Tuomas Kyrö: 700 grammaa


Huomasin, että ensi viikolla tulee kuluneeksi vuosi siitä kun luin ensimmäisen tuomaskyröni, Mielensäpahoittajan. Jotakin hurahtamisestani kertoo se, että sen jälkeen olen lukenut Kerjäläisen ja jäniksen, Mielensäpahoittajan ja ruskeakastikkeen ja Miniän sekä kuunnellut Liiton! Ja nyt siis tuon blogiini vuoden sisällä jo kuudennen Tuomas Kyrön kirjan, 700 grammaa. Sopiipa vielä hyvin näin olympialaisten kynnykselle.

700 grammaa on näistä kuudesta kirjasta ehdottomasti haastavin luettava. Ensinnäkin lähtöasetelma on aika outo, kirjan kertoja on jumalhahmo, ei niinkään kaikkivaltias vaan virkamies, erikoisalanaan yksilön ja kansakunnan sielunhoito urheilun avulla. Ammatillisessa kriisissään hän päättää kokeilla, mitä pystyy tekemään täydellisestä keskinkertaisuudesta, Ilmari Kivestä, Suomi Finland.

Tarina lähtee keriytymään auki kaukaa, saunaan syntyvistä Kiven kaksosista ja myönnän ensimmäisen sadan sivun jälkeen olleeni hivenen hämmentynyt ja pitkästynyt: mistä kirja oikeastaan kertoo, tätähän on vielä pitkästi kolmattasataa sivua jäljellä, mitä kiinnostavaa tässä enää voi tapahtua?


Tapahtuihan siinä yhtä sun toista, mutta juonen kertominen tuskin saa ketään tarttumaan kirjaan. Lyheysti sanottuna, eräässä dramaattisessa tilanteessa Ilmari Kivi päättää hypätä yli kahdeksan metriä pituutta. Todellisuudessa kirja kertoo kuitenkin Kyrölle ominaiseen tapaan suomalaisuudesta, tällä kertaa urheilusta pyhimmän, yleisurheilun kautta. Kyrö rakentaa suomalaisen urheiljan prototyypin, rakennuspalikoinaan riippuvuus, ylimitoitetut odotukset ja suomalainen alakuloisuus. Listaan voisi lisätä vielä itseinhon ja ryssimisen pelon. Mistä kaikki johtuu? Miksi ruotsalaiset hyppäävät pitemmälle ja korkeammalle, miksi Mieto häviää sadasosasekunnilla?


Siksi, että suomalaisen sielu on raskas. 


Ihan ajattelemisen arvoinen ajatus.


Tuomas Kyrön veijarimaisen tyylin tuntee, mutta tätä kirjaa ei selkeästi ole kirjoitettu pienimmässäkään määrin kieli poskessaa. Paikoin kirjailijan ilmaisu on jopa pakahduttavan runsasta, mikä kertonee intohimoisesta suhteesta käsiteltävään aiheeseen. 


Pidän Kyrön tavasta käyttää kunnioitusta herättävän kokoista populaarikulttuurista tietovarastoaan. Lukemattomat anekdootit tuovat nostalgisia muistoja, mutta Kyrö onnistuu viittaamaan Sulo Viléniin yhtä hienostuneesti kuin Jean-Paul Sartreen.


700 grammaa edellyttää mielestäni jonkinlaista kiinnostusta (penkki)urheiluun avautuakseen ja viihdyttääkseen. Vaikka yleisurheilua seuraankin, oli tämä minulle tähän asti lukemistani Kyrön kirjoista vähiten mieluisa. Toisaalta edelleenkin voin sanoa viihtyneeni Kyrön tekstissä hyvin, joten ei ollut huono tämäkään!


Tuomas Kyrö: 700 grammaa
Wsoy 2009 (e-kirja)
379s.

Kommentit

  1. Tämä teos kuuluu 100 tbr -listaani, jonka kasasin omasta kirjahyllystä. Ostin myös vähän aikaa sitten aiemmin kuuntelemasi Liiton. Olen lukenut Kyröltä vain lyhyitä teoksia (miniän ja pahoittajat), joten kiinnostus pidempään proosaan on kova. Tästä teoksesta kiinnostuin jo ennen omaa kirjablogiani, kun luin Inan hehkutuksen ja silloin teoksen itselleni hankin.

    Haluan lukea ajattelemisen arvoisia ajatuksia ja tämän hetki tulee pian. :) Luulen ma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyrö tuntuu toimivan pitkänäkin, vaikka tosiaan tämän kanssa välillä vähän tuskittelinkin.

      Ajattelimista tämä todella tarjoaa! Pidin Liitosta valtavasti, aivan mahtava sotakuvaus, jossa ei kuitenkaan kuvata sotimista, vaan enemmän sitä, ihmisissä tapahtuu.

      Poista
  2. Minä tykkäsin tästä kovasti! Se kehyksenä oleva proosatutkimus oli minusta vähän tarpeettoman oloinen, mutta rakastin kirjan äijämiehiä. Eli väitän vastaan: ilman mitään penkkiurheiluintoakin tämän kanssa voi viihtyä! Hm.

    Nyt kyllä aloin miettiä, että luinko tämän jotenkin väärin, sillä koin tarinan kertovan suomalaisesta ahdistavasta pyrkimyksestä kommunikoida saavutuksilla sanojen asemesta. Mutta näinhän se menee, että luemme kukin omalla tavallamme. :-)

    Liittokin odottaa hyllyssä, mutta olen saanut jonkinlaisen Kyrö-ähkyn, josta pitää vielä vähän aikaa toipua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minäkin aloin ajatella, että onpa hieno oivallus verrattuna minun piiperrykseeni :) Kyllä tämä nimenomaan kertoo kommunikoinnin puutteesta, suomalaisesta kunniakäsityksestä myös. Mutta tässä kirjassa on kyllä niin paljon kaikkea, että varmaan vielä muitakin näkökulmia löytyy!

      Kiva kuulla, että pidit. Ehkä minä penkkiurheilijana keskityin niin urheiluosuuteen, etten tajunnut, että tästä löytyy muillekin paljon kiinnostavaa ja tartuttavaa. Hyvä, Kyrö-fanina tuuletan sille!

      Poista
  3. Jos tuollaisessa Kyrö-putkessa olet, ei sinun varmaan auta muuta kuin lukea vielä Kyrön urheilukirja. Se olisikin erinomaista luettavaa näin olympialaisia odotellessa :)

    http://unnilukee.blogspot.fi/2012/03/tuomas-kyro-urheilukirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, niin pitäisi! Mutta taidan Booksyn tavoin pitää nyt vähän taukoa, varsinkin kun aihepiiritkin sivuavat toisiaan. Mutta joskus kyllä luen Urheilukirjankin!

      Poista
  4. Minä aloittelin eilen juuri Urheilukirjaa näin olympialaisten alla ;). Tämäkin löytyy hyllystä, joten tästä oli kiva lukea :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, muutkin lukee olympiateemassa:) Urheilukirja kuuluu minunkin tulevaisuuden lukemistoon, mutta ei näihin olympialaisiin. Onhan näitä kisoja onneksi!

      Poista
  5. Huh, kuulostaa melko erikoiselta kirjalta :D

    Minä en ole lukenut Kyröltä mitään. Kyllä minä vielä luen, varmasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti