Satuhetki: Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia



VAROITUS! TÄMÄ KIRJA AIHEUTTAA ILTASATUTUOKIOIDEN VENYMISTÄ, AIHEUTTAEN VAKAVAA LASTEN NUKKUMAANMENON MYÖHÄSTYMISTÄ.
ALTISTUMINEN SAATTAA MYÖS JOHTAA RIIPPUVUUDEN KALTAISIIN OIREISIIN, JOTKA NÄYTTÄYTYVÄT ESIMERKIKSI YHÄ SYVEMPÄNÄ KIINNOSTUKSENA MENNEISYYTEEN JA HISTORIAAN SEKÄ AIEMPAA LAAJEMPANA AJATTELUNA.
LUE OMALLA VASTUULLA!

Mauri Kunnas on ikoninen sarjakuvapiirtäjä ja lastenkirjailija. Ja vaikuttaa siltä, että viime vuonna ilmestyneestä Koiramäen Suomen historiasta on kovaa vauhtia tulossa yksi hänen rakastetuimmista teoksistaan. Kunnas oli teoksella oikeutetusti lasten- ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaana (tosin ensimmäistä kertaa, mikä on aika hämmästyttävää). Kirjan myyntiluvut ovat huikeissa lukemissa.

Meille kirjan toivat pukin tontut ja se luettiinkin lasten kanssa jo heti joululomalla. Tässä yhteydessä onkin syytä varoittaa vanhempia: Koiramäen Suomen historia aiheuttaa iltasatuhetkien vakavaa venymistä ja nukkumaanmenon myöhästymistä! Lapset menivät parina iltana nukkumaan nukkumaan vasta puoli yhdentoista aikaan, joten onneksi lukeminen ajoittui loma-aikaan.

Luimme kirjan parissa kolmessa illassa. Nopeampikin tahti olisi ollut mahdollista, mutta kuvissa oli niin paljon katseltavaa ja tarinat herättivät niin paljon kysymyksiä, että etenimme verkkaiseen tahtiin. Ja mikäpä olisikaan hienompaa kuin kerääntyä koko perhe kirjan äärelle nauttimaan hauskoista kuvista ja keskustelemaan kirjan herättämistä kysymyksistä? Saattoi nukkumaanmeno viivästyä ihan siitäkin syystä, etten malttanut lopettaa lukemista!

Koiramäen Suomen historia käsittää ajanjakson 1500-luvulta Koiramäen aikaan, eli 1800-luvulle saakka. Käsitellyksi tulevat niin uskonpuhdistus, 30-vuotinen sota kuin vuosisatojen aikana Suomea hallinneet Ruotsin kuninkaat ja Venäjän keisarit. On selvää, että monelle aikuisillekin kirja toimii oivana muistinvirkistyksenä. Luulen, että harvempi suoralta kädeltä muistaa, miten Kustaa Vaasan poikien vallanperimysriidat oikein menivät ja hakkapeliitta saattaa tuoda monelle mieleen ensimmäisenä Nokian renkaat, ei suomalaisen sotahistorian käänteet.

Kirjaa onkin jo selannut useampi meillä käynyt aikuisvieras ahnas kiilto silmissään. Kunnaksen kuvakieli kiinnostaa ja viekoittelee kirjan pariin nekin, joille historia (tai lastenkirjat) ei ole suurin kiinnostuksen kohde. Se saikin minut miettimään, kuinka suuren palveluksen Kunnas on vuosikymmenten saatossa tehnyt suomalaisen kansanperinteen ja historian opettamisessa lapsille ja nuorille. Luulen, että monet ovat oppineet nimenomaan Kunnaksen kirjoista, mitä vaikkapa rukki tai riihi tarkoittaa.

Koiramäen Suomen historia on taattua Kunnasta, mutta ehkä maestro vielä tässä tapauksessa ylittää itsensä. Historiakatsaus oli luontevaa lopettaa tällä kertaa Koiramäen aikaan, mutta jäihän vielä suomalaista historiaa pitkä pätkä esittämättäkin. Lukijoiden ja kansalaisten yleissivistyksen kannalta toivon totisesti, että saamme tälle jatkoa.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava 2017
80 sivua

Kommentit

  1. Jännä miten eri tavalla sama kirja aukeaa eri lukijoille. Minusta tämä ei ollut Kunnasta parhaimmillaan, vaan kirja jäi aika etäiseksi. Tietysti tämä toimii hyvänä keskustelunavaajana, ja tämän kirjan innoittamana lasten kanssa voi jatkaa historiaan tutustumista muidenkin lähteiden kautta. Mutta tuo Kunnaksen työ kulttuuriperintömme eteen on aivan totta, moni asia ja teos olisi varmasti paljon vieraampi monelle suomalaiselle ilman Koiramäki-sovitusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnaksen tuotantoon mahtuu monenlaista ja jokaiselle jotakin. Tämä on monta vuosisataa käsittävänä teoksena tietysti erilainen kuin monet "suppeammat, intiimimmät" teokset, ehkä siksi tuntuma on erilainen?

      Poista
  2. Minä ihastuin tähän kirjaan todenteolla ja ostinkin tämän lapsenlapselleni joululahjaksi. Juuri eilen puhuimme puhelimessa tämän nuoren miehen kanssa ja hän kertoi että kirja on kovin mieluisa, oli vienyt kouluunkin muiden tutustuttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kiva, että lapsenlapsesi on innostunut ja halunnut jakaa kivan kirjan myös kavereiden kanssa ❤️

      Poista
  3. Uskallan väittää, että Koiramäen tarinoilla oli oma vaikutuksensa siihen, että minä päädyin opiskelemaan historiaa. Koska ne kuuluivat elämään pikkunappulasta saakka, on aina ollut itsestään selvää, että menneisyys kuuluu myös nykyhetkeen ja siitä on löytynyt kiehtovia asioita selvitettäväksi.

    Toki olen rakastanut muutakin Kunnaksen tuotantoa, etenkin Kaikkien aikojen avaruuskirja ja Etusivun juttu ovat ikuisesti tatuoituna mieleeni.

    Tämä uusin "kulttiteos" minulla on kirjastolainana, mutten ole vielä lukenut. Omaankin hyllyyn se sopisi kuin nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...on aina ollut itsestään selvää, että menneisyys kuuluu myös nykyhetkeen..."
      Tämä oli hirvittävän hyvin sanottu, ja Kunnas on kyllä tehnyt suuren kulttuuriteon nimenomaan tässä. Hänen kirjojensa ansiosta niin monella on elävä suhde menneisyyteen.

      Poista
  4. Lainasin tämän itselleni kirjastosta ja tykkäsin valtavasti, paras Mauri Kunnaksen kirja vähään aikaan. Oma poika on vielä turhan pieni tällaista lukemaan. Kouluikäiselle kirja on kyllä varmasti juuri sopva ja herättää mielenkiinnon historiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä eivät vanhene, kunhan poikasi kasvaa, pääsette lukemaan tätäkin yhdessä!

      Poista
  5. Hyvä teksti ja hauska aloitus! Itselläni tämä on lukulistalla, saas nähdä miten minun käy. Haluan kyllä päästä tutustumaan tähän mahdollisimman pian. Kunnaksen kuvitus puhuttelee minua yleensä paljon, ja samaa toivon tältä kirjalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvat ovat tälläkin kertaa ihan huippuja 😊

      Poista
  6. Minä tykkäsin tässä siitä, kuinka tietokirjamainen se oli. Opin jopa jotain uutta maamme historiasta. Ja mainiota, että herra Hakkaraisen esi-isä ja Aku Ankkakin seikkailivat mukana. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit