Hyvästi Eeva!
Olen aiemminkin maininnut ihastukseni Mary Marckin tyttökirjoihin, jossa kaikki on niin ihastuttavaa, intressanttia ja hurmaavaa. Hankin jo jokin aika sitten Eevan luokka -sarjan kaksi viimeistä osaa divarista, mutta vasta nyt selvisin lukemaan sarjan päättävän Hyvästi Eeva -kirjan.
Nyt Eeva, Hertta ja muu luokka ovat jo 18-vuotiaita ylioppilaita ja miettivät kuumeisesti, mitä tehdä isona. Vaihtelua tuttuun ja kodikkaaseen Helsinkiin tuovat Lontoo ja Pariisi, jonne Eeva ja Hertta pääsevät matkustamaan. Myös Ossi on Pariisissa opiskelemassa, mutta taidemaalarin urasta uneksiva Harri sen sijaan kohtaa aitoja vaikeuksia isänsä kuoleman jälkeen. Loppujen lopuksi kirjassa puhutaan enemmän siitä, mitä voisi tapahtua tulevaisuudessa kuin kuvataan oikeita tapahtumia.
Kuten sarjan aiemmissakin osissa, nuoret ovat liikuttavan lapsellisia ja pumpulissa kasvatettuja. Aiemmin se on herättänyt minussa lähinnä turvallisuudentunnetta, mutta nyt se aiheutti jo närkästystä. Tuntuu vaikealta kuvitella, että edes parempienkaan perheiden tytöt ovat olleet niin kokemattomia ja vakavia, että heidän mielenkiintonsa kohdistui lähinnä isänmaallisuuteen, sielunsa kehittämiseen ja hurmaavaksi ihmiseksi kasvamiseen. Vasta kirjan viime lehdillä Mary Marck antaa tyttöjen kohdata hieman romantiikkaa, sekin asiallisen "eikö meidän olisikin järkevää mennä naimisiin"- keskustelun muodossa.
Omat perisavolaiset esiäitini ovat tuossa iässä hoitaneet miehen, rivin lapsia, karjan ja talon. Nykyajan 10-vuotiaisiin pikkuaikuisiin en kirjan tyttöjä uskalla edes verrata.
Mutta toisaalta, onhan se hurmaavaa. Nykyään pitää olla tehokas ja osata tehdä ensimmäiset tulevaisuutta koskevat valinnat ala-asteella. Sitä ennen jo päiväkodissa kehityskeskustellaan siitä, pysyvätkö lapsukaiset yhteiskunnan määrittelemässä vauhdissa mukana. Eikö kaikilla olisi mukavampaa, jos vielä 18-vuotiaana tulevaisuudensuunnitelmat voisivat olla yhtä vähän hiottuja kuin Hertalla, joka suunnittelee elämänurakseen asumista autiolla saarella?
Nyt Eeva, Hertta ja muu luokka ovat jo 18-vuotiaita ylioppilaita ja miettivät kuumeisesti, mitä tehdä isona. Vaihtelua tuttuun ja kodikkaaseen Helsinkiin tuovat Lontoo ja Pariisi, jonne Eeva ja Hertta pääsevät matkustamaan. Myös Ossi on Pariisissa opiskelemassa, mutta taidemaalarin urasta uneksiva Harri sen sijaan kohtaa aitoja vaikeuksia isänsä kuoleman jälkeen. Loppujen lopuksi kirjassa puhutaan enemmän siitä, mitä voisi tapahtua tulevaisuudessa kuin kuvataan oikeita tapahtumia.
Kuten sarjan aiemmissakin osissa, nuoret ovat liikuttavan lapsellisia ja pumpulissa kasvatettuja. Aiemmin se on herättänyt minussa lähinnä turvallisuudentunnetta, mutta nyt se aiheutti jo närkästystä. Tuntuu vaikealta kuvitella, että edes parempienkaan perheiden tytöt ovat olleet niin kokemattomia ja vakavia, että heidän mielenkiintonsa kohdistui lähinnä isänmaallisuuteen, sielunsa kehittämiseen ja hurmaavaksi ihmiseksi kasvamiseen. Vasta kirjan viime lehdillä Mary Marck antaa tyttöjen kohdata hieman romantiikkaa, sekin asiallisen "eikö meidän olisikin järkevää mennä naimisiin"- keskustelun muodossa.
Omat perisavolaiset esiäitini ovat tuossa iässä hoitaneet miehen, rivin lapsia, karjan ja talon. Nykyajan 10-vuotiaisiin pikkuaikuisiin en kirjan tyttöjä uskalla edes verrata.
Mutta toisaalta, onhan se hurmaavaa. Nykyään pitää olla tehokas ja osata tehdä ensimmäiset tulevaisuutta koskevat valinnat ala-asteella. Sitä ennen jo päiväkodissa kehityskeskustellaan siitä, pysyvätkö lapsukaiset yhteiskunnan määrittelemässä vauhdissa mukana. Eikö kaikilla olisi mukavampaa, jos vielä 18-vuotiaana tulevaisuudensuunnitelmat voisivat olla yhtä vähän hiottuja kuin Hertalla, joka suunnittelee elämänurakseen asumista autiolla saarella?
Minäkin olen Mary Marck -fani! Mutta samoin jouduin myöntämään, että aikuisena näitä lukiessa sitten kuitenkin ärsytti moni asia.. Tunnelmaankaan ei ihan entiseen malliin päässyt, mutta se riski on aina otettava, jos lukee lapsuuden ja nuoruuden suosikkeja uudelleen.
VastaaPoistaSilti, intressanttia ja hurmaavaa, indeed. :)
Karoliina
Aivan outoja nämä Mary Marckit minulle, siksi en ole osannut kommentoidakaan.
VastaaPoistaMutta sen verran laitan 'sormeni soppaan', että puutun tuohon hitaaseen ja hurmaavaan kehitykseen, josta olen lueknut tutkimuksen jos toisenkin. Pdennetty lapsuus on sosiaaliluokkakysymys. Ainakin nykyään. Ja kyllä ennenkin. Alemman luokan lasten on aina pitänyt kasvaa nopeasti 'tuottaviksi' ja päästä leivän syrjään kiinni. Joissain perheissä se on näkynyt niin, että kun perhe vuosien myötä vaurastui, suurilapsisten perheiden nuorimmat saivatkin jo paremman koulutuksen ja suloisen, hidastetun lapsuuden, jossa kaikkia elämän totuuksia ei niin tarvinnutkaan tietää ennen kuin 'aika oli'.
Se mikä minua nykyään rassaa, on valmiiski ohjelmoitu lapsuus. Jokaikinen minuutti on ohjelmoitu jollain kehittävällä harrastuksella. Ja tämä kaikki koulun päälle. Yksinolo ja joutilaisuus kehittävät mielikuvitusta parhaiten, mutta tähän ei esim. omalla kummipojallani ole mitään mahdollisuutta, sillä vaikka ikää on vain 6 vee, eskarin lisäksi löytyy jo 'kehittävää' harrastusta monelle illalle.
Me emme vieneet Meriä mihinkään puuhamaihin, sillä puuhamaata on riittävästi kotimme metsissä, vuorilla ja rannoilla. Ulkomailla, lähinnä alppimaissa, olimme paljon, ja pääsyynä toukokuiset koivun siitepölyt, jotka olisivat vieneet tytön sairaalaan. Matkailu on sinänsä lapsellekin avartavaa, mutta valmiiksi pureskeltu arki ei.
Tämä meni nyt aiheen vierestä, mutta menköön;-)
Leena, aiheen vierestä menneet kommentit ovat oikein toivottuja, enhän pysy itse asiassa itsekään!
VastaaPoistaAllekirjoitan kaiken kirjoittamasi. Nykyisin lapset ja nuoret ovat äärimmäisen kiireisiä ja rasittuneita ja heistä myös kasvaa kiireisiä ja rasittuneita aikuisia, jotka eivät viihdy kotonaan ja osaa asettua aloilleen. Surullista tosiaan, että nykyään, kun meillä on niin paljon hyvinvointia ja lapsilla olisi aidosti mahdollisuus olla lapsia pitkään, emme kykene sitä heille antamaan.