Eletyn elokuun kuulumisia ja palkitseminen


Olen huomannut, että minulla on paha tapa aloittaa nämä kuukauden koosteet päivittelemällä ajan kulumista ja sitten harmittelemalla sitä, että milloin mistäkin syystä en ole ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. HÖH!

Nyt sanonkin riemuissani, että oli kuulkaa niin mukava ja toimelias elokuu, että lukeminenkin jäi kakkoseksi! Lomailtiin niin reissun päällä kuin rennommin mummolassa, vietettiin monenlaisia juhlia ja tehtiin paljon paljon remonttia. Entisestä työhuoneesta tuli meille uusi makuuhuone ja aiemmin vajaakäytöllä ollut kirjastonurkkaus (hah!) täydentyi työtilaksi. Ja lisää on luvassa, lasten huoneet ovat vielä työn alla. Jotta että anteeksi vaan, nyt on ollut vähän kiirusta!

Mutta on blogin puolella saatu jotain aikaiseksikin, merkittävimpänä Copycat-kilpailu, jonka äänestys on parhaillaan käynnissä täällä.

Kirjoja luin viisi, joista pari tosi kovaa: Paula Havasteen Yhden toivon tie ja Yann Martelin Piin elämä olivat todella hyviä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia.

Tämän kuukauden erikoisuus oli siinä, että luin kaksi jo aiemminkin lukemaani kirjaa: ensin verestin muistiani Eeva Tenhusen Joka uniinsa uskoo -dekkarilla, sitten palasin jatkosodan tunnelmiin Sirpa Kähkösen Lakanasiipien parissa. Sen lisäksi luin joka elokuiseen tapaani Leena Lehtolaisen uusimman, Hilja Ilveskero-trilogian päättävän Paholaisen pennut -trillerin.

Viime kuussa säikyttelin ihmisiä blogihistoriani pahimmalla epäonnistumisella. Nyt en ole sentään yhtä dramaattinen, mutta taidan ottaa näihin kuukauden koosteisiin vakioelementiksi tällaisen kuukauden luuseroinnin. Sitä tuntuu olevan meikäläisellä nyt ilmassa. Viikkokausien tuskailun jälkeen päätin lopettaa Simon Sebag Montefioren Jerusalem -jättiläisen tahkoamisen. Teos on varmasti huikea kaikessa tietomäärässään, mutta pakko todeta, että näillä aivoilla ei tuollaista vaipanvaihdon ja puuronkeiton lomassa lueta. Jerusalem toimisi ehkä paremmin Pikkujättiläinen-tyyppisenä hakuteoksena, mutta tällaisenaan se oli minulle tällä kertaa liikaa.



***
Vakituiseksi lukijaksi on kirjautunut jälleen ihastuttavan monta uutta lukijaa! Kiitoksia, jokainen teistä uusista (ja tietenkin vanhoista) ilahdutatte mieltäni. Kaikkein parasta bloggaamisessa on vuorovaikutus, joten on mahtavaa, että niin moni täällä pistäytyy ja jakaa ajatuksiaan! Minulla on joka kuukausi tapana linkittää oikeaan sivupalkkiin muutamia aiempia kirjapostauksia. Tällä kertaa linkitän kuitenkin aiempiin KBF-keskusteluihin. Niitähän on ollut jo melkoinen liuta, mutta nämä kolme ovat ne kaikista luetuimmat (ja näihin palataan aina uudestaan ja uudestaan):

1. Mikä tekee blogista suositun?
2. Jotain uutta, jotain vanhaa...
3. Ihan(a) kamala internet

Tästä pääsemmekin oivallisesti aasinsiltaa myöten elokuun KBF-keskusteluun.Tällä kertaa pohdimme itse kunkin haasteita tai jopa heikkouksia lukijana. Palkinto menee tällä kertaa eräälle luottokeskustelijalle, joka kirjoitti niin kuin minä olen monesti halunnut kirjoittaa:

Kuulostanko kovin tylyltä jos totean että minua ärsyttävät sellaiset päähenkilöt jotka lähinnä ajautuvat läpi elämän ja kirjan ilman mitään kontrollia. 


Ja näinhän kirjoitti hdcanis! Otatko sähköpostiini yhteyttä, niin pääsemme aloittamaan palkintoneuvottelut. Mahtaako sinulta löytyä Graham Mooren Kuolema Sherlock-seurassa?

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Niin on ja niiden järjestelykin on mukavaa (muusta järjestelystä en sitten niin välitäkään!)..

      Poista
  2. Voi, mä olen kaiholla katsellut tuota Jerusalemia kirjastossa, mutta nyt tuli jotenkin olo, että ehkä se kuitenkin jää ikuiseen TBR-pinoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voithan kokeilla, mutta minulle se oli liian raskas ja liian täynnä nippelitietoa.

      Poista
  3. Kas, kiitos (hyvästä keskustelusta myös). Mooren kirja ei ole tuttu mutta nimi on kyllä kiinnostavan oloinen...laitan mailia.

    VastaaPoista
  4. Hei Amma, oletko tietoinen että Sirpa Kähkönen vierailee Kauppakeskus Minnan Suomalaisessa kirjakaupassa la 8.9. klo 12? Tämä näin vinkkinä kerrottakoon siltä varalta että tapahtuma sinua kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tietoinen, kiitos vinkistä! En vielä tiedä, olemmeko lauantaina maalla, mutta jos ei, niin voisin hyvinkin mennä Kähköstä katsomaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit