Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Vähän noloa, että melkein kuopiolaisena olen lukenut tätä ennen Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjasta vain Lakanasiivet. Eikä sekään edes erityisesti säväyttänyt, vaikka kuopiolaiselementtejä arvostinkin.
Monet blogikollegat ovat kuitenkin jaksaneet Kähköstä hehkuttaa, joten olen alkanut epäillä olevani väärässä. Ja nyt elän vahvassa toivossa, että saan toimia kesällä hyville blogiystäville Kuopio-oppaana! Joten pitihän Kähköseen lievästä ennakkoasenteesta huolimatta tarttua. Täytyy sanoa jo heti, että olin väärässä. Kyllä pidin Mustista morsiamista, pidinpä hyvinkin!
Tarina käynnistyy, kun Anna lähtee Riistaveden Melalahdelta (olen muuten ollut täällä töissä) Kuopioon piikomaan. Annan palveluspaikka on armeijan kasarmilla asuva lapseton tohtori vaimoineen. Nuori, viaton ja kokematon maalaistyttö on isolla kirkolla ihmeissään. Valoja, liikennettä ja ihmisiä, jotka näyttävät aivan toiselta kuin kotipuolessa, käyttäytymisestä puhumattakaan. Tomera Anna kuitenkin sopeutuu uuteen elämäänsä ja kohtaa ohimennen miehen, jonka tummina kekäleinä palavat silmät jäävät mieleen kummittelemaan kuukausiksi.
Seuraa rakkautta, surua, avioelämää ja yksinäisyyttä, jälleennäkemistä. 30-luvun poliittisesti kiihkeät vuodet repivät perheitä ja naapurustoja rikki. Olen iloinen, että luin syksyllä Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit, joka syvensi lukukokemusta melkoisesti.
Vaikea sanoa, mistä ei-savolaiset Kähkösen kirjoissa pitävät. Minulle Mustat morsiamet oli nimittäin ennen kaikkea romaani omalla äidinkielellä, itselle tutuissa ja rakkaissa maisemissa. Murteen käyttäminen kaunokirjallisuudessa on melko riskaabelia. Ensiksikin ei-savolaisia murteen käyttäminen saattaa ärsyttää tai lukeminen tuntua ainakin hankalalta. Toisaalta jokainen murretta taitava uskoo tietävänsä, miten sitä pitäisi käyttää oikeaoppisesti. Esimerkiksi savon murteesta on lukemattomia variaatioita ja viäntämisen vahvuus vaihtelee kylittäin. Epäonnistumisen vaara on siis ilmeinen. Sirpa Kähkösen savo on kuitenkin minulle juuri sitä oikeaa murretta: lämmintä, leveää ja rytmikästä. Ei välttämättä sitä, mitä itse käytän, ennemminkin sitä, mitä mummoni puhui. Lukiessa tuntui siltä kuin olisin keinunut maammojen keinuttamassa kehdossa. Tästä voi päätellä sen, että puheenparsi on uskottavaa 30-lukuunkin suhteutettuna.
"Ällee oli." Onko rytmillisesti ja äänteellisesti kauniimpaa lausetta koko suomen kielessä?!
(Ja muistatteko, että koskaan blogiurani aikana olisin omistanut kokonaista kappaletta kielen hehkuttamiselle? Nythän se syykin selvisi epälingvistiselle luonteelleni: en syty suomen kielestä!)
Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet on varsin oivallisesti kirjoitettu historiallinen romaani, jonka historiaosuutta voi pitää ansiokkaana ja vakuuttavana. Myös kasvu- ja parisuhdekertomuksena kirjassa riittää syvyyttä. Ihan varmasti tulen siis jatkamaan Kuopio-sarjan parissa.
Ja ai niin, pari autenttista vierailupaikkaakin on jo mietittynä!
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava/Elisa Kirja e-kirja 2011 (alkup.1998)
288s.
Kysyit, että mistä ei-savolaiset Kähkösen kirjoista pitävät. Minä pidän kauniista kielestä, johon murre sopii erinomaisesti. Pidän myös tarinasta, lämpimästi kuvatuista ihmisistä ja tarkasta ajankuvasta, joka on luotu monin pienin viittein. Toisin sanoen Kähkönen on minun makuuni täydellinen kirjailija, ja jaksan tätä hehkuttaa aina vaan.
VastaaPoistaYksi asia vähän kauhistuttaa ja se on se, olenko ladannut ihan kohtuuttoman suuret paineet Kähkösen syksyllä ilmestyvälle kirjalle.
Mukavaa, että sinäkin pidit.
Kiitos Jaana! Minä elin tätä kirjaa niin voimakkaasti kotimurteen kautta, että oikeasti en oikein osannut mieltää, millainen kirja on "ulkopuolisen" silmin. Ihanaa kuulla, että se toimii joka tapauksessa!
PoistaSyksyä odotellessa :)
Kiitos muistutuksesta ;) Kirja on jo haettu kirjastosta, mutta odottelee vielä lukuvuoroaan... Sen verran kurkkasin, että huomasin sinusta kuorituneen Kähkös-käännynnäisen ;)
VastaaPoistaKäännynnäinenpä hyvinkin! Kiva sitten lukea, mitä mieltä sinä olet!
PoistaSitä mieltähän minä, että voi pojat miksi en ole Kähköstä aiemmin lukenut! Minäkin pidin kielestä paljon, vaikka olenkin ei-savolainen :) Tosin murre on tuttua "puun takaa", miehen sukua on siellä päin. En tiedä sitten miten olisin murteeseen suhtautunut ilman mitään kosketuspintaa siihen tai tietoa puheen poljennosta. Tuo Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit on kiinnostanut minua (siis toisin kuin nämä romaanit, mitä nyt häpeän!), se taitaa löytyä vanhempieni hyllystä, pitänee lainata se sieltä.
PoistaTämä kyllä pitäisi lukea pikimmiten, on nimittäin koko sarja tuolla omassa hyllyssä lahjana suositusten kera saatuna, ja kehuja olen kuullut muualtakin. Koetan muistutella itseäni...
VastaaPoistaOi että, luksusta. Nyt eikun lukemaan vaan kun kerran kirjat löytyvät ihan kotoa!
PoistaÄitini aikoinaan suositteli näitä kirjoja. En ole vieläkään lukenut, kiitos kun muistutit!
VastaaPoistaOle hyvä, suosittelen minäkin :)
PoistaMinullekin Kähkösen käyttämä murre on sitä oikeaa ja rakasta. Ehkä siksi, että olen kotoisin niin Kuopijon kuppeesta että. :) Mutta murretta ja tuttuja paikkoja enemmän viehätyin Kähkösen ihmisistä, tarinasta, kielestä - Jaanan tavoin voin hehkuttaa sitä, miten hieno kirjailija Kähkönen on.
VastaaPoistaKesää odotellessa...
Minulle kaikki jäi tällä kertaa kielen varjoon, mikä on minulle, kuten blogiani pitkään seuranneena tiedät, todella harvinaista. Mutta joo, kyllä tässä kirjassa on ansioita myös muilla rintamilla!
PoistaOlipa huojentavaa kuulla, että tämä osui! Minua harmittaa Kähkös-kokemuksissani vain se, että kun minä luin Mustat morsiamet, ei Vihan ja rakkauden liekkejä vielä ollut kijroitettu. Pitäisi ehtiä lukea uudelleen, varmaan tulisi huomattua sellaistakin, mikä ensimmäisellä kerralla meni ohitse. Kähkönen myös parantaa huomattavasti jatko-osissa! Pidän Jaanan tavoin kielestä, vaikka en ole savonkielinen itse, ihmiskuvauksesta, loistavasta ajankuvauksesta, tarinankerronnasta... UUh, tulisipa vain jo syksy! :))
VastaaPoistaVihan ja rakkauden liekit taustoitti kirjaa mahtavasti. Esimerkiksi romaanissahan mainitaan ohimennen nälkälakoista, joita käsitellään em. kirjassa paljon. Ja kun kuvataan sitä, millaisia miehiä vankilasta palasi, niin kyllähän se avautui paremmin kun tiesi taustoja.
PoistaSyksyä odotellen siis!
Kiva kuulla, että tykkäsit. Mie luin muuten ensin Mustat morsiamet ja sitten vasta Vihan ja rakkauden liekit. Jälkimmäinen tuntui hiukan laimealta romaanin jälkeen, vaikka on hyvin merkittävä ja tärkeä kirja.
VastaaPoistaMie oon näitä pohjoiskarjalaisia savon viäntäjiä ja hyvin minulle tuo murre ja kieli toimii. Ja olen samoilla linjoilla kuin Jaana ja Katja, sillä Kähkönen kirjoittaa mielestäni todella uskottavaa ajankuvaa sen lisäksi, että tarinat hyviä ja kieli hienoa. Muistelen, että omassa tekstissäni kehuin Kähkösen kerrontapaa hyvällä tavalla konstailemattomaksi.
Eihän Vihan ja rakkauden liekit ole mitenkään "imevä" kirja verrattuna romaaniin. Siinä mielessä minun järjestykseni ehkä toimii paremmin, tai ainakin tietoteokseen pystyi tarttumaan aika lailla puhtaalta pöydältä.
PoistaAllekirjoitan tuon konstailemattomuuden, kerronta on kaunista, mutta ei kikkailevaa.
Minä olen aikonut jo lukea tämän kirjablogini alusta saakka, mutta yhä odottaa hankkimistaan :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että kyllä tähän tosiaan kannattaa tarttua!
Susa, mehän puhuimmekin tästä asiasta talvella! Minulle jäi tästä kirjasta kyllä tosi hyvä fiilis, aivan erilainen kuin siitä aiemmasta. Joten kyllä, suosittelen!
PoistaHei Amma minä tykkäsin paljon Mustat morsiamet kirjasta ja pari vuotta olen suunnitellut lukevani koko sarjan, mutta vielä ei ole aika ollut otollinen. Kirjassa on sellaista lämpöä ja elävyyttä ja murre sopii oikein hyvin. Vaikka en ossoo savvoo, niin sukujuuria on kyllä sieltä päin! :)
VastaaPoistaMinäkin ajattelin jatkaa tässä kesän aikana sarjaa eteenpäin, lue sinäkin!
PoistaIhan hyvin näytät viäntävän:)