Esi-isiä ja -äitejä

Valkoinen kirahvi nosti jokin aika sitten esille Jouni Tikkasen jutun HS:ssa naiskirjailijoiden esikuvista. Sukupuolella oli jutussa merkittävä rooli. Käykääpä katsomassa Valkoisen kirahvin mietteet asiasta ja hänen hieno esikuvalistansa!

Minäkin päätin kantaa korteni kekoon. Seuraavassa omat kirjoittajaesikuvani. Jostakin syystä minullekin tuli ensin mieleen naisia, mutta löytyi joukkoon pari miestäkin!

Jane Austen: Tarvitseeko tätä edes perustella? Jane Austen on varmaan kaikkien kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneiden naisten esikuva. Mutta on Austenissa muutakin kuin hänen sukupuolensa. Austen tuuletti oman aikansa brittiyhteiskuntaa sellaisella terävyydellä ja riemulla, että samaan ei moni mies ole pystynyt!

Kaisa Ikola: Onko paikalla muita 90-luvun varhaisteinejä, jotka kasvoivat Kaisan Ikolan Hullun luokan mukana? Hullu luokka-sarja oli mielestäni hauskin ikinä. Olen lukenut pari kirjaa aikuisiälläkin, mutta täytyy sanoa, että lumous on osittain haihtunut (ihan hyvä, en ehkä enää kuulu aivan kohderyhmään). Siitä huolimatta Ikolan tilannekomiikan mestarillisuus on edelleen havaittavissa.

Leena Lehtolainen: Hullu luokka- sarjan jälkeen siirryin Maria Kallion maailmaan. Lehtolaisen teksti on ihailtavan sujuvaa ja helppoa. Eniten olen kuitenkin ammentanut kirjojen yhteiskunnallisesta otteesta. Lehtolainen osaa kertoa tärkeistä asioista ilman turhaa paatosta. Viihdyttämisen ja asioiden tiedostamisen ei tarvitse olla toisensa poissulkevia asioita.

Mikael Niemi: Tätä kirjoittaessani tajusin, että olen lukenut Niemeltä vain kaksi kirjaa: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä ja Mies joka kuoli kuin lohi. Se on aivan liian vähän. Onneksi tajusin, että aakkoshaasteeni on ohi ja voin painella vaikka heti huomenna kirjastoon Niemi-metsälle. Niemi on tehnyt kerronnallaan lähtemättömän vaikutuksen. Erityisesti pidän siitä, kuinka hän yhdistelee kirjoihinsa lapsuudensa maisemia ja kokemuksia. Siinä on jotakin aitoa ja rehellistä.

Anni Polva: Polvan sankarittaret olivat kasvavalle naiselle oivallisia roolimalleja: rehtiä, työteliäitä, puolensa pitäviä ja sisukkaita. Teini-iässä kirjat kuitenkin tarjosivat ennen kaikkea ihania romanttisia seikkailuja. Nykyään arvostan Polvan kielenkäsittelytaidon, tarinan rytmityksen ja tilannekomiikan tajun korkealle. Kaiken tämän voisin muuten sanoa myös Hilja Valtosesta.

Antti Tuuri: Joillekin se on Aleksis Kivi, toisille Väinö Linna. Minun kansalliskirjailijani on ehdottomasti Antti Tuuri. Tuurin kiireettömässä ja leppoisassa kerronnassa on jotakin kertakaikkisen vastustamatonta. Pisteenä iin päälle Tuurin huumori on mustaa ja niin viistoa, ettei sitä äkkinäinen tahdo tasaisen tekstin seasta tunnistaa. Tuuri on tallentanut Pohjanmaa-sarjaansa merkittävän viipaleen suomalaisten historiaa.

Tällaisessa listauksessa on se huono puoli, että ennen kuin sen on ehtinyt saada edes valmiiksi, tekisi jo mieli aloittaa alusta. Mutta nämä ovat kiistämättä ensimmäiset kirjailijat, jotka tulivat mieleeni, joten niissä pysyn. Kyse on siis kirjailijoista, joiden vaikutteita tunnistan omassa kirjoittamisessa ja ehkä omassa minuudessanikin kaikista eniten. Kirjailijoiden Hall of Fame saattaisi olla hieman erilainen, mutta ei välttämättä paljon. Olisi tietysti komeaa, jos lista vilisisi pelkkiä nobelisteja. Mutta lukisiko tätä blogia kukaan, jos kirjoittaisin heidän laillaan?? Tavallisuus kunniaan!

Heitän haasteen eteenpäin, ketkä ovat Sinun kirjallisia esivanhempiasi?