Hurahdus

Olen viime aikoina painiskellut motivaatio-ongelmien kanssa, mitä tulee - noh, vähän kaikkeen. Eikä kaikista vähiten kirjallisuusopintoihini. Onneksi päätin siirtyä epämukavuusalueelle ja tutustua sarjakuvien ihmeelliseen maailmaan. Usein tulee, niin opinnoissa kuin vapaa-ajan lukemisessakin, pitäydyttyä vanhoissa tutuissa teemoissa. Mutta jos uskaltaa ottaa riskin ja astua johonkin erilaiseen, voi tosiaankin löytää kokonaisen uuden maailman.

Scott McCloudin Sarjakuva - näkymätön taide on loistava tietoteos. Ja mikä parasta, se on sarjakuva. Käsittääkseni teos ilmestyessään 90-luvun alussa oli melkoinen tapaus sarjakuvapiireissä, enkä kyllä ollenkaan sitä ihmettele. Sen verran koukuttavasti ja ajatuksia herättävästi McCloud perehdyttää lukijaansa sarjakuvan maailmaan. Eikä vain siihen. Kirjaa lukiessa koin useita ahaa-elämyksiä kirjallisuudesta, taiteesta, itsestäni ja maailmasta yleensäkin.

Toinen kirjan ansio on se, että sarjakuva sopii erinomaisesti tietoteokseen, ainakin näin taitavasti tehtynä.´Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa´ on kulunut fraasi, mutta niin totta. Ilmaisemalla asiat kuvina voidaan kiertää monta keinotekoista lauserakennetta ja sivistyssanaa. Ja lukijalle jää vaikuttava ymmärryksen elämys kun jokin asia valkenee sinänsä yksinkertaista ja kenties tekstitöntä ruutua tuijottamalla, ei puuduttavasti puhkiselitettynä. McCloudkin ihmettelee, miksi kuvat ovat hyväksyttyjä lapsille, mutta aikuiseksi tullessaan jokaisen pitäisi ymmärtää siirtyä pelkän tekstin lukemiseen. Samaa ihmettelen minäkin. Ihminen oppii helpommin kuvien avulla ja runsaasti kuvia sisältävää opukseen (tai sarjakuvaan, jos oikein hurjiksi heittäydytään) on helppo tarttua.

Lisää sarjakuvia oppi- ja tenttikirjoihin, sanon minä!

Ehkä tässä kirjassa nyt vain oli jotakin, jota minä tällä hetkellä satuin tarvitsemaan. Siitä huolimatta heittäydyn dramaattiseksi ja kehotan lukemaan tämän kirjan lupaamalla, ettet ole sen jälkeen entisesi.

JK. Sattuneesta syystä lähiaikoina on luvassa sarjakuva-aiheisia postauksia!

JJK. Kiitos edellisen postauksen kommenteista. Vinkeistä on pyritty ottamaan vaari ja palautetta ulkoasusta saa antaa edelleen. Sivut näyttävät nyt kutakuinkin toivotunlaiselta, mutta pientä fiksausta voi vielä tulla, kunhan näen, miten pohja toimii käytännössä.

JJJK. Niin ja tervetuloa uusille lukijoille! Ok, nyt lopetan!

Kommentit

  1. Ah, vanha kunnon klassikko. Tämä, Maus, Robert Crumb, muumit ja Will Eisner, siinä alkaa olla sarjakuvan makoisaa ydinluuta. Ehdottomasti meikäläisen mukavuusaluetta. Kiva että olet löytänyt tän! Tutustu myös Juha Herkmanin teokseen Sarjakuvan kieli ja mieli.

    VastaaPoista
  2. Yes, laitoin varaukseen. Kiitos esiintuomisesta. Laitoin varaukseen myös muut teoriakirjavinkkisi.

    VastaaPoista
  3. Sari, olenkin lukenut joskus Herkmania: mulla on salattu sarjakuvamenneisyys ja minusta piti jonkin aikaa tulla sarjakuvasotapropagandatutkija. Noh, ei tullutkaan :)

    Oleppa hyvä, Tomomi. Toivottavasti on iloa ja hyötyä.Will Eisner tosiaan unohtui listalta. Käyppä katsomassa willeisner.com!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti