Satuhetki: Suomen lasten linnakirja


Olen tuntenut kroonista huonoa omaatuntoa siitä, että pikkulasten äitinä en tuo enemmän lastenkirjallisuutta blogissa esille. Syynä on saamattomuuden lisäksi ollut määrittelemisen vaikeus, kaikkia "lukemiamme" kirjoja ei lueta sanasta sanaan vaan katsellaan kuvat, toiset taas luetaan useita kertoja peräkkäin.

Nyt olen kuitenkin ratkaissut ongelman aloittamalla erillisen Satuhetki-osaston, jossa esitellään kirjoja, jotka ovat meillä tällä hetkellä ahkerassa luvussa. Eivät siis välttämättä minulla henkilökohtaisesti. Esitellyt kirjat voivat olla yhtä hyvin uutuuksia kuin mummolan vintiltä pelastettuja kirjoja. "Arvosteluraatiin" kuuluu lisäkseni 2011 syntynyt Neiti Kevät ja vuosimallin 2009 Herra Syksy. Tiedossa ei siis ole ehkä kovin syväluotaavia analyyseja ja vaan pikemminkin lukufiiliksiä. Eli ei mitään uutta auringon alla :)

Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirja tuli minulle ensi kertaa tutuksi ainakin Sinisen linnan kirjastosta, Morren maailmastaLukuisista kissanpäivistäSusan kirjastostaLeena Lumilta ja Järjellä ja tunteella-, Kirjamielellä- ja  Lukemisen ilo-blogeista. Kuten huomaatte, suosittelijoita riitti ja tiesin kirjan erinomaiseksi, mutta koska meidän lapsemme eivät vielä kuuluneet kirjan kohderyhmään, en tullut siihen tarttuneeksi muuten kuin selailumielessä.

Kesäkuussa minulla oli ilo osallistua palkintojenjakotilaisuuteen, kun Raili Mikkanen palkittiin kirjasta Anni Swan-mitalilla. Poistuin tilaisuudesta käsissäni kirjailijan itsensä signeeraama teos, jonka ajattelin tallettaa visusti talteen myöhempiä aikoja varten. Kuitenkin yllätyksekseni liki kolmivuotias Herra Syksy tykästyi kirjaan kovin ja kantaa aina säännöllisin väliajoin kirjan luettavaksi, erityisesti sänkyyn iltasaduksi. Kiitos kuulunee Laura Valojärven kuvitukselle, mikä näyttää aikuisenkin silmään satumaiselta, mutta tuoreella tavalla.

Suomen lasten Linnakirja on tietokirja ja esittelee suomalaisia linnoja kuten Olavinlinnan, Turun linnan, Hämeenlinnan, Kastelholman linnan ja monta muuta. Tietopuolisen osuuden lisäksi jokaiseen linnaan liittyy tarina, joka syventää kokemusta ja vie lapsen (ja aikuisen) historian havinaan. Palkintotilaisuudessa mainittiin, että kuten hyvät tarinat parhaimmillaan, nämäkin auttavat jäsentämään lapsen omia kokemuksia. Esimerkkinä tästä kertomus kuusivuotiaasta Juliuksesta, jonka pitää muuttaa äitinsä Kaarina Hannuntyttären kanssa kotoa pois Katarina Jagellonican tieltä. Kokemus, johon 2000-luvun avioerolapsikin osaa samaistua.

Meillä ei siis vielä ole päästy nautiskelemaan tekstistä muuten kuin hyvin valikoiden, mutta jotakin kiehtovaa kirjassa tuntuu olevan. En edes etukäteen tiennyt, että kolmevuotiaani tietää, mikä linna on, vaikka muutamaan otteeseen olemme niitä toki nähneetkin. Omat vanhempani kuljettivat minua lapsuudessani linnasta toiseen ja samaa harrastamme varmaan tulevaisuudessa myös omassa perheessä. Tästä kirjasta tuleekin niille reissuille ehdoton matkakumppani, tiedon, tunnelman ja sadun lähde.

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Suomen lasten Linnakirja
Minerva 2011.
94s.

Kommentit

  1. Turun linnasta minulla on kiva kirja.

    VastaaPoista
  2. Oli mielenkiintoista lukea tekstisi, kun itse pidän Linnakirjasta kovasti. Kuvitus on todella kaunista ja tarinat jännittäviä ja sadunomaisia. Parhaiten on jäänyt mieleen äidin ja lasten pako sodan jaloista Lappeenrannasta.

    Itse jäin miettimään Juliuksen tarinaa. Ajattelin ensin, että ei ole lainkaan sopivaa kertoa tuollaista lastenkirjassa, mutta toisaalta, on totta, että sen avulla lapsi voi käsitellä esimerkiksi vanhempiensa eroa.

    Kaikki kirjan tarinat eivät ole iloisia, mutta eihän ole aina elämäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huomio Juliuksen ja avioerolasten yhteydestä ei siis ollut omani, vaan se esitettiin palkintojenjakopuheessa. Mutta mielestäni se oli niin erinomainen ja kuvaa kirjan monenlaisia avuja, että halusin jakaa sen täällä. Itsekään en ehkä olisi tullut ajattelleeksi asiaa tuolta kantilta.

      Minusta kirjassa juuri tuo tietty melankolisuus, mutta kuitenkin sadunomaisuus on hienoa. Elämän nurjatkin puolet tulevat tutuksi, mutta kuitenkin turvallisesti historiallisen välimatkan päästä.

      Poista
  3. Kuullostaa erinomaiselle kirjalle, pistänpä mieleen. Tietynikäisiä lapsia tällaiset kirjat kiinnostavat valtavan paljon. Itseasiassa alkoi minuakin kiinnostaa..

    VastaaPoista
  4. Amma, minä muuten valitsin tämän kirjan blogissani viime vuoden parhaaksi lastenkirjaksi, enkä ole enää edes pienten lasten äiti;-) Ilmeisesti 'tatsi' on säilynyt. Suosittelen tätä ihanaa kirjaa kaikenikäisille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit