lauantai 28. maaliskuuta 2015

Shimo Suntila, Juha Jyrkäs (toim.): Hei, rillumapunk!


Jo rillumapunkin käsite on jotensakin tajunnanräjäyttävä. Se iskostui mieleeni viime vuonna ilmestyneestä Mitä kummaa -teoksesta (Hanna Matilaisen opas spekulatiiviseen fiktioon) ja synnytti jo pelkkänä sanana mielessäni ajatuksen kalakukkopunkista. Mutta nyt pääsin tutustumaan siihen, mitä rillumapunk käytännössä on.

Kuten nimestäkin voi päätellä, rillumapunk ammentaa Reino Helismaan, Jorma Ikävalkon ja Esa Pakarisen kulttielokuvasta Rovaniemen markkinoilla (1951) ja nimeään myöten sen jatko-osasta Hei, rillumarei! (1954). Arvostelijoiden mielestä hanurimusiikille, kaksimielisille letkauksille ja hyväntahtoiselle kohellukselle perustuvat elokuvat olivat kaamea kuraa, mutta kansa rakasti niitä ja ympäri Suomea iltamia kiertäneitä filmitähtiään. Tätä taustaa vasten on helppoa ymmärtää, että kirjallisuuden marginaaleista ponnistavat spefi-kirjailijat samastuvat juuri rillumareihin. Rillumarei oli nimenomaan kapinaa bättrefolkin kansansivistämiskampanjaa vastaan, joten jo Shimo Suntilan ja Juha Jyrkäksen toimittaman novelliantologian lähtökohta on oivallinen ja oivaltava. Tosin kuten kirjan esipuheesta selviää, varsinaiset rillumapunkin syntymäsanat on lausunut Tuomas Saloranta.

Hei, rillumapunk! on täynnä tukkimiehen hikeä, markkinameininkiä ja flanellipaitoja, mutta myös peikkoja, hirviöitä ja avaruuden asukkeja. Mukana on elementtejä niin fantasiasta, scifistä kuin höyrypunkistakin ja silmiinpistävästi nämä sovittuvat hyvin yhteen vanhan suomalaisen kansanperinteen kanssa. Liitto on kaikessa toimivuudessaan hämmentävä.

Kirjoittajat ovat kotimaisen fantasianovellien kärkinimiä. Antologiassa on neljätoista novellia, joiden pituudet vaihtelevat muutamasta muutamaan kymmeneen sivuun. Kirjan alkupuolella liikutaan hyvin samantyyppisessä, suomalaiskansallisia kauhuelementtejäkin tihkuvassa tunnelmassa, mutta antologian edetessä kierroksia lisätään ja todellisia irrottelujakin mahtuu sekaan. Omiksi henkilökohtaisiksi suosikeikseni nousivat Boris Hurtan Ainahan on maksettava, eikös juu?, joka ilmentää hyvin sodanjälkeisen ajan hinkua viihtyä hinnalla millä hyvänsä sodankauhujen unohtamiseksi. J.S. Meresmaa taas vie tukkilaisromantiikan aivan uudelle tasolle novellissaan Pirunkeuhko. Jussi K. Niemelän Tähtikalakukko oli tajunnanräjäyttävä ihan konkreettisestikin ja Juri Nummelinin Plätsis, sanoi Eemeli, plätsis! tavoitti ehkä onnistuneimmin tietyn rillumareihin kuuluvan mauttomuuden tason. 

Jos haluat lukea jotain sellaista, mitä et varmasti ole koskaan aiemmin lukenut, niin tartu tähän teokseen. Uskallan väittää, että luettuasi et ole ihan entiselläsi.

Shimo Suntila, Juha Jyrkäs: Hei, rillumapunk!
Kuoriaiskirjat 2015 (Aavetaajuus-kirjat 3)
235s.
Arvostelukappale

2 kommenttia:

  1. OI, tämä on pakko lukea. Olen viime vuosina innostunut näistä "uusista suomalaisista" enkä vielä kertaakaan ole pettynyt. Tämä siis listalle heti :-)

    VastaaPoista
  2. Jo kansi ja nimi houkuttavat lukemaan eikä kuvauksesi ainakaan vähennä lukuhaluja :) Vaikuttaa siis erittäin mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...