujille, teitä on kaikkiaan 29 (ja jos jonkun nyt olen unohtanut, niin ilmoittaudu pikapikaa listoille!) ja kansien laatu on minusta aivan hurjan kova. Onneksi minun itseni ei tarvitse päättää, mikä on paras, sillä se olisi aivan mahdotonta. Oli ilahduttavaa, että moni ensimmäisen Copycat-kisan veteraani osallistui kakkososaankin. Aivan yhtä ihanaa oli, että sain tämän kisan ansiosta taas monta uutta tuttavuutta!



Tästä eteenpäin jokainen voi vaikuttaa lopputulokseen.
1. Voit antaa äänesi kahdelle kannelle.
2. Äänestää voi tähän postaukseen kommentoimalla tai Amman lukuhetken FB-sivuilla.
3. Äänestä ilmoittamalla kahden suosikkikantesi kilpailunumerot.
4. Anonyymi äänestäjä, anna itsellesi nimimerkki!
5. Palkinnot:
Voittajaksi selvinneen kannen tekijä sekä yksi onnekas äänestäjä saavat seinä- tai pöytäkalenterin ja tämä kalenterihan on koottu 12 eniten ääniä saaneesta kannesta! (Äänestyksen päätyttyä tulen siis lähestymään teitä kahtatoista ja pyytämään alkuperäistä kuvaa, jotta kalenteriin tulee varmasti riittävän korkearesoluutioinen kuva. Mutta se sitten myöhemmin.)
6. Äänestysaika päättyy 16.9. klo 22.00! Kilpailun mainostaminen ja äänien kalastelu omalle kannelle on sallittua;)

Pitemmittä puheitta, Copycat-kannet vuonna 2012!


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

Oliko vähän hienoja, häh?!

Kommentit

  1. Vautsi miten hienoja! Etenkin nähdä kaikki yhdessä :) Vaikeaa valita vain kaksi, mutta näin ensinäkemältä 10. (Luetut, lukemattomat) ja 18. (Lumiomena) olivat siisteimmät ;)

    VastaaPoista
  2. Kaikki on upeita, mutta eniten tykkään numeroista 17 ja 18!

    VastaaPoista
  3. No vähänkös hienoja juu! Mun ääneni lähtee hankalan harkinnan jälkeen lopulta numeroille 8 ja 13!

    VastaaPoista
  4. Aivan upeita, todella vaikea valita parhaat! Annan ääneni kansille 17. ja 18.

    VastaaPoista
  5. Älyttömän upeita! Todella vaikea yrittää valita kahta parasta... Olen selannut kuvat nyt varmaan parikymmentä kertaa läpi ja yrittänyt tehdä jonkin sortin karsintaa. Samalla kadehdin kaikkia jotka ovat osanneet ja jaksaneet nähdä ihan hurjasti vaivaa näiden eteen! Ei ole todellakaan tehty helpoksi tätä tehtävää.

    Mutta mutta pitkän harkinnan jälkeen annan oman ääneni numeroille 17 & 18.



    VastaaPoista
  6. Äärimmäisen vaikea valita vain kaksi (tahtoisi anataa viisi eikun kymmmenen ääntä), nutta annan ääneni kansille numerot: 16 ja 29.

    VastaaPoista
  7. No oli todellakin hienoja! Tiukka valinta, mutta äänet menevät nyt numeroille 17 ja 29.

    VastaaPoista
  8. Hienoja! Onpa vaikea valita, mutta kun on pakko, niin annan ääneni kansille 18 ja 29.

    VastaaPoista
  9. Luulin, että mulla oli selkeät suosikit, mutta eihän näistä osaa millään valita vain kahta! :) Palaan äänineni, jahka onnistun päättämään kaksi parasta.

    VastaaPoista
  10. Onpas hurja joukko! Hienoa työtä tosiaan.

    Omat suosikkini ovat: 21 ja 29. :)

    VastaaPoista
  11. aargh! En kestä, kun nää on niiiiiin hienoja!! Miten näistä voi valita??!? Mutta valitsin vaan, 17 ja 4, kaikista upeista upeimmat.

    VastaaPoista
  12. Äänestän kansia 6 ja 18! :)

    VastaaPoista
  13. 24 ja 13 :) tosin kaikki ovat hienoja, hankalaa valita

    VastaaPoista
  14. Niin monta niin hienoa, mutta kaksi suosikeiksi nousi 12 & 26, Nenä kirjassa ja Kartanonrouva Elise.

    VastaaPoista
  15. Äänet kansille 6 ja 18.

    Nimim. Lukija

    VastaaPoista
  16. Upeita, hienoja ja hauskoja! Suosikeikseni nousivat kuvat 17 ja 18.

    VastaaPoista
  17. Voi miten vaikea valinta... Sanotaan kuitenkin 16 ja 17

    VastaaPoista
  18. On kyllä todella upeita kansia ja valinta on vaikea! Pitkän pohtimisen ja vatvomisen jälkeen annan ääneni kansille numero 16 ja 29.

    VastaaPoista
  19. Hienoja kansia kaikki. Suosikkini ovat 18 ja 26

    VastaaPoista
  20. Upeita! Eniten tykästyin kansiin numero 17 ja 18.

    VastaaPoista
  21. Ääneni menevät kenkäpainotteisesti numeroille 4 ja 18.

    VastaaPoista
  22. Tämä oli minulle uutta ja niin hauska, että en edes yritä ryhtyä panemaan näitä paremmuusjärjestykseen. Onnittelut kaikille ja tietysti järjestäjälle erityisesti!

    VastaaPoista
  23. Tänään tykkään yhdestä ja huomenna enempi toisesta, mutta tällä kertaa annan ääneni omistautumiselle, eli kansille 22 ja 24 :)

    VastaaPoista
  24. Kääk! Katsoin muiden mielipiteet vasta tehtyäni omat valintani. Olenpa melkoinen samis: 17 ja 18 täälläkin!

    Perustelut: mietitty idea, huolellinen toteutus, valokuva korkeatasoinen, kuvissa pistetty peliin joko bloggaaja tai bloggaajan lähipiiri. Ja mukana myös huumoria! :)

    VastaaPoista
  25. Voiko äänestää jos on osallistunut kisaan? Jos voi, 16 ja 26.

    VastaaPoista
  26. 17 ja 24.
    Lisäksi olisin halunnut äänestää monen montaa muuta.

    VastaaPoista
  27. No on kyllä hirveän hienoja! Kaikki! Hyvä, että unohdin osallistua, sillä en olisi pärjännyt ollenkaan näiden rinnalla. Äänestän numeroita 1. ja 17.

    VastaaPoista
  28. Vaikeaa oli valita, mutta annan ääneni kansille 10. ja 18.

    VastaaPoista
  29. 17. (Linnea) ja 29. (Ahmu)

    Nää on kaikki ihan huikeita, hyvä te!!! (Mä niin haluun voittaa ton kalenterin).

    VastaaPoista
  30. Eikö saisi äänestää neljää tai viittä? :D Ihan uskomattomia taidonnäytteitä! Jotenkin nuo piirretyt kannet kuitenkin vaan miellyttää tällä kertaa eniten, joten annan ääneni kansille nro 10 ja 29. :)

    VastaaPoista
  31. Voi vitsi kun vaikeeta. Mahtavia kansia vaikka kahteen kalenteriin. Päädyin lopulta kahteen kanteen, missä oli loistava idea ja hieno toteutus, elikkä numerot 18. Lumiomena ja 26. Kartanonrouva Elise.

    Luotan siihen, että myös kolmas suosikkini Linnea pääsee kalenteriin tai voittoon asti. :)

    VastaaPoista
  32. Aivan mahtavia. Minun ääneni menevät numeroille 10. ja 17.

    VastaaPoista
  33. Ihan mielettömän hienoja. Todella vaikea valita vain kaksi. Ääneni menevät numeroille 3 ja 17.

    VastaaPoista
  34. Voi että on vaikeaa... Äänestän kansia 17 ja 24 :)

    VastaaPoista
  35. Upeita kansia. Suosikkien valinta oli tosi vaikeaa, mutta lopulta päädyin kansiin18 ja 29.

    VastaaPoista
  36. Äänestän kansia 11 ja 24. :)

    VastaaPoista
  37. Hillittömän upeata jälkeä täällä on saatu aikaiseksi! Ei ole valinta helppoa, ei. Pakkohan se on kuitenkin äänestää. Minun ääneni saavat numerot 4 ja 10.

    VastaaPoista
  38. 18 ja 24. Vähänkö upeita!!!!!

    lukupeto.blogspot.com

    VastaaPoista
  39. Pakko oli tehdä valinta upeista kansista ja äänestän numeroita 20 ja 24!

    VastaaPoista
  40. Huh, miten vaikeaa on valita vain kahta kantta! Ääneni menevät numeroille 10 ja 26.

    VastaaPoista
  41. Aivan huikeita kansia! Minun ääneni menevät numeroille 17 ja 18. Itse asiassa mulla oli vähän samanlainen idea mielessä kuin 18, mutta tuo elokuu vain mennä hurahti ja tuskin olisin pistänyt Katjaa paremmaksi. :)

    VastaaPoista
  42. Mun äänet menee kansille 18 ja 26! Ihania ovat kaikki kyllä!

    VastaaPoista
  43. On kyllä niin hieno kooste, että aiai!

    Annan ääneni kuitenkin piirretylle kannelle 29 ja toiselle tunnelmakannelle, joka on numero 12.

    Kiitos jälleen Amma! Näistä on ollut paljon iloa.

    VastaaPoista
  44. Hienoja kansia, vau! Taso on kyllä kova, mutta valinta on tehtävä ja omat ääneni menevät numeroille 10 ja 29.

    VastaaPoista
  45. Osuvia toisintoja. Minun suosikkeja on numerot 12 ja 29.

    VastaaPoista
  46. Hei!

    Aino korjaa edellistä viestiään, minulla meni numerointi järjestys sekaisin ja tarkoitin kirjoja joista Nenä kirjassa ja Ahmu olivat tehneet kannet, oliko ne nyt numeroita 13 ja 30 vai sittenkin 12 ja 29, mutta siis kannet kirjoista Yönkirkas tähti ja calpurnia tate olivat kannet, joita tarkoitin.

    VastaaPoista
  47. Voi mikä mahdottomuus oli valita, niin monelle olisin voinut ääneni antaa. Tällä kertaa äänet menevät numerolle 19 (heittäytymisen, huumorin ja Carrollin vuoksi) ja numerolle 29 (kauniista toteutuksesta ja omasta "twististä").

    Kiitos Amma, jälleen kerran, että järjestit. <3

    VastaaPoista
  48. Täältä äänet menee numeroille 10 ja 12.

    VastaaPoista
  49. Minun ääneni menee numeroille 26 ja 29.

    Hienoja copycat-kuvia oli kaikki!

    VastaaPoista
  50. Pähkäilyn jälkeen annan ääneni upeille, tunnelman erinomaisesti tavoittaneille kuville 17 ja 24.

    VastaaPoista
  51. Vau, mikä kavalkadi! Annan ääneni upeille kansille no:t 19 ja 23.

    VastaaPoista
  52. Nämä on kyllä tosi upeita kaikki! Ja hauskaa oli tehdessä. :D Tiukan harkinnan jälkeen valitsen 26 ja 29. :)

    VastaaPoista
  53. Oijoijoijoijoi... Miten näistä voi valita? Kaikki ovat aivan mielettömän hienoja!

    Pidän erilaisuudesta, erottumisesta, omaperäisyydestä. Varmaan sen vuoksi mun hankalat, hankalat valinnat menevät nyt ensinnä numerolle 10. Sitten on tiukka, tiukka kamppailu äänestä numeroiden 3 ja 27 välillä. Kunpa voisi äänestää useampaa :-)... Ääni tällä kertaa rei'ityksen ilolle, eli nro 27:lle.

    Äänet siis numeroille 10 ja 27.

    VastaaPoista
  54. Hianoja.
    äänestän Lumiomenan kantta (18) ja Ahmun kantta (29), joka on miltei hienompi kuin alkuperäinen.

    VastaaPoista
  55. Melkein mahdotonta valita vain kahta, nämä ovat kaikki niin hienoja! Tarvitsisin oikeastaan viisi ääntä... :)

    Mutta päädyn lopulta antamaan ääneni kansille 17 ja 18, joista olen alusta asti pitänyt kaikkein eniten! <3

    (Blogger sekoilee, toivottavasti kommenttini ei tule kahteen kertaan... )

    VastaaPoista
  56. Olen monta päivää miettinyt, miten äänestäisin. Kaikki kannet ovat aivan ihania ja persoonallisella otteella tehtyjä. On ollut ilo lukea, miten kansi on syntynyt ja mitä kaikkea sen tekemiseen on vaadittu. On siis todellakin vaikea valita kahta ylitse muiden.

    Kun nyt kuitenkin on pakko, niin annan ääneni kansille 17 ja 29.

    VastaaPoista
  57. Ää, voisipa antaa useamman äänen! 10 ja 29 taitaa olla parhaat.

    VastaaPoista
  58. Vautsi, onpa kyllä todella hienoja kuvia. Haluttaisi antaa ääni kaikille. Mutta kun kerran pakko valita kaksi niin valitsen 17 & 18. :)

    VastaaPoista
  59. Vastaan 18 & 29, vaikka enemmänkin vois valita. Upeita! :D

    VastaaPoista
  60. Apua, ihan hirveän vaikea valinta! Pakon edessä annan ääneni vain kahdelle, numeroille 10 ja 17. Nyyh, niin moni muu upeus jää nyt ilman minun ääntäni. Mahtavia!

    VastaaPoista
  61. Kovin vaikeaa on valitseminen, mutta päädyn lopulta äänestämään numeroita 18 ja 26. Hienoja kaikki!

    VastaaPoista
  62. Ihan mielettömän hienoja kansia ! 17 ja 18 ovat minun suosikkejani ! Lumiomenan kansi sai mut nauramaan ääneen, niin mahtava oivallus :D

    VastaaPoista
  63. Näissä on ihan liian monta aivan liian hienoa. Annan ääneni pitkän harkinnan jälkeen kansille numero 12 ja 17, mutta myös esimerkiksi numeroita 1 tai 18 olisin äänestänyt kauhean mielelläni! Ja tietty monia muitakin (kuten 4, 10, 29...).

    VastaaPoista
  64. Mahdottoman vaikeaa. :) Mutta suurin suosikkini on Liisan piirtämä kansi numerolla 10. Toisen ääneni saa numero 19, koska se on niin hauska.
    (Ja jos voisin antaisin kunniamaininnan numeroille 17 ja 29, ne ovat kerrassaan upeita!)

    VastaaPoista
  65. Äänestän numeroa 17 ja 18. Niissä on mukana jotain aamun nauruhermoja kutkuttavaa huumoria. Kaikki olivat hyviä.

    Harmittavaa, kun ei voi äänestää enempää. :)

    VastaaPoista
  66. Ääneni saavat 21. ja 26. Niiden huumori puri.

    VastaaPoista
  67. Suorastaan kamalan vaikeaa valita "sitä oikeaa" mutta just nyt tuntuu siltä että annan ääneni kansille 4 ja 16.

    Mutta kaikki ovat kyllä tehneet ihan mahtavaa jälkeä! Kiitokset vielä Ammalle järjestämisestä. :)

    VastaaPoista
  68. Pitkän harkinnan jälkeen: 11 ja 26.

    VastaaPoista
  69. Äänestän nroa: 16 ja nroa: 13.
    Kaikille kilpailuun osallistujille kiitokset upeista kansista, ootte kaikki mahtavia!

    VastaaPoista
  70. Kansien äänestäminen on melkein mahdotonta, kun haluaisi antaa äänensä niin monelle hienolle kannelle. Mutta äänestän kuitenkin sääntöjen mukaan kiltisti vain kahta eli numeroita 10 ja 24. Ne molemmat ovat hauskoja ja oivaltavia ja jälkimmäinen on heti alusta asti ollut ehdoton suosikkini.

    VastaaPoista
  71. Suosikkini ovat 18 ja 1 (kerrotaan vielä, että bubbling under olisi ollut 26, mutta nyt päätin näin.). Tosi hauska idea!

    VastaaPoista
  72. Vaikea valinta, mutta suosikeiksini nousivat numerot 17 ja 29. Upeita kansia!

    VastaaPoista
  73. Onpa hienoja! Äänet menevät numeroille 18 ja 29!

    VastaaPoista
  74. Ihan hirveästi hienoja kansia. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen annan ääneni kansille 6 ja 29.

    (Kovasti tykkään myös kansista 8, 12, 17, 18 ja 24. Kaikkia niitäkin harkitsin loppuun asti.)

    VastaaPoista
  75. Mahtavia!!! Valinta on vaikea, mutta sanon nyt 13. ja 17.

    VastaaPoista
  76. 4 ja 18! Kaikki kuvat oli kyllä älyttömän hienoja ja valinta äärimmäisen vaikea!

    VastaaPoista
  77. Vastaukset
    1. Niin ja vielä toinen eli 13.

      siis 12 ja 13

      t. Rivitaloasukas

      Poista
  78. On kyllä upeita... Ellei kirjaa tuntenut, oli nopeasti katsoen vaikeaa erottaa uutta alkuperäisestä. Äänet menevät kuville 16 ja 18.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti